Asiallinen keskustelu Suomi-Viro -kaasuputkesta ja muuttuneesta turvallisuustilanteesta
Kaikki kunnia noille muille ketjuille aiheesta, mutta haluaisin oikeasti jutella tästä.
Faktat ja spekulaatio tervetulleita, seurataan myös virallista tiedottamista, mutta asiapohjalta, kiitos.
Kaksi päivää sitten vaurioitunut kaasuputki siis on kuljettanut maakaasua välillä Paldisk-Inkoo. Maakaasun saanti ei ole Suomessa kokonaan poikki, koska Inkooseen tuotiin viime kesänä(?) kaasuterminaalilaiva, joka mahdollistaa nestemäisen maakaasun kuljetuksen Suomeen laivalla.
Nyt vahvistamattomat tiedot kertovat, että asialla olisi Venäjä.
Miten koette tämän? Omaan silmääni "pelkkä" kaasuputken rikkominen ei valitettavasti olisi sen tason uutispommi, että kokisin tilanteen merkittävästi muuttuneen. Kyllähän naapurivaltion moraali ja käsitys omista oikeuksistaan on tullut tässä viimeisten parin vuoden aikana harvinaisen selväksi. Varmasti se on testailua miten meiltä reagoidaan, ja sinällään tietysti vakavampaa ja vaatii jämäkkää johtamista, mutta näkisin että turvallisuustilanne on muutenkin ollut juuri tällainen nämä viimeiset 1,5 vuotta, eli ei minun silmääni varsinaisesti muuttunut. Tiedetään myös, että tiedustelutoiminta juuri tällaisiin kohteisiin on ollut erittäin vilkasta.
Onko jotain muttakin vireillä?
Kommentit (913)
https://www.nelli.ee/photos-of-damage-----investigators-suspect-chinese…
https://twitter.com/NavyLookout/status/1716863261302222981
Tuossa kuvat, ei taida vielä olla tässä ketjussa, asiahan on selvä näitten mukaisesti.
Vierailija wrote:
Tänään paljastui että samaan aikaan tehtiinkin kolmea eri valtiota kohtaan isku (Suomi, Viro ja Ruotsi). Se selittääkin miksi pääministeri oli kovin vaivautuneen ja hermostuneen oloinen viime viikon tiedotustilaisuudessa. Kyseessä oli selkeä ulko- ja turvallisuuspoliittinen asia, mutta Suomessa pääministerin johdolla luikittiinkin viranomaisten selän taakse piiloon vaivautuneena.
Ruotsissa tiedotustilaisuuden piti ryhdikkäästi puolustusministeri ja väestönsuojeluministeri. Ainut kysymys on, miksi Ruotsi oli viikon hiljaa tapahtumista?
Kauheat iskut tapahtuivat, näin paljastui.
Vierailija wrote:
kiinalaisaluksen ankkuri = venäjä asialla ja yhteyksiä puutiniin. mitä tulee muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen, niin pm.orpo sanoi haastattelussa, että natu tuo turvaa, kun natoon liittymisen myötä turvallisuus on heikentynyt. että onnea suomi.
Venäjän ja Kiinan veneitä tulisi lasauttaa merimaaliohjuksilla tuolla Itämerellä.
Tiedoksi teille maakravut, että ihan siinä teidänkin tutuissa vesistöissä kulkee kaapeleita pohjassa. Jos olette joskus käyneet Helsingissä, niin siellä veden alla menee viemäriputkia, sähkökaapeleita ja vesiputkia. Jokaisessa idyllisessä saaristossa menee näitä putkia ja kaapeleita, jotka syöttävät sähköä ja vettä kesämökeille. Ei sitä ankkuria ole koskaan voinut lasauttaa miettimättä missä vain. Kuten ketjun alkupäässäkin jo tuli esille, niin kyllä nämä paikat ovat erinomaisesti merikapteenien tiedossa, myös konttilaivoissa.
Normaalitilanteessa tämän mittakaavan haverista kuulee lähin rannikkoasema heti kun tilanne on päällä. Merikapteenit kyllä tietävät, minne voi ottaa yhteyttä jos infra on vaarassa/jotain on jo tapahtunut.
Tällainen maan alle häviäminen on erikoista käytöstä.
Rahasta moni tekee mitä vaan, myy vaikka äitinsä, pakotettuna valtion toimesta taas on pakko tehdä tai voi joutua kauas tai vaikka pudota parvekkeelta.
Asiantuntijan mukaan vaurio voi olla ankkurin aiheuttama
Hybridiosaamiskeskuksen haavoittuvuudet ja resilienssi -verkoston johtaja Jukka Savolainen pitää tätä merkittävänä lisätietona, kun aiemmin on puhuttu pelkästä reiästä.
– Jos putki on siirtynyt ja siinä on puolinainen vaurio, silloin mielestäni kyse on todennäköisesti tapahtumasarjasta, jossa isohko alus on ollut ankkurissa, ja myrskytuuli painaa alusta eteenpäin ja ankkuri lähtee laahaamaan, kertoo Savolainen Ylen aamussa.
Savolaisen mielestä tulee olemaan vaikea näyttää, oliko kyseessä vahinko vai tahallaan aiheutettu teko.
https://yle.fi/a/74-20054618
Asiantuntijan lausunto on päivältä 11.10 jolloin ei ollut vielä tiedossa että ankkurinjälki kulkee kaasuputkelle aina Ruotsin ja Viron väliseltä kaapelilta asti. Myrskytuuli ei ole siis alusta painanut. Lisäksi tahallisuutta tukevia asioita on liian paljon kumotakseen vahingon.
