Lapsi 10 v ei halua harrastaa liikuntaa

Me ollaan varattu oma viikoittainen vuoro kaupungin liikuntasalista lasten liikuntaa varten. Kutsuttiin lasten kavereita (vanhemman kanssa) ja siellä saa keksiä itse mitä haluaa tehdä. On toiminut tosi hyvin, vaikka meilläkin 7v. on tosi vastahakoinen lähtemään mihinkään ohjattuun liikuntaan. Huomaa kuinka lapset nauttivat kun saavat itse keksiä tekemistä: korien heittelyä, trampalta patjalle hyppimistä, majan rakentamista jne. Vanhemmat ehtivät vaihtaa kuulumisia, joten se on itsellekin sosiaalinen hetki. Välillä aikuisetkin pelailee / jumppaa tms. Lapset puuhaavat hiki päässä vaikka kukaan ei ohjeista eikä vaadi.

Meidän kunnassa lasten liikuntaan varatut vuorot ovat ilmaisia, mutta muutenkin salimaksut ovat vain muutaman euron / tunti, joten ei tule kalliiksi eikä ole tarvinnut periä osallistumismaksuja. Toimisiko teillä?

Vierailija wrote:

Kumpihan on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta olennaisempaa; se, että liikkuminen itsessään olisi mieleistä tekemistä ja sitä kautta motivoivaa, vai se, että liikkuu, koska niin kuuluu tehdä kunnossa pysymisen ja hyvinvoinnin vuoksi?

Jos lapselle opetetaan, että pitää olla vähintään kolme kertaa viikossa hikiliikuntaa, niin voi olla että pelkästään tuon konseptin sisäistäminen saa lajin kuin lajin vaikuttamaan pakkopullalta, vaikka se muuten oliskin ihan kivaa

Niinpä niin. Terveyteen muuten liittyen tästä tulee mieleen aina ohjeistus, kuinka monta kourallista kasviksia pitää syödä päivässä. Kylläpä alkaakin kasvikset houkutella! Että oikein pitää ja kourallisia. Liikunnasta taas, niin omassa lapsuudessani leikittiin ja liikuttiin ulkona niin, ettei sitä edes ajateltu liikuntana, nuorena tuli monella muutaman vuoden tauko liikunnasta ja sitten ainakin tytöt alkoivat monesti käymään huvikseen jossain jumpassa, mikä oli kivaa. Ei oikeasti laskettu mitään hikiliikuntaminuutteja koskaan.

Kyllä se harmittaa että nyhjää illat kotona yksin ilman ikäistään seuraa...kaikki kaverit vaan pelaa tms eikä ole kaverin leikkiseuraa kuin harvoin.ihan sen takia olisi seurassa harrastaminen  hänelle hyvä juttu..Selvästi vuosi sitten vielä koulu sujui paremmin kun harrasti liikuntaa.

t: ap

Vierailija wrote:

Kyllä se harmittaa että nyhjää illat kotona yksin ilman ikäistään seuraa...kaikki kaverit vaan pelaa tms eikä ole kaverin leikkiseuraa kuin harvoin.ihan sen takia olisi seurassa harrastaminen  hänelle hyvä juttu..Selvästi vuosi sitten vielä koulu sujui paremmin kun harrasti liikuntaa.

t: ap

En ymmärrä, miten voit puhua samassa lauseessa kavereista ja siitä, että lapsesi on "ilman ikäistään seuraa". Etkö sinä ymmärrä, mitä tarkoittaa se, kun jollakin lapsella ei ihan oikeasti ole mitään kavereita yhtään missään?

Pelaavatko lapsesi ja lapsesi kaverit yhdessä, vai onko kaikilla joku oma Candy Crush vaan oman kännykän ruudulla pyörimässä? Voisiko he pelata sellaisia pelejä, joissa pelataan yhdessä, joko niin että kaikki ovat samassa huoneessa tai netin kautta? Vai oletko niin daij* että lapsesi tekee tätä jo nyt kavereineen, mutta sinä et ymmärrä, että se on hänen sosiaalista elämäänsä.

Lopeta toi omien neuroosiesi siirtäminen lapseen ja rauhoitu. Tutustu sun lapseen ja sen persoonaan. Tue, älä pakota muottiisi. Lapsi ei ole mikään "mini-me".

