Nyt taas tämä jenkkien halloween tulee
Siinähän palvotaan hautoja ja ruumiita ym. okkultistista touhua, mutta pakkohan se on täällä suomessakin palvoa jotain idioottihautoja ja kummituksia kun tuleehan se sentään AMERIKASTA ja suomihan on amerikan osavaltio. Hyi hitto, mihin kaikkeen paskaan ihmiset uskovatkaan, mutta ei se mitään kunhan se tulee AMERIKASTA.
Kommentit (26)
Vietä vaikka suomalaista pyhäinpäivää tai sadonkorjuujuhlaa. Halloween pohjautuu irlantilaisiin tapoihin.
"Suomeenkin rantautunut Halloween ei ole alunperin amerikkalainen keksintö, eikä kurpitsalyhtyäkään tehty alunperin kurpitsasta, vaan lantusta tai nauriista. Niitä vaan ei ollut Ameriikan mantereella yhtä helposti saatavilla kuin kurpitsoita – sitä paitsi kurpitsa on toki näyttävämmän näköinen kuin nauris. Amerikkalais-kansainvälistyneen juhlan juuret ovat tanakasti kelttiläisessä perinteessä.
Halloween sai alkunsa noin 3000 vuotta sitten. Pyhäinpäivän aatto oli muinaisten kelttiläisten sadonkorjuujuhla, kaikkien pyhien ilta “All Hallow’s Eve”. Kuluneen vuoden aikana kuolleiden ihmisten sielujen uskottiin siirtyvän Pyhäinpäivän aattona joko taivaaseen tai manalaan.
Keltit pukeutuivat naamiaisasuihin ja naamioihin, jotta kuolleiden sielut todella lähtisivät elävien maailmasta. Juhla kulkeutui irlantilaisten ja skotlantilaisten siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin 1800-luvulla ja maallistui."
AP takaisin peruskouluun maantietontunnille.
"suomihan on amerikan osavaltio"
Argenttiinan, Meksikon, Peru vai Kuuba?
Ameriikka ei ole vain USA.
Ei me mihinkään uskota, mutta Halloween on yksi hyvä tekosyy järjestää bileet ja viettää hauska ilta ystävien kanssa. Aloittaja voi sillä aikaa pitää yksinään ikävää.
On taas tämän jokavuotisen ulinan aika
Vierailija wrote:
AP takaisin peruskouluun maantietontunnille.
"suomihan on amerikan osavaltio"
Argenttiinan, Meksikon, Peru vai Kuuba?
Ameriikka ei ole vain USA.
Ei ole vain USA, ei. Suomihan yhtenä osavaltioista sijaitsee täällä pohjolassa.
- ei ap
Sitten vielä ihmetellään, miksi uskovaisia pilkataan ja heille naureskellaan. 😂
jotkut kertovat että halloween on amerikasta lähtöisin oleva kaupallinen juhla ja sen takia eivät sitä vietä. olemassa on sellaisia juttuja kuin äitienpäivä, isänpäivä, ystävän päivä ja joulu jolloin kulutetaan moninkertaisesti halloweeniin verrattuna rahaa. ne jotka vastustavat halloweenia, niin he eivät jostain syystä vastusta edellämainittuja juttuja vaikka ovat amerikasta lähtöisin olevia kaupallisia juhlia.
Vierailija wrote:
On taas tämän jokavuotisen ulinan aika
Jotenkin nautin tästä ulinasta. Menee samaan kastiin sähköpotkulauta ulinan kanssa. Happy Halloween :)
Halloween on vähän samanlainen kuin suomalaisten pääsiäinen ja virpominen ja vappu olisi yhdistetty.
En ymmärrä AP:n ongelmaa. Minusta on ihanaa, että on kaikkia juhlia mitä voi yhdessä ystävien kanssa juhlia ja pukeutua.
Oletko AP sellainen tylsä ihminen, joka tahtoo istua vaan tietokoneen edessä joka vko.loppu, juoda kaljaa ja valittaa vaan muiden tekemisistä? Ehkä sullakin voisi olla vähän kivempi elämä, jos välillä ajattelisit asioista positiivisemmin
Vierailija wrote:
jotkut kertovat että halloween on amerikasta lähtöisin oleva kaupallinen juhla ja sen takia eivät sitä vietä. olemassa on sellaisia juttuja kuin äitienpäivä, isänpäivä, ystävän päivä ja joulu jolloin kulutetaan moninkertaisesti halloweeniin verrattuna rahaa. ne jotka vastustavat halloweenia, niin he eivät jostain syystä vastusta edellämainittuja juttuja vaikka ovat amerikasta lähtöisin olevia kaupallisia juhlia.
