Lue keskustelun säännöt.
Sanotaan asiat niin kuin ne on: maaseudulla asuminen on perseestä!
12.10.2023 |
Vaimoni asui ensimmäiset 18 vuotta pienessä hämäläisessä kunnassa. Lähti heti kouluun muualle kun pääsi. Kuulemani perusteella se kunta ja sen psykoottiset jeesustelijaopettajat oli totaalisen sekaisin.
Niin se on. Kaupungeissa on ongelmansa. Niitä on paljon. Mutta täällä ei kytätä. Parin käppänän kerho ei hallitse kaikkea.
Jos voi valita, landelta kannattaa lähteä. Joka muuta väittää, valehtelee.
Kommentit (38)
Asumme haja-asutusalueella. Olen keskustellut paljon lasten kanssa asumisesta ja molemmat (12 ja 9) ovat kovasti tyytyväisiä maalla asumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä mitä ap tarkoittaa. Olen asunut osan lapsuuttani myös etelä-suomalaisessa pikkukunnan sivukylässä Hämeessä ja voi että sitä meininkiä.
Lähimmät kaupat, kirjastot jne. oli noin 10 km päässä kunnan keskustassa. Oma auto siis oli välttämätönja tietenkään lapsena ilman omaa autoa ei päässyt oikein mihinkään. Joukkoliikennettä ei tietenkään ollut kuin koulubussin lisäksi pari vuoroa päivässä lähimpiin kaupunkeihin. Harrastusmahdollisuuksia oli lähinnä uinti, hiihto ja yleisurheilu. Kunnassa toimi muutamia kerhoja. Mutta jos mitään muuta, esimerkiksi tanssia tai musiikkia halusi harrastaa, niin piti mennä lähimpiin kaupunkeihin.
Piirit oli pienet, koulussakin kaikki tuntui tietävän kaikkien asiat. Vaikka elettiin jo vuosituhannen vaihdetta, niin silti ainoa oikea mahdollisuus tuntui olevan ydinperhe mihin kuului äiti, isä ja lapset. Eroja katsottiin pahalla ja esimerkiksi perheväkivallasta ja muista ongelmista piti vaieta. Kun menin kavereille kylään alkoi näiden kaverien vanhemmat tivaamaan että kenenkäs tyttäriä sitä ollaan, olisi pitänyt antaa sukuselvitys vanhemmista ja isovanhemmista jne. Ja ai että sitä riemua jos kerroin että vanhempani asuvat erillään eikä isäpuoli ole isäni. Meininki oli niin sisäänpäinkääntynyttä. Joten ei kiitos maalla asumista minulle.
"Maalla" on niin laaja käsite. Se voi olla pienen paikkakunnan kirkonkylällä tai muutaman kilometrin päässä siitä, tai sitten pitkän korpitaipaleen päässä 30km päässä kaikesta. Näissä on jo iso ero.
Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni maalla. Opiskelut joutui hoitamaan kaupungissa kun noita yliopistoja ei pahemmin mistään peräkyliltä löydy.
Vihasin kaupungissa asumista koko sen ajan kun siinä hemmetin huonosti äänieristetyssä kuutiossa asuin. Melua, valosaastetta, liikaa ihmisiä, likaista ja rumaa kaikkialla.
Muutin takaisin maalle heti kun mahdollisuus tuli eikä ole mitään halua muuttaa kyllä enää kaupunkiin ellei ole ihan henkeäuhkaava pakko.
Outo ajatus. Olen asunut suurimman osan elämääni Helsingissä - ja tykkään tästä niinkuin kuka tahansa omasta kotikunnastaan. Mutta ei ikinä tulisi mieleen väittää että maalla asuminen on perseestä.
