Lue keskustelun säännöt.
Traumat parisuhteessa
04.11.2023 |
Mulla on ollut vaikeuksia luottaa ihmisiin lapsuuden ja nuoruuden tapahtumien takia. Minua palloteltiin laitoksesta toiseen, ihmiset ja ympäristö vaihtuivat usein.
Ollessani 19 tapasin nykyisen mieheni. Hän oli alkoholisoitunut ja muutkin päihteet maistuivat ajoittain. En ymmärtänyt omia rajojani ihmissuhteissa, ja syöksyin kierteeseen, jossa juotiin joka viikonloppu ja myös välillä viikolla. Kaipasin läheisyyttä, yhteistä reissua ulkomaille ja ihan pelkkää iltaista kävelylenkkiä. Mikään ei sujunut mieheltä ilman alkoholia, se rajasi aika paljon tekemisiä. Mies teki ryyppyreissuja sanoen lähtevänsä parille, mutta lopulta rymysi kotiin seuraavan iltapäivän puolella. Ei koskaan oppinut sanomaan, että nyt lähden vetämään pään täyteen, en vielä tiedä koska tulen, vaan aina sanoi vaan että käyn juomassa pari kavereiden kanssa.
Pikkuhiljaa huomasin miten kaverit kävisi ympäriltä ja ulospäinsuuntautunut nuori minä ei nauttinut enää keskusteluista ja yhteisestä tekemisestä ihmisten kanssa.
Siihen aikaan tapahtui meidän välillä paljon, joka vahvisti mun oloa hylätyksi tulemisesta. Mulla ei ollut rakastettu olo ja sain pettyä useita kertoja tapaamisten peruuntuessa miehen puolelta ilman mitään ilmoitusta.
Pyysin häntä olemaan ostamatta minulle alkoholia, mutta hän aina puhui minut juomaan. Tiedän kyllä itse kaataneeni ne juomat kurkusta alas, mutta minulla ei ollut tervettä itsetuntoa, ja minulta puuttui kyky asettaa omat rajat.
Aikaa kului ja ilmeisesti olin miehelle tärkeä, sillä kun sanoin lähteväni lopullisesti jos ei päihteiden käyttö lopu, hän alkoi hiljalleen raitistua. Olin tähän asti ollut aika mukava miestä kohtaan, mutta kun elämä alkoi tasoittua aloin saamaan miehelle hirveitä raivokohtauksia.
Nyt tasaista arkea on ollut jo muutaman vuoden verran ja mies käyttäytyy minua kohtaan hyvin, mutta useat tilanteet arjessa nostavat minussa tunteita esiin. Ihan kun sisälläni olisi peto, jonka raivon laukaisee pienikin asia. En enää siedä läheisyyttä mieheltä, ja joskus kosketus tai keskustelu saa minussa aikaan voimakkaan reaktion, jossa keho lamaantuu tai tunnen muita tuntemuksia, kuten puutumista tai kipua.
Toisinaan toivoisin läheisyyttä, mutta en sitten todellisuudessa kykene siihen. Tämä ongelma siis pahentunut nyt entisestään parin viime vuoden aikana. Sitä ennen muistan imeneeni kaiken läheisyyden ja huomioin mitä vaan sain.
Voiko tästä jotenkin selviytyä?
Kommentit (4)
En nyt sano että ero on ainoa vaihtoehto, mutta itsellä se auttoi saamaan etäisyyttä asioihin ja siihen, että pystyin työstämään niitä omia ongelmia rauhassa, ilman että piti koko ajan ottaa miehen ongelmat huomioon. Saman kaltainen tilanne, että oltiin alettu seurustelemaan nuorena ja miehellä alkoholiongelmaa.
