Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita aikuisia naisia, joilla ei ole muita juttukavereita kuin omat lapset?
16.10.2023 |
Olen osittaisella työkyvyttömyyseläkkeellä monesta syystä johtuen. Odotan leikkaukseen pääsyä ja sitä kautta kuntoutuvani niin että voin ehkä vielä palata työelämään. Lapseni ovat kouluikäisiä kaikki kolme. Aviomieheni on työelämässä.
En ole koronan jälkeen onnistunut enää pitämään ystäviä elämässäni mukana. Olen kyllä yrittänyt, mutta en tiedä miksi he ovat loitonneet niin. Ehkä kaikilla on niin oma elämänsä ja omat piirinsä, en tiedä. En tosiaan ole töissä, eikä minulla ole mitään muutakaan kodin ulkopuolista yhteisöä.
Saatan joskus rupatella jotain naapurin kanssa, joskus meillä käy miehen sukulaisia. Vapaa-ajallaan mies on tekemässä meidän talon loppuja juttuja ulkosalla, tai on lapsia viemässä harrastuksiin (en voi ajaa autoa tällä hetkellä), tai omassa harrastuksessaan. Me puhumme iltaisin jos ehdimme, yleensä aivan tavallisia arkisia juttuja - tai sitten riitelemme.
Muuten päiväni on aina samanlaisia. Huomaan, että olen tullut niin varovaiseksi ihmisten kanssa ollessa, että saatan kaupassa vain nyökätä jollekin tutulle kasvolle ja sitten painella menemään. Huomasin nimittäin jossain vaiheessa, että pälätin ja pälätin ihan onnessani muille, enkä tajunnut heidän eleistään että he eivät ole yhtä innoissaan minun kohtaamisestani kuin minä ylipäätään jollekin jutellessa. Tämän tajutessani olen hävennyt itseäni enemmän kuin koskaan, ja olen alkanut ajatella ettei kaltaiseni nelikymppinen, työelämän ulkopuolinen nainen anna tälle maailmalle yhtään mitään.
Kommentit (7)
Vähän sama joo, mutta ei ole sitä miestäkään. Olen kyllä töissä, mutta teen enimmäkseen etätöitä eikä muita tunnu kiinnostavan olla yhteyksissä kuin vaan pakollisissa asioissa. Ainakaan minun kanssa. Kavereita on muutama, mutta kukaan ei oikein ehdi (tai "ehdi") näkemään, ihan perus kahvilla käynnit ym on jotenkin liian vaikeaa järjestää, niin en jaksa enää edes kysellä. Olen sellainen näkymätön keski-ikäinen nainen. Enimmäkseen ei edes haittaa, viihdyn yksinkin, mutta kaipaisin seuraa edes joskus. Deittailu ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Kun elinpiiri kapenee myös keskustelunaiheet vähenee.
Mistä asioista keskustelet esim. Naapurin kanssa? Mistä asioista haluaisit keskustella entisten ystäviesi kanssa?
Kommunikointi on vastavuoroista ja omia murheita ei kannata muiden kannettavaksi sysätä.
Miten voit olla noin huonossa fyysisessä kunnossa ja sairaseläkkeellä, kun sinulla on kolme pientä lasta.
Eikö sinulle tule mieleen mitään, mistä ihminen voisi keskustella mutta mikä ei liity työelämään? On jotenkin uskomatonta, miten ihmiset kuvittelee että jos ei ole työelämässä mukana, ei seuraa sitten mitenkään maailman menoa eikä voi tietää mistään mitään. Minulla jos jollain on aikaa perehtyä uutisiin, niiden taustoihin, lukea ja kuunnella kirjoja, katsella sarjoja ja elokuvia jne.
Mistä itse juttelet naapureiden kanssa?
Miksi oletat, että ainoa asia mistä puhuisin, olisi omat murheeni?
