Olenko ainoa, joka ei ymmärrä Halloweenin juhlistamista Suomessa?
En ymmärrä, miksi Halloweeniä juhlistetaan Suomessa. Kyseessä ei ole suomalaiseen kulttuuriin kuuluva juhla. Eihän täällä vietetä mitään Norjan kansallispäivää tai Pyhän Patrikin muistopäivää tuollaisella innolla.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että täällä vietettäisiin jotain kurpitsajuhlaa kekrin/sadonkorjuujuhlan hengessä. Olisi oikeita kurpitsoja, kausivihanneksista tehtyä ruokaa, ruskan värittämiä lehtiä jne. Kauhuleffoja voisivat katsella he, ketkä niistä pitävät. Sitä en ymmärrä, miksi jenkkihenkinen Halloween-hössötys on tuotu Suomeen. Kaupat pullistelevat monta viikkoa kaikkea muovikrääsää Halloweeniin liittyen, tarjoilut on kuorrutettu hämähäkeillä, limoilla ja muilla ällötyksillä.
Kaikista häiritsevintä on, että lapset tunkevat naamiaisasuissa karkki vai kepponen -kierroksille. En käsitä tuota tapaa: meillä on keväisin virpomisperinne ja sekin on muuttunut tässä vuosien aikana niin, että tuntemattomien ovikellojen soittelusta on siirrytty monin paikoin vain tutuissa kodeissa virpomiseen. En minä halua vieraita lapsia ovikelloani soittelemaan ja karkkia kinuamaan. Jos karkkia ei ole, niin nykymenolla koti saa jonkun vessapaperikuorrutuksen kepposen muodossa.
Löytyykö täältä muita, jotka eivät tykkää Halloweenistä ollenkaan?
Kommentit (259)
Mä tykkään Halloweenista. Toki estetiikka taipuu muutenkin siihen suuntaan. Harmi vaan olen jo sen verran vanhempi, ettei mitään bileitä enää kiinnosta järjestää. Lapsiakaan ei ole, joten en vaan jaksa parin päivän takia nähdä vaivaa kaikenlaisten koristeluiden järkkäämisessä. Nehän pitää hitto soikoon varastoidakin jonnekin. Joten mennään muutamalla keraamisella kurpitsalla joissa palaa kynttilät.
Vierailija wrote:
Juu, ihan hyvä sinulle siis noin. Ja voit ainakin minun puolestani ihan rauhassa heitellä kristinuskon jeesuspaskaa levittäviä hiuksistavittuun. Mutta joulun alkuperäissanoma ei siitä muutu, se on ja pysyy.
-Korjattuna-
Irrallaan pakko kirjoittaa, lainaukset onnistuvat harvoin tai ei ollenkaan.
Hassua, vihreät laskevat neulasia, mättävät mätästä 70 vuotta sitten kaivettuihin ojiin ja makaavat maksettuna Mannerheimin tiellä. Samaan aikaan ummistetaan silmät tällaiseen sontaan kuin tämä "hulluweeni" meilläkin on. Kaameaa muoviroinaa myydään ja ihmiset lastensa kanssa luimoittain ostavat. Onneksi saan vielä sytyttää kynttilan 4.11 edesmenneitten rakkaitteni muistoksi. Poltan hetken aikaa etten tuhoa otsonikerrosta, vai mitä kynttilän polttaminen tuhoakaan 👺

Mannerheimintiellä 👺
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Joulukin tuontitavaraa.
No sitä sentään vietetään raamatullisena Jeesuksen syntymän juhlistamisena. Kristinuskon hengessä, ei jonain amerikkalaisena naamioissa riekkumisena ja kerjuulla juoksemisena. Ja edes kerran vuodessa voidaan hiljentyä miettimään syntyjä syviä. Kulutushysteriaa ja lahjavuoria en ymmärrä.
Enkä panisi pahakseni, jos joku nälkäänsä kävisi kinkkua kyselemässä, kutsuisin joulupöytään syömään. Evästäkin lähtiessä mukaan.
No ei todellakaan vietetä. En muista eläissäni nähneeni missään yhdenkään kirkon ulkopuolella jouluisin mitään jeesuspaskaan liittyvää.
