Asiallinen keskustelu Suomi-Viro -kaasuputkesta ja muuttuneesta turvallisuustilanteesta
Kaikki kunnia noille muille ketjuille aiheesta, mutta haluaisin oikeasti jutella tästä.
Faktat ja spekulaatio tervetulleita, seurataan myös virallista tiedottamista, mutta asiapohjalta, kiitos.
Kaksi päivää sitten vaurioitunut kaasuputki siis on kuljettanut maakaasua välillä Paldisk-Inkoo. Maakaasun saanti ei ole Suomessa kokonaan poikki, koska Inkooseen tuotiin viime kesänä(?) kaasuterminaalilaiva, joka mahdollistaa nestemäisen maakaasun kuljetuksen Suomeen laivalla.
Nyt vahvistamattomat tiedot kertovat, että asialla olisi Venäjä.
Miten koette tämän? Omaan silmääni "pelkkä" kaasuputken rikkominen ei valitettavasti olisi sen tason uutispommi, että kokisin tilanteen merkittävästi muuttuneen. Kyllähän naapurivaltion moraali ja käsitys omista oikeuksistaan on tullut tässä viimeisten parin vuoden aikana harvinaisen selväksi. Varmasti se on testailua miten meiltä reagoidaan, ja sinällään tietysti vakavampaa ja vaatii jämäkkää johtamista, mutta näkisin että turvallisuustilanne on muutenkin ollut juuri tällainen nämä viimeiset 1,5 vuotta, eli ei minun silmääni varsinaisesti muuttunut. Tiedetään myös, että tiedustelutoiminta juuri tällaisiin kohteisiin on ollut erittäin vilkasta.
Onko jotain muttakin vireillä?
Kommentit (913)
Vierailija wrote:
"Minkä maan kaasua kyseisessä kaasuputkessa virtasi? Mistä siis viro sai kaasunsa?
Tämähän on olennainen tieto asiassa ja sitä ei taideta olla kerrottu julkisuuteen?"
Tärkeitä kysymyksiä. Miltä maalta Suomi ja Viro tällä hetkellä ostavat kaasua?
Toivottavasti sitä ei ole kierrätetty jotenkin Euroopan mutkan kautta -yssälästä.
Vierailija wrote:
Valtioveuvoston edustus puuttui KRP:n tiedotustilaisuudesta. Kaikki näyttävät kipittävän viranomaisten selän taakse piiloon.
Valtioneuvosto miettii nyt sitä, kuinka kommentoida UM Valtosen idän trolleille antamaa haastattelua. Toki Ellua kiitän rehellisyydestä haastattelussa. Aivan sama, puhuiko afrikkalaisille tai trolleille. Viesti on joka tapauksessa sama.
Vierailija wrote:
Miksi Suomi ostaa enää kaasua? Tässä taas esimerkki siitä, miksi pitäisi pyrkiä omavaraisuuteen energian tuotannossa, esim. ydinvoima, tuulivoima, vesivoima jne. Infrastruktuurin olisi hyvä sijaita omalla maaperällä.
Kaasun rahtaaminen tänne jostakin kaukaa ei ole paras mahdollinen idea.
Onhan siitä omiin biokaasuvoimaloihin panostamisesta puhuttu ja puhuttu. Mitään ei ole tapahtunut. Biokaasuvoimalan mädättämöön kelpaa vaikka ihmisen uloste jos eläinten lanta loppuu kesken Suomesta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Miksi Suomi ostaa enää kaasua? Tässä taas esimerkki siitä, miksi pitäisi pyrkiä omavaraisuuteen energian tuotannossa, esim. ydinvoima, tuulivoima, vesivoima jne. Infrastruktuurin olisi hyvä sijaita omalla maaperällä.
Kaasun rahtaaminen tänne jostakin kaukaa ei ole paras mahdollinen idea.
Onhan siitä omiin biokaasuvoimaloihin panostamisesta puhuttu ja puhuttu. Mitään ei ole tapahtunut. Biokaasuvoimalan mädättämöön kelpaa vaikka ihmisen uloste jos eläinten lanta loppuu kesken Suomesta.Tuo olisi myös kestävän kehityksen mukaista, energian kierrätystä.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009915186.html
Yksi vuotopaikan ohittaneista laivoista oli ydinkäyttöinen alus Sevmorput. Se lähti 19. syyskuuta liikkeelle Murmanskista ja saapui Itämerelle 6. lokakuuta.
Alus ohitti vuotopaikan puolenyön jälkeen 8. lokakuuta eli vähän ennen kuin vauriosta saatiin ensimmäiset havainnot. Venäjän lipun alla seilaava Sevmorput on noin 260 metriä pitkä ja noin 35 leveä rahtialus, joka rakennettiin 35 vuotta sitten. Marine Traffic -palvelun mukaan sen omistaja on Venäjän valtio.
Vierailija wrote:
Tässä kohtaa voi ainakin sanoa, että kaasuterminaalin hankkiminen Venäjän hyökättyä Ukrainaan oli fiksu veto. Sitä pidettiin kalliina hankintana ja kuului vastustaviakin ääniä, koska oli tiedossa että kaasuterminaalien hinta pomppasi juuri, mutta asiantuntijoiden keskuudessa tuki oli vahva.
Nyt kelluva LNG-terminaali on Suomen ainoa kaasunjakelukanava.
Jos sitä terminaalia vartioidaan yhtä huonosti kuin kaasuputkea, niin sekin on pian sabotoitu.
