Mä en tajua miten niin moni voi vain yhtäkkiä lakata rakastamasta omaa puolisoaan?

Tätä minäkin olen ihmetellyt siitä asti, kun ex vain lakkasi rakastamasta minua. Koskaan ei osannut asiaa mitenkään selittää. Meillä oli kaikki hyvin ja aitoa rakkautta, niin luulin. Erosta yli neljä vuotta, enkä taida koskaan päästä täysin yli. Ilmeisesti exällä oli uusi katsottuna valmiiksi, sillä alkoi samantien seurustella tämän kanssa, muuttivat yhteen, perustivat perheen ja menivät naimisiin.

Olen tullut siihen tulokseen, ettei tuollaiset ihmiset ole rakastaneet oikeasti, mutta ovat osanneet esittää pirun hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin olen ihmetellyt siitä asti, kun ex vain lakkasi rakastamasta minua. Koskaan ei osannut asiaa mitenkään selittää. Meillä oli kaikki hyvin ja aitoa rakkautta, niin luulin. Erosta yli neljä vuotta, enkä taida koskaan päästä täysin yli. Ilmeisesti exällä oli uusi katsottuna valmiiksi, sillä alkoi samantien seurustella tämän kanssa, muuttivat yhteen, perustivat perheen ja menivät naimisiin.

Olen tullut siihen tulokseen, ettei tuollaiset ihmiset ole rakastaneet oikeasti, mutta ovat osanneet esittää pirun hyvin.

Todennäköisesti se on juuri noin. Uskovat itsekin täysin omaan valhemaailmaansa ja etenkin virheettömään itseensä. Etenkin huono merkki tuo suoraan uuteen kuvioon loikkaaminen. Kuulostaa niin epätodelliselta, mutta voiko sekään olla totta, miten voisi?

Se ei ole ollut intohimoista rakkautta alunperinkään. Intohimo ja kemia on se mikä kestää kaikki muunlainen ns. rakkaus kuluu pois ilman niitä.

Kaksi kolmasosaa miehistä pettää jossain vaiheessa. Se tappaa suhteen ja tunteet nopeasti.

Jos sen puolison käytös osoittautuu manipuloivaksi, itsekkääksi tai puoliso yrittää muuttaa toista mieleisekseen, luulee tietävänsä toisen parhaan paremmin kuin toinen itse, rajoittaa, yrittää omistaa toisen kuin esineen ja  jos ei onnistu, on jatkuvasti tyytyymätön, niin kai siinä voi rakkaus kuollakin?

Voi lempikirjaankin kyllästyä, jos lukee vain sitä aina uudelleen ja uudelleen. Välillä pitää lukea muitakin kirjoja, uusia ja vanhoja, paksuja ja ohuita, tumma- ja vaaleakantisia, ja miksei vaikka ihan vieraskielisiäkin. Ja jos jotain todella jännää haluaa, niin voi lukea nurinperin, takakannesta etukanteen.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kolmasosaa miehistä pettää jossain vaiheessa. Se tappaa suhteen ja tunteet nopeasti.

Väkivalta on toinen. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin olen ihmetellyt siitä asti, kun ex vain lakkasi rakastamasta minua. Koskaan ei osannut asiaa mitenkään selittää. Meillä oli kaikki hyvin ja aitoa rakkautta, niin luulin. Erosta yli neljä vuotta, enkä taida koskaan päästä täysin yli. Ilmeisesti exällä oli uusi katsottuna valmiiksi, sillä alkoi samantien seurustella tämän kanssa, muuttivat yhteen, perustivat perheen ja menivät naimisiin.

Olen tullut siihen tulokseen, ettei tuollaiset ihmiset ole rakastaneet oikeasti, mutta ovat osanneet esittää pirun hyvin.

Ei ehkä loppuvaiheessa. Tästäkin huomaa, että rakkaus on myös valinta, ei pelkkä tunne.

Minulla ei enää juuri ole tunteita miestäni kohtaan. Ollaan oltu yhdessä 18v ja ollaan keski-ikäisiä. Aluksi oli valtava kemia, seksiä paljon ja oltiin hurjan rakastuneita. Sitten on tullut kaikki työ , talous ,perhe yms eikä mies halua osoittaa mitään hellyyttä ja seksiä on harvoin. Hän on myös sanonut minulle hurjan rumasti ja iskenyt arkaan kohtaani. Nyt huomaa tai on jo pidemmän aikaa huomannut, että tunteen on lakastunut.

Ihmiset kasvaa, elämäntilanne muuttuu, elämän tavoitteet ovat voineet aluksi olla hyvin samanlaisia mutta myöhemmin sitten jotain ihan muuta.

