Epätoivoinen äiti kyselee neuvoja

Jospa se sinnikkyys jossain vaiheessa palkitaan?

Mutta jollainhan tilanteeseen pitäisi vähän saada otetta, ehkä voisit kysyä aikaa vaikka perheneuvolasta? MLL:N sivuilla on myös ihan hyviä juttuja (" lapsi kiukkuaa ja uhmaa" ).

Eli älä vain hoe EI EI, vaan sanot napakasti sen ein, ja samalla otat lapsen pois tilanteesta, parivuotiaan saa vielä vaikka syliin. Ja ole johdonmukainen, tarkoita aina, mitä sanot.



Ja keksikää paljon kivaa tekemistä yhdessä, ettei lapsen tarvitse kerjätä huomiota negatiivisilla keinoilla!

luulen, että kyse on yksinkertaisesti lapsen persoonasta, eli ette ole välttämättä tehneet mitään väärin. Kaipasit kuitenkin vinkkejä, joten tässä muutama juttu, mitä olen itse havainnut toimiviksi tosi vilkkaan ja tottelemattoman kolmivuotiaamme kanssa.



Ensinnäkin, mitä enemmän komennetaan ja kytätään, sitä pahemmaksi meno muuttuu. Meillä tepsii se, että lapseen luotetaan ja pidetään " selvänä" , että tämä osaa käyttäytyä päinvastaisista todistuksista huolimatta. Eli siis ei puututa pikkujuttuihin, vaan kehutaan, jos lapsi pystyy edes jotenkin käyttäytymään niin, ettei synny katastrofeja. Vasta tosi pahaan häiriköintiin puututaan. Olen siis ihan väkisin pakottanut itseni kestämään muiden paheksuvat katseet, kun poika juoksentelee, mölyää tms. Noihin puuttuminen kun saisi lapsen vain häiriköimään enemmän.



Annan lapsen kulkea itsenäisesti aina kun se on mahdollista. Hän saa kävellä perässä ja yritän jopa olla vilkuilematta mitä hän tekee. Olen huomannut, että mitä vähemmän kiinnitän häneen huomiota, sitä rauhallisempi hän on.

Tulee mieleen mainoksen lause: Rajat on rakkautta. Eli, nyt vaan miettimään yhteisiä rajoja lapselle miehen kanssa. Ei onnistu, jos toinen yrittää pitää rajoja ja kieltää ja toinen sallii. Ja välttäkää EI-sanan käyttöä, oikeesti. Jos lapsi tekee kiellettyä, selittäkää mielummin miksi ei saa tehdä ja kiinnittäkää lapsen huomio samalla toisaalle. Saman jankuttaminen voi tuntua turhauttavalta, koska monesti saman asian saa sanoa monta kertaa, ennen kuin menee perille asti, mutta kyllä lapsikin lopulta oppii, mikä oli kiellettyä ja mitä voi tehdä.

Ota asia puheeksi neuvolassa, jos tuntuu, ettet yksin pärjää asian kanssa! Rohkeutta ja voimia! Hienoa, että tiedostat asian ja haluat helpottaa tilannetta!

Tuota perheneuvolaa minäkin suosittelen. Osaavat antaa juuri teille sopivat ohjeet. Ja se kyllä menee varmasti niin, että huono käytös lähtee alunperin liikkeelle ihan pienestä, ja sitten kasvaa ja kasvaa. Lopulta vanhemmat jännittävät ihmisten ilmoilla olemista, lapsi huomaa, että nyt huomion saa vielä helpommin kuin kotona, ja käyttää tilannetta hyväkseen. Eli perhe joutuu vaikeaan kierteeseen, vaikkei siihen olla mitenkään hakemalla hakeuduttu. Eli aivan inhimillistä, että noin käy.



Eilen supernannystä jäi se mieleen, että sillä perheellä se vaati kuukauden tsempin, ennen kuin homma alkoi rullaamaan. Muutos vaatii siis todella paljon. Yllä tulikin jo ohjeita sen toteuttamiseen.

Ei saa raivareita julkisesti, mutta himassa kyllä. Ja silloin huutaa itsensä kyllä ihan piippuun. On kyllä selvästi luonnekysymys. On muutenkin hyvin topakka ja tietäväinen lapsi ja nyt suuttuu ihan sairaasti aivan naurettavista asioista, jos ei saa pitää omaa päätään.



Esikoinen ei ole koskaan saanut tällaisia hepuleita.

lukemassa uhmaikäisen kanssa elämisestä. Ohjeet/vinkit on tosi hyviä ja auttaa jaksamaan!!

Vaikea kuvauksesi perusteella sanoa, onko kyse normaalista uhmaiästä vai jostakin muusta.



Ei kannata varmaan sitä omaa ääntään korottaa vaan lapsen riehuessa ottaa syliin ja pitää siinä tiukasti mutta häntä satuttamatta.



Lapsi hakee rajoja ja tarvitsee turvalliset rajat vanhemmiltaan.



Tsemppiä teille!

Minä olen pitänyt tuota huomion kiinnittämistä muualle ihan vääränä menetelmänä. Ei siis kielletä mitään, vaan keksitään joku toinen juttu... Miten se lapsi sitten ikinä oppii mitään rajoja jos ei kielletä mitään? Jossain vaiheessa se huomioin muualle kiinnittäminen ei enää toimi. Mihin tämä " systeemi" perustuu?



Ap' lle vielä... meillä on aika villi 2,5v. Esikoinen oli huomattavasti helpompi ja hänen kanssaan käytiin vaikka missä. 2v hakee rajojaan joka paikassa ja joka hetki. Mulla ei riitä yksin tarmo vieraissa, ravintolassa, ym asettaa niitä rajoja koko ajan. Pysyn siis aika paljon vielä kotona ja kun iän puolesta alkaa uhma helpottaa, opettelemme sitten ravintolassa syömistä jne. Miehen kanssa kyllä liikumme, kun voidaan vuorotella tämän pienen koneen vahtimista. Yksin liikkumiset keskittyy päivittäin useammaksi tunniksi ulos, jotta illalla saadaan väsynyt poika rauhoittumaan.



Uskon että kun päästään ensi kesään, alkaa kiellotkin jo mennä hieman perille. Nyt on jo hieman helpompaa kuin viime ja edellisenä kesänä 1 ja 2v' na.