Lue keskustelun säännöt.
Hirvea tyytymattomyys vanhempia kohtaan aikuisena? Miten antaa anteeksi heidan vaarat valinnat, jotka kuitenkin on kai tehty ajan hengessa.
31.12.2006 |
Kasvoin 1970-luvun maaseudulla. Kasvatustapana oli juuri tuo toisessakin ketjussa mainittu " älä sitten vaan luule olevas mitään" . Vanhemmat aliarvioivat lasta keskustelijana ja ymmärtäjänä. Puhuttiin lapsesta lapsen kuullen kolmannessa persoonassa, vähääkään tämän tunteista välittämättä. Itsestään selvästi myös juoruttiin lapsen tärkeät salaisuudet ja hyväntahtoisesti naurettiin tätien kanssa lapsen naiviiudelle tai pikkuvanhalle puheelle. Auktoriteetin ainoa tuki oli asettua lapsen yläpuolelle ja pitää lapsi aina kurin ikeessä.
Haluaisin unohtaa nämä ja antaa vanhemmilleni anteeksi -vaikkeivat he sitä ole pyytäneetkään. He toimivat vain vastoin parempaa tietoa, aikakautena, jolloin lapsia siunaantui ilman suurempaa kohua ja he kasvoivat siinä normaalin elämän sivuissa ja jaloissa. Kirjailija Nopolan sanoin " ei tehrä tästä ny numeroo" .
Kommentit (26)
Onko sinulla huono itsetunto, oletko " liian kiltti" etkä tiedä kuinka sanoa ei muilta tuleville vaateille? Anteeksiantamiseen tarvitaan mielestäni aina asioiden jonkinmoista prosessointia ja käsittelyä, muuten anteeksiantamisesta ei tule mitään. Keskusteluapu jonkun toisen ihmisen kanssa (tai jopa oman vanhemman, jos vanhemmalla on siihen kykyä ja halua), olipa se sitten hyvä ystävä tai terapeutti (jos itsellä on kovin paha olo lapsuuden kokemusten vuoksi). Jos oma olotila on esimerkiksi haittaamassa työkykyä mm. uupumusoirein, keskustelu erityisesti mielenterveysammattilaisen kanssa voi helpottaa tilannetta ja tuoda jaksamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minun vanhempani eivät opettaneet minulle, miten sulaudutaan keskimääräiseen massaan ja ollaan herättämättä huomiota. Tuloksena oli 9 vuoden koulukiusaamisen ketju. Olen varmasti saanut enemmän traumoja kuin sinä...
No mieti miten olet kuitenkin eteenpain elamassasi paassyt. Ehka he olivat sinulle samanlaisia kuin omat vanhemmat heille, tai jopa jotain ovat oppineet omien vanhempiensa mokista. Ehka oli kiire, stressi, huolet, sotaa ei enaa silloin ollut, mutta puutetta ja huolta ehka muulla tavalla. Ei lapsiin silla tavalla ehka saannutkaan kiintya silloin. Katkaise sina tama kierre ja kehu lapsiasi. Jos sinulla on sisaruksia puhu heidan kanssaan. Onko heilla sama kokemus vanhemmistaan vai muistatko sina heidat nain?
Omat isovanhempani kasvattivat (40-luvulla) isäni viisaasti sydäntään kuunnellen ja sen peruja isäni sitten yhdessä äitini kanssa kasvattivat minua viisaasti ja sydäntään kuunnellen. Lienee niin, että tämäkin asia menee perheissä sukupolvelta toiselle sen mukaan miten ennen on ollut...
Teki ilkeitä asioita, siskoni on katkeroitunu heille ja syyttää omaa huonoa elämäänsä vanhempien teoista.
Itte koitan ajatella vanhempien virheet omana voittona. Tiedän, että teen toisin. Ja kun lapseni kasvaa kerron omista kokemuksistani ja olen avoin ja ymmärtäväinen lapsilleni.
En toista vanhempieni virheitä vaan koen että olen saanut vääriä kasvatusmalleja. Ehkä vanhemmat kokevat että tekivät oikein, en halua syyllistää heitä siitä.. Mutta itse ajattelen että olen itse vastuussa omasta elämästäni, samoin kuin lapsieni. Oma onni lähtee omista teoista ja sanoista. Ei siitä miten mua on haukuttu, tiedän olevani hyvä joissain asioissa.
Arvet jäi, mutta mitä niitä repimään auki itse? Jos jään tutkimaan arpia liikaa, menen jutteleen asiantuntijalle joka antaa uusia näkökulmia.
Tee aapee itsellesi hyvä koti ja ihana elämä. Olet sen arvoinen!
Vierailija:
Omat vanhempani kannustivat ja kehuivat meitä ihan kiitettävästi, joten ei kaikkia 70-luvun lapsia ole kasvatettu noin. Ainoastaan ne, joiden omat vanhemmat oli kasvatettu sillä tavoin...