Yle. Runsaasti kannabista käyttäneet, nuoret muistuttavat lastentarhalaisia kognitiivisilta taidoiltaan ja toimintakyvyltään.
25-vuotiaan Heikki Hirvosen elämä lähti alamäkeen kannabiksen polttamisesta. Huumekuntoutuskoti Villa Hockeyn vastaava ohjaaja Jani Heino kertoo, miten hoitoon tulevat, runsaasti kannabista käyttäneet, nuoret muistuttavat lastentarhalaisia kognitiivisilta taidoiltaan ja toimintakyvyltään.
"Kannabis tyhmentää, vaikka on ruma sanoa niin", Jani sanoo.
Psykiatri Jussi Niemi-Pynttäri nostaa esille tutkimusalueensa: kannabiksen aiheuttamat päihdepsykoosit, jotka lisäävät riskiä sairastua skitsofreniaan.
Nuorten harmittomana "luonnontuotteena" pitämä aine on Inhimillisen tekijän keskustelijoiden mielestä mainettaan huomattavasti vaarallisempi.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/27/inhimillinen-tekija-nuori-kann…
Kommentit (1104)
Kaikki päihteet ovat väärinkäytettyinä vaarallisia.
Kuitenkin kun tarkastelemme aiheesta tehtyä tutkimusta, havaitsemme, että kannabis on yksi vähähaittaisimpia päihteitä ja paljon vähemmän haitallinen kuin alkoholi.
Jotain on tässä keskustelussa pielessä. Alkoholin kohdalla kaikki ymmärtävät, että lasi viiniä silloin tällöin ja jokapäiväinen humalajuominen ovat kaksi aivan eri asiaa. Miksi muiden päihteiden kohdalla tätä samaa tosiasiaa ei haluta ymmärtää, vaan keskustelua mustavalkoistetaan tahallaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on siis niin vähähaittainen, että jopa vakavasti sairaat ihmiset voivat käyttää sitä useita grammoja päivässä ilman uutisoituja ongelmia kun lääkäri kirjoittaa reseptin?
Miksi tähän keskusteluun pitää vetää sairaita ihmisiä, joilla ei ole vaihtoehtoja. Jos joku MS-tautiin sairastunut saa lääkäriltä kannabisreseptin, ovat hänen oireensa hyvin vaikeita, eikä hän saa apua muista lääkkeistä.
Lääkekannabis siis auttaa jos muut lääkkeet eivät ole toimineet?

Kun joskus kerrottaisi mitä on päihteiden oikein käyttö. Tosin jos halutaan edes mahdollisimman vähän haittaa päihteiden käytöstä niin vähiten haitallisin pitää sallia tai laillistaa. Sekin vielä kun periaatteessa ihmisellä on itsemääräämisoikeus niin silloin käyttö ei voi olla rikos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on siis niin vähähaittainen, että jopa vakavasti sairaat ihmiset voivat käyttää sitä useita grammoja päivässä ilman uutisoituja ongelmia kun lääkäri kirjoittaa reseptin?
Miksi tähän keskusteluun pitää vetää sairaita ihmisiä, joilla ei ole vaihtoehtoja. Jos joku MS-tautiin sairastunut saa lääkäriltä kannabisreseptin, ovat hänen oireensa hyvin vaikeita, eikä hän saa apua muista lääkkeistä.
Yleensäkin MS-lääkkeiden sivuvaikutukset ovat rajuja. Iho-oireita, kudoskatoa, hiusten lähtöä, kovia kipuja, jopa 40 asteen kuumetta. Kantasoluhoidoissa on sattunut kuolemantapauksia.
Kannabis ei aiheuta lääkekäytössä mitään noista vaikka käytetyt kannabismäärät ovat lääkekäytössä todella suuria päihdekäyttöön verrattuna.
 
