Miksi miehet arvostelevat naisia?
Naisena en ole ikinä arvostellut tai vihjaillut tai katsonut karsaasti miehen fyysisiä puutteita. Silti olen itse saanut paljon ikävää palautetta ulkonäöstäni, pimpistäni, karvoistani, raskausarvistani - kaikesta, mitä nyt vaan voi arvostella. Ihan kuin en itse tietäisi puutteitani. Myös niiltä miehiltä tullut kritiikkiä, jotka ovat sanoneet rakastavansa minua. Itse en ikinä ole kenenkään ulkonäköä, miehisyyttä tai mieskuntoa kritisoinut sanallakaan. En ole mulkoillut, nauranut, katsonut ikävästi. Sen sijaan olen kehunut, ymmärtänyt, rohkaissut, ylistänyt.
Miksi miehet (yleistäen) katsovat oikeudekseen arvostella? Onko kivaa, kun kumppani alkaa tuntea sinun takia häpeää kehostaan? Kokevatko miehet olevansa jotenkin oikeutettuja arvostelemaan, vaikkeivät itsekään ole lähellekään täydellisiä? Ymmärrättekö, että jos kritisoitte naisten ulkonäköä, meille tulee siitä paineita ja estoja. Ja lopulta seksielämä kärsii tai kuolee. Ainakin rakkaus ja kunnioitus kuolevat.
Varmasti naisetkin tekevät samaa miehiä kohtaan, satuttavat sanoillaan. Olen siitä pahoillani. Itselläni kokemusta vain miehistä. Olen katkera, kun olen saanut niin paljon arvostelua miehiltä, enkä ole tehnyt mitään ansaitakseni sitä. Jos olisin itsekin ilkeä, niin sen kun vaan samalla mitalla takaisin. Mutta kun olen aina ollut lempeä sanoissani ja eleissäni. Nyt ei enää huvita, kun en saa samaa takaisin.
Moni pukee asian niin, että haluaa olla vain rehellinen. Eli vilpittömästi ei tykkää jostain kehossani. En ymmärrä, mitä sillä haetaan, jotain pisteitä rehellisyydestä? Luuleeko tällainen tyyppi, etten itse tiedä puutteitani? Naiset ovat harvinaisen tietoisia kauneusvirheistään, eikä se kritiikki auta mitään. Jos haluatte estoisen naisen, joka ei enää nauti seksistä (sinun kanssasi), niin arvostelkaa toki.
Kiitos teille miehille, jotka ette esitä vaatimuksia ja kritiikkiä naisten ulkonäköä kohtaan. Kai teitäkin on. Itse olen törmännyt ehkä yhteen tai kahteen sellaiseen.
Kommentit (75)
Naiset ei muka arvostele miehiä? Palstahan on täynnä mammojen valitusketjuja, joissa nälvitään omaa miestä milloin mistäkin.
Mammoilta puuttuu täysin kyky itsereflektioon.
Vierailija wrote:
Naiset ei muka arvostele miehiä? Palstahan on täynnä mammojen valitusketjuja, joissa nälvitään omaa miestä milloin mistäkin.
Mammoilta puuttuu täysin kyky itsereflektioon.
Vai mammoilta. Eikö tuo jo itsessään ole alentuvaa?
Jotain naisvihaa se on, minäkin olen kohdannut sitä.
Muutama mies aiemmin ja nykyinenkin mieheni on haukkunut todella rumasti. Luulisi että olisin eronnut, mutta en ole vaan olen kaiken järjen vastaisesti jäänyt. Hän on nimittäin muuten tosi mukava ja menee hyvin, joten en osaa ikäänkuin yhdistää näitä puolia hänessä yhteen ja samaan ihmiseen. Sitä on vaikea selittää, olen ikäänkuin yrittänyt unohtaa huonot puolet, koska ne eivät loogisesti voi olla olemassa yhtä aikaa niiden hyvien puolien kanssa, joten aivot käsittelevät sen niin, että osaa niistä ei olekaan olemassa.
Seksiä meillä ei tosin enää ole, haukut veivät itsetuntoni, enkä enää halua häntä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kyllähän tällä palstallakin haukutaan naisia, ihan törkeästikin.
Vastikään muutama päivä vai oliko eilen, joku mies haukkui naista "senkin hiekka pilde" ja jokainen on kuullut ja ehkä itsekin sortunut puhumaan "klitorishullusta".
Kuka on täällä haukkunut miestä samoin. Aivan järjetöntä ja selvää naisvihaa, jossa naisen ääni halutaan vaientaa.
