Olenko ainoa, joka ei ymmärrä Halloweenin juhlistamista Suomessa?
En ymmärrä, miksi Halloweeniä juhlistetaan Suomessa. Kyseessä ei ole suomalaiseen kulttuuriin kuuluva juhla. Eihän täällä vietetä mitään Norjan kansallispäivää tai Pyhän Patrikin muistopäivää tuollaisella innolla.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että täällä vietettäisiin jotain kurpitsajuhlaa kekrin/sadonkorjuujuhlan hengessä. Olisi oikeita kurpitsoja, kausivihanneksista tehtyä ruokaa, ruskan värittämiä lehtiä jne. Kauhuleffoja voisivat katsella he, ketkä niistä pitävät. Sitä en ymmärrä, miksi jenkkihenkinen Halloween-hössötys on tuotu Suomeen. Kaupat pullistelevat monta viikkoa kaikkea muovikrääsää Halloweeniin liittyen, tarjoilut on kuorrutettu hämähäkeillä, limoilla ja muilla ällötyksillä.
Kaikista häiritsevintä on, että lapset tunkevat naamiaisasuissa karkki vai kepponen -kierroksille. En käsitä tuota tapaa: meillä on keväisin virpomisperinne ja sekin on muuttunut tässä vuosien aikana niin, että tuntemattomien ovikellojen soittelusta on siirrytty monin paikoin vain tutuissa kodeissa virpomiseen. En minä halua vieraita lapsia ovikelloani soittelemaan ja karkkia kinuamaan. Jos karkkia ei ole, niin nykymenolla koti saa jonkun vessapaperikuorrutuksen kepposen muodossa.
Löytyykö täältä muita, jotka eivät tykkää Halloweenistä ollenkaan?
Kommentit (259)
Vierailija wrote:
Teemu Selänne viettää myös kiitospäivää.
Hampaatonta hommaa. Sanon minä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Siis mitä ihmeen nillittämistä?! Ketä helvettiä voi harmittaa hauska juhla syksyn pimeyteen??? Syksyllä ei juhlia muutoinkaan ole, kauhuteema on hauska juttu ja Suomen syksy tarjoaa siihen erityisen otolliset olosuhteet. Muutamme ekaan ok-taloon ja haluan että meidän perhe koristelee halloween-teemalla kotia ja keksitään myös jokin kauhuteemainen retki tms. Juuri tuli oikein hyvä mieli, kun karkki vai kepponen -tytöt (n. 10v) kävi ovella ja sain jakaa heille vähän viikonloppuherkkujamme. Tulivat ihan sikailoisiksi! T. Faija, 43v
Ei paljon järki kulje?
Järki? No sähän kuulostat hauskalta kaverilta! :D Koska juhlien perustahan pitää olla aina historiassa? Ja ainoastaan perinteiset Suomalaiset juhlat käyvät? Ja mieluiten vain vakavamieliset, eikö? Eikä uusia juhlia voi missään nimessä hyväksyä?
Tämähän on just historiallinen Irlantilainen kelttien stanistinen karnevaali, shamain.
No pitäähän se nyt jotain stanistista olla suomessakin mädättämässä jo mätää moraalia.
Vierailija wrote:
No pitäähän se nyt jotain stanistista olla suomessakin mädättämässä jo mätää moraalia.
Olen täysin varma että halloweenissä ei ole mitään stalinistista.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Meidän asuinpaikkakunnan facessa on jo kiistelty siitä, minä päivänä lapset lähtevät noille kierroksille. Muksuja on kuulemma liikenteessä sekä tänään että ensi viikonloppuna.
Kertoo mielestäni paljon, että tuo kulttuuri tulee muualta, kun selkeää päivää tuolle kiertelylle ei suomalaisessa kulttuurissa ole. Amerikassa kiertävät käsittääkseni aina 31.10, oli se mikä päivä viikosta tahansa.
Just tämä! Sama meno meilläki päin, facessa kinastellaan ja kartoitetaan päivää, milloin lapset voisi kierrokselleen tulla. Sitten lopputulos on se, että täällä kierrettiin eilen, jotkut tänään, osa tiistaina ja jotkut ensi lauantaina. Jotkut tenavat varmaan jokaisena näistä päivistä makeanhimoissaan. Jos olisikin tuo yksi ja ainut, kaikille selkeä päivä niin tässä olisi edes hieman järkeä. Nyt ei ole.
