***3-kuumeilijat***- Viikko 1
Kommentit (64)
Täällä on taas alkanu oireiden keksiminen ihan urakalla, löytyy kyllä lääkärikirjallinen erilaisia oireita taas. Samalla tulee pelko että ne on vaan kuviteltuja.. Pahin niistä oireista on JATKUVA nälkä:(
Piinaviikkokin käynnistyy pian, voi että.
Plussatuulia puhallellen!!
kp 18/26-28
Kopsasin tän loppuosan tuolta syyskuunsisseistä tähän:
Me vietettiin ihan perheen kesken uusivuoso, rakettien paukkuessa. meillä pojut simahtivat 23 aikaan, eivätkä sitten heränneet kun vuosivaihtui paukkuen. Me käytettiin tilaisuus hyväksi ukkokullan kanssa ja pupuiltiin sitten. eilen aamullahan siis sain sen ovisplussan sekä niihin ACONEIHIN että OVUNOW-testeihin =)! Voisin muutes testata vielä tänään että onkos viivat haalentunut tai poistunut. aamuyöstä on todennäköisesti munasolun irtoaminen tapahtunut, koska kivut olivat huipuissaan silloin. Jouduin nappaamaan panadolin, kun kivisti niin maan ***! Mutta kaikki kivut olkoon sen väärtejä, jos vaan meille suodaan nyyttikkä ensi syksyksi.
Plussatuulia kaikille, malttia piinailuun, tsemppiä pupuiluun ja uusille tervetuloa,sekä pahoittelut tädin kohdanneille... Kyllä tämä tästä, vielä jonain päivänä me kaikki onnistutaan!!
Shani@ kp 16/27-29 dpo 1
Siis tein uuden testin... Viivat olivat nyt hiipuneet, eli todettakkoon nyt että ovis oli ja meni, ja me hommailtiin parhaan kykymme mukaan! Nyt sormet ristiin pariksi viikoksi!
(Huomasin muuten, että sanat yhdistyy ja isot kirjaimet unohtuu kun kiirellä kirjotan, joten koitakaa saada selvää =) )
Shania
Niin, rakas isoäitini kuoli yllättäen eilen illalla, uudenvuodenaattona. Ja minä tein samoihin aikoihin uuden testin, kun sain aamulla sen " roskishaamun" (jos se nyt sellainen oli). Uudella testillä tuli heti vaalea mutta ihan selkeä PLUSSA!!!
Olo on vielä tosi epätodellinen - voiko tämä todellakin olla totta, että taas ensimmäisestä kierrosta tärppäisi? Ihmeellistä!
Jos tämä raskaus kantaa ja tulokas o tyttö, niin eipä ole epäilystä, kenen mukaan lapsi saa nimensä. Yksi elämä hiipuu ja toinen alkaa!
Surullinen mutta onnellinen
Tintti ja lapsukaiset -02 -04 ja rv+5?
Osanottoni isoäitisi poismenon johdosta! Minullakin on vielä toinen isoäiti jäljellä, täytti juuri syksyllä 94 vuotta ja toivotan hänelle vielä pitkää ikää, mutta olen varautunut realistisesti tuollaisiinkin uutisiin.
Mutta että noin pian tärppäsi, hieno homma ja suurensuuret onnittelut iloisista uutisista!
Hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!
toivottaa Doris
Sparven: Valtavasti onnea plussasta Sparven! Toivottavasti tarttuvaa lajia ja saadaan oikea plussasuma tähän vuoden alkuun. Samalla osanottoni isoäitisi poismenosta, todella kaunis ajatus ja kunnianosoitus antaa isoäidin nimi vauvalle, jos saatte tytön.
Mami0203: Samanlaisissa tunnelmissa elellään täälläkin ja oireita tuntuu olevan vaikka mitä, on nälkää ja vilua, nipistelyä ja näppylöitä naamassa, hymyilyttää oikein kun tiedän että edelliset raskaudet olleet ennen testin tekoa täysin oireettomia (testannut olen ekana päivänä kun menkat myöhässä). Nyt en malttaisi millään odotella, kun testi oottaa kaapissa. vaan kait sitä on loppuviikkoon maltettava. Onkos sulla testejä valmiina? Mulla joku rsna tai vastaava citymarketista ostettu. Onko sulla tai muilla kokemusta kyseisestä testistä?
