psykiatrinen hoito pahentanut tilannettani

Edellä klo 18:02 kysyttiin: Minkälaista sitten on normaali seksuaalisuus jos tuo on epävakaata? :0

Vastaus: Ei sellaista olekaan. Kun järjestelmä on kerran leimannut jonkun henkilön "psyykkisesti sairaaksi", sen jälkeen hänen kaikkia ajatuksiaan ja tekojaan pidetään tuon "sairauden" ilmenemismuotoina, olivat ne sitten millaisia hyvänsä.

Vierailija wrote:

Saahan sitä itse kuvitella olevansa vaikka kuinka "normaali", mutta tosiasia on, että sitä hoitoa ja terapiaa on vaikea saada. Siskoni sairastaa skitsofreniaa ja joka kerta, kun jättää lääkkeensä pois, seurauksena on pakkohoito sairaalassa useamman kuukauden ajan, kun sekoaa kokonaan. Nyt on onneksi ollut pidempi jakso, kun ottanut lääkkeensä ja voinut paremmin.

 

En ihan helpolla usko noita "jätin lääkkeet pois ja elämä parani" -juttuja, kun on omaisena nähnyt tätä touhua yli 20 vuotta.

Eivätköhän ihmiset yleensä tarkoita mielialalääkkeitä kun kertovat että lääkkeiden poisjättämisen myötä elämänlaatu parani.  

Psykiatrit tuijottavat ulkonäköä, muista olla hyvännäköinen. Hyvä ulkonäkö = terve, huono ulkonäkö = jotain lääkitystä vaatii.  

Vierailija wrote:

Edellä klo 18:02 kysyttiin: Minkälaista sitten on normaali seksuaalisuus jos tuo on epävakaata? :0

Vastaus: Ei sellaista olekaan. Kun järjestelmä on kerran leimannut jonkun henkilön "psyykkisesti sairaaksi", sen jälkeen hänen kaikkia ajatuksiaan ja tekojaan pidetään tuon "sairauden" ilmenemismuotoina, olivat ne sitten millaisia hyvänsä.

Mutta eikö se estä toipumisen? Siis jos teki mitä tahansa ja on sairasta?

Vierailija wrote:

Saahan sitä itse kuvitella olevansa vaikka kuinka "normaali", mutta tosiasia on, että sitä hoitoa ja terapiaa on vaikea saada. Siskoni sairastaa skitsofreniaa ja joka kerta, kun jättää lääkkeensä pois, seurauksena on pakkohoito sairaalassa useamman kuukauden ajan, kun sekoaa kokonaan. Nyt on onneksi ollut pidempi jakso, kun ottanut lääkkeensä ja voinut paremmin.

 

En ihan helpolla usko noita "jätin lääkkeet pois ja elämä parani" -juttuja, kun on omaisena nähnyt tätä touhua yli 20 vuotta.

Skitsofrenian puhkeaminen kertoo huonosto hoidosta.

Vierailija wrote:

Eihän aikuisen ihmisen ole pakko ottaa juuri tiettyä psykiatrista hoitoa vastaan tai ylipäätään mitään. Pakkohoito tietysti asia erikseen, mutta se on toinen keskustelun aihe taas se.

Jos joku hoito ei sinulle sovi, hakeudu toisenlaisen avun piiriin. Lääkkeitä on erilaisia, psyk.sh:n voi kait vaihtaa jos ei jonkun kanssa kemiat osu yhteen. Voit hakea myös psykoterapiaan (Kela tai itse maksat kokonaan), niissäkin valitset itse terapiasuuntauksen ja terapeutin. Tai voit olla ilman mitään ammattiapua ja hoitaa itseä vaikka metsälenkeillä ja akupunktiolla.

Ei psykiatrinen diagnoosi tee kenestäkään automaattisesti vaan hoitotoimenpiteiden kohdetta, vaan itsekin pitää pohtia mikä sopii itselle ja mikä ei ja voimavarojen salliessa myös vaatia sopivaa hoitoa.