Muuten samaa mieltä, mutta tuo klitorishulluhan on yksi näistä palstan hulluista. Ei häntä siksi inhota, että hän on nainen (jos edes oikeasti on), vaan järjettömän argumentointitapansa vuoksi. Jos joku vaikka kertoo pitävänsä jonkin kehonosan (minkä tahansa muun kuin klitoriksen) hyväilystä, hän alkaa vänkäämään, voiko ko. kehonosaa hyväilemällä saada orgasmia, pitäisikö nyt kaikkien naisten tyytyä vain ja ainoastaan ko. kehonosan hyväilyyn ja jäädä ilman orgasmia ja niin edelleen. En ole varma, onk
Nyt olet markkinoinnin uhri! Minä olen nainen ja varmaan sitten ko nainen. En KOSKAAN ole ketään naista tai tapaansa sanonut vääräksi en ikinä. Päinvastoin olen aina sanonut että saa miten saa, pääasia että saa ne orgasminsa! Tämä vänkääjä mies vaan kertoilee asiat ikäänkuin olisin niin sanonut kuinka hän väittää, ihan järjettömästi siis.
Pitäs olla hiukan itsekritiikkiä mitä uskoo. Putlerkin väittää ties mitä, ja kun sitä
toistaa hulluna, kansa lankeaa ja uskoo.
Olen naisten nautintojen kannalla, samon kuin miestenkin.
Ylksi vänkääjän lempilausehan on, etteä vihaan kalua ja en sitä halua: rakastan mieheni kalua ja sitä kun hän nai, mutta samalla sormettaa...mutta vänkääjäpä ei puolestaan halua että sitä klitorista kosketaan. Näin se menee, sori vaan.
Täm mieshän väittää "tietävänsä" etten ole edes naimisissakaan. yms aivan hullua, mutta kun hänhän on enneustaja ja tietäjä, joka tietää aivan tuntemattomien naisten asiat. Herranjestas.
Lisäänpä vielä edelliseen, että sinustakin ok sanoa naista hulluksi, jos joku niin keksinyt väittää, siis aivan tuntemattomasta naisesta palstalla.
Hiukan harkintakykyä.
Kyllä se niin on, että miehen kuuluu kehua naistaan. Etenkin just että kuinka hyvät tissit, perse ja pillu sillä on. Mitä järkeä edes olla naisen kanssa, jos ei ole siihen tyytyväinen?
Mä olen nainen ja olen sortunut arvostelemaan miehiä useinkin. En ehkä henk.tasolla niin paljon, mutta yleisellä tasolla. Yritän päästä tästä tavasta pois ja kehittyä ihmisenä mukavammaksi.
Naisilla on ihmeellinen tapa kuvitella, että heidät halutaan vaientaa sen vuoksi, että he ovat naisia. Pitäisi pystyä hieman ennen sitä pohtia, onko omat väitteet loogisia, totuuden mukaisia tai edes hyvien tapojen mukaisia. Järjettömiin tunneperäisiin laukaisuihin saa arvoisensa vastauksen.

Ai, ovatko miehet yläpuolella arvostelun?
Vierailija wrote:
Naisilla on ihmeellinen tapa kuvitella, että heidät halutaan vaientaa sen vuoksi, että he ovat naisia. Pitäisi pystyä hieman ennen sitä pohtia, onko omat väitteet loogisia, totuuden mukaisia tai edes hyvien tapojen mukaisia. Järjettömiin tunneperäisiin laukaisuihin saa arvoisensa vastauksen.
Taas yleistetään. Ja en tiedä kehen viittaat, mutta jos minuun, niin ole referoinut tutkimuksia ja naisten omia kertomuksia ja haastatteluja. Sensijaan täällä ainakin yksi mies kommentoi, kuin tuntisi oikeasti naisen ja haukkuu pystyyn luulojensa varassa. Esittää asioita kuin tietäisi suurinpiirtein hiustenkin värin.
Parasta on pitäytyä totuudessa, jollei sitten ihan kysytä tunteista.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kyllähän tällä palstallakin haukutaan naisia, ihan törkeästikin.
Vastikään muutama päivä vai oliko eilen, joku mies haukkui naista "senkin hiekka pilde" ja jokainen on kuullut ja ehkä itsekin sortunut puhumaan "klitorishullusta".
Kuka on täällä haukkunut miestä samoin. Aivan järjetöntä ja selvää naisvihaa, jossa naisen ääni halutaan vaientaa.
Muuten samaa mieltä, mutta tuo klitorishulluhan on yksi näistä palstan hulluista. Ei häntä siksi inhota, että hän on nainen (jos edes oikeasti on), vaan järjettömän argumentointitapansa vuoksi. Jos joku vaikka kertoo pitävänsä jonkin kehonosan (minkä tahansa muun kuin klitoriksen) hyväilystä, hän alkaa vänkäämään, voiko ko. kehonosaa hyväilemällä saada orgasmia, pitäisikö nyt kaikkien naisten tyytyä vain ja ainoastaan ko. kehonosan hyväilyyn ja jäädä ilman orgasmia ja niin edelleen. En ole varma, onk
Klitoris on iso elin, ei sijaitse vain huipussa ja on tosiaankin naisen orgasmin lähde.
Vierailija wrote:
Kyllähän tällä palstallakin haukutaan naisia, ihan törkeästikin.
Vastikään muutama päivä vai oliko eilen, joku mies haukkui naista "senkin hiekka pilde" ja jokainen on kuullut ja ehkä itsekin sortunut puhumaan "klitorishullusta".
Juurikin näin!