Itselläni olo onnellinen siitä tuo otsikkokin, asiat vaan tuntuvat olevan nyt niin hyvin kuin olla voi, jos vielä sen plussan saan nyt tai tänä vuonna niin taidanpa haljeta onnesta! (johtuvatkohan nämä tunteetkin jostain hormoneista!)
Luhtavilla kp 25 / 30-31 yk 1
Onnea plussasta.=)
Ja osannottoni. =(
Itselläni mummi kuoli kaksi kuukautta ennen kuin tyttäreni syntyi.
Ja tyttäremme toinen nimi on Helmi mummini mukaan.
Nyt täällä näyttää plussia satelevan ja tulee viimeinkin tunne että ehkä meillä muillakin on vielä toivoa. =)
Ollut hieman tyhmä olo kun kuukautiset ovat nyt sitten normaalisoituneet täysin normaaliksi kierulan jäljiltä. Suorastaan tulvin ja se ei ole mukavaa. Niskat on jumissa ja päätä särkee. Eilen oli jopa migreeni. Liekkö tulossa flunssa vai menkoistako johtuu.
Tsirppana yk3 / kp 3/29-31
=) Ei näköjään osaa enään edes kirjoittaa mitään.
Luhtavilla: Testi se minullakin tuolla kaapissa kummittelee, tai siis useampi, kun mammaksilta niitä viime kuussa tilasin turhaan. Rsn-testistä ei oo mitään kokemusta, oon testaillu aconilla, mammaksilla, apteekin omalla ja muilla apteekin testeillä. Oon itseäni vastaan taistellu että en testaa vielä koska, se ei kuitenkaan vielä näyttäisi sitä mitä pitää. Ja ne turhat negat MASENTAA aina!! Ja mullakin molemmat edelliset raskaudet oireettomia tuonne 7 viikolle asti:D Ja nyt on muka oireita ties kuinka paljon..Voi meitä naisia!!
Vielä olis 8-10 päivää jaksettava odotella.. Voi että on odottavan aika pitkä!
En taas muista nimimerkkiä, mutta pahoittelut sinulle mummosi menetyksestä, ja VALTAVASTI onnea plussatestistä.
Sparvenille osanotto isoäidin kuoleman johdosta, koita jaksaa.... Ja onnittelut plussasta! Jospa se pieni natiainen antais massusta voimia raskaaseen aikaan...
Pandariinille myös paljon, paljon onnea! Mahtava juttu!
Luhtavillalle ja muille oireilijoille oikein paljon peukutuksia plussalle
ON: Boring... Täti pakkas reppunsa viikonloppuna ja yritin v...tuilla sille niin paljon, ettei vuoteen naamaansa näyttäs ;) Saa nähä miten peittojen pöllyttely tässä kierrossa onnistuu, kun näytöstää miehen kans työvuorot menevän melkein ristiin. No sittenpäs sen näkee..
Tsirppanan kanssa vissiin piinaillaan yhdessä, sitten joskus hamassa tulevaisuudessa...
Tirrukka kp 8/n.30 yk 2
Ja oikein hyvää uutta vuotta kaikille!!!!!
Eilinen päivä menikin ihan toipuessa, pistää väsyttämään tuo valvominen. Ja lapsetkin nukkuivat levottomasti vieraassa paikassa.
