Onko väärin valittaa olla yksinäinen kun torjuu lähestyvät ihmiset koska ne ei ole omaa tyyppiä?
Kommentit (26)
En tiedä. Eipä kai.
Mutta sitä kyllä ihmettelen suuresti, kun sellainen ihminen valittaa yksinäisyyttään, joka ei itse koskaan lähesty niitä ihmisiä, jotka ovat hänen tyyppiään. En tule ikinä ymmärtämään, miksi jotkut vaan valittaa, sen sijaan että tekisi jotain asialle.
Ei kenenkään ole pakko olla jonkun kanssa jos ei kiinnosta. Mutta mielestäni silloin on turha ulista koska se on sitten tietoinen päätös. Onhan se ikävää ettei löydä sitä oikeaa mutta minkäs teet. Ja toki voi itse yrittää lähestyä jotakuta kiinnostavaa niin huomaa miten vaikeaa se voi olla.
Jos oikeasti on yksinäinen. Kaikki ihmiset on mahdollisia ystäviä. Ehkä vähän naurattaa ja suututtaa tuokin ylimielisyys.
Onko kyse ystävien vai parisuhteen puutteesta?
Vierailija kirjoitti:
Ei kenenkään ole pakko olla jonkun kanssa jos ei kiinnosta. Mutta mielestäni silloin on turha ulista koska se on sitten tietoinen päätös. Onhan se ikävää ettei löydä sitä oikeaa mutta minkäs teet. Ja toki voi itse yrittää lähestyä jotakuta kiinnostavaa niin huomaa miten vaikeaa se voi olla.
Se on ainoa, järkevä ja oikea tietoinen päätös. Kauhea ajatus, että on jonkun kanssa vaan siksi, että pitäisi joku olla. Joten uliskaa vaan mieluummin kuin tuhlaatte elämänne väärän ihmisen kanssa.
Ei ole "omaa tyyppiä"? Siis kai sitä voi olla tuttava / kaveri sellaisenkin kanssa, joka ei ole ihan "omaa tyyppiä", varsinkin jos on yksinäinen. Kyllä siinä voi käydä mielenkiintoisia keskusteluja, kun tutustuu sen toisen maailmaan. Samalla harjoittaa omia sosiaalisia taitojaan ja luultavasti ajan myötä onnistuu laajentamaan omaa sosiaalista piiriään niihin "oman tyypinkin" ihmisiin, mitä ne nyt sitten ovatkaan.
Esimerkiksi minä tykkään jutella itseäni huomattavasti vanhempien ihmisten kanssa. Heillä on elämänkokemusta ja mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan.
Ei ole väärin. Ei sun tarvitse uhrata aikaasi epämiellyttäville tyypeille.
"Onko väärin valittaa, Että on yksinäinen...!
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti on yksinäinen. Kaikki ihmiset on mahdollisia ystäviä. Ehkä vähän naurattaa ja suututtaa tuokin ylimielisyys.
Oikeasti yksinäinen ei myöskään kaipaa takertujia. Mulla oli nuorena tälläinen tyyppi, joka selkeästi kaipasi kavereita. No mä olin hänelle koulussa (amis) ystävällinen ja juttelin, hän käsitti sen niin, että nyt me ollaan bestiksiä. Tunki kysymättä kylään, ilmestyi aina jostain kun olin vaikka vaatekaupalla ja lyöttäytyi seuraan, ts. stalkkasi menojani, jne. Aluksi yritin ystävällisesti tehdä rajoja selväksi, mutta kun se ei toiminut, tein sen lopulta epäystävällisesti. Mutta niin. Vaikka mullakaan ei uudella paikkakunnalla ollut juurikaan kavereita, en todellakaan kaivannut riippakiveä kaulaani. Kaikki ihmiset vaan ei ole ystävätyyppiä.
On todellakin väärin valittaa yksinäisyyttä jos itselle ei seura kelpaa. Se yksinäisyys on tuossa tilanteessa täysin itse aiheutettua niin turha valittaa
On se väärin koska ethän sä sitten yksinäinen ole vaan nirso. Yksinäinen on se, jolla ei ole ketään kaveria.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole "omaa tyyppiä"? Siis kai sitä voi olla tuttava / kaveri sellaisenkin kanssa, joka ei ole ihan "omaa tyyppiä", varsinkin jos on yksinäinen. Kyllä siinä voi käydä mielenkiintoisia keskusteluja, kun tutustuu sen toisen maailmaan. Samalla harjoittaa omia sosiaalisia taitojaan ja luultavasti ajan myötä onnistuu laajentamaan omaa sosiaalista piiriään niihin "oman tyypinkin" ihmisiin, mitä ne nyt sitten ovatkaan.
Esimerkiksi minä tykkään jutella itseäni huomattavasti vanhempien ihmisten kanssa. Heillä on elämänkokemusta ja mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan.