Tajusin että haluan lähteä suhteesta kun aloin tuntemaan katkeruutta ns. menetetyistä vuosista ja miehen koskettaminenkin alkoi ällöttämään. Ei siinä vaiheessa oikeastaan pysty tilannetta enää korjaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, että teidän välillänne on aika paljon asioita, jotka ovat jääneet selvittämättä tai auki puhumatta. Eivät ne oikein itsestään tule ratkeamaan. Pahimmillaan purkautuvat vielä joku päivä väkivaltaisuutena esim. humalassa. Ehkä joku parisuhdeterapia voisi auttaa - toki toinen asia sitten kykeneekö toinen teistä siihen. Lisäisin vielä, että alkoholisti on kuitenkin aina alkoholisti ja vaatii paljon luonteenlujuuttua kasvaa ihmisenä sellaiselle tasolle, että saa tunteensa oikeasti hallintaan eikä enää ratkea, kun asioita taas sattuu. Muista, oma turvallisuus ensin!
Ollaan kyllä avoimesti puhuttu näistä ja mies on sanonut ymmärtävänsä miksi mulla on paha olla. Siitä huolimatta kun haluaisin jutella asioista jotka usein liittyvät menneisyyteen, hän sanoo ettei jaksa jutella vanhoista asioista, mutta "voi kuunnella kun avaudun". Yleensä tuo lause saa mut suuttumaan, koska sillä osoittaa ettei hänellä ole minulle mitään sanottavaa. Tai sitten saattaa sanoa, että "onpa ikävää" tai "oon pahoillani sun puolesta" ikäänkuin sillä kuitaten keskustelun.
Olen koittanut vuoden verran saada aikaa paikallisen seurakunnan tarjoamalle parisuhde kurssille, mutten ole saanut vastausta sieltä suunn alta. Taitaa olla kysytty palvelu.
Kelan lausunto on tällä hetkellä pariterapiaan todella haastava saavuttaa julkisten resurssien puutteen vuoksi. Minulle ei työterveys kata kyseistä palvelua, eikä yksityiseen ole varaa.
Ehkä jonain päivänä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En nyt sano että ero on ainoa vaihtoehto, mutta itsellä se auttoi saamaan etäisyyttä asioihin ja siihen, että pystyin työstämään niitä omia ongelmia rauhassa, ilman että piti koko ajan ottaa miehen ongelmat huomioon. Saman kaltainen tilanne, että oltiin alettu seurustelemaan nuorena ja miehellä alkoholiongelmaa.
Tajusin että haluan lähteä suhteesta kun aloin tuntemaan katkeruutta ns. menetetyistä vuosista ja miehen koskettaminenkin alkoi ällöttämään. Ei siinä vaiheessa oikeastaan pysty tilannetta enää korjaamaan.
Me ollaan ehditty tekemään lapsi, joten on melkoinen kynnys erota. Mies on siis tällä hetkellä ihan kelpo kumppani ja hyvä isä, mutta vanhat ongelmat nostavat arjessa päätään. Meidän molempien usko tulevaisuuteen parisuhteen osalta näyttää hyvin erilaisilta. Lapsi on todella saanut miehen pohtimaan omaa käytöstään, mutta kunnollisten tukiverkkojen puutteen vuoksi tuntuu vaikealta löytää aikaa asioiden selvittämiseen. Saati kun tietäisi mistä aloittaa.
Ap
Vaikuttaa siltä, että teidän välillänne on aika paljon asioita, jotka ovat jääneet selvittämättä tai auki puhumatta. Eivät ne oikein itsestään tule ratkeamaan. Pahimmillaan purkautuvat vielä joku päivä väkivaltaisuutena esim. humalassa. Ehkä joku parisuhdeterapia voisi auttaa - toki toinen asia sitten kykeneekö toinen teistä siihen. Lisäisin vielä, että alkoholisti on kuitenkin aina alkoholisti ja vaatii paljon luonteenlujuuttua kasvaa ihmisenä sellaiselle tasolle, että saa tunteensa oikeasti hallintaan eikä enää ratkea, kun asioita taas sattuu. Muista, oma turvallisuus ensin!