psykiatrinen hoito pahentanut tilannettani

Ei moni muukaan tajua. Siksi eläkeläisiä on niin paljon.

Eikä psykiatriassa pitäisi tukea sitä osaa elämästä, mikä sujuu hyvin?  ap

Se on kyllä erikoista, että usein alan ammattilaiset ovat itse kaikkein ennakkoluuloisimpia.

Sinun käsityksesi normaalista elämästä voi olla hyvin vinoutunut. Ja vinoumassa eläminen aiheuttaa pahoinvointia. Kun diagnoosi on kirjattu, niin hoitoketju tietää mitä häiriötä hoidetaan, vaikka sinä kutsutkin sitä normaalielämäksi.

Vierailija wrote:

Sinun käsityksesi normaalista elämästä voi olla hyvin vinoutunut. Ja vinoumassa eläminen aiheuttaa pahoinvointia. Kun diagnoosi on kirjattu, niin hoitoketju tietää mitä häiriötä hoidetaan, vaikka sinä kutsutkin sitä normaalielämäksi.

Diagnoosin on oltava oikea ja vasta sitten voidaan aloittaa hoito.

Kuvaamasi dg ensin ei ole terve tapa, vaikka se onkin terveydenhuollossa normalisoitu toimintatapa.

No irtaudu siitä. Elä omaa elämääsi tavallasi. Etsi yksityinen terapeutti jonka terapia on ymmärtävää terapiaa, jos vielä tarvitsee jotain keskustelua. Mihin sä vielä tuossa uskot?

Vierailija wrote:

Eikä psykiatriassa pitäisi tukea sitä osaa elämästä, mikä sujuu hyvin?  ap

Mikä sujui hyvin? Mikä ei enää suju hyvin? 

18-vuotiaana päädyin psykiatrisen hoidon piiriin. 28-vuotiaana olin zombiksi lääkitty eläkeläinen, jonka elämä oli ohi. Tein kuitenkin radikaalin ratkaisun, lopetin kaikki lääkkeet ja lopetin kaikki hoidot. Vuotta myöhemmin elämä hymyili ja olin päässyt opiskelemaan. Harmittaa, että annoin tuhota 10 vuotta elämästäni, mutta onneksi nyt on asiat hyvin. 

Millä tavalla tilanteesi on pahentunut?

Psykiatria on käytännössä pseudotiede, jonka vähäiset näytöt perustuvat neurologiaan. Kenenkään ei pitäisi joutua sen uhriksi enää nykypäivänä.

Mun mielestä se kurjien asioiden vatvominen tekee huonoa. Tarkoitan sitä, että jos käy terapiassa,  niin vuodesta toiseen vatvotaan kurjaa lapsuutta, nuoruutta ja kaikkia ikäviä tapahtumia. Paljon paremmin voi, kun unohtaa terapiat,  ikävät kokemukset ja menee eteenpäin. 

Vierailija wrote:

Sinun käsityksesi normaalista elämästä voi olla hyvin vinoutunut. Ja vinoumassa eläminen aiheuttaa pahoinvointia. Kun diagnoosi on kirjattu, niin hoitoketju tietää mitä häiriötä hoidetaan, vaikka sinä kutsutkin sitä normaalielämäksi.

Psykiatriassa olet epänormaali kun olet tehnyt kotityöt, etsinyt töitä, jopa päässyt niihin ja yrität pyrkiä elämässä eteenpäin.  Sen sijaan ne palkitsee siitä että makoilet zombina, syöt jatkuvasti vaihtuvia lääkityksiä ja elämänhallintasi on hukassa. Silloin psykiatri on tyytyväinen ja tilanteesi on vakaa. Enkä edes liioittele. Tämä käytäntö on ihan vitsi mt piireissä. Mitä normaalimpi olet sitä enemmän vakuutetaan että olet sekaisin ja mitä enemmän olet sekaisin niin hyvin menee.

Mikä olisi oikeaa hoitoa?

Vierailija wrote:

Eikä psykiatriassa pitäisi tukea sitä osaa elämästä, mikä sujuu hyvin?  ap

Et kai niille ole mennyt tuota sanomaan? Valmistaudu silmien pyörittelyyn. No ei todellakaan tueta vahvuuksia. He on siellä tukemassa sinun heikkouksia ettet unohda velloa niissä ja jämähtää ikuiseksi uhriksi.

Vierailija wrote:

No irtaudu siitä. Elä omaa elämääsi tavallasi. Etsi yksityinen terapeutti jonka terapia on ymmärtävää terapiaa, jos vielä tarvitsee jotain keskustelua. Mihin sä vielä tuossa uskot?

Ainakin jos ei ole työ/opiskelukykyinen ei noin vaan irtauduta. Ennen oli toisin kun psyykkisistä syistä työkyvyttömät saivat rauhassa olla työttömänä työnhakijana ilman että mikään taho tivasi lausuntojen perään. Psykiatrien työajasta menee nykyään valtaosa lausuntojen kirjoitteluun. Ja lopuksi: Niinkuin siihen psykoterapiaan olisi kaikilla mahdollisuus. 

Minun kaverini, joka on uhriutumiseen taipuvainen, aloitti terapian. Niinhän siinä kävi, että terapia vain vahvisti tuota uhriutumiskäytöstä. Ongelmat siis vain pahentuivat.

Olin osastolla hoidossa.Lääkäri sanoi nyt näyttää siltä että osastohoito aiheuttaa ahdistusta.

Sanoin että näin se on ja minä lähden täältä nyt.Lääkäri sanoi että kirjoittaa huomenna reseptit ja voin lähteä kotiin.

Sanoin minä lähden nyt.Sitten lääkäri kirjoitti reseptit ja minä lähdin kotiin.

Vierailija wrote:

18-vuotiaana päädyin psykiatrisen hoidon piiriin. 28-vuotiaana olin zombiksi lääkitty eläkeläinen, jonka elämä oli ohi. Tein kuitenkin radikaalin ratkaisun, lopetin kaikki lääkkeet ja lopetin kaikki hoidot. Vuotta myöhemmin elämä hymyili ja olin päässyt opiskelemaan. Harmittaa, että annoin tuhota 10 vuotta elämästäni, mutta onneksi nyt on asiat hyvin. 

Minkätähden päädyit psykiatrisen hoidon piiriin aikanaan?

Ajatteletko, että sinua silloin hoidettiin väärin? Ei muita vaihtoehtoja?

Miksi olet hakeutunut hoitoon?

Jos elät ihan normaalia elämää, missä ei ole häiriöitä, niin miksi olet psykiatrisessa hoidossa?

Se, että normaalia elämää aletaan katsoa häiriölinssien läpi, auttaa sinua siten, että opit näkemään, ettei se normaalina pitämäsi elämä olekaan normaalia vaan häiriintynyttä.