Lapsesi sanoo, ettei halua lapsia

Vierailija kirjoitti:

Syy mun lapsettomuuteeni on, että ei ole kumppania ja elämä ilman lapsiakin tuntuu vaikealta. Myös maailmakin näyttää huolestuttavalta.

Mun vanhemmille on ihan sama hankinko lapsia ikinä.Toinen vanhemmistani on sitä mieltä, että edes kumppani pitäisi löytyä vierelle, mutta lapsista ei väliä.

Mua itseänikin mietityttää löydänkö koskaan vierelleni kumppania. Kumppaninkin pitäisi olla sellainen joka ei haluaisi lapsia.

Mummoni itkikin, ettei tule näkemään lapsiani, kun itselläni ei ole vielä kumppania. 

 

M30

Ei kannata tehdä lapsia vain ympäristön mieliksi. Sinä kärsisit ja niin tämä hypoteettinen lapsikin, koska ei olisi toivottu. Et ole vastuussa mummosi onnesta.

Tällä hetkellä olisin helpottunut, jos kaksi vanhempaa näin sanoisivat. Molemmilla on elämänhallinta hakusessa, toinen ei edes halua töihin/opiskella, ei kuulemma halua sellaista elämää. Joten jos Kelan elätiksi vielä lapsen tekisi epäsäännöllisen elämän ja sotkun ja masennuksen keskelle niin en usko siitä ainakaan mitään hyvää seuraavan. Toivon siis todella, ettei kumpikaan halua lapsia ainakaan niin kauan, kunnes itse ovat kunnossa.  Nuorempien osalta en osaa sanoa, ihan miten itse tykkäävät 

Vierailija kirjoitti:

Sanon, että jos lapsenlapsia ei ole 6 kuukauden päästä, teen perinnöttömäksi koko lössin.

Oletko ajatellut että jos ei halua lapsia, ei ole olemassa sellaista rahasummaa, jolla suostuisi lisääntymään. Jos lapsesi on vela, hän piut paut välittää perinnöstäsi/uhkauksestasi. Luuletko oikeasti, että joku olisi valmis viettämään toiveidensa vastaisen elämän sinun perintösi tähden?

Vierailija kirjoitti:

Moniko teistä sanoisi kuollutta läheistään surevalle, että lopeta sureminen? Ihmisellä on yhtä lailla täysivaltainen oikeus surra myös rakkaita läheisiä, joita ei tullut. 

Kuollut sukulainen ja olematon ihminen jota ei koskaan edes synny eivät ole sama asia. Jos kovasti toivoi lastenlasta, totta kai niiden puute saa tuntua haikealta. Mutta jos joku suree niitä syntymättömiä lapsia kuin olisi oikean elävän lapsen menettänyt, kannattaa käydä terapeutin puheilla.

Lapsia ei kannata hankkia muiden mieliksi, jos ei itse niitä halua. Siinä menee pilalle oman elämän lisäksi sen lapsen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko teistä sanoisi kuollutta läheistään surevalle, että lopeta sureminen? Ihmisellä on yhtä lailla täysivaltainen oikeus surra myös rakkaita läheisiä, joita ei tullut. 

Kuollut sukulainen ja olematon ihminen jota ei koskaan edes synny eivät ole sama asia. Jos kovasti toivoi lastenlasta, totta kai niiden puute saa tuntua haikealta. Mutta jos joku suree niitä syntymättömiä lapsia kuin olisi oikean elävän lapsen menettänyt, kannattaa käydä terapeutin puheilla.

Todellakin! Olen ainoa lapsi ja minusta olisi aina ollut ihanaa, jos olisi sisko. Mutta, se että joskus haikailen olematonta siskoa on kyllä eri juttu kuin kuolleen siskon sureminen olisi. Mitähän joku siskon menettävä kaveri mahtaisi tuumata, jos sanoisin, että tiedän tunteen, kun itsekin suren siskon puutetta. No, en aio kokeilla.

Niin kauan kun minä en synnytä ja kasvata lapseni lapsia, niin eipä tuohon ole muuta sanomista kuin että oma päätös ja tuen häntä😊 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"No jollekulle voivat olla. Esim. Sinun lapsellesi."