Kuka on täällä haukkunut miestä samoin. Aivan järjetöntä ja selvää naisvihaa, jossa naisen ääni halutaan vaientaa.
Naista arvosteleva mies ei ansaitse minkäänlaista naista, kuminukke riittää.
"Klitoris on iso elin, ei sijaitse vain huipussa ja on tosiaankin naisen orgasmin lähde."
Juuri näin, ja on aivan sama mistä kohtaa sen orgasmin saa, sisältä vai ulkoa, kunhan sen saa. Tämä minun mielipiteeni asiasta, vaikka osa miehistä "vaatii" naisia saamaan haluamallaan tavalla.
Vierailija wrote:
Koulutuskaan ei takaa mitään. Minut arvosteli ja haukkui tohtoriopiskelija jonka mielestä rintani olivat liian isot! Kauhea jäkätys asiasta jolle en voi mitään. Mies sai mennä ja siellä se pyörii vieläkin tinderis sä etsimässä täydellistä naista. Kivoja miehiä on liian vähän. Olkoon sitten ilman naista.
Kuulostaa todelliselta urpolta, eihän naisella voi koskaan olla liian suuret rinnat!
Vierailija wrote:
"Klitoris on iso elin, ei sijaitse vain huipussa ja on tosiaankin naisen orgasmin lähde."
Juuri näin, ja on aivan sama mistä kohtaa sen orgasmin saa, sisältä vai ulkoa, kunhan sen saa. Tämä minun mielipiteeni asiasta, vaikka osa miehistä "vaatii" naisia saamaan haluamallaan tavalla.
Ei vaadi. Sen sijaan monia miehiä ja naisiakin täällä ärsyttää se kirjoittaja, joka tasaiseen tahtiin ilmaantuu paikalle kertomaan, että emättimessä ei mikään tunnu miltään eikä sieltä löydy mitään nautintopisteitä, kalu ei tuo naiselle minkään sortin iloa ja miehet haluavat panna vaan. Sekin olisi ihan ok jos kyseinen kirjoittaja muistaisi mainita puhuvansa omasta elämästään, mutta hänen tekstinsä on poikkeuksetta muotoiltu sillä tavalla provosoivasti, että sen voi lukea tarkoittavan kaikkia naisia. Lisäksi hänen mielestään miehet eivät saa sanoa naistensa puolesta mitään, mikäli kyseiset naiset sattuvatkin tykkäämään yhdynnästä ja saamaan sillä tavalla orgasmeja. En ole nähnyt hänen valittavan siitä, että mies kertoo naisensa puolesta, että hän tykkää suuseksistä, päinvastoin, tällöin mies saa kehut fiksuudestaan. Ja jos nainen sattuu vaikkapa mainitsemaan niistä nautintopisteistä, niin silloinhan on kaksi vaihtoehtoa: naisparka joko kuvittelee niitä olemattomia pisteitä ja hyvää oloa rakastumisen huumassa, tai hän on mies.
Hienoa kuitenkin kuulla, että sinä et ole kyseinen kirjoittaja, vaan aidosti ja kiertelemättä olet sitä mieltä, että jokainen nainen (ja toivottavasti mieskin?) ansaitsee saada nauttia juuri sillä tavalla kuin hänestä itsestään parhaalta tuntuu!
En koskaan missään ikinä sanonut että KAIKKI naiset sitä tai tuota, olen monestai korostanut, että MINÄ olen tätä mieltä, sen sijaan joku tai jotkut miehet aina jauhavat, että pu vaan omasta puolestasi ,älä yleistä. No niinhän teenkin ihan aina.
Ja aina olen korkostanut, että naiset saavat tietysti saada miten haluavat, pääasia että saavat! En mitenkään voi edes kieltää ketään saamasta millään tavalla.Sensijaan tämä jankkaajamies jatkuvasti kertoo, "mene hinkkaamaan sitä nappulaasi" ja "siihen klitorikseen ei tarvitse koskea" ja muuta provoa. Ja tosiaan haukkuu "tunnottomaksi pilluksi" ja "Hiekka pildeksi" ja sanoo että ei mulla ole miestäkään ja käytän vaan dildoa. Siis todellakin näin on kirjoittanut tämä jankuttaja.
Tämä menee jo aivan absurdiksi, vain muutaman kerran olen sortunut sanomaan hänelle pahasti, esim mene lerppakulli nikkumaan, mutta on mullakin joku ärsytyskynnys ja raja.
Olen aina puolustanut naisten nautintoja, aina!
Vierailija wrote:
Naiset ei muka arvostele miehiä? Palstahan on täynnä mammojen valitusketjuja, joissa nälvitään omaa miestä milloin mistäkin.
Mammoilta puuttuu täysin kyky itsereflektioon.
Jos osaisit lukea, ymmärtäisit, että tässä topicissa on aiheena miesten möläytykset, ei naisten.
Itse käyn säännöllisesti katsomassa esim oma kuvassa naisia nakuna ja aina annan kivaa palautetta.
naiset on vaan herkempiä ja siksi kehun lähes kaikkia jotka uskaltaa riisutua.