Monilla taitaakin tulla tammikuussa vuoden loistavaksi aluksi komeat plussat!! Eikö niin?!
sparven: onpa ollut tapahtumia, surullisia ja iloisia, täynnä sinun uuden vuoden aatto. Onnittelut plussasta. Siirrytäänkin kotiloihin yhdessä. Milloin sun la on?
on: mulla la on 6.9 laskurin mukaan. Tosin voi vaihtua joitakin päiviä vielä, koska täti ei ole vieraillut täsmällisesti. Pääsisipä jo sinne ekaan neuvolaan ja varmistamaan, että kaikki on lähtenyt hyvin käyntiin, nyt täytyy vain luottaa siihen. Väsymystä ja pahaa oloa ei ole tarvinnut ainakaan vielä potea, mutta vessassa pitää pissillä ravata usein. Ikihymy tällä hetkellä ainoana näkyvänä oireena.
Nyt työn touhuun...
pandariini rv 4+5
Eilen kotiuduttiin puolentoistaviikon reissusta.On se vain ihana olla kotosallakin; ) Oma rauha ja omat jutut.
Paljon se tätsykkä sai taas pahaa mieltä aikaan!!! Toivotaan että Uuden Vuoden kunniaksi se pysyy poissa mahdollisimman monen luota.
Pari plussaakin oli saatu aikaiseksi pyhien aikana, Valtaisat onnentoivotukset siitä!!!!!Ihanaa Pandariini ja Sparven: ) Ja Sparvenille osanottoni, oma mummini kuoli viime äitienpäivänä.
Tsirppana ja Tirrukka taitavat kp:illä aika samoissa.....taas vaihteeksi: )Eiköhän me nyt niitä plussiakin saada aikaiseksi...
Muillekin onnea ovikseen, haluja peittoihin, hermoja piinaviikoihin yms.
ON: Taitaa olla niin, että nyt vasta kierto tasoittui kierukan poiston jälkeen.Tädin vierailu kesti tasan niin kauan kuin ennen kierukkaakin eli 6 päivää ja nuo edelliset kierrot heti kierukan poiston jälkeen kestivät vain 3 päivää.Ja vuoto oli jotain aivan älytöntä....
En jaksanut ihan kaikkea lukea viime viikon pinosta, mutta jos jotain oleellista jäi huomaamatta antakaa anteeksi: ) Nyt taas pysyttelen tiiviisti luonanne.Hauskaa viikon jatkoa..
-Happy kp8/25-28
Happy: kiva kun olet taas takaisin.
Juu ja tällä kertaa Tirrukan kanssa tais olla melkeen samat kp:t. =)
Ei tartte sitten yksin tuskailla kuun lopussa.
Pari plussaa saatiin tänne niin toivotaan että niitä nyt tulisi rutkasti lisää.
Itse varasin juuri aikaa paasto sokeri arvon mittaukseen. Poikaa odottaessa oli raskaus diabetes, mutta tyttöä odottaessa ei. Katotaan nyt mitä se paasto arvo sanoo.
Tässä kuussa mulla onkin ovis tikut käytössä kun sain parisenkymmentä ilmaiseksi ystävältä. Minähän kun en niihin rahaa laita. Mutta no katotaan onko niistä mihinkään. =)
Tsirppana yk3 / kp 4/29-31
Aluksi valtavat onnittelut Pandariinille ja Sparvenillle, jolle myös osaanotto isoaäidin poismenon johdosta.
Uusi vuosi vaihtui täälläkin kovasti paukkuen. Pojat nukahtivat yhdentoista aikoihin ja nukkuivat hyvin aamuun asti. Esikoinen tuli aamulla viereen ja kysyi joko se päivä meni, jolloin on raketteja ja kun sai myöntävän vastauksen alkoi niiskuttaa ja sanoi, että häntä alkaa itkettää. Reppana. Onneksi eivät pelkää.
Tsirppanalle pahoittelut tädin tulosta ja onnea uutteen kiertoon. Samoin muille alkukiertoa eläville: Ainakin Happy ja Tirrukkaa.
Luhtavilla vieläkö piinailet? Mun ei ainakaan kannata mennä lasten välillä töihin. Palkka on provisiopalkka ja alkaa kertyä kunnolla vasta muutaman kuukauden kuluttua töihin palaamisesta. Jos haluaisi samanlaisen äitiyspäivärahan kun nyt on mahdollista saada, niin töitä täytyisi tehdä pari vuotta. Silloin jää kyllä kolmonen haaveeksi.