Ja asia kuuluu sinulle miten? Ei ole. Jos olisi, olisin surullinen ja itkisin tasan tarkkaan niin paljon kuin haluaisin. 

Kunhan et syyllistäisi lapsiasi siitä, etteivät ole sellaisia, kuin toivoisit.

Syyllistäisi. Jokseenkin koomista, että minua on tässä keskustelussa syyllistetty omista tunteistani ja haukuttu ties miksi itsekkääksi ja huonoksi äidiksi vain srn vuoksi, että kokisin epäonnistuneeni, jos lapsi ei haluaisi lapsia. Ja sitten ollaan olevinaan niin huolissaan, että minä en syyllistäisi... 

Sanoisin että olen pettynyt, ja että olen pahoillani jos olen osallistunut siihen että sinusta on kasvanut itsekeskeinen ihmisvihaaja ja hedonisti. Esi-isäsi lisääntyivät satoja tuhansia vuosia ennen sinua, ja sinä älykännykkää sekä pornoa suurkuluttava rääpäle itsekkyydessäsi päätit lopettaa koko sukulinjan. Luuletko että esi-isilläsi oli helpompaa kuin sinulla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko teistä sanoisi kuollutta läheistään surevalle, että lopeta sureminen? Ihmisellä on yhtä lailla täysivaltainen oikeus surra myös rakkaita läheisiä, joita ei tullut. 

Kuollut läheinen on oikeasti ollut olemassa ja hänet on tuntenut. Sellainen jota ei ole olemassa kuin omissa haaveissa ei ole rakas läheinen, kun on vain oma haave tai unelma, ei todellinen. Jos sinä esimerkiksi haluaisit lapsenlapseksi tytön ja tulisi poika, niin surisitko sitä tyttöä ? 

No, minä tämän kysymyksen esittäjän olen kärsinyt vuosikausia tahattomasta lapsettomuudesta. Ymmärrän, että samaa kokemattomat eivät ymmärrä. Mutta toivoisin suvaitsevaisuutta myös niitä surevia kohtaan. Suru on tunne, jota ei voi sanella pysähtymään. 

Vastauksena kysymykseen: kyllä, minä olen surrut niitä, joita ei tullut. Ja olen surrut hyvin voimakkaasti vuosia ja vuosia. Olen surrut myös psykologilla ja en todellakaan ole ainoa. Olen myös menettänyt sisareni, mutta tahaton lapsettomuus on kyllä minulle ollut sitä suurempi suru. En ole tämän aloituksen kohderyhmää. Siitä huolimatta tuntuu  loukkaavalta lukea vihjauksia, että oma elämän suurin suru olisi jotenkin väärin ja sitä ei saisi olla. Suru on tunne, joka tietääkseni ei käy toisten ihmisten kimppuun. En ymmärrä, miksi sitä ei voi hyväksyä, vaan pitää arvottaa että tuon suru ei ole mitään, tuon toisen tapauksessa suru taas on arvokkaampaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko teistä sanoisi kuollutta läheistään surevalle, että lopeta sureminen? Ihmisellä on yhtä lailla täysivaltainen oikeus surra myös rakkaita läheisiä, joita ei tullut. 

Kuollut läheinen on oikeasti ollut olemassa ja hänet on tuntenut. Sellainen jota ei ole olemassa kuin omissa haaveissa ei ole rakas läheinen, kun on vain oma haave tai unelma, ei todellinen. Jos sinä esimerkiksi haluaisit lapsenlapseksi tytön ja tulisi poika, niin surisitko sitä tyttöä ? 

No, minä tämän kysymyksen esittäjän olen kärsinyt vuosikausia tahattomasta lapsettomuudesta. Ymmärrän, että samaa kokemattomat eivät ymmärrä. Mutta toivoisin suvaitsevaisuutta myös niitä surevia kohtaan. Suru on tunne, jota ei voi sanella pysähtymään. 