Tottakai voit lopettaa rakastamasta miestäsi yhtäkkiä koska naiset eivät rakasta aidosti kuten miehet. Mikä siinä yllättää?

Jos se suhde on ollut teatteria ihan alusta alkaen? 

Aloitus on absurdi. Siinä esitetään pätemätön väite.

Se on järkyttävää tajuta, ettei oma pitkäaikainen kumppani enää rakasta tai välitä. Kun se rakastuukin johonkin toiseen. 

Ihmiset on niin erilaisia. Osa ihastuu ja rakastuu helpolla, mutta sitten tunteet voivat vaan loppua. Itse en ihastu tai rakastu helposti, mutta kun rakastun, se on pysyvää. Minulla ei ole koskaan  rakkaus loppunut. Mahdottomissa tilanteissa olen ollut, mutta ei se ole rakkautta tai välittämistä lopettanut. Itse olen kyllä aina tehnyt myös mentaalista "työtä" tunteiden säilymisen eteen.

Joillekin rakkaus on sitä rakastumista. Se on eri asia kuin rakastaminen.

Elämä tulee väliin. Kyllä on voitu ihan aidosti rakastaa kunnes tunteita ei vaan ole. 

Vierailija kirjoitti:

Se ei ole ollut intohimoista rakkautta alunperinkään. Intohimo ja kemia on se mikä kestää kaikki muunlainen ns. rakkaus kuluu pois ilman niitä.

no kerropas mikä olisi ratkaisu kohdallani eli mulla oli erittäin epävakaa ja sekopää lapsuus, kiitos minun alkoholisti-isäni, joka on myös väkivaltainen. Hänellä on todettu niitä pahimpia persoonallisuushäiriöitä eli epävakaa, narsistinen  ja asosiaalinen. Lapsuuteni oli kauhea. Niin kaikki miehet joihin olen rakastunut ovat olleet mieslapsia joko alkoholisteja, narsistisia piirteitä omaavia tai varattuja.. eli rakastun ihmiseen jonka kanssa saan vain epävakaan suhteen. Tiedostan tämän itse, kyse on siitä että rakastun isäni kaltaisiin miehiin. Ja joo, isäni soitteli ihan avoimesti muille naisille vaikka oli/on naimisissa äitini kanssa. 

 

Nyt olen yhdessä miehen kanssa joka vaikuttaa tasaiselta ja luotettavalta, mutta rehellisesti en ole rakastunut. En tiedä että olenko edes ihastunut, mutta voin sanoa että tykkään kyllä. Niin eikö minun vaan kannattaisi rauhassa odottaa tunteiden syttymistä? 

Ei ihmiset lakkaa muuttumasta ja kasvamasta sillä hetkellä, kun ne päätyvät parisuhteeseen ja sitä muutosta voi tulla mihin suuntaan tahansa. Positiivisimmillaan tietysti kasvetaan yhdessä ja samaan suuntaan, mutta usein ei käy näin. Eikä sitä hetkessä huomaa, vaan siinä vaiheessa kun se muutos on mennyt omasta näkökulmasta niin pitkälle, että se alkaa olla sietämätöntä. Siitä alkaa ne eropohdinnat, jotka voivat kestää hyvinkin pitkään.  

Erittäin harvoissa liitoissa puoliso on lähimainkaan sielunkumppani. Yleisempää on, että on ajauduttu jo alunperin täysin vääränlaisen ihmisen kanssa suhteeseen, eikä erotakaan voi, joko lasten tai omaisuudenjaon monimutkaisuuden takia tai molempien. Yksikään kädellinen laji ei sitä paitsi muutenkaan ole luontaisesti yksiavioinen, ei edes ihminen. Yksiavioisuuden normi on muutamia satoja vuosia nuori juttu.

Samaa ihmettelen! Olemme olleet yhdessä nuoresta asti ja nyt mies ei enää rakasta, tuosta noin vain keski-ikäisenä ilmoitti että haluaa eron. Kyllä minä ymmärrän että eroja tulee pitkissäkin suhteissa mutta mihinkä se yli 30 vuoden rakastaminen noin vain loppuu?! Sitä en vain tajua. Eikä mies muka itse edes tiedä kun yritän keskustella. Vielä vuosi sitten rakkautta oli selvästi ja nyt ei enää mitään, yhtikäs mitään. Kyllä tuntuu pahalta!

Kyse on monesti siitä, että ihastumisvaihe (mikä ei ole **koskaan** pysyvää) on ohi ja mitään rakkautta ei ollutkaan.