Kuinka moni täällä on pystynyt säästämään lapsilisät?
Meillä se ei ole ollut mahdollista ja nyt harmittaa. Lapset aikuisuuden kynnyksellä ja kuulostaa, että kaikki kaverit saa lapsilisät käyttöönsä omilleen lähtiessään 😔
Kommentit (111)
Mun perhe käytti lapsilisät elämiskuluihin, tyhjin käsin lähdin kotoa omilleni. Kiva kun tää Suomi on tasa-arvonen maa ja kaikilla on samat mahdollisuudet, NOT!
Meillä olisi ollut mahdollisuus säästää, mutta minä en halunnut. Lapsi saisi rahat käyttöönsä heti kun täyttää 18 vuotta. Minusta se on aika paljon rahaa tuon ikäiselle. Lisäksi tulevaisuudessa omaisuus voi hyvin vaikuttaa opintotuen saamiseen. Nyt se tulee jo vaikuttamaan asumistukeen. Tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä että lapseni oppivat laskemaan mihin rahaa kannattaa käyttää ja mihin ei. Itse olen kituuttanut opiskeluaikana ja koen sen todella tärkeänä oppina. Kyllä sen usein huomaa ketkä eivät ole oppineet rahaa käyttämään ja säästämään. Kaikki menee mitä tulee ja vielä vähän enemmänkin. Aiomme kyllä auttaa lapsiamme opiskeluaikana mutta lähinnä joitakin kuluja maksamalla mihin verottaja ei pääse väliin.
Meillä kyllä on hankittu aina kortit mopot, mönkkärit, autot, hevonen, harrastukset, vaatteet ymv ihan ilman lapsilisiä, sen sijaan ne on aina laitettu poikimaan, niin että "sijoutukset" lapsiin on tullut monin verroin takaisin, ja mikä jännintä, en kerro mihin tuo potti käytetään 😅 niin tavallaan olemme käyttäneet siis lapsilisän määrän rahaa lapsiin, mutta kun lisä ei ole korvamerkkittyä niin....
Vierailija wrote:
Mun perhe käytti lapsilisät elämiskuluihin, tyhjin käsin lähdin kotoa omilleni. Kiva kun tää Suomi on tasa-arvonen maa ja kaikilla on samat mahdollisuudet, NOT!
Olet saanut verovaroin opiskella, julkiset terveyspalvelut. Tasa-arvoiselta tuntuu. Katkeroituneena varmasti säästät lapsiesi kaikki lapsilisät heille ja annat kun täyttävät 18.
Keskustelut lapsilisien säästämisestä saa aina minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että lapsilisien tulisi olla tarveharkintaisia.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Lapsilisillä ostimme ruuat yms.
Omasta palkasta sitten lapselle säästöön 94,88 euroa kuussa ja niillä sitten osakkeita kun oli tarpeeksi kertynyt.
Olette ostaneet mm Nordeaa ja hyvä tuotto on😆
-40%
??? Minun ostamani Nordean osakkeet ovat selvästi plussalla. Sen lisäksi olen saanut jokaiselle osakkeelle seitsemän vuoden aikana osinkoa yhteensä yli 50 % sen ostohinnasta.
Vierailija wrote:
Mun perhe käytti lapsilisät elämiskuluihin, tyhjin käsin lähdin kotoa omilleni. Kiva kun tää Suomi on tasa-arvonen maa ja kaikilla on samat mahdollisuudet, NOT!
Uhriutumista voi aina harrastaa. Mutta nimenomaan lapsilisät on luoneet sinulle tasa-arvoa vaikka et ehkä sitä halua myöntää. Vanhemmillasi on ollut varaa elättää sinut lapsena. Ehkä näin ei olisi ollut jos eivät olisi saaneet lapsilisiä ja ovat kovin pienituloisia. Suomessa olet saanut myös mahdollisuuden hakeutua itsellesi mielenkiintoiseen koultusohjelmaan, ja et maksa itse koulutuksesta mitään. Ennemminkin olet myös saanut nautia tukia kouluttautumisen aikaisesta elämästäsi.
Hirvittävän epätasa-arvoisesti sinua on kohdeltu. Paljon mukavampaa olisi jos opinnoista pyydettäisiin 20 000 euroa / vuosi ja sen lisäksi maksaisit kaikki elämiseen liittyvät kulusi itse.
Terveisin toinen, joka ei saanut senttiäkään lapsilisistä omalle tililleen.