Ensinnäkään se ei ole totta (sitäkin on kokeiltu muutama vuosi) ja toisekseen, se on turhaa vastakkainasettelua ja riidan haastamista. Monet meistä helsinkiläisistäkin on maalta ja kantavat myös mukanaan oman maakuntansa identiteettiä. Moni työtoverini puhuu murretta. Osa viihtyy osa ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnyin ja kasvoin maaseudulla. Muutin Suomen toiseksi suurimpaan kaupunkiin saatuani opiskelupaikan 19-vuotiaana. Sieltä muutin sittemmin Helsinkiin. Viihdyin, mutta muutaman vuosikymmenen jälkeen aloin kaivata rauhallisempaa paikkaa. Muutin maaseudulle, pienen paikkakunnan haja-asutusalueelle. Lähimpään (pikku-)kaupunkiin 20 km, omalla paikkakunnalla kirjasto, pari kauppaa ja keppanabaari vajaan 5 km etäisyydellä.
Muutaman vuoden kuluttua olin ihan kypsä ja palasin Helsinkiin. Ihmisistä ei jäänyt huonoja kokemuksia, sain paljon tuttavia mutta osasin myös vetää rajani eli pidin heidät käsivarrenmitan päässä. Ei aavistustakaan, puhuttiinko minusta ja jos, niin mitä. En kyllä keksi mitään, miksi olisi puhuttu.
Se, mitä kaupungista kaipasin oli palvelut ja kulttuuri. Koronavuosina niitä en kaivannut, kun oli enemmän tarjontaa etänä ja kun tiesi, ettei mitään tapahtumia yksinkertaisesti ole. Mutta kun palvelut normalisoituivat niin tiesin, että haluan takaisin kaupunkiin.
En silti ymmärrä tätä vänkäystä maaseutu hyvä/paha, kaupunki hyvä/paha. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Eikä varsinkaan kannattaisi vängätä ellei ole asunut riittävän pitkään molemmissa.
Vierailija wrote:
Usein syrjäseudulla nimenomaan autetaan toinen toistaan. Ei siksi että oltaisiin jotenkin parempia ihmisiä, vaan siksi, että on pakko. Muitakaan ei ole, kuin ne naapurit, joten parempi tulla niiden kanssa toimeen. Ja se onkin sitten ihan mukavaa.
Pikkukaupunki ei ole yhtä kuin syrjäseutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maalla on aivan ihanaa, mutta maalaiset on välillä ikäviä.
Vierailija wrote:
Olen ehdottomasti ap:n kanssa sitä mieltä, että maaseutu on ahterista. Ei rauhaa, ei omia mielipiteitä, ei töitä, ei joukkoliikennettä, ei kulttuuria.... yök.
Maalla on tuosta listasta kaikki muu paitsi joukkoliikenne. Sen sijaan kaupungissa on tuosta listasta vain joukkoliikenne ja kulttuuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Usein syrjäseudulla nimenomaan autetaan toinen toistaan. Ei siksi että oltaisiin jotenkin parempia ihmisiä, vaan siksi, että on pakko. Muitakaan ei ole, kuin ne naapurit, joten parempi tulla niiden kanssa toimeen. Ja se onkin sitten ihan mukavaa.
AP puhuikin maaseututaajamista. Ne ovat eri asia kuin syrjäseutu.
Maaseutupaikkakuntien keskustaajamissa varmasti kytätään. Itsekin olen sellaisessa lapsuuteni asunut. naapurisi tietää kuulumisesi paremmin kuin sinä itse. Sieltä käsin yritetään kytätä myös meitä haja-asutusalueiden asukkaita. Vaan ei ne tiedä, mitä me täällä metsän keskellä touhuamme.
Turhaa ja ikuista vänkäämistä. Maaseutu ei sovi asuinpaikaksi kaikille. Kaupunki ei sovi asuinpaikaksi kaikille. Kumpaakin tarvitaan. Olemme yksilöitä, ja onneksi kaikki saavat valita itse. Ottaako joku tosiaan elämänohjeet vauva-palstalta, jossa joku väittää tyttöystävänsä kokemukset jostain uskis-kylästä koskevan kaikkea maaseutua? Haha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ihmiset olemme erilaisia. Suurin osa ihmisistä viihtyy siellä, missä on muitakin ihmisiä, ja toimintaa, jossa tapaa ihmisiä. Kaikille se ei kuitenkaan sovi. Moni viihtyy hyvin omassa talossaan kaukana melkein kaikesta, kunhan lähellä on se, mikä on itselleen tärkeää.
