Lonkan etupuolen outo kipu - apua
Olen viisikymppinen, aina liikkunut ja urheillut normaalipainoinen nainen.
Tällä hetkellä on ykköstreeninä päivittäinen tunnin ylämäkikävely matolla 12astetta, 5km/h.
Periaatteessa venyttelen treenin jälkeen, mutta käytännössä en juuri lainkaan. Vielä vuosikymmen sitten onnistui spagaatikin, mutta nyt olen niin kankea, että venyttelystä tulee vain paha mieli.
Tässä iässä olen jo tottunut yllättäviin vaivoihin, mutta tässä uusimmassa tarvitsisin neuvoja. Vasen lonkan seutu edessä vihloo tai jotenkin jäytää ihmeellisesti. Minusta kyse ei kuitenkaan olisi itse nivelestä. Onko mitään jännettä tai lihasjumia, joka voisi oireilla näin? Kesällä tämä jo alkoi, eikä tunnu menevän ohi, tosin eipä pahenekaan.
Kiitos neuvoista.
Kommentit (22)
Vierailija wrote:
En ehtinyt lukea ketjusta kuin aloituksen. Pahoittelut siitä.
Itselläni on jo melkein vuoden ollut merkillistä, jäytävää kipua lonkan koukistajan kohdalla. Silti en paikallista sitä lihakseen tai muutenkaan se ei kipeydy liikkumisen aikana/jälkeen yhtään sen enempää kuin levossakaan.
Kipeä kohta on tuossa etutaskun kohdalla. Mikään venyttely ei silti osu siihen. Meninpä sitten ortopedille, joka lähetti minut magneettikuvaukseen. Syytä ei löytynyt. Tässä nyt sitten mietin että mitä tekisin.
Kipulääkettä en tarvitse paitsi joskus, jos en saa nukuttua edes sillä terveellä kyljellä. Nämä tuntemukset on outoja siksikin, että liikkuessa ne eivät häiritse. Mutta annas olla, jos yritän levätä tai kun vaikka sairastaessa on pakko. Se juiliminen meinaa viedä järjen, kun mitenkään päin ei ole hyvä olla.
T. Nelikymppinen
Kuvasitpa hyvin. Nimenomaan näin sillä erotuksella, ettei kipu ole (vielä) infernaaliseksi äitynyt. Epäilen myös, ettei kuvantaminen välttämättä toisi diagnoosia ja joka tapauksessa venyttelyt olisivat todennäköisesti osa kuntoutusta. Omat kokemukset olisivat erityisen kiinnostavia.
Lihas/jännekipu tai lonkan kulumaa luultavasti. Varaa aika terveyskeskukseen fysioterapeutille! Hän osaa ohjata oikeat venyttelyt ja lihasten vahvistamiset. Olen ilman lääkärin lähetettä itse varannut ajan fysioterapeutille kahdesti, polvi- ja selkäkivussa, molemmilla kerroilla sain hyvän avun. Ja jos ei se auta, niin mene lääkäriin, tarvitaanko lonkan röntgenkuvaa tms sen kuluman etsimiseksi. Siihenkin on silti ensisijaisesti hoitona fysioterapia.