Miten vaaditaan? Kerro 100% varmuudella toimivat ohjeet, miten elämää vaikeuttavan lääkkeen saa vaihdettua? Ei, työ ei riitä. Ei, ei riitä että haluaisit ystäviä. 

Kerro tarkat ohjeet, miten lääkäri pakotetaan tekemään työnsä ja antamaan jotain muutakin kuin vuosikausia yhtä tai kahta yksilölle sopimatonta lääkettä.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Eihän aikuisen ihmisen ole pakko ottaa juuri tiettyä psykiatrista hoitoa vastaan tai ylipäätään mitään. Pakkohoito tietysti asia erikseen, mutta se on toinen keskustelun aihe taas se.

Jos joku hoito ei sinulle sovi, hakeudu toisenlaisen avun piiriin. Lääkkeitä on erilaisia, psyk.sh:n voi kait vaihtaa jos ei jonkun kanssa kemiat osu yhteen. Voit hakea myös psykoterapiaan (Kela tai itse maksat kokonaan), niissäkin valitset itse terapiasuuntauksen ja terapeutin. Tai voit olla ilman mitään ammattiapua ja hoitaa itseä vaikka metsälenkeillä ja akupunktiolla.

Ei psykiatrinen diagnoosi tee kenestäkään automaattisesti vaan hoitotoimenpiteiden kohdetta, vaan itsekin pitää pohtia mikä sopii itselle ja mikä ei ja voimavarojen salliessa myös vaatia sopivaa hoitoa.

Miten vaaditaan? Kerro 100% varmuudella toimivat ohjeet, miten elämää vaikeuttavan lääkkeen saa vaihdettua? Ei,

Mitä sä nyt oikein sekoilet...

Eri

Tuntuu ihan että ne terapeutit itse ovat sekoja ja nauttivat kun pääsevät märehtimään toisten huonoa oloa.

Vierailija wrote:

Eihän aikuisen ihmisen ole pakko ottaa juuri tiettyä psykiatrista hoitoa vastaan tai ylipäätään mitään. Pakkohoito tietysti asia erikseen, mutta se on toinen keskustelun aihe taas se.

Jos joku hoito ei sinulle sovi, hakeudu toisenlaisen avun piiriin. Lääkkeitä on erilaisia, psyk.sh:n voi kait vaihtaa jos ei jonkun kanssa kemiat osu yhteen. Voit hakea myös psykoterapiaan (Kela tai itse maksat kokonaan), niissäkin valitset itse terapiasuuntauksen ja terapeutin. Tai voit olla ilman mitään ammattiapua ja hoitaa itseä vaikka metsälenkeillä ja akupunktiolla.

Ei psykiatrinen diagnoosi tee kenestäkään automaattisesti vaan hoitotoimenpiteiden kohdetta, vaan itsekin pitää pohtia mikä sopii itselle ja mikä ei ja voimavarojen salliessa myös vaatia sopivaa hoitoa.

Entä kun haluaisit vaikka tietää, onko sinulla liikuntataustasi takia rauta-arvoissa ongelmia ja olet kieltäytynyt masennuslääkkeestä? Koska luulet että sinulla saattaisi olla esim. maratonharjoittelun yhteydessä muodostunut vajeita, joita pitäisi tarkistaa? Miten pakotetaan lääkäri selvittämään, miksi 3kk rautakuuri ei ole mielestäsi nostanut kuntoasi ja olet edelleen väsynyt? Apteekki kehottaa sinua menemään lääkäriin, koska käsikauppavalmisteiden toistuva hakeminen on heidän mielestään epäilyttävää ja saattaa johtua jostain lääketieteellisestä ongelmasta? Samalla kun ainoa, mitä lääkäri antaa, on masennuslääke ja kehotus poistua, koska hänellä on muitakin potilaita. 

