Miten poikien äidit jaksavat sitä riehumista?

Vierailija wrote:

Vaihtelevasti. Paljon ulkoilua, ja oma huone sisustettu niin että siellä saa pompotella jalkapalloa, ampua nerfeillä jne. Kavereiden kyläillessä sovitut rajat (ihan sisaruksenkin takia): nyt voitte leikkiä lasersotaa puoli tuntia yhteisissä tiloissa, sitten leikit jatkuu omassa huoneessa tai ulkona.

Tässä oli useampi kaveri kylässä kerralla hetki sitten, ja järkytyin kyllä miten fyysisesti rajua leikki oli näiden kylässö olleiden kavereiden kesken. Toistuvasti keskeytin esim. kuristamisen ja toisen väkisin maahan painamisen, mutta molemmat kirkkain silmin väitti että se on yhteistä leikkiä, vaikka äsken toisen kurkusta kuului koronaa. Kielsin silti, ei näyttänyt terveeltä, vaikka pientä painia ja nujuamista ymmärränkin. Eipä ole tällaistakaan tarvinnut miettiä sisaruksen kavereiden (tyttöjä) kohdalla. 

Olen itsekin usein järkyttynyt, miten sekopäistä riehumista joillain se toiminta on. Eikä mikään sana tietysti tehoa. Osa on pakko laittaa pihalle purkamaan energiaansa jo hyvin pian. Oma lapseni on noissa tilanteissa itsekin yrittänyt sanoa kaverille, että ei riehuta ja ollaan rauhassa, mutta kyllä minä mietin, että mahtaakohan hänkin käyttäytyä noin kavereidensa luona. Toivottavasti ei, mutta ihan sinisilmäisesti en siihen usko.

Nooo

Murrosiässä sitten usein toisinpäin. Pojat helpompia. Siltä vaikuttaa nyt todella monen kertomuksen perusteella (ja oman)

Toisaalta - jo 16-vuotiaana vankilaan joutununeesta ja kaikin tavoin rötösteilleestä paskiaisesta voi tulla vaikkapa kirurgi.

Lapset ovat yksilöitä. Jostain ne eroavaisuudet johtuu, ei lapsi ole tahallaan paha jos on vilkkaampi. Ja haasteita on monenlaisia, ei fyysinen vilkkaus ole pahimmasta päästä ollenkaan, jos se on ainoa haittapuoli. Täytyy vaan oppia kanavoimaan energia oikein. 

Enemmän mua kauhistuttais ja rasittais kasvattaa jotain narsistia tai psykopaattia, joka manipulois muita eikä osottais mitään empatiaa. Minäminä-lasta.

Kestin sitä ajoittaista riehumista koska lapsesta on niin valtavan paljon iloakin. Siitä puhuminen vain on jonkinlainen tabu nykyään. Ihan sama kuin omista vanhemmistaan tai lapsuudestaan ei saa sanoa mitään positiivista, kaikki on ollut kauheaa pskaa ja ikuiset traumat niskassa.

Onko mitään tylsempää kuin joukkouhriutuminen näissä ketjuissa? 

Vierailija wrote:

Meillä ei juosta sisällä, eikä hypitä jne.

Mitähän noistakin tulee? Et voi tietää.

Eivät minun poikani mitään riehu. Lapset pitää toki kasvattaa, mikä näyttää olevan monelle vanhemmalle ylitsepääsemättömän vaikeaa. Pojat purkavat energiaansa urheiluharrastuksiin ja jos kotona tulee liikaa häiriötä, ongelmat käydään läpi puhumalla. Kyllä jo alakouluikäinen ymmärtää tekojensa seuraukset. Meillä on kotona asiallinen, mutta kova kuri. Lapset saavat rakkautta, mutte eivät he tätä kotitaloutta pyöritä tai johda.

Vierailija wrote:

Toisaalta - jo 16-vuotiaana vankilaan joutununeesta ja kaikin tavoin rötösteilleestä paskiaisesta voi tulla vaikkapa kirurgi.