Nuo kaikki lajit ovat sellaisia, joita harrastetaan porukassa. Itsekin inhosin lapsena sellaista. Äiti yrittää painostaa harrastukseen ja montaa kokeilinkin ja joka kerta vain inhosin harrastamista. Siitä taisi syntyä minulle vähän liikuntakammoa ja vasta kolmekymppisenä löysin ilon kuntosaliharjoittelusta.

Vierailija wrote:

Kyllä se harmittaa että nyhjää illat kotona yksin ilman ikäistään seuraa...kaikki kaverit vaan pelaa tms eikä ole kaverin leikkiseuraa kuin harvoin.ihan sen takia olisi seurassa harrastaminen  hänelle hyvä juttu..Selvästi vuosi sitten vielä koulu sujui paremmin kun harrasti liikuntaa.

t: ap

Tässä olisi aika olennaista tietää millä mielellä lapsi itse on. Itse olin juuri se yksinään nyhjääjä, mutta nautin siitä, olen introvertti luonne, mutta tulen ihan hyvin toimeen ihmisten kanssa. Lapseni ovat samanlaisia. Onko tai voisiko lapsella olla jotain kivaa ihan itsekseen harrastettavaa asiaa kotona? Osa tykkää askarrella, tehdä käsitöitä, legoista voi rakentaa vaikka mitä (kuten varmaan kaikki tietävät, on nykyisin ihan aikuistenkin harrastus), mahdollisuuksiahan on vaikka mitä. Toki sitä liikuntaa kannattaa sitten saada koulumatkoilla, uimisella, pyöräilyllä, mitä jo kerroitkin. Nyt vaan tuntuu, että sinua ylipäänsä harmittaa se, että lapsesi on sellainen kuin on. Mitä tuohon koulumenestykseen tulee, niin siihen varmasti vaikuttaa ihan sellainen elämän tasapaino ja mielekkyys yleensäkin, mitä juuri liikunta voi tuoda, mutta voisihan se tulla jonkin ihan muunkin harrastuksen kautta? Mitä mieltä lapsesi itse on asiasta, mitä hän ajattelee ja tuntee?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kyllä se harmittaa että nyhjää illat kotona yksin ilman ikäistään seuraa...kaikki kaverit vaan pelaa tms eikä ole kaverin leikkiseuraa kuin harvoin.ihan sen takia olisi seurassa harrastaminen  hänelle hyvä juttu..Selvästi vuosi sitten vielä koulu sujui paremmin kun harrasti liikuntaa.

t: ap

En ymmärrä, miten voit puhua samassa lauseessa kavereista ja siitä, että lapsesi on "ilman ikäistään seuraa". Etkö sinä ymmärrä, mitä tarkoittaa se, kun jollakin lapsella ei ihan oikeasti ole mitään kavereita yhtään missään?

Pelaavatko lapsesi ja lapsesi kaverit yhdessä, vai onko kaikilla joku oma Candy Crush vaan oman kännykän ruudulla pyörimässä? Voisiko he pelata sellaisia pelejä, joissa pelataan yhdessä, joko niin että kaikki ovat samassa huoneessa tai netin kautta? Vai oletko niin daij* että lapsesi tekee tätä jo nyt kavereineen, mutta s

Minulla on 16-vuotias poika, jonka parhaat kaverit ovat netti- ja pelikavereita. Siellä on porukkaa, jotka ovat tunteneet toisensa vuosien ajan ja juttelevat kaikenlaista, siis todella syvällisiäkin juttuja. Ihmettelen, ettei näitä sosiaalisia kuvioita arvosteta lainkaan. Tällä pojalla oli esim. ihan sekopäinen koululuokka aikanaan, lähettelivät lapsip*rnokuvia ja kiusasivat toisiaan. Mutta kyllä jollain terveydenhoitajalla heti "huoli heräsi", kun poika ei halunnut olla näiden kanssa vapaa-aikanaan vaan mieluummin ystäviensä kanssa netissä!

Jos asuu isommalla paikkakunnalla, liikuntamahdollisuuksia on useita. Kannattaa kokeilla erilaisia juttuja, eikä vaan niitä ensimmäisiä, joita mieleen tulee. Täällä olikin hyvin kerrottu jo kaikki budolajit, joita Suomessa on yllättävän paljon naginagasta iaidoon.

Joogaa on eri lajeja vaativasta astangasta rauhalliseen yiniin.

Asahi on suomalainen liikuntamuoto, joka yhdistää taijia ja qi qongia.