Meitä joilla ovis sattui uuden vuoden vaihteeseen onkin aika monta. Päästään yhdessä jännittämään parin viikon kuluessa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee (viimein) siirtymään kotiloihin pandariinin ja sparvenin seuraksi.
Tarald: Pääsittekö yhdessä saunaan?
Päivittäin on täälläkin peittoja heiluteltu. Oviksen ajankohdasta ei ole tietoa, ellei sitten ollut tänään aamupäivästä. Jos vielä illalla saisi kertaalleen varmisteltua. Sitten on viimeistään kaikki mahdollinen tehty ja voi vaan odottaa.
Erityisen plussarikasta alkavaa vuotta kaikille 3-kuumeilijoille toivottaa
Äiti1972 yk2 kp15/~28
Tultiin eilen uuden vuoden vietosta ja oli aivan ihana reissu! Käytiin kylpylässä ja titi-nallen talossa ja tytöt nautti joka hetkestä mökilläkin. Kaikki meni loistavasti vaikka meitä oli 8 samassa mökissä (oli tosin iso mökkiki). Saatiin jopa pöllyteltyä peittoja miehen kanssa uuden vuoden aattona ja tänään täytyis saada mies taas innostumaan asiasta! Onneks mökillä alote tuli mieheltä ja se sai mut tosi hyvälle mielelle, yleensä ku asia on toisin päin ;) Eilen oltiin niin uupuneita reissusta et jäi kyllä peiton pöllyttelyt vaan hellään kutitukseen...
Onnea Pandariini ja Sparven plussan johdosta! En todellakaan oo mikään ennustaja kuten Pandariini huomaat! Eli manasin jo sulle tätiä huolimattomana ja plussahan sieltä tuli :) Vuoden ekat plussat luo toivoa et jospa sitä iteki tässä piakkoin!
Tsemiä kaikille piinapäiviä eläville ja mukavia hetkiä ovislaisille sinne peittojen väliin. Ja kaikille hyvää ja nautinnollista uutta vuotta!
Plussaa itekin pikaseen jo toivova Tarald yk 5 kp 15/28
Moi!!
Pandariini: Laskurin mukaan mun la olis 070907, aika säännöllinen on ollut kierto, joten tuskin se montaa päivää heittää. Vielä tätä on aika vaikea uskoa todeksi, tänään piti yhteen lomakkeeseen ruksata kohta " raskaana" ja tuntui tosi oudolta... Oireita on edelleen, sellaisia pieniä, ja odotan " innolla" , milloin se oksentaminen taas alkaa, edellisessä raskaudessa pahoinvointi oli ihan kaameaa varmaan puoltoista kuukautta!
pandariini:
sparven: onpa ollut tapahtumia, surullisia ja iloisia, täynnä sinun uuden vuoden aatto. Onnittelut plussasta. Siirrytäänkin kotiloihin yhdessä. Milloin sun la on?
on: mulla la on 6.9 laskurin mukaan.
pandariini rv 4+5
Pandariini, perustin keskusteluryhmän niille, joilla on laskettu aika syyskuussa 2007, osoite on: http://groups.yahoo.com/group/syysmammat07/ Sellaista ei varmaan vielä ollut olemassa, en ainakaan löytänyt?
Tulen tonne kotiloihinkin, mutta ajattelin, että jos joskus halutaan jutella jotain vähän arkaluontoisempiakin juttuja, niin en minä ainakaan tällä julkisella foorumilla halua kovin paljon kertoilla... Päätyy jutut vielä vauva-lehteen!;-)
Nyt odotellaan vaan porukkaa ryhmään, plussatkaahan nyt ihmiset nopeasti.:)
Mukavaa ja plussaista alkanutta vuotta 3-kuumeilijoille!
