Miksi mies ehdottaa kevyttä tapailua seksin ym. merkeissä?
Tapasin miestä muutaman kerran. Ensimmäisen kerran jälkeen alkoi tuntua ettei hän ole minusta kiinnostunut. Kutsuin hänet kuitenkin kylään. Hän ehdotti tuolloin josko tapailtaisiin ilman sen kummempia sitoumuksia. Ilmeisesti niin, että etsii samalla sopivampaa.
Minusta tuollaisen ehdottaminen on todella loukkaavaa. Vaikuttaa siltä, että seura kelpaa seksiin paremman puutteessa.
Kukaan mies, johon olen rauhassa tutustunut, ei ole ikinä ehdottanut moista. Ovat kyllä halunneet seurustella ja käyttäytyneet kunnioittavasti sen mukaan. Netistä löytyy näitä, jotka ehdottaa sitten puolituntemattomalle näin...
Miksi mies ehdottaa tällaista?
Kommentit (200)
Seksi kuuluu rakkauteen.
Älä loukkaa henkilöä, joka näin ajattelee, ehdottamalla kevyttä panosuhdetta. Ota selvää hänen arvoista ennen ehdottelua.
Vierailija kirjoitti:
Eihän kuulu.
Heti kun sormus on sormessa ja nainen saanut sen 1-2 muksua niin seksi lakkaa kuulumasta enää yhtään mihinkään.
Näin olen naimisissa olevien miesten suusta asian kuullut.
Seksi kuuluu siis parisuhteen ulkopuolelle.
Mikä on tullut todistettua niin pikkujouluissa ja monissa baarireissuissa kun ovat poikenneet jossain ja sanoneet, että jos joku kysyy,niin ollaan oltu porukassa koko ilta. Näin se menee ja toimii.
Miehillä on hyvä toi lojaalius toisiaan kohtaan. Kaveriin voi aina luottaa.
Nai-seksi on henkilö nimetty käyttötarkoituksen mukaan. Harvalla sinkkunaisella on miespuolisia kavereita, koska naisen seura pelkiltään ei ole minkään arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Nai-seksi on henkilö nimetty käyttötarkoituksen mukaan. Harvalla sinkkunaisella on miespuolisia kavereita, koska naisen seura pelkiltään ei ole minkään arvoista.
Siksi naisen ei kannata jäädä Suomeen. Muissa kielissä paremmat aikeet :)
Vierailija kirjoitti:
Anna sille pyllyä ja piparia
Perus anaali ei ole se mun juttu.
AP
Miehenä ihmettelen yhtä asiaa.
Kun mies siis etsii suhdetta jossa harrastetaan seksiä ja kenties pidetään hauskaa yhdessä, mutta ei muuta, niin tämä nähdään suhteena johon mies ei halua panostaa. Suhteena jossa mies saa jotain eikä anna mitään.
Millä perusteella? Eivätkö molemmat saa samat asiat? Seksiä ja hauskanpitoa?
Koska jos asia on niin kuin te sanotte, silloin parisuhde on sellainen jossa nimenomaan miehen tulee tarjota naiselle jotain saadakseen seksiä ja hauskanpitoa. Rumemmin sanottuna, seksiä ja hauskanpitoa pitää ostaa antamalla jotain vastineeksi, oli se sitten rahalla ostettavaa hyötyä tai jotain immateriaalista.
Itse en kyllä haluaisi suhteeseen jossa asia on näin. Lähtökohdan pitää olla että me haluamme molemmat seksiä ja hauskanpitoa. Koska itselläni ei ole tarvetta millekään "arjen liitolle", ja materiaalista hyötyä ei ole luvassa koska naiset eivät pariudu alaspäin.
Noita liittoja on nimittäin nähty. Jos nainen hakisi seksiä ja hauskanpitoa, valituksi ei tulisi se oma jörrikkä-aviomies. Ja se näkyy siinä millainen suhde on, kun mies tuhisee autotallissa ja nainen sohvalla sipsikulhon kanssa.
Mies ei ole kiinnostunut vakavasta suhteesta tässä vaiheessa. En suosittele elättelemän toiveita pysyvästä suhteesta, vaikka antaisit hänelle miellyttävää läheisyyttä muutamia kertoja.