Mammat ei vaan tajua eivätkä ole lukeneet muuta kuin tätä palstaa tai imetysohjeita.

"Christer oli 16-vuotias joutuessaan ensimmäisen kerran vankilaan rötöksistään. Siitä alkoi kalterikierre, jonka monikaan ei uskonut päättyvän hyvin".

 

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/10/09/christer-lyback-katupojasta-ki…

No vähän vaikea tätä useinkin on jaksaa.

Meidän keinot:

Vähintään 2x on päivässä ulos vapaapäivinä, vain toinen vanhempi mukaan ja toinen nauttii kotona rauhasta 

Pari ohjattua harrastusta arki -iltoihin jo pienestä pitäen

Kova kuri

Aika usein toinen vanhempi lähtee pois kotoa harrastuksiin tms et saa olla rauhassa

Luetaan kirjoja heille että rauhoittuvat

Tiukat ruutuajat. Sen hetken mitä ne on ruudulla hiljaa niin sitä pahempi riehuminen sen jälkeen...

Ja silti joka päivä hirvee älämölö ja molemmille käy varmaan 10 erinäistä haaveria päivässä. 

Onneksi isompi voi vuoden sisään alkaa ulkoilla kavereidensa kanssa keskenään. Nyt jo vähän harjoitellut. Joskus varmaan tulen kaipaamaan tätä meteliä ja kaaosta. Tällä hetkellä tunnen usein kateutta niitä kohtaan jotka lasten kanssa vaan ovat ja hengailevat rauhassa. Olen miettinyt pääni puhki ja syyllistänyt itseäni ja kasvatustaitojani niin loputtomasti tästä mutta alkanut hyväksyä että ne vaan on tommosia.

Molemmilla menee päiväkodissa kaikki hyvin ja ovat taidoissa ikätasoisiq että ei siis oikeesti pitäisi olla kasvatuksessa vikaa tai päässä mitään erilailla kummallakaan lapsella.

T. Pojat 5v ja 3v

Pieni ikäero, eli alle 4v on pahin virhe vanhemmilta. Mikäli saat esikoispojan, älä missään nimessä mene tekemään sisarusta alle 4v ikäerolla. 

Meillä kaksi poikaa 5v ikäerolla. Meillä ei ole ollut koskaan mitään ongelmia. Molemmat ovat saaneet aikaa ja rauhaa kasvaa. Urheilevat kyllä keskenään (isoveli treenaa pikkuveljeään) koska pojilla sama päälaji. Mutta muuten kulkevat omissa jutuissaan. 

Vierailija wrote:

No vähän vaikea tätä useinkin on jaksaa.

Meidän keinot:

Vähintään 2x on päivässä ulos vapaapäivinä, vain toinen vanhempi mukaan ja toinen nauttii kotona rauhasta 

Pari ohjattua harrastusta arki -iltoihin jo pienestä pitäen

Kova kuri

Aika usein toinen vanhempi lähtee pois kotoa harrastuksiin tms et saa olla rauhassa

Luetaan kirjoja heille että rauhoittuvat

Tiukat ruutuajat. Sen hetken mitä ne on ruudulla hiljaa niin sitä pahempi riehuminen sen jälkeen...

Ja silti joka päivä hirvee älämölö ja molemmille käy varmaan 10 erinäistä haaveria päivässä. 

Onneksi isompi voi vuoden sisään alkaa ulkoilla kavereidensa kanssa keskenään. Nyt jo vähän harjoitellut. Joskus varmaan tulen kaipaamaan tätä meteliä ja kaaosta. Tällä hetkellä tunnen usein kateutta niitä kohtaan jotka lasten kanssa vaan ovat ja hengailevat rauhassa. Olen miettinyt pääni puhki ja

Mitä jos vaan rakastaisit ja arvostaisit poikiasi sellaisena kuin nämä ovat.

Meillä on rauhallinen poika ja rasavilli tyttö.

Vierailija wrote:

Toisaalta - jo 16-vuotiaana vankilaan joutununeesta ja kaikin tavoin rötösteilleestä paskiaisesta voi tulla vaikkapa kirurgi.