Jouluevankeliumia jotkut lukevat kotonaan ja lauletaan joululauluja, ei kaikki vedä kaksin käsin sidukkaa tai
Sulla ei selkeästi ole mitään käsitystä joulun vieton historiasta.
Jos joku haluaa viettää perinteisiä suomalaisia juhlia, niin Karhun Kansan sivuilta niitä löytää. Kaikki muu on jostakin muualta tullutta.
Tuntuu että kaikki vastustavat halloweenia koska nyt on niin muotia vastustaa kaikkia "turhia" juhlia. Ja kuka edes pakottaa ostamaan krääsää? Niinpä, ei kukaan.
Minusta on hauskaa että on erilaisia juhlia arjen keskellä, joista osa tulee myös muista kulttuureista. Jokainen voi juhlia omalla tavallaan tai olla juhlimatta jos ei kiinnosta. Juhlat tuovat monelle arkeen odotusta ja iloa ja tuovat ihmisiä yhteen. On kuitenkin outoa huomionhakuista muodin mukana menemistä että juhlia vastustetaan vain koska esim. niiden aikoina myydään kaupoissa krääsää. Koko ajan myydään krääsää oli sitten juhannus, jääkiekon mm kisat, pääsiäinen, joulu, halloween, ystävänpäivä, uusivuosi jne.
Erilaiset juhlat eri vuodenaikoina korostavat ja tuovat esiin kyseisen vuodenajan tunnelmaa ja auttavat ihmisiä läpi pimeiden vuodenaikojen.
Vierailija wrote:
Ovelta ovelle ravaaminen ja juopottelu, sekä remuaminen äänekkäästi muiden nurkissa, on kotirauhan häirintää, varsinkin jouluna.
No niin minustakin, mutta vanhat maanviljelyskulttuurin vuodenaikaisjuhlat nyt olivat sellaisia, ja jos niitä juhlia haikaillaan takaisin on hyvä ymmärtää millainen niiden luonne oli.
Me olemme vain uudelleensijoittaneet remuamisen ja juopottelun uuteen vuoteen, vappuun ja juhannukseen. Kaksi jälkimmäistä eivät kyllä ole niinkään kaukana vuodenkiertojuhlista.
Vierailija wrote:
Tuntuu että kaikki vastustavat halloweenia koska nyt on niin muotia vastustaa kaikkia "turhia" juhlia. Ja kuka edes pakottaa ostamaan krääsää? Niinpä, ei kukaan.
Minusta on hauskaa että on erilaisia juhlia arjen keskellä, joista osa tulee myös muista kulttuureista. Jokainen voi juhlia omalla tavallaan tai olla juhlimatta jos ei kiinnosta. Juhlat tuovat monelle arkeen odotusta ja iloa ja tuovat ihmisiä yhteen. On kuitenkin outoa huomionhakuista muodin mukana menemistä että juhlia vastustetaan vain koska esim. niiden aikoina myydään kaupoissa krääsää. Koko ajan myydään krääsää oli sitten juhannus, jääkiekon mm kisat, pääsiäinen, joulu, halloween, ystävänpäivä, uusivuosi jne.
Erilaiset juhlat eri vuodenaikoina korostavat ja tuovat esiin kyseisen vuodenajan tunnelmaa ja auttavat ihmisiä läpi pimeiden vuodenaikojen.
Se on tämä perisuomalainen ajatustapa. Turhuutta kaikki, kärsi kärsi niin kirkkaamman kruunun saat. Ilman iloa ja hauskuutta kehdosta hautaan. Kaikkinainen ilo ja hauskanpito on kauhea synti, ettäs kehtaavat. Suomessa asuu tosi paljon ankeuttajia.
Siis millä tavalla halloween-juhlinta loukkaa läheisensä menettäneitä?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Juu, ihan hyvä sinulle noin. Ja voit ainakin minun puolestani ihan rauhassa heitellä kristinuskon rauhaisaa sanomaa kertovia heitellä hiuksistavittuun. Mutta joulun sanoma ei siitä muutu, se on ja pysyy.
Ja siihen sanomaan ei tosiaan mitkään kamelikuskien tuontiuskonnot liity millään tapaa.