Olen maalta kotoisin, opiskelut maalla ja työelämässäkin suurimmaksi osaksi maaseudulla. Asunto on nyt isossa kaupungissa ja maalla. Pikkuhiljaa suurin osa elämästämme on eläkkeellä siirtynyt maalle. 3km kauppaan ja pubiin. 15km iso kauppa, kirjasto, alko yms. Pihasauna, grillikatos, valaistu latu/pururata vieressä. Oivat marjamaat ja sienimetsät ihan liki. Kaupungissa käymme lääkärissä, asioita hoitamassa, kastelemassa yhden kukan, altakasteluruukussa tosin.
Kyllä maalla on mukavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Asuin maalla 15 kilsan päässä taajamasta ja kiitos siitä, ennen mopoikää käytännössä kaikki talviaikaiset harrastusmahdollisuudet olivat tavoittamattomissa ja pakkasaikaan mopoikäisenäkin, silloin oli vielä talvia. Kesällä tuli käytyä fillarilla urheiluseuran treeneissä, mutta kyllä 15 kilsaa mennen tullen söi paukkuja.
Käymättä jäi mm:
-yleisurheilu
-koripallo
-lentopallo
-koulun luontokerho
-painonnosto (kotona oli tosin kärrinpyörät ja putki tankona).
-valokuvauskerho
jnjne.
Lähinaapurissa oli kahdeksanlapsinen pölvästiporukka, joiden kanssa napit olivat enemmän ja vähemmän vastakkain. Seuraavaan naapuriin olikin jo kilometri matkaa.
- Kyllä, maalla asuminen ja harrastus- ja ystävyysmahdollisuuksien niukkuus sen ajan maailmassa vaikutti itseeni ja epäilemättä koulumenestykseen ja myöhempään urheilu-uraan voimakka
- - - - - - -- - - -
- Olisi mielenkiintoista kuulla argumentteja alapeukkujen perusteeksi?
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin viihtynyt maalla hyvin kaukana kaikesta, mutta lasten takia muutettiin pienen kaupungin laitamille. Mun mielestä lapsille ei vaan ole reilua jos lähimmälle kaverille on kilometritolkulla matkaa ja harrastuksiin ei ole mitään mahdollisuuksia kulkea itse, pitkät koulumatkat kun taksi kiertelee syrjäkylien joka kolkan jne. Haluan antaa lapsille enemmän mahdollisuuksia ja elämää ympärille, vaikka aiemmassa kodissa toki arvostin myös sitä rauhaa ja luontoa. Ehkä taas muutan maalle kun lapset on aikuisia.
-
Tämä on täyttä asiaa!!
Eikö ole välimuotoa ja omaa rauhaa. Miksi on vain kaupungin lähiö tai umpikorpi. Jos on vaihtoehtoja?
Mikäli maaseutu olisi niin ihanaa & helppoa, kuin moni antaa ymmärtää, niin miksi kuitenkin muuttoliike on niistä poispäin? Itse vietin aikanaan kesiä Pohjois-Karjalan suunnalla, eräässä pikku kylässä. Nyt, kun siellä kesällä satunnaisesti tullut käytyä, niin hyvin on hiljaista. Lähes kaikki palvelut ovat kadonneet. Ruokakauppa on ainoa mikä löytyy, oikeastaan muuta ei ole jäljellä. Asuntoja saisi käytännössä "puoli-ilmaiseksi".
Mä olisin viihtynyt maalla hyvin kaukana kaikesta, mutta lasten takia muutettiin pienen kaupungin laitamille. Mun mielestä lapsille ei vaan ole reilua jos lähimmälle kaverille on kilometritolkulla matkaa ja harrastuksiin ei ole mitään mahdollisuuksia kulkea itse, pitkät koulumatkat kun taksi kiertelee syrjäkylien joka kolkan jne. Haluan antaa lapsille enemmän mahdollisuuksia ja elämää ympärille, vaikka aiemmassa kodissa toki arvostin myös sitä rauhaa ja luontoa. Ehkä taas muutan maalle kun lapset on aikuisia.