Sanotaan asiat niin kuin ne on: maaseudulla asuminen on perseestä!

No jaa. Minä asuin kaupungeissa ekat 32 vuotta elämästäni, mutta sitten muutin maalle. Paras päätös elämässäni. Mukava tällaisen erakkoluonteen itsekseen suon laidalla, kaukana naapureista asustella. Ei täällä kukaan kyttää eikä häiritse, ihan omissa oloissaan saa olla. 

On niitä kyttääjiä kaupungissakin. Paitsi jos osaa vältellä, mutta kaikista kerätään digitaalisia tietoja.

Ai jaa. Mä oon asunut maalla nyt 15 vuotta, enkä halua täältä minnekään.

"No jaa. Minä asuin kaupungeissa ekat 32 vuotta elämästäni, mutta sitten muutin maalle. Paras päätös elämässäni. Mukava tällaisen erakkoluonteen itsekseen suon laidalla, kaukana naapureista asustella. Ei täällä kukaan kyttää eikä häiritse, ihan omissa oloissaan saa olla. "

Hmm. No tolleen voi ehkä toimiakin. Mutta jos lapsuus ja nuoruus menee maalla, voi olla nihkeempää.

ap

Kai nyt hieman eri on asua lapsuus maaseudulla vs. aikuisena. Ketä aikuisena enää kiinnostaa jotkin teinin kuvailemat "jeesustelijaopettajat"?

Jengirikollisuuden ja yleensäkin maahan tulon jyrkän kasvun myötä olen kyllä iloinen että asun maaseudulla. Oman pihan rauha, oma autotalli jne ja silti edullista asumista!

Naapuri moikkaa kun tiellä ajetaan vastakkaisiin suuntiin, jos kävellään tai pyöräillään pysähdytään ja kysellään vointia, pohditaan säitä ja omenasatoa, kerran viidessä vuodessa soitetaan ja kutsutaan kahville puolin ja toisin, en ole kyttäykseen törmännyt, useimmat ovat täällä syntyneitä, lukion jälkeiset vuodet muualla, kaupungissa asuneita, isommat pellot myyty yhdelle, jolla nyt elinkelpoinen tila ainakin kooltaan, muut käyvät lähikaupungissa tai kirkonkylällä töissä, viljelevät perunat omaan kellariin, jos viitsivät. 

Kyllä täällä kaupungissakin kytätään. Kun on asunut kauan samassa taloyhtiössä, naapurit tuntuvat tietävän paremmin elämästäsi kuin sinä itse.

T. Stadilainen vuodesta 1960

Kerrostaloissa ei todellakaan kytätä 😅

Jos on negatiivinen luonne niin löytää kyllä epäkohtia kaikkialta eikä viihdy oikein missään. Oon asunut sekä maalla että kaupungissa monessa paikassa ja kaikissa on ollut hyvät puolensa. 

Kyllä niitä käppänäkerhoja on valitettavasti kaupungeissakin. Pyrkyrit pyrkyröi joka puolella. Oli kyse järjestöistä, organisaatioista tai firmoista.

Olen asunut seka kaupungissa, että maalla ja nykyään maalla. Olen kyllä tyytyväinen, että lapset sai kasvaa maaseudullala. 

Ylioppilaakis päästyään lähtivät isompiin kaupunkeihin opiskelemaan ja niin tein itsekin aikoinaan.

En saanut traumoja siitä, että asuin lapsuuden maalla ja toivon, että omatkaan lapseni eivät saaneet.

Nyt on omakotitalo, oma rauha, pihasauna ja palju.

Jos joku jaksaa vahtia tekemisisiäni niin siitä vaan, ei paljoa kiinnosta. 

Vierailija wrote:

Kyllä niitä käppänäkerhoja on valitettavasti kaupungeissakin. Pyrkyrit pyrkyröi joka puolella. Oli kyse järjestöistä, organisaatioista tai firmoista.

Ne eivät vain ole samalla tavalla hallitsevia kuin pienillä paikkakunnilla jolloin ne ovat yleensä niitä ainoita jotka jonkun asian parissa siellä huseeraavat. Kaupungissa voi aina olla tekemisissä jonkun muun tahon kanssa jos jonkun toiminta ei mielytä.