Tirsk! Mistä luulet kristinuskon olevan peräisin? Vai syntyikö se Tohmajärvellä?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Halloween on Jenkeissä saanut alkunsa Euroopasta muuttaneiden kekri/tms.-perinteistä ja nyt vaan tulossa eri nimellä sama juhla takaisin.
Ja tätähän eivät talipäät tajua vaan ihan periaatteesta vastustavat "kaikkea jenkkien kaupallista soopaa".
Söpöä!
Asiaa voi käydä läpi historiallisista lähtökohdista, kuten juhlan alkuperämaa ja alkuperäinen tarkoitus, ja sitten kuinka juhlaa vietetään eri kulttuureissa. Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein istu ovelta ovelle ravaaminen ja kerjääminen. Tämän huomaa jo virpomisen suhteen. Yksi keino on järjestää näitä vain omissa piireissä, jättäen ne "yrmeät" naapurit omiin oloihinsa. Näin molempien oikeudet säilyvät.
Kannattaisi tutustua suomalaiseen kulttuuriin.
Ovelta ovelle juokseminen ja kerjääminen yhdistettynä vieläpä remuamiseen ja juopotteluun on sitä perinteistä suomalaista juhlintaa.
Et todellakaan ole ainoa ja itsekään en ymmärrä miksi suomalaiset viettävät sitä. Kouluihinkin se on raahattu ja kekri perinteitä sotketaan halloweeniin, aivan käsittämättömän typerää ja sotkee perinteet muihin juhliin.
147, vietätkö sinä elämääsi historiassa, menneisyydessä? Täällä puhutaan nyt siitä, kuinka meillä vietetään nykypäivänä Halloweenia ja joulua. Et sinä tiedä minun historiantuntemuksestani yhtään mitään.
Joku ilmoitti, ettei tunne mitään "jeesuspaskaa" ja kehui heittelevänsä ihmisiä hiuksista. Hänen kohdallaan taitaa olla tieto aika vähäistä.
Kristillinen sanoma on joulussa. Mutta viettäkää vaikka pornon juhlana, ei minua se haittaa.
Halloween on Suomessa täysin turha juhla sellaisena kuin se on tullut tänne kurpitsoineen ja luurankoineen. Meillä on pitkään vietetty pyhäinpäivää jolloin muistellaan edesmenneitä ja viedään kynttilöitä haudoille. Meillä on ennen sitä vietetty kekriä.
"Kekrinä valettiin tinaa ja ennustettiin siitä. Tapa sittemmin siirtyi Suomessa nykyiseen uuden vuoden viettoon. Kekristä alkoi talven aika."
Vierailija wrote:
Siis millä tavalla halloween-juhlinta loukkaa läheisensä menettäneitä?
Hauska pelottelujuhla jossa pukeudutaan naamiaisasuihin. Epäkunnoittavaa.
Pitkään jatkunut tapa suomalaisilla on ollut hiljentyä haudoilla muistellen kuolleita läheisiä.

Kuvitteletko, että Halloweenia viettävät ei ole menettäneet läheisiään? En kyllä keksi yhtään syytä, miten Halloween loukkaisi minua.
Eihän sun ole sitä pakko viettää. Minusta halloween juhla on hauska ja osuu kivasti vuoden pimeimpään ja muutoin ankeimpaan aikaan.
Lapset kiertää muutaman tutun ovella, ei kaikkien.
Krääsää ei osteta ja jos ostetaan, se kyllä kelpaa useamman vuoden juhlinnoissa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Siis millä tavalla halloween-juhlinta loukkaa läheisensä menettäneitä?
Hauska pelottelujuhla jossa pukeudutaan naamiaisasuihin. Epäkunnoittavaa.
Pitkään jatkunut tapa suomalaisilla on ollut hiljentyä haudoilla muistellen kuolleita läheisiä.Kuvitteletko, että Halloweenia viettävät ei ole menettäneet läheisiään? En kyllä keksi yhtään syytä, miten Halloween loukkaisi minua.
Mikä siis estää sinua hiljentymästä läheisen haudoilla?
Ja siihen sanomaan ei tosiaan mitkään kamelikuskien tuontiuskonnot liity millään tapaa.