Onko tämä lastensuojeluasia? Eräs 8-vuotias tyttö mielestäni kokee kotoaan henkistä väkivaltaa.

Monesti se on pahempaa kuin fyysinen. Mikä on tytön itsetunto kun on vanhempi? Ties missä terapioissa joutuu juoksemaan. Kamalaa!

Mietin millainen lapsuus heillä itsellään on ollut?! On ihan kieroutunut kuva siitä, mikä on leuhkimista ja mikä tervettä itsetuntoa. Jos vaikka sanon vanhempien ja tytön kuullen, että tosi hyvin meni sun joulujuhlaesitys, tyttö näyttää pelokkaalta ja isä ärähtää että noh ei se nyt mikään ihmeelinen ole, mutta kai sillekin nyt joku rooli tarvi antaa. Ja äiti säestää ettei meillä kukaan ole mikään laulaja eikä muutenkaan musikaalinen eikä taiteellinen eikä oikeastaan yhtään mitään. Sitten myös tuhahtelevat vanhemmille jotka kehuvat kakaroitaan joka asiassa. Heillä ei ainakaan siihen syntiin ruveta.



ap

Mä olen töissä paria henkilöä seurannut sivusta joilla on samanlaista ollut lapsuudessa kuin tytöllä niin terapian tarpeessa ovat. Heillä ei ole itsetuntoa lainkaan ja vähättelevät itseään eivätkä luota itseensä. Useimmiten heitä vaivaa masennus. Toisella oli parikymppisenä anoreksia. Säälittää tämä kertomasi tyttö. Valitettavasti tuo kostautuu vasta hänellä aikuisiässä tai jopa murrosiässä. Saattaa eksyä porukoihin joissa saa sitä hyväksyntää ja ne porukat ei aina ole niitä vanhempien unelmia..

Siis äitini vähätteli kaikkea ja kaikkia, mitään erityistaitoja tosiaan ei minulla tai siskoillani ollut, me emme saaneet missään, esim. vieraisilla olla millään tavalla " esillä" jne. Seuraus on tätänykyä se, että olen ylimielinen omaa äitiäni kohtaan, en tunne myötätuntoa minkäänlaisista asioista tai esim. vastoinkäymisistä mitä hän itse on kohdannut ja mitä tulee ehkä vielä kohtaamaan.

Vähättely tosin johti siihen, että olen äärimmäisen pitkälle lukenut " mitään osaamaton" , vuotta vaille tohtori eli tuolla vähättelyllä voi olla tällainenkin äärimmäissivuvaikutus.

Joka tapauksessa erittäin vastuuton kasvatustyyli ja jos lähipiirissäni huomaisin vastaavaa, sanoisin kyllä napakasti ja suoraan (ei lasten läsnäollessa) tällaiselle " kasvattajalle" oman mielipiteeni, oli hän sitten minulle tuttu tai ei. Kuulisi kyllä mielipiteeni asiasta.

Samalla tavalla omassa kodissanikin latistettiin mutta ei kyllä noin voimakkaasti. Joskus sai sentään kuulla myös positiivista palautetta. Perään vaan aina vakuutettiin ettei sitten saa ylpistyä tai kertoa onnistumisestaan muille. Muut saattaisivat luulla että haluat kerskuilla. :/



En tiedä onko tuo lastensuojeluasiaa. En ole alan ihminen. Mutta voi kun joku uskaltaisi sanoa vanhemmille asiasta suoraan.

Olen itse sitä mieltä, vähätelleiden vanhempien tyttärenä, että ei varmasti ole huono jos lasta tulee jopa ylistettyä liikaa, varmasti se on aina parempi vaihtoehto kuin itsetunnon murskaaminen vähättelemällä.

Mitä lujemmin vanhemmat hänet ignooraavat, sitä kovemmin hän raukka yrittää. Esim tekee 8-vuotiaaksi ihan kauheasti kotitöitä. Tekee lähes aina talon viikkosiivouksen, ruokaakin laittaa kuin aikuinen. Olen aina yrittänyt kehua tätä piirrettä, että vanhemmat sen huomaisivat, niin heistä se nyt on vähintä että jotain ruokansa eteen tekee. Varmaan pitävät minua vapaan kasvatuksen hulttiona, jonka lapsista ei koskaan tule mitään. Lasta ei myöskään saa opettaa liian kevytkenkäiseksi, joten synttärijuhlien järjestämistä joutuu pyytämään tosi monesti, jouluna saa ehkä kaksi pakettia, sukat ja gollege-paidan, kesäloman joutaa ilman muuta olla töissä, mitään lorvailua ei sallita, kaalimaata riittää.



Siis miksi oi miksi Suomessa on niin hienoa ja kunniakasta olla ei mitään? Miksi täytyy varmuuden vuoksi leuhkimisen ehkäisyssä vetää ihan toiseen reunaan, että varmistetaan ettei toinen ainoastaan jätä turhat haihattelut itsestään vaan suorastaan osaa jo valmiiksi hävetä itseään ja tietää ettei ole mitään. Onko tämä meidän synkkä kansantautimme????



ap

Varsinkin äitini ei niinkään isäni (vähäisessä määrin). Äitini jopa kehui muiden lapsia minun kuullen ja välillä tuntui että oikein halusi minun kuulevan. Ilkeä ihminen. Ihmettelee kun en koskaan kerro hänelle mitään mistään, ei ole vain saanut luottoani. Hän on äitini mutta en voi sanoa että rakastan häntä.

Meidän äiti vasta bitch olikin. Minulle saattoi vaikkapa diskoon menosta sanoa, että SINULLE ei siellä ole mitään eikä mitään asiaa, sinä olet liian pieni, ja mikä pahuus sitä siellä kiinnostaa ja plaa plaa ja kun naapurin Maijan (samanikäinen) äiti sanoi että Maija saa nyt mennä ensimmäistä kertaa diskoon kun niin kovasti pyysi, äiti hymyillen kiirehti olemaan suvaitsevaista moternia äitiä että " no totta kai nuoret neidot haluavat päästä tanssimaan ja kavereiden seuraan, oikein mukava kun on tällaisia koulun järjestämiä turvallisia paikkoja, jonne voi päästää viettämään kivaa iltaa" .



Ihan kun en vieressä kuulevana olisi mitään tajunnut, mutta minähän olen aina ollutkin ihan eri asia.