Miksi mies ehdottaa kevyttä tapailua seksin ym. merkeissä?
Tapasin miestä muutaman kerran. Ensimmäisen kerran jälkeen alkoi tuntua ettei hän ole minusta kiinnostunut. Kutsuin hänet kuitenkin kylään. Hän ehdotti tuolloin josko tapailtaisiin ilman sen kummempia sitoumuksia. Ilmeisesti niin, että etsii samalla sopivampaa.
Minusta tuollaisen ehdottaminen on todella loukkaavaa. Vaikuttaa siltä, että seura kelpaa seksiin paremman puutteessa.
Kukaan mies, johon olen rauhassa tutustunut, ei ole ikinä ehdottanut moista. Ovat kyllä halunneet seurustella ja käyttäytyneet kunnioittavasti sen mukaan. Netistä löytyy näitä, jotka ehdottaa sitten puolituntemattomalle näin...
Miksi mies ehdottaa tällaista?
Kommentit (200)
No hän oli rehellinen mikä on hyvä asia. Olisi kyllä voinut ilmaista asian sensitiivisemmin.
Vaikka itsekin voisin ryhtyä seksisuhteeseen, niin kyllä se ehdotus ja keskustelu asiasta täytyy käydä toista kunnioittavassa hengessä. Harva mies älyää sitä asiaa.
Ap, olisiko toi mies varattu? Naimisissa?
Aika paljo näitä treffipalstoilla.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja voisin ehdottaa tuollaista.
Niin minäkin, mutta en miehelle jonka tiedän olevan minuun ihastunut. Se olisi epäeettistä toimintaa.
Veikkaan että apn mies näkee hetkensä koittaneen, eli yrittää käyttää törkeästi hyväkseen sitä että ap on ihastunut saadakseen seksiä.
Olen huomannut ettei minun miehenä kannata kevyttä tapailua ehdottaa. Lähes pelkkää seksiä se kuitenkin on, kunnes nainen haluaa enemmän ja lopetan suhteen.
Mieshän mokasi. Tuossa tilanteessa sanotaan naiselle että ollaan avoin mille vaan, myös parisuhteelle jne. "Oot niin ihana, tuntuu niin hyvältä olla sun seurassa" jne
Sitten pannaan viikon aikana niin paljon kuin sielu sietää, ja lempataan hårå. Next please.

Tämähän se. Niitä kunnollisia pitä qusettaa olevansa valmis suhteeseen jotta kiltin tytön haarat leviävät. Aah se tunne kun on saanut sellaisen h oroilemaan kerran päivässä, kunnes sitten dumppaan viikon jälkeen "sori en oikein koe kemiaa"-viestillä. Antaa ä m m i e n maistaa omaa lääkettään!
Sellaiset fantasiat sieltä.

Kai tajuat, miten naurettavalta näytät tuollaisen jälkeen?
Miksipä ei ehdottaisi, jos sellaista haluaa? Eipähän ainakaan ku-se-ta sua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja voisin ehdottaa tuollaista.
Niin minäkin, mutta en miehelle jonka tiedän olevan minuun ihastunut. Se olisi epäeettistä toimintaa.
Veikkaan että apn mies näkee hetkensä koittaneen, eli yrittää käyttää törkeästi hyväkseen sitä että ap on ihastunut saadakseen seksiä.
TÄMÄ!
"Miksi mies ehdottaa kevyttä tapailua seksin merkeissä?"
Heitän nyt ihan hatusta villin veikkauksen, mutta voisiko olla mahdollista että mies olisi halunnut tapailla kevyesti, seksin merkeissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieshän mokasi. Tuossa tilanteessa sanotaan naiselle että ollaan avoin mille vaan, myös parisuhteelle jne. "Oot niin ihana, tuntuu niin hyvältä olla sun seurassa" jne
Sitten pannaan viikon aikana niin paljon kuin sielu sietää, ja lempataan hårå. Next please.
Tämähän se. Niitä kunnollisia pitä qusettaa olevansa valmis suhteeseen jotta kiltin tytön haarat leviävät. Aah se tunne kun on saanut sellaisen h oroilemaan kerran päivässä, kunnes sitten dumppaan viikon jälkeen "sori en oikein koe kemiaa"-viestillä. Antaa ä m m i e n maistaa omaa lääkettään!
Tästä syystä en harrasta seksiä vasta kuin monen kuukauden päästä. Ei nämä pelailijat jaksa odottaa niin kauan.
Vaikuttaa siltä, että olet valinnut miehen tapaamiseen vain ulkonäön perusteella.
Minulle kyllä kävisi sellainen rento tapailusuhde, että tavataan 1-2 kertaa viikossa, mutta kyllä mä haluun tehdä muutakin kuin harrastaa seksiä. Ja minulle ei käy se, että käydään treffeillä muiden ihmisten kanssa.
Paskempaahan olisi alkaa uskotella sellaista mikä ei pidä paikkaansa. Tämähän oli selkeästi sanottu mitä mies tarkoittaa. Kevyttä tapailua seksin yms. merkeissä. Ei sitoutumista. Jos se sopii niin sopii, jos ei sovi niin ei sovi.
Ei tästä voi etukäteen tietää johtaako vakituisempaan suhteeseen vai ei. Voi itse valita katsooko miten on.
Mies kertoi avoimesti ja suoraan mitä halusi. Mielestäni rehellistä ja suoraselkäistä toimintaa häneltä.
Mies ei halunnut vakavaa suhdetta kanssasi, AP. Diilaa asian kanssa kuten aikuinen, lopeta ulina internetissä, ja keskitä energiasi oman tasosi nostamiseen, niin että se seuraava mies ehkä kelpuuttaisi sinut muuhunkin kuin seksiin. Muuta neuvoa ei tipu.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että olet valinnut miehen tapaamiseen vain ulkonäön perusteella.
En. Meinasin svaipata vasuriin. Profiilitekstin vuoksi painoin sydäntä. Toki mies osoittaitui omaan silmään komeaksi johtuen ihanista yksityiskohdista.
Varmaankin suuri osa kommentoijista huomasi aloituksestani mun tietävän mistä kyse. Kunhan kysyin. Miehet yleensä tykkää musta ja arvostaa minua, mutta ei jostakin syystä nämä muutaman kerran tapaamani nettimiehet. Tai eihän yhdestä kerrasta voi vetää johtopäätöstä....
Petyin kyllä mieheen, koska profiilinsa puolesta vaikutti muunlaiselta tyypiltä. Varmaan siihen on jokin syy miksi päädyin siihen kategoriaan, jolle tällaista voi ehdottaa. Jää varmaankin ikuiseksi mysteeriksi, koska en kysy häneltä enää asiasta.
Aloittaja
Ensinnäkin. Ette jatka epäsopivien tapailua. Toisekseen. Missä itsekunnioitus? Et ole velvollinen tarjoamaan tuolle miehelle seuraa. Maksulliset on sitä varten.
"Minusta tuollaisen ehdottaminen on todella loukkaavaa"
En usko että sitä miestä, tai ketään muutakaan, kiinnostaa tippaakaan se että pidät tuollaista ehdotusta loukkaavana. Jos se mies ei ole kiinnostunut muusta kuin seksistä kanssasi, niin ihan hyvä ja rehellinen ehdotushan tuo on.
Jos psyykeesi ei kestä edes tuollaista, niin en ymmärrä miten kestät yleensäkään mitään elämään liittyviä pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.