Vierailija wrote:

Edellä klo 18:02 kysyttiin: Minkälaista sitten on normaali seksuaalisuus jos tuo on epävakaata? :0

Vastaus: Ei sellaista olekaan. Kun järjestelmä on kerran leimannut jonkun henkilön "psyykkisesti sairaaksi", sen jälkeen hänen kaikkia ajatuksiaan ja tekojaan pidetään tuon "sairauden" ilmenemismuotoina, olivat ne sitten millaisia hyvänsä.

Noi sun juttusi kuulostavat ihan sairailta. Etkä näköjään edes itse tajua sitä! Lääkärit onneksi tajuavat. Mielisairailla kun saattaapi helposti olla niin, että heillä itsellään ei ole sairauden tuntoa.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Eihän aikuisen ihmisen ole pakko ottaa juuri tiettyä psykiatrista hoitoa vastaan tai ylipäätään mitään. Pakkohoito tietysti asia erikseen, mutta se on toinen keskustelun aihe taas se.

Jos joku hoito ei sinulle sovi, hakeudu toisenlaisen avun piiriin. Lääkkeitä on erilaisia, psyk.sh:n voi kait vaihtaa jos ei jonkun kanssa kemiat osu yhteen. Voit hakea myös psykoterapiaan (Kela tai itse maksat kokonaan), niissäkin valitset itse terapiasuuntauksen ja terapeutin. Tai voit olla ilman mitään ammattiapua ja hoitaa itseä vaikka metsälenkeillä ja akupunktiolla.

Ei psykiatrinen diagnoosi tee kenestäkään automaattisesti vaan hoitotoimenpiteiden kohdetta, vaan itsekin pitää pohtia mikä sopii itselle ja mikä ei ja voimavarojen salliessa myös vaatia sopivaa hoitoa.

Entä kun haluaisit vaikka tietää, onko sinulla liikuntataustasi takia rauta-arvoissa ongelmia ja olet kieltäytyn

Yksikään apteekki ei pidä epäilyttävänä sitä, että syö monta kuukautta rautalisää. Ne katsos tietää, että rautavarastojen täyttyminen kestää.

Vierailija wrote:

Psykiatrit tuijottavat ulkonäköä, muista olla hyvännäköinen. Hyvä ulkonäkö = terve, huono ulkonäkö = jotain lääkitystä vaatii.  

Ulkonäkö kertoo omalta osaltaan ihmisen terveydestä. Onhan tämä nyt ihan itsestäänselvä asia.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Edellä klo 18:02 kysyttiin: Minkälaista sitten on normaali seksuaalisuus jos tuo on epävakaata? :0

Vastaus: Ei sellaista olekaan. Kun järjestelmä on kerran leimannut jonkun henkilön "psyykkisesti sairaaksi", sen jälkeen hänen kaikkia ajatuksiaan ja tekojaan pidetään tuon "sairauden" ilmenemismuotoina, olivat ne sitten millaisia hyvänsä.

Noi sun juttusi kuulostavat ihan sairailta. Etkä näköjään edes itse tajua sitä! Lääkärit onneksi tajuavat. Mielisairailla kun saattaapi helposti olla niin, että heillä itsellään ei ole sairauden tuntoa.

Tuo ei "sairauden tuntoa" on sellainen peruste, jota vastaan ei voi mitenkään puolustautua. Esim jos pari lyhyttä miessuhdetta on epävakaata ja sanoo, ettei ole epävakaa vaan toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, se on "sairautta". Mutta sitten jos on ns. terve ja on pari miessuhdetta, niin se on vain naisen normaalia elämää..

Rauta-arvonsa voi jokainen mittauttaa ihan itse ilman lähetettä.

"Sairaudentunnon puuttuminen" ei koskaan voi olla minkään sairauden ainoa tai edes ratkaiseva oire. Jos ihminen ei ole sairas, hänen ei pidäkään tuntea itseään sairaaksi tai hänet leimattaisiin luulotautiseksi. Jos ihminen sen sijaan on sairas vaikkei tunne itseään sairaaksi, silloin alkeellisestakin logiikasta seuraa, että hänellä on pakko olla sairaudentunnon puuttumisen lisäksi se jokin sairaus, jonka tunto häneltä puuttuu.