Vierailija wrote:
Tyhmää antaa hallinta 18vuotiaalle. Meillä lapset saa osakesalkkunsa käyttöön 24vuotiaana, eikä he edes tiedä vielä sen olemassa olosta.
Ei mikään ikä ole tae siitä että olisi järki päässä! Kyllä näitä äitinsä eläkerahojen kiristäjiä riittää! Eiköhän sellainen kehkeydy vielä tuosta 75 000 € tuhlanneesta.
Ei ole yksinhuoltajalla tuohon mahdollisuutta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mun perhe käytti lapsilisät elämiskuluihin, tyhjin käsin lähdin kotoa omilleni. Kiva kun tää Suomi on tasa-arvonen maa ja kaikilla on samat mahdollisuudet, NOT!
Olet saanut verovaroin opiskella, julkiset terveyspalvelut. Tasa-arvoiselta tuntuu. Katkeroituneena varmasti säästät lapsiesi kaikki lapsilisät heille ja annat kun täyttävät 18.
Opintolainalla opiskelin eikä ollut mihinkään kivaan varaa joilla näillä pappa betalareilla oli. Ei edelleenkään tasa-arvoa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tyhmää antaa hallinta 18vuotiaalle. Meillä lapset saa osakesalkkunsa käyttöön 24vuotiaana, eikä he edes tiedä vielä sen olemassa olosta.
Millä järjestelyllä olet tehnyt tämän mahdolliseksi? Kun nuori täyttää 18, pankki lähettää hänelle tiedon hänen omaisuudestaan, vaikka sinä et olisi kertonut mitään.
Olisikohan niin, että lapset ovat vielä liian pieniä, jotta osakesalkuista heidän kanssa keskustellaan.
Ainahan tieto voidaan julkaista, kun 18 täyttää. Saa käyttöön vasta täytettyään 24v. Simple!
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mun perhe käytti lapsilisät elämiskuluihin, tyhjin käsin lähdin kotoa omilleni. Kiva kun tää Suomi on tasa-arvonen maa ja kaikilla on samat mahdollisuudet, NOT!
Uhriutumista voi aina harrastaa. Mutta nimenomaan lapsilisät on luoneet sinulle tasa-arvoa vaikka et ehkä sitä halua myöntää. Vanhemmillasi on ollut varaa elättää sinut lapsena. Ehkä näin ei olisi ollut jos eivät olisi saaneet lapsilisiä ja ovat kovin pienituloisia. Suomessa olet saanut myös mahdollisuuden hakeutua itsellesi mielenkiintoiseen koultusohjelmaan, ja et maksa itse koulutuksesta mitään. Ennemminkin olet myös saanut nautia tukia kouluttautumisen aikaisesta elämästäsi.
Hirvittävän epätasa-arvoisesti sinua on kohdeltu. Paljon mukavampaa olisi jos opinnoista pyydettäisiin 20 000 euroa / vuosi ja sen lisäksi maksaisit kaikki elämiseen liittyvät kulusi itse.
Terveisin toinen, j
Koulutusta varten tarttee ottaa opintolainaa jos vanhemmat ei maksa mitään. Ei ole ilmaista.
Lapsilisä ei mene säästöön vaan lapsen tarpeisiin joka kuukausi. Mielestäni ne jotka voivat säästellä lapsilisiä ja ostella osakkeita sun muita rahastoja, eivät tarvitse näitä tukia ollenkaan. Pois tuet tuollaisilta ja verot alas, niin ei tuollaiset rikkaat tukia tarvitse. Tuet vain niille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat. Typerää rahan siirtelyä täällä Suomessa muutenkin, verotetaan, että voidaan sitten maksella lapsilisiä ihmisille jotka eivät niitä tarvitse. Hölmöläisten hommaa tuollainen.
Yksinhuoltaja 100 prosenttia
Niin, lapseni ei ole vielä 18v ja kun on, he saavat tietoonsa asian, mutta eivät käyttöönsä.
Meidän suvussa on kautta vuosien tehty varallisuuden kanssa näin, on perintöjä, joita ei ole annettu kokonaan heti, vaan esim minä itse sain mummoni minulle merkkaamia rahastoja tipottain, 10v välein. Kiinteä omaisuus eri juttu.
Lapsilla on rahaa, ja he osaavat sitä käyttää, ja ei ole mitään tarvetta 18v törsätä vaikka saisikin pottinsa jo silloin, koska heillä on rahaa myös käytössä muutenkin sekä muuta omaisuutta.
Kyllä, itse hyvätuloseina kannatan, verot alas, en halua maksaa tulonsiiirtona muille rahaa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
En tunne ketään niin rikasta.