Vastauksena kysymykseen: kyllä, minä olen surrut niitä, joita ei

Tämä. Ihminen saa surra lapsia, joita ei tullut. Se on aivan luonnollista, jos lapsia toivoo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syy mun lapsettomuuteeni on, että ei ole kumppania ja elämä ilman lapsiakin tuntuu vaikealta. Myös maailmakin näyttää huolestuttavalta.

Mun vanhemmille on ihan sama hankinko lapsia ikinä.Toinen vanhemmistani on sitä mieltä, että edes kumppani pitäisi löytyä vierelle, mutta lapsista ei väliä.

Mua itseänikin mietityttää löydänkö koskaan vierelleni kumppania. Kumppaninkin pitäisi olla sellainen joka ei haluaisi lapsia.

Mummoni itkikin, ettei tule näkemään lapsiani, kun itselläni ei ole vielä kumppania. 

 

M30

Ei kannata tehdä lapsia vain ympäristön mieliksi. Sinä kärsisit ja niin tämä hypoteettinen lapsikin, koska ei olisi toivottu. Et ole vastuussa mummosi onnesta.

 

Ei kävisi mielessäkään, että tekisin lapsia toisen onnen takaamiseksi. Mä en olisi onnellinen isänä. Mun normikin on sellainen, että oon omissa oloissa. Ei tähän elämänasenteeseen sovi perhe-elämä.

M30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko teistä sanoisi kuollutta läheistään surevalle, että lopeta sureminen? Ihmisellä on yhtä lailla täysivaltainen oikeus surra myös rakkaita läheisiä, joita ei tullut. 

Kuollut läheinen on oikeasti ollut olemassa ja hänet on tuntenut. Sellainen jota ei ole olemassa kuin omissa haaveissa ei ole rakas läheinen, kun on vain oma haave tai unelma, ei todellinen. Jos sinä esimerkiksi haluaisit lapsenlapseksi tytön ja tulisi poika, niin surisitko sitä tyttöä ? 

No, minä tämän kysymyksen esittäjän olen kärsinyt vuosikausia tahattomasta lapsettomuudesta. Ymmärrän, että samaa kokemattomat eivät ymmärrä. Mutta toivoisin suvaitsevaisuutta myös niitä surevia kohtaan. Suru on tunne, jota ei voi sanella pysähtymään. 

Vastauksena kys

No ehkä se raja menee siinä, että omia lapsia, joita ei tullutkaan on luonnollista surra. Mutta, että suree suuresti tai loukkaantuu siitä, että joku muu ihminen ei tee lapsia, on vähän paksua. Lapset kun ovat lainassa, vanhempi ei omista heitä. Heilläkin on vain se yksi oma elämänsä. Heidän omansa, ei vanhemman. Siksi on yksiselitteisen väärin, että vanhempi painostaa heitä lisääntymään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"No jollekulle voivat olla. Esim. Sinun lapsellesi."

Ja asia kuuluu sinulle miten? Ei ole. Jos olisi, olisin surullinen ja itkisin tasan tarkkaan niin paljon kuin haluaisin. 

Kunhan et syyllistäisi lapsiasi siitä, etteivät ole sellaisia, kuin toivoisit.

Syyllistäisi. Jokseenkin koomista, että minua on tässä keskustelussa syyllistetty omista tunteistani ja haukuttu ties miksi itsekkääksi ja huonoksi äidiksi vain srn vuoksi, että kokisin epäonnistuneeni, jos lapsi ei haluaisi lapsia. Ja sitten ollaan olevinaan niin huolissaan, että minä en syyllistäisi... 

Asia mitä et ymmärrä: jokainen päättää näistä asioista itse. Vaikka olisit miten pettynyt, ei kannata tuoda asiaa esille, vaan niellä oma pettymyksensä ja sitten vaikka itkeä yksin. Varmasti lapsellasi olisi paha mieli, jos toisit esiin ettet hyväksyisi hänen valintojaan.

Vierailija kirjoitti:

Sanon ehkä aha tai jaa. Minulla on kaksi tytärtä. He saavat tehdä lapsia tai olla tekemättä. Asia ei kuulu minulle.