Ruotsin merivoimien mukaan myös Ruotsin ja Viron välisen tietoliikennekaapelin luota on löytynyt jälkiä merenpohjasta, kertoo Ruotsin televisio SVT.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-186735?utm_medium=social&utm_source=c…
Ja taas suomalaiset heti.. se oli Venäjä!!!
Mitään ei säästetä että vaan viha kasvaisi. Vaikka pilataan Suomen talous ja annetaan ukrainalaisten sotia viimeiseen mieheen.
Orpo jo telkussa lipsautti että turvallisuustilanne on huonontunut Natoon liittymisen jälkeen.
Kuinka monta kertaa saa vetää nenästä.. Koronapiikit, EU , euro, liha , metsät, co2, ukrainan sota, pakotteet, digiloikka, bensan ja sähkon ja ruoan Putinin hinnat
Ennen kuin ehdittiin edes vuotoa havaita niin jo huudettiin, että Venäjä on tehnyt taas jotain. Miten sen edellisen kaasuvuodon kanssa menikään? Eipä ole paljon uutisoitu sen jälkeen kun kävi ilmi, ettei ollutkaan Venäjän tekosia. Saisiko myös lisätietoa siitä, miten Putin kiidätettiin sairaalaan?
Suomen media on iso vitsi! Ihan verrattavissa seiskan skandaalinhakuisiin "uutisiin"!
Kun itämerestä tulee Naton sisämeri niin Venäjän merikuljetukset kulkee Vladivostokkiin jolloin Pietari ja Moskva näivettyvät logistisista syistä. Puttella on kohta kapina käsissä.
Koska jos siellä oli korkea meri ja tuulta, vaarallisin asia on ankkurointi. Sen lopputuloksen jokainen ammattimerenkulkija tietää
Venäläinen ydinkäyttöinen laiva oli turvaamassa kiinalaisalus newnew polar bearia.
Kyseessä on uusi reitti kiinasta venäjälle.
Herää pari kysymystä:
- Mitä polar bear kuljettaa kun se tarvii turva-aluksen saattamaan? (Sotamateriaalia?)
- Onko oikein, että pakotteita kierretään käyttämällä Itämerta kuljetuksiin?
- Eikö kummankaan maan aluksilla ole velvoitetta vastata viranomaisille? Miksei? Mitä salataan?
Voiko itämerellä kuljetella mitä vain ja millä vain ilman että kukaan tietää todellisen tarkoituksen ja mitä on lastina?
Missä on suomen poliitikot/viranomaiset? (pää pensaassa?)
Onhan se aika erikoista tutkimista, kun syyllinen on nimetty jo ennen tutkimusten aloittamista.
Vierailija wrote:
Onhan se aika erikoista tutkimista, kun syyllinen on nimetty jo ennen tutkimusten aloittamista.
Niinhän täällä vauvapalstalla aina tehdään.
No v se oli kuitenkin kun ydinkäyttöinen rosatom laiva turvaa kiinalaisen konttilaivan kuljetuksia.
Minkä maalainen miehistö? Tuskin kiinalaisilla on kokemusta koillisväylästä tai ylipäätään arktisista vesistä, olisiko rosatom vähän täydentänyt miehistöä
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Asiantuntijan mukaan vaurio voi olla ankkurin aiheuttama
Hybridiosaamiskeskuksen haavoittuvuudet ja resilienssi -verkoston johtaja Jukka Savolainen pitää tätä merkittävänä lisätietona, kun aiemmin on puhuttu pelkästä reiästä.
– Jos putki on siirtynyt ja siinä on puolinainen vaurio, silloin mielestäni kyse on todennäköisesti tapahtumasarjasta, jossa isohko alus on ollut ankkurissa, ja myrskytuuli painaa alusta eteenpäin ja ankkuri lähtee laahaamaan, kertoo Savolainen Ylen aamussa.
Savolaisen mielestä tulee olemaan vaikea näyttää, oliko kyseessä vahinko vai tahallaan aiheutettu teko.
https://yle.fi/a/74-20054618Loppupäätelmä; Koko putken linjaveto LAIVAREITILLE oli jotain tyhmyyden ja saamattomuuden välimaastossa.
Hyvä me?
Mietipä oikein kovasti seuraavaa:
Noo, esim linjaamalla Suomen puoleinen lähtö Helsingin itäpuolelle puolet laivoista ei kulkisi sen yli ollenkaa vaan kääntyisivät linjaa ennen Suomeen. Eikä tarvinnut edes kovasti miettiä.
Mietipä oikein kovasti seuraavaa:
Putki menee Suomesta Viroon, pohjoisesta etelään.
Laivareitti menee Pietarista Kiinaan, idästä länteen.
Mihin sijoitat näin ollen putken, ettei putki jossain vaiheessa olisi laivareitin alla?
Jos sinulla on hallussasi mullistavaa tietoa siitä, miten putki sijoitetaan esimerkiksi 100 m merenpohjan alle, kerro toki sekin. Siitä voi olla arvokasta hyötyä tuleville putken rakentajille, kun eivät ole itse keksineet.