En pidä enää ihmisistä. Minusta on tullut erakko. Miksi ihmeessä en yhtään jaksa sosiaalista elämää??

Ei ole aina kuten ap lla mutta joskus. Tänään heitin kaupassa toista ihmistä tomaatilla.

Olen niin väsynyt siihen kun koko ajan hälyä meteliä, työmatkalla, töissä jopa tauoilla kun työkaverit raakkuu. Jos menet yksin tauoille alkaa kyyläily ja v*ttuilu.

Kotona kun olen, istun täydessä hiljaisuudessa kunnes naapuri paiskaa ovensa ja oikein hätkähdän ja se rauhallinen hiljainen idylli riikkoutuu. Aamulla taas uudestaan

Kavereiden ja ystävien määrä vähenee ajan mittaan. Kansakoulussa 1964-1968 minulla oli yli kymmenen kaveria. Oppikoulussa 1968- 1973 n. 5. Lukiossa 1973-1976 vain enää yksi. Yliopistossa ei enää yhtään.

Työelämässä en ystävystynyt yhdenkään tyhmän alaiseni kanssa. Se tuntui vapaudelta, vaikka osastopäälliköiden kokoukseen piti lentää kerran kuussa Helsinkiin palaveriin. 

Nyt eläkkeellä huomaan, että olen toiminut oikein. 

Ai teitä on muitakin. Tunnen usein syyllisyyttä, kun ei huvita yhtään tarttua puhelimeen ja nähdä kavereita. Olin äsken kipeänä ja nautin suunnattomasti, kun sai perua kaikki menot ja tapaamiset. Kun liikun ihmisten ilmoilla, olen aina kuulokkeiden takana, niin ei tarvitse kuunnella ankeaa tai rasittavaa kaupungin äänimassaa. Sitten kun katsookin ihan muualle kuin vastaantulijoihin, saa ihan rauhassa tallata. 

Normaalia ja tervettä väsyä ihmissuhteisiin, jos ne aina ottavat enemmän kuin antavat. On tabu, että kaikki sosiaaliset suhteet eivät ole hyväksi. Itselläni on takana muutaman vuoden tietoinen vetäytyminen ystävyyssuhteista ja nyt, kun olen kerännyt riittävästi voimia ja reflektoinut menneitä virheitäni, alan olla taas valmis uusille tuttavuuksille. Tarkka aion olla siinä, kenet päästän lähelleni, koska en siedä enää päällepäsmäröintiä, rajattomuutta, itsekeskeisyyttä enkä oikeastaan edes liian erilaista vuorovaikutustyyliä ja huumorintajua. Suurimman osan kanssa pärjää mainiosti, kun muistaa pitää tietyn etäisyyden. On viisautta ja vastuunottoa omasta hyvinvoinnista olla kelpuuttamatta aivan ketä tahansa lähipiiriin siksi, että ihmisellä pitää olla sosiaalisia suhteita.

Vaikuttaa sille että olet yksinkertaisesti väsynyt ja ylikuormittunut kaikesta.

Nyt mieli ja kroppa sanoo että riittää. Nyt stop.

Olet ehkä elänyt yhä kiihtyvässä oravanpyörässä, juossut mukana koko ajan lisääntyvissä vaatimuksissa sieltä ja täältä.  Et  ole kuunnellut itseäsi.  Ihminen ei ole kone, loputtomiin ei jaksa.

Nykyajalle on ominaista että  jopa se määrätään ja määritellään miltä sinun tulee näyttää. Et kelpaa,  olet huono, olet sitä tai tätä luokkaa. Sitten epätoivoisina yritetään miellyttää kaikkia, unohtaa kokonaan oma itsensä. Elää vain ulkoisille vaatimuksille.  Unohdetaan kokonaa ELÄÄ.  

Lue tätä palstaa jos jaksat. Samaa luokittelua ja vaatimuksia ja mitätöintiä ja eri luokkiin jakoa jne  joka viestissä.

Samaa vihaa ja ilkeyttä ja mollaamista, oman pahan olon purkamista eikä tajuta mistä se tulee, ja sitä, että se ei parane toisten kimppuun hyökkämisellä.

Itse  olen löytänyt mielenrauhan ja elän vain omaa elämääni niin kuin se minua miellyttää ja niin että minun on mahdollisimman hyvä olla omissa nahoissani.  Elän yhdessä heidän kanssaan joita rakastan ja jotka rakastavat minua ja haluavat minulle hyvää.  Muita en henkilökohtaiseen elämääni tarvitse.

Tietysti on pakko olla valmis siihen että työelämässä ja muuallakin törmää väkisin negatiivisiin asioihin ja ihmisiin, mutta en päästä heitä ihon alle.  Ymmärrän että hyvin monella on todella paha olla ja monet yrittää täyttää elämänsä tyhjyyttä  epätoivoisesti yrittämällä olla joku muu kuin on, jotain muuta kuin on jotta tulisi hyväksytyksi.  Kun tärkeintä on hyväksyä itse itsensä ja läheisensä ja saada heiltä hyväksyntää.

On hyvä että olet pakotettu pysähtymään. Nyt on aika levätä ja päivittää elämänsä arvoja prioriteetteja.  Tee se kuitenkin omaan tahtiisi stressaamatta. Stressi on viimeinen mitä nyt tarvitset.  Arkeaon elettävä mutta pyri tekemään se matalalla volyymilla.  Mieti mikä oikeasti on turhaa ja tutustu oikeaan itseesi.

Huomaat että elämä ei sittenkään ole hullumpaa.  Et tarvitse kaikkea sitä vaatimusten ja odotusten ja edelletysten tulvaa jonka olet myös itse itsellesi kasannut.  Alat oikeasti elää.