Kävin treffeillä uuden miehen kanssa. Häneltä tuli heti treffien jälkeen viesti, että haluaa nähdä uudestaan. Ei ole seksiä hakemassa. Juteltiin siitäkin.
Aloittaja
Oliko lihava lyhyt kalju mies,???
Että kehtaa ....
Vierailija kirjoitti:
Kävin treffeillä uuden miehen kanssa. Häneltä tuli heti treffien jälkeen viesti, että haluaa nähdä uudestaan. Ei ole seksiä hakemassa. Juteltiin siitäkin.
Aloittaja
No jos se mies sanoi että ei ole seksiä hakemassa, niin sitten sen on pakko olla niin. Miehet eivät nimittäin koskaan valehtele näistä asioista 🙄

Niin no. Tavoitteena on parisuhde, joten kyllä se seksikin varmaan jossakin vaiheessa kelpaa. Nähdään huomenna uudestaan hänen pyynnöstä.
Nainen on tehty naitavaksi. Naimisiin ensin ja sitten naikaa niin, että raikaa.
Ei meistä ketään olisi ilman naitavia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Mulle ehdotteli tällaista opiskelukaveri, jonka tapasin 15 vuoden jälkeen lounaalla. Oltiin siinä välissä kirjoiteltu kirjeitä ja sähköpostiteltu harvakseltaan. Tiesi et oon naimisissa, Oli aikamoinen järkytys.
Kiva kuulla, että en ole ainoa. Lähdin ex kolleegan kanssa kahville. Hän alkoi ehdotella siinä kahvilla seksisuhdetta. En todellakaan ollut kiinnostunut minkäänlaisessa suhdemielessä. Voi yöks!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies haluaa ilmaisen, johon ei tarvi panostaa tai nähdä vaivaa. Samalla etsii parempaa ja pitää silmät auki. Tuohan kertoo suoraan että olet vaan väliaikainen kun ei ole parempaakaan.
Monet naiset Tinderissä etsivät nimenomaan kevyttä seksiseuraa. Onko tällainen toiminta myös naisten toimesta tuomittavaa? Vai onko se silloin täysin ok?
T. Epätietoinen
Jos puhutaan keski-ikäisistä, yh on naisista siinä yliedustettuina. Eihän panomiehelle sellainen sovi, kun pitää säätää aikatauluja. Panemaan pitää päästä heti kun panettaa.
Haluaa kanssasi seksisuhteen. Miksi muuta pitäisi edes haluta? Se että olet pantava, ei tarkoita että olisit ns. vaimomatskua.
Realismia peliin.
Miksi? Seksi sinun kanssa tulee olemaan hänen mielestä mukavaa.
Suhdesäätäminen kanssasi ei tule olemaan niin mukavaa kuin pelkkä seksi.
Mies voi kuksia vaikka vihaamaansa naista. Evoluutiossa on ollut hyöty siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ehdotteli tällaista opiskelukaveri, jonka tapasin 15 vuoden jälkeen lounaalla. Oltiin siinä välissä kirjoiteltu kirjeitä ja sähköpostiteltu harvakseltaan. Tiesi et oon naimisissa, Oli aikamoinen järkytys.
Kiva kuulla, että en ole ainoa. Lähdin ex kolleegan kanssa kahville. Hän alkoi ehdotella siinä kahvilla seksisuhdetta. En todellakaan ollut kiinnostunut minkäänlaisessa suhdemielessä. Voi yöks!
Miksi lähdit kahville? Kahvittele vain sellaisten kanssa joita haluat kuksia. MIES HALUAA AINA SEKSIÄ senkin suojattu pikku puusilmä.

Mies haluaa aina seksiä, naisen tehtävä on arvioida haluaako mies muutakin.
Aina seksiä. Lähde vain sellaisen kanssa jota kuksisit, mutta älä sinä anna kuksia tänä iltana!!!
Minulle on käynyt niin, että lopetin miehen tapailun koska hän halusi vain seksiä. Mies otti yhteyttä yli 15 vuotta myöhemmin ja ilmaisi surunsa siitä että silloin ei asiat menneet oikein. Kävi kuitenkin ilmi, että hän halusi vain seksiä myös tällä kierroksella. Ryhtyi tosin suhteettoman kostotoimiin minun hylättyä hänet toistamiseen.
Future faking.