Olen ehdottomasti ap:n kanssa sitä mieltä, että maaseutu on ahterista. Ei rauhaa, ei omia mielipiteitä,  ei töitä, ei joukkoliikennettä, ei kulttuuria.... yök.

Asia ei ole niin kuin sanot, sillä jokainen kokemus on subjektiivinen.

Itse olen asunut sekä niin isossa kaupungissa kuin pienemmässä, kirkonkylällä, 20km lähimpään palveluihin jne. Paras paikka on ollut ja on edelleen tämä viimeisin, jossa lähin naapuri on kilometrin päässä ja lähin kauppa 20km päässä.

Mitä jos tykkää perseestä?

Meitä on moneen junaan ja maaseutuja monenlaisia. Kuulostaa että vaimosi asunut vahvasti uskonnolisella alueella.

Sanotaan asiat niin kuin ne on: maaseudulla asuminen on perseestä pois eli kaupungista pois.

Niitä yhteisöjä on niin kovin erilaisia. Osassa on tosiaan kyttäämistä, ahdasmielisyyttä, sitä ettei minkään sortin erilaisuutta hyväksytä. Olen kuullut esim. kauhutarinoita siitä, miten joku muuttaa Helsingistä pienelle paikkakunnalle, ja hän on paikallisten silmissä aina vaan ylimielinen stadilainen, joka pukeutuu, puhuu ja yleensä vain on aina jotenkin väärin. 

Mutta toisaalta on hyviäkin kokemuksia, joissa kaupungista muuttanut otetaan hyvin vastaan ja saattaa löytää jopa kaipaamansa aidon yhteisöllisyyden, jota ei kaupungista löytänyt. Siskoni juuri muutti yksin pieneen muutaman sadan asukkaan kylään Salon saaristoseudulle, ja on valtavasti tykännyt. Kyläyhdistyksessä kuulemma hyvä henki ja projekteja tehdään yhdessä, kaikki auttaa toisiaan mutta ei kytätä ja saa olla millainen onkin, esim. hänen naapurissa asuu homopari eikä minkäänlaista mölyä siitä asiasta ole kellään. Ehkä jotkut uskonnolliset seudut esim. lestadiolaisalueet on hankalampia tuossa mielessä.

Asuin maalla 15  kilsan päässä taajamasta ja kiitos siitä, ennen mopoikää käytännössä kaikki talviaikaiset harrastusmahdollisuudet olivat tavoittamattomissa ja pakkasaikaan mopoikäisenäkin, silloin oli vielä talvia. Kesällä tuli käytyä fillarilla urheiluseuran treeneissä, mutta kyllä 15 kilsaa mennen tullen söi paukkuja.

Käymättä jäi mm:

-yleisurheilu

-koripallo

-lentopallo

-koulun luontokerho

-painonnosto (kotona oli tosin kärrinpyörät ja putki tankona).

-valokuvauskerho

jnjne.

Lähinaapurissa oli kahdeksanlapsinen pölvästiporukka, joiden kanssa napit olivat enemmän ja vähemmän vastakkain. Seuraavaan naapuriin olikin jo kilometri matkaa.

 - Kyllä, maalla asuminen ja harrastus- ja ystävyysmahdollisuuksien niukkuus sen ajan maailmassa vaikutti itseeni ja epäilemättä koulumenestykseen ja myöhempään urheilu-uraan voimakkaan kielteisesti. Kaikkea ei pysty paikkaamaan 15-vuotiaana ja jälkeen.

Haja-asutusalueelle muuttava lapsiperhe saattaa tehdä todellisen karhunpalveluksen lapsilleen, elleivät vanhemmat sitoudu järjestämään harrastusmahdollisuuksia (ja itselleen treenirumbaa) jälkikasvulleen.

Usein syrjäseudulla nimenomaan autetaan toinen toistaan. Ei siksi että oltaisiin jotenkin parempia ihmisiä, vaan siksi, että on pakko. Muitakaan ei ole, kuin ne naapurit, joten parempi tulla niiden kanssa toimeen. Ja se onkin sitten ihan mukavaa.