No tuskin kirurgia sentään. Jotta siihen pääsee, niin täytyy silloin 16-vuotiaana ahertaa lukiossa pitkän matikan puolella, ja kirjoittaa een tai ällän papereita. Siinä ei teini ehdi kyllä rötöstelemään itseään vankilaan asti. 

(mutta esim jonkun alan yrittäjäksi voi nuori rötöstelijä päätyäkin jos osaa korjata elämänsä suunnan. Yrittäjänä ei tarvi kouluosaamista, kunhan on jotain osaamista mitä myy.) 

Ei kaikki lapset riehu, ei pojat eikä tytöt.

Täh?  Minun poika ainakin ajelee rauhaksiin automatoilla, piirtelee ja tekee palapelejä ym. Miksi se sisällä riehuisi kun ei ulkonakaan? Poikalapsi ei ole synonyymi nesylle.

Kolme poikaa eikä kukaan ole koskaan riehunut. Alusta asti kielletty ja aina oltu valmiita lähteen ulos. Aina on ulkoiltu päivittäin. 

Kiitos kysymästä, ei sitä oikein jaksakaan. Mulla on kolme poikaa ja olen kyllä aika yllättynyt siitä miten fyysistä se heidän touhu on. Pitää juosta, huutaa, painia, heitellä tavaroita. Välillä päivä menee ihan vain perässä kulkien, kieltäen ja rajaten. Mukavia kilttejä poikia noin niin kuin muuten, mutta 'villejä', huolimatta siitä että heitä parhaani mukaan pyrin kasvattamaan.

Kaikista ärsyttävintä on, että yleensä pahimmat villit ei tule isänsä kanssa, eikä hänkään ihan ymmärrä miten rasittavia viikonloput voi välillä olla. Hän on yleensä itse töissä illat ja viikonloput. 

Vierailija wrote:

Täh?  Minun poika ainakin ajelee rauhaksiin automatoilla, piirtelee ja tekee palapelejä ym. Miksi se sisällä riehuisi kun ei ulkonakaan? Poikalapsi ei ole synonyymi nesylle.

Täh? HäH?! Täh??? 

Ei tee susta tai pojastasi yhtään parempaa ihmistä. 

Monet lapset riehuu, erityisesti pojat vilkkaita, eikä siihen diagnosia tarvita, vaan ymmärrystä, rakkautta ja rajoja.

Vierailija wrote:

Eivät minun poikani mitään riehu. Lapset pitää toki kasvattaa, mikä näyttää olevan monelle vanhemmalle ylitsepääsemättömän vaikeaa. Pojat purkavat energiaansa urheiluharrastuksiin ja jos kotona tulee liikaa häiriötä, ongelmat käydään läpi puhumalla. Kyllä jo alakouluikäinen ymmärtää tekojensa seuraukset. Meillä on kotona asiallinen, mutta kova kuri. Lapset saavat rakkautta, mutte eivät he tätä kotitaloutta pyöritä tai johda.

Joo alakouluikäiset onkin yleensä jo rauhallisempia. Ei tuossa ole kyse sun paremmuudesta kasvattajana millään tavalla. 

Vierailija wrote:

Nooo

Murrosiässä sitten usein toisinpäin. Pojat helpompia. Siltä vaikuttaa nyt todella monen kertomuksen perusteella (ja oman)

Tätä en käsitä. Jos pojalla murrosikä on vaikea niin se on todellakin vaikea aikuisuuteen asti ulottuvilla seurauksilla.

Suurin osa syrjäytyneistä on poikia. Ja syrjäytyminen lähtee siitä peruskoulun loppumetreillä päihdekokeiluista, murrosiän kapinahengessä. Roadman-kulttuuri on poikien. Liikenteessä törttöilevät mopoPOJAT ja juuri kortin saaneet kolaroijat ovat poikia. 

Mitenkä niin tytöillä on vaikeampaa? Mikä tyttöjen käytöksestä tekee haastavampaa kuin väkivaltaisten poikarenttujen käytöksestä?