Laittaisitko 4-vuotiaan päiväkotiin sosiaalistumaan?
Kotona on myös 2 nuorempaa sisarusta. Samanikäisiä lapsia ei asu lähistöllä ja kerho jossa kävi, ei auttanut. Sosiaaliset kontaktit on riittämättömiä villille 4-vuotiaalle pojalle, kun niitä on vain se 2 x vko.
Päivät tahtoo olla tappelua nuoremman sisaruksen kanssa ja mun jatkuvaa erotuomarointia. Mulla menee väkisinkin kolmen kans paljon aikaa kotitöihin. Mies ei työnsä takia osallistu kotitöihin lainkaan. Yritän silti esikoisemme kanssa rakennella legoilla, askarrella, ulkoillaan päivittäin, samoillaan metsässä jne. Mutta kahden pienemmän kanssa elämä on kuitenkin syömisineen ja päikkäreineen aika aikataulutettua. Luulen että esikoinen turhautuu kotona ja siksi olen miettinyt pitäskö hakea täysviikkoista tarhapaikkaa. Jos se turhautunut hilluminen vähän vähenisi, kun tuntuu ettei kotiympyrät oikein riitä.
Puolipäivähoitoakin mietin aluksi, mutta se on yhtä viemistä ja hakemista ja PUKEMISTA. kun ei paljoa ehdi kuin käydä kääntymässä kotona ja taas mennä hakemaan.
Mielipiteitä kaipaan.
Kommentit (43)
Jos täällä ei olisi tuota, varmaan panisin puolipäivähoitoon, mutta en kyllä koko päiväksi.
Lisäksi huolestuttaa kun esikoinen ei olisi valmis yrittämään eikä tekemään itse mitään. Äidin pitäis syöttää, käyttää vessassa, pukea jne. On ihan matona ja odottaa että passataan kun nuorempiakin passataan. Osaa kyllä kaikki toimet tehdä muttei viitsisi. YHTÄ TAPPELUA kaikki.
Kun jätän tekemättä, ei mistään tule mitään. Tappelee itkee ja karjuu niin että uloslähtöäkin tekee 2 tuntia itkien ja huutaen ja vastaan pistäen. Usein jossain vaiheessa lannistun ja autan pukemisessa.
Kerhossakin puki kivasti itse. Mua vaan nolottaa jos on kouluikään asti kotona eikä sittenkään suostu tekemään mitään. Kädetön koululainen on tulossa jos niin käy. Toinen vaihtoehto on tapella joka toimesta puoli päivää. Kun on 2 muutakin lasta, ei ole energiaa jatkuvaan vänkäämiseen.
t. ap
ei sitä voi sysätä muiden vastuulle...
Perustelut: Lapsi on energinen ja kaipaa virikkeitä. Kotona on vain nuorempia sisaruksia, joilta ei saa ikäistään käyttäytymismallia. Eli 2-vuotiaan on ok heittäytyä lattialle ja kiukutella ja lyödä, mutta 4-vuotiaalle se ei ole enää yhtä soveliasta. Jos sinusta tuntuu, että lapsi on turhautunut, lapsi varmaankin on turhautunut tai tylsistynyt. Vilkas lapsi tarvitsee (???) mielestäni enemmän aikaa opetella sosiaalisia kontakteja kuin rauhallinen (oma mielipide omasta vilkkaasta lapsesta). Ja ennen kaikkea saathan sinä hänet tarhasta pois, jos et halua jatkaa. Voit olla viemättä joinakin päivinä, jos et halua. Voi toisinaan olla lyhyttä päivää tarhassa. Ja sinä saat aikaa myös nuoremmille lapsille, että kuluta itseäsi loppuun. Luulenpa vielä, että reipas 4-vuotias menee tosi mielellään tarhaan leikkimään muiden kanssa.
Meillä muksut on olleet tarhassa virikepaikalla puheen viivästymisen takia. Samalla saa terapiaa tarhassa. Ovat puolipäivähoidossa olleet joka päivä aamupäivän tai sitten kolmena päivänä viikossa koko päivä.
Kokeile! Äläkä välitä noista lapsettomien auktoriteettivitseistä ja muista kokemattomien kommenteista.
Tuntuu että nuorempien seurassa kotona vain taantuu käyttäytymään samalla tavalla kuin pienemmät - joissain asioissa. Tuntuu että meidän 2-vuotta täyttävä on jo monissa asioissa omatoimisempi kuin tuo esikoinen. Hänellä on kova yrittämisen tahto, mikä isommalta puuttuu. Hän on rakas lapsi, mutta päivät on täynnä haastetta.