Olen bonusäiti lapselle, jonka äiti teki hänet koska kunnon ihmisen pitää mennä naimisiin ja tehdä lapsia. Mieheni on lähivanhempi. Ex-vaimonsa halusi erota, koska halusi elää ja mennä vapaasti ja bilettää viikonloput. Ei napannut perhe-elämä. Kun olen jo vuosikaudet seurannut vierestä lapsen kipuilua asian kanssa, olen täysin sitä mieltä, että yhtään kenenkään ei pidä tehdä lapsia, jos ei niitä aidosti itse halua. Tässä asiassa ei pidä tehdä puolison tai vanhempien mielen mukaan.

Jatkan vielä: On ollut sydäntä raastavaa mm. koittaa vastata kysymykseen miten minä jaksan harrastaa tai haluan matkustaa lasten kanssa, kun eiväthän äidit sellaista tee. Ja kun lapsi lopulta hiffasi, että minä tai kavereidensa äidit eivät suinkaan koe lapsiaan taakkana, se reaktio oli myös sydäntä särkevä. Se, että välitän, ei riitä, koska en ole se oikea äiti.

Siksi: Toivottavasti kukaan ei tee lapsia ympäristön painostuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että olen pettynyt, ja että olen pahoillani jos olen osallistunut siihen että sinusta on kasvanut itsekeskeinen ihmisvihaaja ja hedonisti. Esi-isäsi lisääntyivät satoja tuhansia vuosia ennen sinua, ja sinä älykännykkää sekä pornoa suurkuluttava rääpäle itsekkyydessäsi päätit lopettaa koko sukulinjan. Luuletko että esi-isilläsi oli helpompaa kuin sinulla? 

Pitäisikö valita paska elämä vain siksi, että sinä olisit tyytyväinen? Varmastikin esi-isät olisivat iloisia, että suvun viimeiseksi jäänyt elää onnellisen elämän.

Kyllä kaikkien pitää kärsiä, koska sinäkin marttyyrinä kärsit! Olet pohjasakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko teistä sanoisi kuollutta läheistään surevalle, että lopeta sureminen? Ihmisellä on yhtä lailla täysivaltainen oikeus surra myös rakkaita läheisiä, joita ei tullut. 

Kuollut läheinen on oikeasti ollut olemassa ja hänet on tuntenut. Sellainen jota ei ole olemassa kuin omissa haaveissa ei ole rakas läheinen, kun on vain oma haave tai unelma, ei todellinen. Jos sinä esimerkiksi haluaisit lapsenlapseksi tytön ja tulisi poika, niin surisitko sitä tyttöä ? 

No, minä tämän kysymyksen esittäjän olen kärsinyt vuosikausia tahattomasta lapsettomuudesta. Ymmärrän, että samaa kokemattomat eivät ymmärrä. Mutta toivoisin suvaitsevaisuutta myös niitä surevia kohtaan. Suru on tunne, jota ei voi sanella pysähtymään. 

Vastauksena kysymykseen: kyllä, minä olen surrut niitä, joita ei

Tämä on eri asia. Toivoit lasta, eikä se toive toteutunut. Olen pahoillani puolestasi.

Se ei kuitenkaan ole ok vaatia toisia ihmisiä lisääntymään ja sitten syyllistää, kun eivät tee sinun toiveesi mukaan.

Miksi lapsettomuutta saa surra mutta lapsenlapsettomuutta ei? Molemmat voi olla iso suru. Ei silti omaa lasta tietenkään pidä syyllistää siitä. 

Sanoin lapselle, että se on jokaisen oma valinta. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapsettomuutta saa surra mutta lapsenlapsettomuutta ei? Molemmat voi olla iso suru. Ei silti omaa lasta tietenkään pidä syyllistää siitä. 

Tarve suvun jatkamiselle on varsin syvälle rakennettu biologinen tarve. Erikoista että moni ei ymmärrä sitä. Tietenkään kaikilla ihmisillä ei sitä tarvetta ole. Mutta jos vanhemmat toivoo lapsenlapsia ja lapset eivät, onhan se aika surullista. Siksi kannattaisi hankkia monta lasta, todennäköisempää että saa lapsenlapsia.