Ihmisiltä saa niin paljon paskaa. Ovat niin pahassa olossa että jopa asiakaspalvelijat purkaa sitä asiakkaisiin. En varmasti kestäisi olla missään työyhteisössä töissä. Kaverit ja ystävätkin pitää valita tarkasti.

Jaksan vain lähiomaisiani ilman kuormitusta. Olen sosiaalisesti kömpelö, en pysty katsomaan ketään pitkään silmiin, lähimmäiset jo tottuneet. Työssä olen epävarma kiusaamista usta takia, laittaudun parhaani mukaan ja pyrin katsomaan paljon ihmisiä silmiin. Yöunetkin kärsivät tulevan työpäivän stressistä. Etätyöpäiviä satunnaisesti mikä henkinen pelastus. Viikonloput silti sosiaalisen kuormituksen (työ, asioinnit, julkiset kulkuvälineet) sellaisia että vain harvoin jaksan nähdä lähinnä yksittäisiä introvertteja ystäviä

Oma elämäni taas tuntuu sitä täydemmältä mitä vähemmän on kontakteja kehenkään. 

Pidän kyllä suurimmasta osasta ihmisiä, mutta akkuni tyhjenevät nopeasti. 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni some on pahentanut asioita huomattavasti kun joka tuutista tursuaa jonkun omakehuperse tai skoolataan jossain auringonlaskussa tai kerrotaan sadannetta kertaa kuinka osataan nauttia elämän pienistä hetkistä mutta oho huomatkaa jännittävä manikyyrini tässä samalla!

Ihmiset ovat RASITTAVIA. Ja kaikki markkinoivat jotain paskakamaa.

Miksi pitää seurata jotain somea?

Se on pitkä tie, kun erakoituu täysin. Kivinen, pitkä ja raskas tie. Kun huomaa, että yksinolo on kaikkein parasta. Paljon helpompaa on loppujen lopuksi elää yksin. Ihmisten kanssa on niin vaikeaa. Ensin pitää kantapään kautta oppia tämä. Sitten ei enää kaipaa ihmisseuraa, ei missään muodoissaan eikä kenenkään kanssa. Miten mukavaa onkaan puuhastella kaikkia omissa oloissaan. Olla rennosti kotona. Nauttia vaan omasta seurasta. Ihmisten kanssa tulee ahdistusta, surua, murhetta, pahaa mieltä, mielenterveysongelmia jne. Ei niiden seurasta mitään hyvää saa. Yksinolo on parasta. Miten sitä ei ole tajunnut, ennen kuin on rikkoutunut lähes täysin ihmisten kanssa. Aseksuaali ei myöskään seksiä kaipaa. Mikään ei ole niin ihanaa kuin oma rauha. Kaunis, puhdas ja siisti koti. Siisti, puhdas ja hyväntuoksuinen vuode. Puhdas luonto. Eikä ihmisiä ympärille pyörimään ja elämää pilaamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama, mitta on tullut täyteen. En kaipaa enää seuraa.

Mullakin joo tavallaan, mutta siksi etten koskaan ole saanut sellaista seuraa joka olisi ollut aidosti itselle sopivaa ja omanlaista. Aina on pitänyt yrittää yksipuolisesti mukautua ja sopeutua muiden mielipiteisiin ja olla valmis joustamaan ja auttamaan eikä koskaan ole tullut vastaavaa apua itselle.

Enää en jaksa yrittää enkä joustaa missään asiassa enkä varsinkaan hakata päätäni seinään. Pitäkää tunkkinne.

Kiitos tästä aloituksesta! Tulin tosi hyvälle tuulelle. En olekaan mikään täysin epänormaali.

Minäkin olen lopenkyllästynyt ihmisiin. Paitsi niihin  joilla on omakin elämä. 

Ihmiset ovat ihan liian usein kaksinaamaisia ja uteliaita paskoja ja pahan puhujia.

Hei, meidän pitää perustaa kerho!

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni some on pahentanut asioita huomattavasti kun joka tuutista tursuaa jonkun omakehuperse tai skoolataan jossain auringonlaskussa tai kerrotaan sadannetta kertaa kuinka osataan nauttia elämän pienistä hetkistä mutta oho huomatkaa jännittävä manikyyrini tässä samalla!

Ihmiset ovat RASITTAVIA. Ja kaikki markkinoivat jotain paskakamaa.

Tämä. Mua ainakin ihmiset on alkaneet kyllästyttää siitä lähtien, kun some ja älypuhelimet alkoi yleistyä. Kaikki muuttui niin kaupalliseksi ja pinnalliseksi. Nykyään jo ihan sietämätöntä.

Aivan kuin omalta näppäimistöltä tämä aloitus. 

Olet vielä ap nuori, ja sinulla on paljon aikaa muuttaa elämäsi suuntaa ennen uupumista ja kyynistymistä. Suosittelen miettimään jotain alaa missä on vähemmän asiakaskontakteja, onhan näitä kun alkaa miettimään laajalla skaalalla. Ehdit hyvin kouluttautua vielä vaikka muutamaan kertaankin.

Minä olen introvertti luonteeltani, ollut aina mutta silti vanhemmalla iällä luin itseni vielä sairaanhoitajaksi, ja sepä olikin virhe. Muutama vuosi meni ja vedin itseni aivan piippuun. Aloin suorastaan vihata ihmisiä ja erakoiduin lopulta. Ystäväpiirini pieneni kun jätin pois energiasyöpöt ja ärsyttävät sukulaiset. Totaaliuupumisen jälkeen jätin työni, perustin yrityksen ja aloin tekemään kotona töitä. Nykyään minulla on useita verkkokauppoja ja ainoat asiakaskontaktit ovat sähköpostilla. Tämä on nyt parasta!