Miekkailu. Savate. Jousiammunta. Japanilainen jousiammunta. Suunnistus. Geokätkeily. Pokemon Go. Keppihevoset. Partio. Sirkus. Cheerleading. Voimistelu, jonka sisällä on useita eri lajeja. Jäätanssi. Nopeat tanssit kuten salsa ja cha cha. Moderni tanssi. Taiji. Tennis. Sulkapallo. Squash. Surffaus (Helsingissä mahdollista vuoden ympäri). Skeittaus. Roller Derby (isommille). Keihäänheitto.

Itselleni sopivat parheiten yksilöharrastukset, jotka vaativat keskittymistä, kuten yin jooga, jousiammunta ja geokätköily.

Kaikki meistä eivät ole liikunnallisia ja se on OK. Pääasia, että lapsi voi hyvin ja liikkuu sillä tavoin, mikä kiinnostaa, vaikka sitten se perheen kanssa uinti ja rauhalliset kävelyt kotiympyröissä.

 

Veljenpoika kokeili monia lajeja. Oikeat löytyivät! Tykkää käydä uimassa, partiossa ja hoplopissa hyppimässä.

Kyllä lapsia pakotetaan moneen muuhunkin asiaan, jota lapsi ei viitsisi tehdä.

Murrosiässä on urheiluharrastus pelastanut monta nuorta huonoilta teiltä. Jos on yksinäinen, urheilu ja kaverit siellä voi olla se ratkaiseva seikka, joka pelastaa masennuksesta ja monelta ongelmalta.

Ei lapsi osaa miettiä mitään terveyshyötyjä, hänellä on vanhemmat joiden pitäisi osata.

Karate tai jokin muu itsepuolustuslaji, taiji tai vaikka jooga? Tarvitseeko sen olla niin perinteistä?

Vierailija wrote:

Kyllä lapsia pakotetaan moneen muuhunkin asiaan, jota lapsi ei viitsisi tehdä.

Murrosiässä on urheiluharrastus pelastanut monta nuorta huonoilta teiltä. Jos on yksinäinen, urheilu ja kaverit siellä voi olla se ratkaiseva seikka, joka pelastaa masennuksesta ja monelta ongelmalta.

Ei lapsi osaa miettiä mitään terveyshyötyjä, hänellä on vanhemmat joiden pitäisi osata.

Voi sniif. Kyllä nyt pitää kaikki taiteilija-nörttinuoret pelastaa huonoilta teiltä ja saattaa urheiluharrastuksen pariin. Mitä siitä tulisikaan jos olisivat saaneet vain toteuttaa itseään ja liikkua omaan tahtiin ilman pakkourheilua. Ja yksinäinen lapsi - laitetaan hänet urheilunhimoisten lasten sekaan niin hän varmasti saa paljon kavereita siellä. On niin samanhenkistä että. Ja niin liikuttavaa.

Ymmärrän kyllä, että lapsen on pakko pestä hampaat ja tehdä läksyjä. Ja montaa muuta epämukavaa asiaa.

Ymmärrän kyllä, että joku ylivilkas hulivili on joskus pelastunut sillä, että on päässyt purkamaan energiaansa urheiluharrastukseen.

Ymmärrän kyllä, että joku ADHD on joskus oppinut terveitä sosiaalisia taitoja urheilujoukkueessa.

He ovat ilmeisesti myös nauttineet urheilusta, kun ovat päässeet sen makuun. AP:n lapsi on usutettu sinne kentälle, mutta ei ole nauttinut. On halunnut lopettaa.

Kaikki eivät ole samanlaisia.

Kyllä liikunta on osa terveellisiä elintapoja, joista vanhempien on huolehdittava siinä missä terveellinen ruoka ja riittävä uni. Vaikka olisi kuinka taiteelliinen ja omissa näpertelyissä viihtyvä, ei voi välttyä siltä tosiasialta, että ilman riittävää liikuntaa ei voi hyvin, ei ainakaan kovin pitkään. Jo kouluikäisillä on selkäsärkyä ja ummetusta jotka johtuvat liikunnan puutteesta. Joten kyllä, vanhempien on vaadittava lapsilta liikkumista, ihan niin kuin vaaditaan syömään kasvikset ja menemään ajoissa nukkumaan. On se liikkuminen sitten koulumatkoja tai pokemonien metsästystä tai seurassa harrastamista.