Miksi pitäisi väkisin olla kaveri sellaiselle, jonka kanssa ei ole oikein mitään yhteistä? Huumorintajut ovat aivan erilaiset, kommunikointityylit menevät ristiin, arvomaailmat ovat vastakkaiset. Pelkkien sosiaalisten taitojen ylläpitämisen takia ei tällaiseen kaveruussuhteeseen kannata hakeutua, koska keskenään liian eri aaltopituudella olevat ihmiset onnistuvat yleensä kaivamaan toisistaan ne huonoimmat puolet esille. Kaveruussuhteenkin pitää antaa jotain molemmille. Ei kenenkään tarvitse roikkua toimimattomassa ihmissuhteessa vain siksi, että molemmat voisivat "opettaa" toisilleen jotain.
Sinänsä ymmärrän pointin, että esimerkiksi ikää tai elämäntilannetta ei kannata aina katsoa niin tarkkaan vaan tutustua mukavan oloisiin ihmisiin ennakkoluulottomasti. Parhaat tyypit löytyvät monesti oman viiteryhmän ulkopuolelta. Mutta jos kommunikointi ja yhdessäolo sakkaa jo heti alkumetreillä, niin harvemmin se siitä muuttuu yhtään sujuvammaksi jatkossa. Säälistä tai pelkästä auttamisenhalusta ei kannata ryhtyä kenenkään kaveriksi, koska silloin se ei ole tasavertainen suhde. Pahimmillaan sellainen voi vääntyä hyväksikäyttö- tai riippuvuussuhteeksi.
Nykypäivän suomalaiset tekevät kaikesta niin hankalaa. Itsellä on paljon kavereita jopa ystäviä jotka eivät ole ns. omaa tyyppiä. Ei kyllä haittaa mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole "omaa tyyppiä"? Siis kai sitä voi olla tuttava / kaveri sellaisenkin kanssa, joka ei ole ihan "omaa tyyppiä", varsinkin jos on yksinäinen. Kyllä siinä voi käydä mielenkiintoisia keskusteluja, kun tutustuu sen toisen maailmaan. Samalla harjoittaa omia sosiaalisia taitojaan ja luultavasti ajan myötä onnistuu laajentamaan omaa sosiaalista piiriään niihin "oman tyypinkin" ihmisiin, mitä ne nyt sitten ovatkaan.
Esimerkiksi minä tykkään jutella itseäni huomattavasti vanhempien ihmisten kanssa. Heillä on elämänkokemusta ja mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan.
Olen eri, ja minä en kärsi yksinäisyydestä, mutta eivät pintapuoliset tuttavuudet voi korvata ystäviä. Jos ihmisellä on vain sellaisia kavereita, joiden kanssa ei olla samalla aaltopituudella, niin kyllähän silloin varmasti tuntee jonkinlaista yksinäisyyttä myös, vaikka olisikin hengailu- ja juttuseuraa. Usein tällaisissa tapauksissa jutut pysyvät aika pintapuoplisella tasolla, tai sitten muuten vain aitoa kohtaamista ja ymmärtämisen kokemusta ei tule.
Ja jos ap puhui parisuhdemielessä eikä kaverimielessä noista oman tyyppisistä ihmisistä, niin suhteessa sama juttu: ei suhde onnistu, jos aitoa kumppanuuden tunnetta ei ole.
Säälin ihmisiä jotka aina asettaa itsensä etusijalle joka tilanteessa. Toivotan teille paljon hyvää ja pitkää yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kenenkään ole pakko olla jonkun kanssa jos ei kiinnosta. Mutta mielestäni silloin on turha ulista koska se on sitten tietoinen päätös. Onhan se ikävää ettei löydä sitä oikeaa mutta minkäs teet. Ja toki voi itse yrittää lähestyä jotakuta kiinnostavaa niin huomaa miten vaikeaa se voi olla.
Se on ainoa, järkevä ja oikea tietoinen päätös. Kauhea ajatus, että on jonkun kanssa vaan siksi, että pitäisi joku olla. Joten uliskaa vaan mieluummin kuin tuhlaatte elämänne väärän ihmisen kanssa.
Niin, olen samaa mieltä. Nirsoilu puolestaan ärsyttää. Valinnoilla on seuraukset ja ne täytyy kestää. Olen itse mies ja sinkku tällä hetkellä. Olisi ihanaa löytää sopiva kumppani mutta pärjään hyvin yksinkin eikä minun tarvitse valittaa asiasta. Pidän toki silmäni auki.
T. Sama
Kavereita ei niin vaan saa. Se on huomattu. Ja on yritetty.
Vierailija kirjoitti:
Säälin ihmisiä jotka aina asettaa itsensä etusijalle joka tilanteessa. Toivotan teille paljon hyvää ja pitkää yksinäisyyttä.
Miksei saisi? Väärässä seurassa voi lähteä henki.
Ei ole väärin. Minkäs sille voi jos ei ole tavannut sitä oikeaa.