Nuoruudessa katsoin miten muiden nuorten elämä muuttui aika tietynlaiseksi kun he hakeutuivat hoitoon ja vuosia kului. Pidin hyvin vaarallisena sitä että he oppivat herkkyyskautenaan identifioitumaan diagnoosiensa ja ongelmiensa kautta. Osalla tämä todella esti elämän elämisen ja he oppivat etteivät oikeastaan voi tehdä mitään koska tämä ja tuo ja se rajoite ja psykiatriasta tuli heille jonkinlainen äidinkorvike ja he katsoivat itseään ainoastaan tästä sairausnäkökulmasta. Vähän vaikea selittää mutta tällaista nähneet kyllä tunnistavat mistä puhun. Olin itsekin sekaisin ja olen vieläkin, mutta oon opetellut elämään omalla tavallani ja pystynyt käymään jopa töissä kun en identifioidu miksikään sairaaksi tai vammaiseksi vaikka minulla on ongelmani. Vanhempani laittoivat mut kyllä alaikäisenä käymään psykologilla ja hän olisi halunnut aloittaa mielialalääkityksen eikä tunnistanut lainkaan sitä, miksi olin niin sekaisin, vaikka hieroin syitä hänen naamaansa. Lopetin hoidon lyhyeen ja olen tyytyväinen siitä. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Eihän aikuisen ihmisen ole pakko ottaa juuri tiettyä psykiatrista hoitoa vastaan tai ylipäätään mitään. Pakkohoito tietysti asia erikseen, mutta se on toinen keskustelun aihe taas se.

Jos joku hoito ei sinulle sovi, hakeudu toisenlaisen avun piiriin. Lääkkeitä on erilaisia, psyk.sh:n voi kait vaihtaa jos ei jonkun kanssa kemiat osu yhteen. Voit hakea myös psykoterapiaan (Kela tai itse maksat kokonaan), niissäkin valitset itse terapiasuuntauksen ja terapeutin. Tai voit olla ilman mitään ammattiapua ja hoitaa itseä vaikka metsälenkeillä ja akupunktiolla.

Ei psykiatrinen diagnoosi tee kenestäkään automaattisesti vaan hoitotoimenpiteiden kohdetta, vaan itsekin pitää pohtia mikä sopii itselle ja mikä ei ja voimavarojen salliessa myös vaatia sopivaa hoitoa.

Miten vaaditaan? Kerro 100% varmuudella toimivat ohjeet, miten elämää vaikeuttavan lääkkeen saa vaihdettua? Ei,

Onko parempi lääke tiedossa?

Oletko niin sairas, että lääkkeen poisjättäminen vaikeuttaisi elämää moninverroin enemmän?

Psykiatrisella osastolla olemiset ovat olleet yksiä parhaista kokemuksista elämässäni 🩷🩷🩷🩷 Vähän niin kuin saisi olla lomalla psykoottisista ja pahoinvoivista ihmisistä 😎

Oletko varma, ettet ole vasta arviojaksolla etkä hoidossa?

Moni kuvittelee tulevansa hoitoon poliklinikalle, vaikka kyse on vasta tutkimusjaksosta, jossa ongelmia ja oireita kartoitetaan ja kaikki ikävä ja elämänkipupisteet kaivellaan näkösälle. Jotta voitaisiin löytää oikea diagnoosi. Jotta voitaisiin kohdentaa hoito myöhemmin arviojaksonnloputtua oikein.

Suomessa vain harva saa oikeanlaista psykiatrista hoitoa. Osastoillakin tarjoraan vain lääkitystä ja säilytystä pahimman vaiheen yli ja sitten taas oman onnesi nojaan. Avohoito pari kertaa vuodessa 10 min lääkäritapaamisin on iso vitsi.  Terapeutteja saa vain yksityiseltä puolelta ja työterveydestä ihan muut, kuin ne jotka niitä oikeasti tarvitsisivat.