Onko suvussa aina suosikki-ihmiset?
Olen jotenkin aina arvostanut sukulaisissani hyvien tapojen noudattamista ja hyviä käytöstapoja. Kun kokoonnumme säännöllisesti muutaman kerran vuodessa serkkujen, tätien ja mummon kanssa, niin olen aina kokenut kaikkien olevan arvokkaita perheenjäseniä.
Nyt kuitenkin olen havahtunut siihen, että näissä tilaisuuksissa kaikki huomio keskitetään pitkälti serkkuihini. Tällaiseen sokeutuu helposti, kun eihän se haittaa jos yksittäisessä tilaisuudessa onkin näin, mutta tämähän on pysyvä käytäntö. Tiedättekö sen tunteen kuin olisit jonkun hyvin etäisen tuttavan syntymäpäiväjuhlissa, missä kohteliaasti hymyilet taustalla, mutta et ota roolia vaan seuraat muiden iloa ja riemua.
On aika monimutkainen aihe, kun periaatteessa suvun kanssa voivat päteä samat sosiaalisen elämän lainalaisuudet kuin muuallakin, mutta sitten taas toisaalta ei. Vähän sama kuin työelämässäkin. Kyllähän sielläkin toisista ihmisistä pitää enemmän kuin toisista, mutta silti niitä kaikkia joutuu huomioimaan eikä ketään pysty karsimaan elämästään pois kuten seurustelu- ja ystävyyssuhteissa pystyy.