Jotkut asiasta mitään tietämättömät väittävät täällä, että Halloweenina lapset kiertävät Yhdysvalloissa 31.10. Tämä ei pidä paikkaansa. Oikea päivä on lokakuun viimeinen lauantai. Joinain vuosina tuo 31. päivä osuu tuolle lauantaille, useimmiten ei osu.
https://www.nationaldaycalendar.com/national-day/national-trick-or-trea…
Jaa-a, jos ei saisi juhlia kuin kotimaisia juhlia niin aika vähissä olisi juhlat täällä. Kristinuskokin on tullut tänne tuontitavarana, joten kaikki siihen liittyvä pois. Jäisi vain omat pakanalliset jutut, jotka yleensä liittyvät vuodenaikoihin.
Minulle pimeän ajan juhla on Suomenlinnassa pidettävä Viaporin kekri. Se on mukava tapahtuma ja miljöö sopii siihen mainiosti.
Muuten tässä pitkin syksyä laitan kodin viihtyisäksi valojen ja kynttilöiden avulla. Viikonloppuisin meillä on aina jotain parempaa ruokaa/leffailta. Ihan joka lauantai. Halloween ei toisi meille mitään lisää eikä sen estetiikka vetoa minuun.
Mitä ihmeen kauhuleffoja te lasten kanssa katsotte??
Ei täälläpäin onneksi lapset kierrä, jos kiertäisi sanoisin että ei ole karkkia… ja jotenkin vissiin vaan sujuvasti ohitan kaupassa ja somessa halloween-hömpötykset etten ees huomaa niitä ja kun ei ole päiväkoti-ikäisiä niin ei tänne tuu kummitusaskarteluja jne. Joten eipä nuo haittaa..
Vierailija wrote:
Suomessa juhlia saa ainoastaan olemalla hiljaa ja viedä kynttilöitä läheisten haudoille. Joulunakin ollaan hiljaa, syödään kireissä tunnelmissa kinkkua, lanttulaatikkoa ja rosollia. Sitten ollaan hiljaa, kuunnellaan Sylvian joululaulu, saadaan lahjaksi villasukat ja mennään nukkumaan.
Vainajien muistaminen kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja se muistaminen tapahtuu edesmenneitä omaisia ja esi-isiä kunnioittaen.
Suomessa tästä on tehty lasten naamiaisjuhla ja eniten rassaa se, että kerjätään karkkia pahimmillaan neljänä päivänä. Juuri kun virpojista päästiin, niin nyt sitten tämä. En laita mitään aiheeseen liittyvää koristelua, mutta silti ovikelloa rimputetaan. Milloinkohan keksivät että on myös se vaihtoehto trick. Silloin minä muutan jonnekin hevon kuuseen.
Vierailija wrote:
Suomessa juhlia saa ainoastaan olemalla hiljaa ja viedä kynttilöitä läheisten haudoille. Joulunakin ollaan hiljaa, syödään kireissä tunnelmissa kinkkua, lanttulaatikkoa ja rosollia. Sitten ollaan hiljaa, kuunnellaan Sylvian joululaulu, saadaan lahjaksi villasukat ja mennään nukkumaan.
Meillä vietetään juhlia ihan iloisella mielellä. Pyhäinpäivänä ei tarvitse murheissaan kyhjöttää, mutta tietty arvokkuus minusta liittyy siihen päivään. Ei karneevaalimeininki. Sille olisi paikkansa viikkoa aiemmin.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Suomessa juhlia saa ainoastaan olemalla hiljaa ja viedä kynttilöitä läheisten haudoille. Joulunakin ollaan hiljaa, syödään kireissä tunnelmissa kinkkua, lanttulaatikkoa ja rosollia. Sitten ollaan hiljaa, kuunnellaan Sylvian joululaulu, saadaan lahjaksi villasukat ja mennään nukkumaan.
Vainajien muistaminen kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja se muistaminen tapahtuu edesmenneitä omaisia ja esi-isiä kunnioittaen.
Tuskin ne esi-isät lasten naamiaisasuista tai hämähäkkikoristeista loukkaantuu.
Hyvä vain että syksyaikaankin joku juhla saatu. Aivan sama minkä takia sitä vietetään.
Minusta tuntuu, että monikaan ei ymmärrä halloweenin ideaa. Monet kännääjät överikajaaleineen luulevat sen olevan jokin saatananpalvontajuhla, vaikka juhlan tarkoitus on oikeasti karkoittaa pahat henget pois.
Tuo karkkikierros ja krääsän määrä eivät oikein sovi kuvioon - tai siis, meillähän on jo pääsiäisenä samat temput. Mutta kyllä kynttilät, kurpitsalyhdyt ja muu ennen lumentuloa elettävästä pimeästä ajasta nauttiminen kauhuelokuvineen on mielestäni varsin tervetullutta.
Bonuspisteitä saa ajamalla vaimon ja lapset hankeen kirveen kanssa.