Tuohon viimeiseen virkkeeseen en viitsi edes vastata. ap
Vierailija wrote:
Kun elinpiiri kapenee myös keskustelunaiheet vähenee.
Mistä asioista keskustelet esim. Naapurin kanssa? Mistä asioista haluaisit keskustella entisten ystäviesi kanssa?
Kommunikointi on vastavuoroista ja omia murheita ei kannata muiden kannettavaksi sysätä.
Miten voit olla noin huonossa fyysisessä kunnossa ja sairaseläkkeellä, kun sinulla on kolme pientä lasta.
Ap:sta en tiedä, mutta tunnen yhden neljän lapsen äidin joka sai alle nelikymppisenä keskivaikean aivovamman. Kaikenlaista sattuu nuorillekin. Eräs tietämäni äiti sai vakavan aivovamman synnyttäessään esikoistaan, kun piilevä aneurysma puhkesi. Ei ole päivääkään lastaan hoitanut. Jne.
Toisekseen, kovin henkisesti köyhä on se ihminen, joka keksii puheenaihetta vain, jos on itse tehnyt jotain ja on "laaja elinpiiri". Jos oma elinpiiri on "suppea" vaikkapa sairauksien takia, ihmisellä on aikaa esimerkiksi lukea paljon enemmän kuin työssäkäyvällä tai tavoitella muita älyllisen kiinnostuksen kohteitaan. Edellyttäen tietysti, että sairas vaikuttaa vain soomaan, ei psyykeen.
No minulla ei ole niitä lapsiakaan eikä ole miestäkään. Lapsuuden perheestäni kaikki muut eli vanhemmat ja veljeni ovat kuolleet. Mut loitonsi tuttavista ja jopa ystävistä vuoden työttömyysjakso ja avioero. Joskus tuntuu etten enää edes osaa puhua muille. Uudessa työpaikassa sulkeutuneisuus vaikuttaa ja etätyö korona-aikaan viimeisteli tilanteen.
Minulla ei ole lapsia, mutta sikäli sama tilanne, että ei ole oikein muuta juttukaveria kuin mieheni ja vanhempani. Olen ollut yli 10 vuotta tosiasiassa työkyvytön työnhakija, välillä sairaspäivärahalla, välillä kuntoutustuella, aina vakuutuslääkäreiden oikkujen mukaan. Ystävyyssuhteet ovat tässä menossa kariutuneet.
Olen muutamaan otteeseen ollut kuntouttavassa työtoiminnassakin, koska ajattelin että saanpahan edes harjoitella ihmisille puhumista. Totesin että ei ole sen väärtiä, päihdetausta on muilla asiakkailla yleensä niin vahvana, että vain ahdistun siitä seurasta eikä niistä vetäjistäkään yleensä kukaan kykene kovinkaan koherenttiin dialogiin.
Minä olen sikäli onnekas, että mieheni on tavattoman hyvä ja kiinnostava keskustelija. Ei oikeastaan enää edes kiinnosta puhua muiden kanssa, koska keskustelun taso on väistämättä aina huonompi.
Muutenkin nautin rauhasta ja hiljaisuudesta koko ajan enemmän ja enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain remonttijuttujako se miehesi siellä pihalla tekee? Miten mies reagoisi jos kysyisit haluaisiko hän sinut seuraksesi? Sujuisi työt joutuisammin ja tulisi nopeammin valmista. Sillähän ei ole väliä osaatko sinä, jos mies osaa ja opettaa.
Kun elinpiiri kapenee myös keskustelunaiheet vähenee.
Mistä asioista keskustelet esim. Naapurin kanssa? Mistä asioista haluaisit keskustella entisten ystäviesi kanssa?
Kommunikointi on vastavuoroista ja omia murheita ei kannata muiden kannettavaksi sysätä.
Miten voit olla noin huonossa fyysisessä kunnossa ja sairaseläkkeellä, kun sinulla on kolme pientä lasta.