Ja suomalainen vappu tai juhannus eivät ole kaupallisia ? :D
Vierailija wrote:
jotkut kertovat että halloween on amerikasta lähtöisin oleva kaupallinen juhla ja sen takia eivät sitä vietä. olemassa on sellaisia juttuja kuin äitienpäivä, isänpäivä, ystävän päivä ja joulu jolloin kulutetaan moninkertaisesti halloweeniin verrattuna rahaa. ne jotka vastustavat halloweenia, niin he eivät jostain syystä vastusta edellämainittuja juttuja vaikka ovat amerikasta lähtöisin olevia kaupallisia juhlia.
Matkittu muualta koko juhla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Halloween
Minusta halloween on kiva juhla keskellä syksyä. Vähän koristeita jne
On hieman epäselvää, missä määrin halloweeniin liittyy varsinaiset yliluonnolliset uskomukset, vai onko kyse enemmänkin maallisesta teemajuhlasta. Vampyyriksi tai Frankensteinin hirviöksi pukeutuminen ei varsinaisesti edellytä uskomista siihen, että Frankensteinin hirviöitä on todella olemassa, vaan kyse voi olla leikillisestä huvittelusta.
Halloween ei myöskään ehkä ole juhlana suosittu siksi, että se yhdistetään Amerikkaan tai Yhdysvaltoihin, vaan koska sillä on hauska teema, josta ihmiset pitävät. Ymmärtääkseni halloweenin juhliminen ei ole valtionjohto- tai poliitikkovetoista. Ihmiset vain haluavat juhlia halloweenia ystäviensä kanssa tai kuluttaa halloweenteemaisia tuotteita ja palveluita.
Halloweenin juhlinta on Suomessa vielä sen verran maltillista, että ihmettelen miksi se joitain ihmisiä häiritsee. Eihän sitä itse ole mikään pakko juhlia, eikä sen kaupallisuus myöskään ole sillä tasolla, että kukaan tulisi ikäänkuin pakotetuksi mukaan hypetykseen. Tavarataloissa on halloween-koristeita myynnissä, mutta kun kävelee niiden ohi, ei koko juhla näy missään. Vertaa vaikka jouluun, jolloin joka paikka joulukoristellaan ja kaupoissa soitetaan joululauluja taustamusiikkina.
Luulin että se on enemmän eteläamerikkalaisten kuin jenkkien. Kuolemaa tuodaan tutuksi ja sitä se siellä onkin huumesodissa. Ruton aikaan keskiajalla oli samaa meilläkin. Pelkkää hupailua se täällä on, ei kukaan palvo mitään eikä noituutta harjoita. Syksyn iloksi.
Musta ois ihanaa tähän pimeään aikakauteen kun hw juhla otettais yhtä tosissaan kun jenkilässä. Pihat koristeltaisiin ja aikuisetkin pukeutuisi. Isot bileet ja jengi kaduilla
Oliko Jegorilla muuta kuin näitä kaalipierun tuoksuisia aloituksia tarjolla?
Kannattaa tutustua satanistiseen kalenteriin.
Nämä ihmiset viettävät halloweenia hieman eri tavalla. Satanistiset messut ihmisuhreineen kuuluvat kuvaan.
Halloween on heille yksi vuoden suurimmista juhlista joissa veri virtaa kolme yötä.
Nämä yksilöt ovat vaikutusvaltaisia ihmisiä jotka tätä sairasta menoa tosissaan harjoittavat.
Mulle se on se vanhanajan Kekri, mitä vietettiin maalla, kun joskus kävin nuorempana. Eli sadonkorjuun juhla (ne sadot on kyl mun kohdalta korjattu), mut muistelen vanhoja, edesmenneitä sukulaisia, ystäviä, kavereita. Vanhempien haudoille kynttilät. Nyt kyllä pitää saada aikaiseksi viedä myös Sankarihaudalle, monta vuotta ollut tarkoitus, mutten saanut aikaiseksi (koska isä sairastui, kävin hänen luonaan).