Kukaan ei ole väittänyt että aiheuttaisi. Mikä on kirjoitiksesi tarkoitus? Pelkkä jankkaaminen?
Lääkkeet sairauden hoitoon ja lääkeaineiden viihdekäyttö ovat kaksi eri asiaa, eikä niitä pitäisi sekoittaa toisiinsa.
Lainaus: "Lääkkeet sairauden hoitoon ja lääkeaineiden viihdekäyttö ovat kaksi eri asiaa, eikä niitä pitäisi sekoittaa toisiinsa."
Viihdekäytössähän kannabista käytetään paljon vähemmän mitä lääkekäytössä. Lääkekäytössähän annostus voi olla useita grammoja päivässä, eikä silti lähde tukkakaan päästä.
Lainaus: "Kukaan ei ole väittänyt että aiheuttaisi. Mikä on kirjoitiksesi tarkoitus? Pelkkä jankkaaminen"
Eli lääkekannabis MS-taudin hoidossa ei aiheuta sellaisia ongelmia mitä MS-tautiin käytettävät muut lääkkeet? Kuten siis aiemmin kerroit.
"Yleensäkin MS-lääkkeiden sivuvaikutukset ovat rajuja. Iho-oireita, kudoskatoa, hiusten lähtöä, kovia kipuja, jopa 40 asteen kuumetta. Kantasoluhoidoissa on sattunut kuolemantapauksia."
Kannabis on muita päihteitä vaarattomampaa, kertoo laaja EU-selvitys.
Huumeen vaarallisuus: Vaarallisimpia ovat ekstaasi ja kokaiini, joita seuraavat alkoholi ja heroiini. Vähiten vaarallinen huume on kannabis.
Riippuvuus: Pahinta riippuvuutta aiheuttaa tupakka, seuraavina tulevat heroiini, kokaiini ja alkoholi. Kannabis on tutkimusten mukaan vähiten riippuvuutta aiheuttava päihde.
https://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis-volume1_en
https://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis-volume2_en
https://www.duodecimlehti.fi/duo80438
"Tupakanpoltto ja alkoholin liikakäyttö ovat terveyden kannalta huomattavasti vaarallisempia kuin kannabiksen jatkuvakin suurkäyttö."
Miksi tähän keskusteluun pitää vetää sairaita ihmisiä, joilla ei ole vaihtoehtoja. Jos joku MS-tautiin sairastunut saa lääkäriltä kannabisreseptin, ovat hänen oireensa hyvin vaikeita, eikä hän saa apua muista lääkkeistä.
Tämä. Ihan aiheesta kannabista määrätään vain niin vakavasti sairaille, että heille tärkeintä on kivuttomuus eikä kognitiivisella suorituskyvyllä enää juurikaan ole väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on siis niin vähähaittainen, että jopa vakavasti sairaat ihmiset voivat käyttää sitä useita grammoja päivässä ilman uutisoituja ongelmia kun lääkäri kirjoittaa reseptin?
Miksi tähän keskusteluun pitää vetää sairaita ihmisiä, joilla ei ole vaihtoehtoja. Jos joku MS-tautiin sairastunut saa lääkäriltä kannabisreseptin, ovat hänen oireensa hyvin vaikeita, eikä hän saa apua muista lääkkeistä.
Kannabiksen vastustaja itse toteamassa, että kannabis on hyvä lääke? MS-tautiinkin sen lopulta joku saa kun muut lääkkeet eivät ole toimineet.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tähän keskusteluun pitää vetää sairaita ihmisiä, joilla ei ole vaihtoehtoja. Jos joku MS-tautiin sairastunut saa lääkäriltä kannabisreseptin, ovat hänen oireensa hyvin vaikeita, eikä hän saa apua muista lääkkeistä.
Tämä. Ihan aiheesta kannabista määrätään vain niin vakavasti sairaille, että heille tärkeintä on kivuttomuus eikä kognitiivisella suorituskyvyllä enää juurikaan ole väliä.
Eli kannabis on hyvä kipulääkekin?
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaan buumerit vähän löysätä ja polttakaa jointti. Kohta R kiskalta saa ja että voi sille mitään.
Istutaan sätkä savuten täytenä vihanneksena...
Kannabis tekee ihmisestä passiivisen tollukan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Monipuolisuus on niin last season. Kannattaa käyttää tiettyjä yksittäisiä lääkekasveja täsmäaseina juuri siihen missä ne toimivat parhaiten.
Mitähän lääkekasveja tarkoitat? Kannabis on siis monipuolisin lääkekasvi edelleenkin ja toimii "täsmäaseenakin" moneen sairauteen.
Ei, kannabis ei ole monipuolisin lääkekasvi.
Kerrotko mikä on monipuolisin lääkekasvi?
En kerro kun en tiedä. Mutta kannabis se ei ole, sen tiedän.

Että sellaista satuilua tällä kertaa.

Kannabiksella on ainakin eniten erilaisia lääkekäyttömahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tähän keskusteluun pitää vetää sairaita ihmisiä, joilla ei ole vaihtoehtoja. Jos joku MS-tautiin sairastunut saa lääkäriltä kannabisreseptin, ovat hänen oireensa hyvin vaikeita, eikä hän saa apua muista lääkkeistä.
Tämä. Ihan aiheesta kannabista määrätään vain niin vakavasti sairaille, että heille tärkeintä on kivuttomuus eikä kognitiivisella suorituskyvyllä enää juurikaan ole väliä.
Eli kannabis on hyvä kipulääkekin?
Jos kognitiivisten toimintojen heikkeneminen ja esimerkiksi aistiharhat eivät enää haittaa.
On käsittämätöntä, että voimakkaisiin opiaatteihin saa lääkäriltä helpommin reseptin kuin kannabikseen. Jotain on pahasti pielessä.
Alkoholin ja kannabiksen merkittävimpiä eroja päihteenä on se, että alkoholi on voimakkaasti neurotoksinen eli tuhoaa aivoja ja kannabis on neuroprotektiivinen eli suojelee aivoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on siis niin vähähaittainen, että jopa vakavasti sairaat ihmiset voivat käyttää sitä useita grammoja päivässä ilman uutisoituja ongelmia kun lääkäri kirjoittaa reseptin?
Miksi tähän keskusteluun pitää vetää sairaita ihmisiä, joilla ei ole vaihtoehtoja. Jos joku MS-tautiin sairastunut saa lääkäriltä kannabisreseptin, ovat hänen oireensa hyvin vaikeita, eikä hän saa apua muista lääkkeistä.
Lääkekannabis siis auttaa jos muut lääkkeet eivät ole toimineet?
Ei auta, vaan saattaa auttaa joitakin potilaita joissakin oireissa.
Alkoholi tekee ihmisestä passiivisen tollukan.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006318579.html
Mika Putkonen on hoitanut sairastamaansa MS-tautia lääkekannabiksella jo 11 vuotta Koskaan en tiedä, uusitaanko reseptiä
MS-tautia sairastava Mika Putkonen ihmettelee, miksei lääkekannabiskeskusteluissa kuulla kasvia sairauksien hoitoon käyttäviä ihmisiä.
Kolme grammaa päivässä.
Se on MS-tautia sairastavan 42-vuotiaan espoolaisen Mika Putkosen lääkekannabiksen päiväannos.
Jos määrää miettii viihdekäytön näkökulmasta, annos on todella suuri.
Sairaalle ihmiselle, joka hoitaa itseään lääkekannabiksella, se on aika normaaliannos, sanoo Putkonen.
Putkonen on hoitanut itseään lääkekannabiksella jo 11 vuotta.