Pelkään ettei hänestä tule eskari/koulukelpoista jos en vie sosiaalistumaan isompaan ryhmään aikanaan.
t. ap
Jos vanhin lapsista on todella turhautunut ja häiriköi voimakkaasti, ei kellään ole hyvä olla. Jos äidin koko aika menee tappeluiden setvimiseen, se on hirveän kuluttavaa. Ja huom! äiti voi todellakin uupua lapsensa kanssa:(
Vierailija:
riittää kerho jos ei ole mitään muuta ongelmaa.
Ja siksi sanon että äidin pitää saada se auktoriteetti, eikä lykätä vaan vanhempaa lasta muualle.
terveisin se joka asiasta sanoi...
äidin ja pikkusisarusten kans. Ja saa olla ' kukkulan kuningas' . Kun tosielämässä sellainen päsmäröinti ei sitten käykään.
Meillä toimii parhaiten se, että saa olla paljon äidin ja sisarusten kanssa, mutta aamupäivät leikkii ikäistensä kanssa kerhossa ja kerran viikossa on yksi huippumieleinen, mutta aika vaativa harrastus.
Vierailija:
Tuntuu että nuorempien seurassa kotona vain taantuu käyttäytymään samalla tavalla kuin pienemmät - joissain asioissa. Tuntuu että meidän 2-vuotta täyttävä on jo monissa asioissa omatoimisempi kuin tuo esikoinen. Hänellä on kova yrittämisen tahto, mikä isommalta puuttuu. Hän on rakas lapsi, mutta päivät on täynnä haastetta.Pelkään ettei hänestä tule eskari/koulukelpoista jos en vie sosiaalistumaan isompaan ryhmään aikanaan.
t. ap
Luota omiin vaistoihisi. Tiedän perheen, jossa eskari-iässä huomattiin, että lapsi ei osaa olla ikäistensä kanssa ja käyttäytyy pikkulasten tavoin. Oli vanhin lapsi siis ja aina kotihoidossa, vaikkakin myös pari kertaa viikossa kerhossa. Eskarissa puskettiin töitä henkilökohtaisen avustajan kanssa oikein kunnolla ja kunnon ekaluokkalainen tuli. Äiti vaan monesti harmitteli, ettei laittanut aikaisempaa päiväkotiin, vaikka lapsi selvästi kaipasi isompien lapsien tekemistä. Enkä kerro tätä sillä, että jos päätätkin pitää lapsesi kotona, että näin kävisi. Mutta jos sinusta tuntuu, että lapsi kaipaa/tarvitsee jotain muuta kuin pikkulasten helistimiä ja elämän pyörittämistä pikkusisarusten rytmillä, niin päiväkoti on tosi hyvä paikka ainakin kokeilla :)
Oikein hyvää uutta vuotta!
ne on nuorempia. Kyllä tuon ikänen jo kaipaa oman ikästä seuraa. Tiedän omasta kokemuksesta, että esikoiselle ei jää paljoa aikaa jos kaksi nuorempaa ja esikoinenkin vasta 4v. Kädentaidot, kaverisuhteet ja odottamisen taidot kasvaisivat hoidossa. Mieti mikä olisi sinun perheelle paras ratkaisu hoitopäivissä ja hoitoajoissa, puolipäiviä vai esim 3 kokopäivää vko. Itseä kaduttaa kun en vienyt toisiksi vanhinta hoitoon 4v, kun oli ne pienemmätkin. Koulun alkaminen oli vaikeaa aralle lapselle. Jokapaikassa Suomea ei vieläkään ole kerhoa monta kertaa viikossa....
Jos susta ei ole äidiksi niin tarhaan vaan sosiaalistumaan!! :D
Päivän paras!!
Mää meen ny leikkiin Riston ja Tepon kans päiväkotiin!!
t. ap
Vierailija:
Jos susta ei ole äidiksi niin tarhaan vaan sosiaalistumaan!! :DPäivän paras!!
Siellä on aika monen lapset juuri noistakin syistä kun on subjektiivinen päivähoito-oikeus. Ei ole pakosti lapsen etu olla pelkkien vauvojen ja rättiväsyneen äidin kanssa kotona.
Vierailija:
Jos susta ei ole äidiksi niin tarhaan vaan sosiaalistumaan!! :DPäivän paras!!
seurakunnan kerho olisi minusta sopiva.