Plantaarifaskiitti pilaa elämän
Onko muita samasta vaivasta kärsiviä? Kipulääkekuuri ja yölasta, pehmusteet ja venytykset kokeiltu. Ei vaan helpota. Pari kk vaivannut jo, ja kaikki ihan peestä, kun ei voi edes kävellä kunnolla.
Kommentit (22)
No kuule. Mulla on varmaan kroonistunut, koska melkein 2 vuotta nyt viimeinen kiusannut. En voi käyttää lastaa, koska mulla on myös nivelrikkoa ja hermo puristuksissa, eli useita vaivoja samaan aikaan. Mutta oikeasti. Tämä on kamalaa. Mikään ei auta. Venyttelen, hieron. Ja onnun. Mutta käyn lenkillä, koska en nyt yksinkertaisesti voi olla kävelemättä ulkona koiran kanssa. Meno on hupaisan näköistä varmaan, hidasta, ontuvaa. Paljasjalkakengät on ainoat, mitä voin käyttää. Ei nekään tätä vaivaa mitenkään paranna, mutta niillä sentään voin lenkkeillä. Yhtään en voi käyttää mitään kovapohjaisia tai tukevia kenkiä. Toiset lääkärit vannoo kortisonipiikin nimeen, toiset taas sanoo, että se lopulta on vaan haitaksi.
Itsellä venahti tosi pahasti pari kuukautta sitten, en edes kävelemään päässyt. Onneksi osteopaatti teki sellaisen kidutussession (avasi jalkojen faskiat), joten nyt kivut poissa ja tilanne normalisoitui.
Mulla auttaa parhaiten kylmähoito. Pidän kylmäpusseja kerran päivässä jalkapohjien alla, aina niin kauan että lämpenevät. Samaten paljasjalkakengät toimii mulla parhaiten, kävelytän koiria pelkästään pehmeällä alustalla metsässä barefootit jalassa.
Paljasjalkakengät paransi mun jalat. Kävely oli vuosia yhtä tuskaa vaikka kaikenlaiset pohjalliset, jumpat ja venytykset tuli kokeiltua. Nyt olen pari vuotta mennyt paljasjalkakengillä eikä jalat ole juuri koskaan kipeät
Pilaa se joo, muttei tämä akillesjänteen tulehduskaan herkkua ole...
Työkaverilla sama vaiva kuin sulla, ap. Hän vannoo Kybun kenkien nimeen.
Mielenkiintoista, minulta nimenomaan kiellettiin paljasjalkakenkien käyttö ja kärsin myös tuosta faskiitista. Tosin minulla se on helpottanut sen jälkeen kun vaihdoin työtä enkä joudu käyttämään enää turvakenkiä.
Joitakin kuukausia tuo vaivasi, mutta jostain syystä katosi toistaiseksi pysyvästi.
Paljasjalkakengät ja sopivia harjoitteita. Kipu ei lopu yhdessä yössä, mutta saat kyllä jalkasi kuntoon.
Esim. tuolla hyvää asiaa ja jalkajumppaa:
Ja kävelin puoli vuotta pelkillä adidaksen lenkkareilla
Vierailija wrote:
Itsellä venahti tosi pahasti pari kuukautta sitten, en edes kävelemään päässyt. Onneksi osteopaatti teki sellaisen kidutussession (avasi jalkojen faskiat), joten nyt kivut poissa ja tilanne normalisoitui.
Faskiat saa avattua itsekin ihan tennispallolla. Faskioihin ei juurikaan mitkään perusvenyttelyt auta.
Korkokengät jalkaan ja fasciapallolla kantakalvon hierontaa. Seisot ja pallo jalkapohjan alle, siitä rullailet painaen kantapäälle. Tennispallo on liian pehmeä.
Se yölasta ei mulla auttanut yhtään mitään. Eikä se edes pysynyt kunnolla jalassa.
Mulla auttoi vain ja ainoastaan aika. Pari vuotta vaivasi, mikä oli ihan helvetillistä. Tuo vaiva vaikuttaa ihan kaikkeen. Aamulla kun nousee ylös, ei tahdo edes vessaan päästä. On pideltävä seinistä kiinni, että pystyy kävelemään.
En usko itselleni ollenkaan sopivan nuo paljasjalkakengät, koska juuri paljain jaloin kävellessä vaivasi kaikkein eniten. Mutta ei sellainen kova- ja tasapohjainenkaan kenkä passannut. Tilasin netistä sellaiset paksupohjaiset sketchersit, jotka on vähän kuin lenkkarit, mutta tukevat ja niissä oli juuri sopivasti muotoiltu pohja, kantaosa korkeampi ja sopivan tilava lesti. Niillä kävelin edes suht. kunnolla. Tilaisin toisetkin, mutta eipä niitä enää näy missään myynnissä. Tilasin ne Klingeliltä, joka on nyt lopettanut Suomeen myynnin, ja mikään muukaan liike ei juuri tätä mallia myy.
No mutta nyt kahden vuoden piinan jälkeen vaiva on poissa. Toivottavasti ikuisesti.
Kinesioteippi auttaa. Minulla parani pysyvästi alle puolessa vuodessa. YouTubesta ohjeet.
Mulla kesti yli vuoden. Kengät joissa on vähän korkeampi kantaosa, auttoivat loppupeleissä.
Ja yhdet puman tennarit, jossa muotoiltu pohja ja hyvä kantaosa, oli aika hyvät.
Mitään littanoita en uskalla enää edes käyttää.
Minulla auttoi parhaiten kylmähoito ja varsinkin alkuvaiheessa lepo. Lääkäri kuitenkin sanoi, että heti kun kipu alkaa hellittää, pitää jälleen lähteä liikkeelle ja mielellään tehdä hieroa jalkapohjaa tennispallolla. Korkokengät ei tosiaankaan auttaneet, mutta ammattilaisen suosituksesta ostin Asicsen lenkkarit, jotka ovat kieltämättä hyvät jaloille vaikkakin vähän ehkä rumat.
Vasta pari kuukautta. Eikös tossa puoli vuotta - vuosi mee yleensä.
Oletko kokeillut kenkiin ihan Schollin Work-geelipohjallisia? Nehän ovat paljon paremmat kuin kevyemmät mallit.