Kyllähän se itselläkin kävi mielessä jokaisen lapsen kohdalla, että se olisi tosi hyvä, että onnistuisikohan... No ei.
Et varmaankaan tunne meitä, mutta omasta puolestani voin sanoa, ettemme todellakaan ole rikkaita, emmekä myöskään huutele tutuilleen että meillä on kolmen lapsen lapsilisät täysimääräisesti säästössä.
Bruttopalkkani on alle kolme tonnia kuussa, miehellä saman verran. En käy koskaan kampaajalla, en kosmetologilla, en harrasta mitään maksullista, suosin kirpputoreja, syömme kasvisruokaa. Lapsilisät menevät täysimääräisinä säästöön. Lisäksi isovanhemmat säästävät lapsillemme.
Eli teette hirveän karhunpalveluksen lapsillenne! Rahaa tippuu taivaasta ilman omia ponnisteluja teidän kullannupuille. Eivät tule kykenemään elättämään itseään, koska ovat sokeita sille, että elämisen eteen pitää tehdä töitä.
No ei ole säästetty, enkä oikein ymmärrä, miksi pitäisikään. Ei mullekaan säästetty. Kun tästä joskus teininä kysyin, äiti kertoi, että ne menivät lastenvaunuhin, vaatteisiin, leluihin ja ruokaan. Hävetti, että edes ihmettelin asiaa. Kyllä kuitenkin aion tukea lasta myös lapsilisien loppuessa sekä taloudellisesti että henkisesti. Kuitenkaan minusta ison summan heittäminen ilmaiseksi 18-vuotiaalle ei ole se paras keino tässä. Kotona saa asua niin pitkään kun haluaa, se on jo aika iso rahallinen tuki pääkaupunkiseudulla.
Vierailija wrote:
Niin, lapseni ei ole vielä 18v ja kun on, he saavat tietoonsa asian, mutta eivät käyttöönsä.
Meidän suvussa on kautta vuosien tehty varallisuuden kanssa näin, on perintöjä, joita ei ole annettu kokonaan heti, vaan esim minä itse sain mummoni minulle merkkaamia rahastoja tipottain, 10v välein. Kiinteä omaisuus eri juttu.
Mutta miten pystyt laillisesti järjestämään sen, että lapsi ei saa omissa nimissään olevia sijoituksia käyttöönsä, kun hän täyttää 18?
Vierailija wrote:
Lapsilisä ei mene säästöön vaan lapsen tarpeisiin joka kuukausi. Mielestäni ne jotka voivat säästellä lapsilisiä ja ostella osakkeita sun muita rahastoja, eivät tarvitse näitä tukia ollenkaan. Pois tuet tuollaisilta ja verot alas, niin ei tuollaiset rikkaat tukia tarvitse. Tuet vain niille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat. Typerää rahan siirtelyä täällä Suomessa muutenkin, verotetaan, että voidaan sitten maksella lapsilisiä ihmisille jotka eivät niitä tarvitse. Hölmöläisten hommaa tuollainen.
Yksinhuoltaja 100 prosenttia
Lapsilisän tarkoitus on tasata tuloeroja lapsiperheiden ja lapsettomien välillä. Siksi sitä maksetaan myös hyvätuloisille. Pienituloisilla on alhaiset päiväkotimaksut tai niitä ei ole ollenkaan. Me keskituloisina maksoimme kahdesta lapsesta lähes 500€ kuussa. Eli kahden lapsen lapsilisät menivät yhden lapsen päivähoitomaksuun. Valita vasta sitten toisten lapsilisistä kun maksat itse tuollaisia päivähoitomaksuja.
Omat vanhemmat ei varanneet lapsilisiä erityisesti lapsille kasvuvaiheessa, mutta toisaalta ovat kuitenkin auttaneet aikuistuvia lapsia isommissa hankinnoissa kuten auton tai asunnon hankinnassa lainaamalla rahaa. Ja perintöä on tulossa lapsilisien verran tai ehkä enemmänkin. Ja on lapsuudessakin toki ruoat ja vaatteet saatu, joten eiköhän ne lisät ole menneet juuri siihen käyttöön kun on tarkoituskin.
Omalta osaltani olen melko varma että jos rahat olisivat olleet tililläni 18-vuotiaana olisin käyttänyt ne ennen kuin asunnon osto tuli ajankohtaiseksi. Tämä ei tietenkään ole jokaisen nuoren ongelma, mutta itse myönnän kyllä että rahankäytössä oli opettelemista vielä opiskelijana.