Ensi viikonloppuna on pyhäinpäivä mutta onko se sulle mitenkään erilainen kuin muut viikonloput
Jos Halloween ei olisi ollut viime viikonloppuna niin järjestäisittekö nyt jotain erityistä ainakin lapsille?
Kommentit (63)
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Halloweenilla ja Pyhäinpäivällä ei ole mitään tekemistä tai yhteistä keskenään.
Pyhäinpäivä on kirkollinen juhla, jolloin muistellaan vainajia, kuten omia edesmenneitä läheisiä, mm. viemällä kynttilä haudalle ja menemällä kirkkoon kuuntelemaan, kun vuoden aikana kuolleitten nimet luetaan siellä. Itsekin olen aikanani käynyt kirkossa kuuntelemassa, kun miesvainajani nimi luettiin siellä.
Halloween on Irlannista alkunsa saanut pakanaperinne, jonka amerikkalaiset ovat vääntäneet entistäkin pakanallisempaan ja demonisempaan suuntaan, kummitustaloineen ja kauhuelokuvineen. Lisäksi Halloween on eri aikaan kuin Pyhäinpäivä.
Tutustupa vähän paremmin historiaan ennen kuin tulet pätemään. Luterilaisen Pyhäinpäivän juuret ovat Kaikkien pyhien päivässä joka taas on joskus 1000-1500 vuotta sitten keksitty ett
Etkö oikein ymmärtänyt lukemaasi vai mitä jankutat?
Vien kynttilän läheisteni haudoille. Ja poltan pyhäinpäivänä kynttilää kotonani läheisteni muistoksi.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Meillä lapsen kanssa tehdään kurpitsalyhty, laitetaan pikkuisen halloween-koristeita. Isovanhemmat tulee syömään. Ehkä hautausmaalla käydään ihan vaan sen tunnelman vuoksi, mitä kynttilät sinne tuo. Ei tämän ihmeempää
HALOO - Ei Pyhäinpäivä ole mikään saatanan halloween!!
Se on kieltämättä ärsyttävää, että jotkut luulevat niitä samaksi ja jopa yhdistävät saatanan halloweenin kirkollisen pyhäpäivän kanssa.
Se on jaxuhali. Koita kestää jos kaikki ei istukaan ens viikonloppuna virsikirja kourassa miettimässä syntyjä syviä
Voi, en tiennytkään, ettei kaikki istu virsikirja kourassa Pyhäinpäivänä! 🙄
Ja vaikka ei istukaan nyt, niin tulee se päivä useimmille eteen, kun miettivät niitä syntyjä syviä ja huomaavat ehkä istuvansa jopa virsikirja kourassa.
On ievokasta, että samaan aikaan kun surevat muistelevat kuolleita rakkaitaan, ovelle tulee luurankoja pyytämään karkkia.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Pyhäinpäivä on jotenkin keinotekoinen juhla. Ihan kuin niitä läheisiä ei muistaisi vuoden muina päivinä.
Tottakai muistaa. Mutta kun oma puoliso, äiti, sisar tm. on läheltä kuollut, niin ei tunnu keinotekoiselta mennä esim. kirkkoon Pyhäinpäivänä kuuntelemaan, kun hänen nimensä lausutaan siellä hänen muistokseen.
No kyllä tuntuu. Olen kerran vuosia sitten ollut ja toiste en mene.
Vierailija wrote:
On ievokasta, että samaan aikaan kun surevat muistelevat kuolleita rakkaitaan, ovelle tulee luurankoja pyytämään karkkia.
No voi kauhea. Lapsilla tai ihmisillä yleensä on hauskaa, kamalaa.
Suomessa on juhlatunnelma huipussaan silloin kun on viety kynttilä haudalle.
Vierailija wrote:
On ievokasta, että samaan aikaan kun surevat muistelevat kuolleita rakkaitaan, ovelle tulee luurankoja pyytämään karkkia.
Karkki- ja kepposkierros kuuluu halloweenin eikä pyhäinpäivään. Karkkia kerjääville luurangoille voi sanoa että halloween meni jo. Tai sitten voi laittaa vastaavalla infolla olevan lapun oveen. Ei voi olla noin vaikeaa.
Vierailija wrote:
Sureville se on erilainen viikonloppu
Moni paikka varmaan kiinni joten tsekatkaa aukiolot
On tsekattu jo, jotenka vain Alkosta pitää hamstrata pikkujoulu pöytään kinkkuviiniä. 🍷🧑🎄 Vietetään ensimmäiset pikkujoulut.
Kunpa saataisiin päätettyä, milloin se halloween on.
Päättää milloinka itselle sopii.🎃
Miksi pyhäinpäivää edes on olemassa eli mikä sen tarkoitus on? En ole koskaan viettänyt kyseistä päivää enkä vietä oikeastaan mitään juhlapyhiä millään tapaa.
M33
Halloweenia voi viettää halutessaan useampana viikonloppuna. Niin minä teen, viikonlopuksi kauhuleffoja tiedossa yms.
Alko on lauantainakin kiinni. Pitää ostaa jo perjantaina tarpeeksi viinaa.
Haudoille viedään kynttilöitä ja ruokana paistia ja uuden sadon kotimaisia juureksia kekrihengessä.
Aikuiset lapset, joista toinen varmaan tulee syömään.
En todellakaan vietä mitään pyhäinpäivää enkö opeta lapsillekaan. Täysin turha päivä, joutais poistaa kalenterista ni ei tarvis näiden ääliöiden vinkua halloweenista.
Ei ole koskaan ollut. Minulla ei ole aavistustakaan miksi pitäisi juuri tuona päivänä muistella vainajia.
Vierailija wrote:
Miksi pyhäinpäivää edes on olemassa eli mikä sen tarkoitus on? En ole koskaan viettänyt kyseistä päivää enkä vietä oikeastaan mitään juhlapyhiä millään tapaa.
M33
Pyhäinpäivä eli aiemmalta nimeltään pyhäinmiestenpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä.
Menen käymään haudoilla ainakin. Ehkä syödään jotain vähän erikoisempaa.
Tottakai muistaa. Mutta kun oma puoliso, äiti, sisar tm. on läheltä kuollut, niin ei tunnu keinotekoiselta mennä esim. kirkkoon Pyhäinpäivänä kuuntelemaan, kun hänen nimensä lausutaan siellä hänen muistokseen.