Mä en olekaan kirjoitellut vähään aikaan. No, eipä ole ollut mitään, mitä kirjoitella. Viisi kiertoa meni vauvaa yrittäessä, mutta ei tärpännyt. Nyt sitten tulikin yllättäen työnantajan maksama kouluttautuminen työn ohessa. Täytyy sanoa, et se kyllä pisti siirtämään pikku kolmosen yrittämistä muutamalla kuukaudella, kun koulutus kestää alkuvuoteen 2008.
Eli meille ei tule vauvaa tänä vuonna, jos ei " toivottu vahinko" käy. Tietoisesti ei yritetä. Pidän tässä vähän palstataukoa.
Oikein mukavaa ja plussatuulista talvea kaikille kuumeilijoille ja onnea jo plussanneille! Toivottavasti en tapaa teitä huhtikuussa tällä palstalla vaan joskus myöhemmin kotiloissa!
vuma
Äiti72: Kyllä täällä todellakin piinaillaan, joka päivä miettii että joko testais, onneks olen vielä malttanut (oviksesta nyt noin 10 päivää). Oireita tuntuis olevan, mutta ei todellakaan mitään varmoja, eniten oudolta tuntuu jatkuva pieni nippailu alavatsassa - toivon parasta ja toppuuttelen itseäni etten putoa korkealta. Enkä todellakaan haluais mennä töihin, joten toivon todella tärppiä. Mulla pitäis kyllä riittää puol vuotta työtä että saisin taas hyvän äitiysrahan ja töihin olen menossa kesäkuun alussa. Jos tulen raskaaksi jään kotiin, sillä voin olla lokakuuhun asti (silloin kuopus täyttää 3v.).
Mama 0203: Se raskaustesti josta kysyin oli muuten rsfu (viimeksi meni noi kirjaimat ihan pieleen :-) ). Luin tosta testistä jostain palstoista et on ollut aika erikoisia tuloksia, pitäisköhän heittää ne liuskat mettään, ainakin on pakko varmistaa tulos jollain muulla, sillä sen verran erikoisia asioita oli kyseisellä testillä tapahtunut mm. ensi viiva js sitten se oli jotenkin levinnyt ja tulos oli lopulta kuitenkin nega.
Laitan kuulumisia jos sorrun testaamaan tai täti päättää piinailun...
Terkuin Luhtavilla kp 26/30-31 (joskus kyllä ollu vaan 28) yk 1
Harminpaikka miten paljon niitä tätejä riittää kylään... :( Kyllä saisi täältä lähteä useampikin aina tuonne odotuspuolelle joka kuukausi. Mutta hitaasti hyvä tulee. Eikös se sananlasku jotenkin noin mene. Toivotaan tälle vuodelle paljon plussatuulia meille kaikille.
Onnea Pandariinille! Ihana uutinen! Millon on laskettuaika?
Sparven: Millon aiot testata uudelleen? Tulehan sitten kertomaan uutiset! :) Plussaonnea!
Mp3: ihana kuulla, että viimein kurvasi täti kylään. Nyt sitten toivotaan lyhyempää kiertoa ja plussaa!
Plussaonnea kaikille piinailijoille. Yritän tässä vielä opetella muistelemaan kaikkien nimimerkit ja muut. Ai niin, tervetuloa tänne uudet kuumeilijat! :)
).( Tässä uudenvuoden timmellyksessä yritettiin sitten ovista hyödyntää. Ei ole käytössä ovistikut, mutta melko varmasti se nyt oli ja niin laskujenkin mukaan piti olla. Nyt vaan kädet, sormet ja varpaat ristiin ja odottamaan piinaviikkoa. En olekaan nyt kirjoitellut vähään aikaan, kun tuli niin kova pettymys viime kierrossa... Lukenut olen kyllä teidän viestejä ja jännittämässä olen ollut mukana! Meillä vielä sellainen mukava juttu, että ollaan testaamisen aikoihin ulkomailla koko konkkaronkka eli voin siellä sitten testailla (jos täti ei yllätä sitten ajoissa tms.). Ihan varmasti ikimuistoinen testauskokemus sekin sitten :)
:) Eowyn kp 17/ n.30