Vierailija wrote:
Kannattaa varmaan pitää myös mielessä se, että suomalaiset ovat joskus vähän liiankin rehellisiä emmekä ehkä edes osaa epäillä vilunkia muilta. Monet Israelin festareilla olleista kertoivat Hamasilla oli esim. Israelin armeijan univormuja jolloin eivät osanneet varoa ennenkuin tulitus alkoi.
Katsoin videon siitä kun menivät talosta taloon, se pieni pätkä, mikäli katsoin oikean filmin. Näyttivät poliisin erikoismiehiltä luotiliiveineen, ei mitenkään erottaisi välttämättä virallisesta tahosta. Surullista mutta totta. Melkein kuin siistit tavalliset "komeat miehet", kukaan ei osaa epäillä. Aikeet olivatkin raa´at.
Minuakin pännii tuo ''varautumisen suurvalta'' -
eikö putkea pitäisi vartioida tarkalla silmällä tällaisina aikoina, varsinkin kun jo on edeltäväkin tapaus varoituksena olemassa. Varautumiselta ei ole yhtään kuulostanut nämä arpomiset ja tuumailut että mikähän tämän nyt on aiheuttanut. Kansalaisen mielestä kaikki jäljet johtaa sylttytehtaan suuntaan.
Oliko Suomi varautumisen suurvalta koronan suhteen, oliko Natoon liittymisen suhteen, vai oltiinko päin vastoin sinisilmäisiä ja hyssyteltiin kansaakin olemaan, vaikka asiat oli vakavia, korona yllätti pahemman kerran ja Natoon ei päästykään viikossa sisään.
Varautumisen suurvalta on jonkin tapahtuman ilmaantuessa heti tilanteen päällä. Oltiinko ja ollaanko nyt?
Samaanaikaan kaasuputken katkaisu, Hamasin hyökkäys ja selvä trollauskampanja, jossa syytetään Ukrainaa. Muistakaa, että Suomessa asuu kymmeniä tuha sia venäjän kansalaisia, joista lähes 1/3 kannattaa venäjän hyökkäyssotaa. FSB:n on helppo rahoittaa trolleja täällä kun maasto on noin otollinen .
Sää putken katkeamisen aikoihin tukis laivan ankkurin aiheuttamaa vauriota.
Vierailija wrote:
Minuakin pännii tuo ''varautumisen suurvalta'' -
eikö putkea pitäisi vartioida tarkalla silmällä tällaisina aikoina, varsinkin kun jo on edeltäväkin tapaus varoituksena olemassa. Varautumiselta ei ole yhtään kuulostanut nämä arpomiset ja tuumailut että mikähän tämän nyt on aiheuttanut. Kansalaisen mielestä kaikki jäljet johtaa sylttytehtaan suuntaan.
Oliko Suomi varautumisen suurvalta koronan suhteen, oliko Natoon liittymisen suhteen, vai oltiinko päin vastoin sinisilmäisiä ja hyssyteltiin kansaakin olemaan, vaikka asiat oli vakavia, korona yllätti pahemman kerran ja Natoon ei päästykään viikossa sisään.
Varautumisen suurvalta on jonkin tapahtuman ilmaantuessa heti tilanteen päällä. Oltiinko ja ollaanko nyt?
Jos todella pitää paikkansa, että venäläisalus on akkuroitunut laivareitille juuri maakaasuputken päälle pitkäksi ajaksi, niin on selvä, että miljardien arvoisen kriittisen putken vartioiti on pettänyt. Onko sitä ollutkaan?
Vierailija wrote:
Minuakin pännii tuo ''varautumisen suurvalta'' -
eikö putkea pitäisi vartioida tarkalla silmällä tällaisina aikoina, varsinkin kun jo on edeltäväkin tapaus varoituksena olemassa. Varautumiselta ei ole yhtään kuulostanut nämä arpomiset ja tuumailut että mikähän tämän nyt on aiheuttanut. Kansalaisen mielestä kaikki jäljet johtaa sylttytehtaan suuntaan.
Oliko Suomi varautumisen suurvalta koronan suhteen, oliko Natoon liittymisen suhteen, vai oltiinko päin vastoin sinisilmäisiä ja hyssyteltiin kansaakin olemaan, vaikka asiat oli vakavia, korona yllätti pahemman kerran ja Natoon ei päästykään viikossa sisään.
Varautumisen suurvalta on jonkin tapahtuman ilmaantuessa heti tilanteen päällä. Oltiinko ja ollaanko nyt?
Suurin osa huoltovarmuuden kannalta kriittisestä infrastruktuurista on yksityisen sektorin omistuksessa. Lähtökohtaisesti yritykset vastaavat oman liiketoimintansa jatkuvuudesta.
Eli se siitä "varautumisen suurvallasta".
Vierailija wrote:
"Minuakin pännii tuo ''varautumisen suurvalta'' -
eikö putkea pitäisi vartioida tarkalla silmällä tällaisina aikoina, varsinkin kun jo on edeltäväkin tapaus varoituksena olemassa. Varautumiselta ei ole yhtään kuulostanut nämä arpomiset ja tuumailut että mikähän tämän nyt on aiheuttanut. Kansalaisen mielestä kaikki jäljet johtaa sylttytehtaan suuntaan.
Oliko Suomi varautumisen suurvalta koronan suhteen, oliko Natoon liittymisen suhteen, vai oltiinko päin vastoin sinisilmäisiä ja hyssyteltiin kansaakin olemaan, vaikka asiat oli vakavia, korona yllätti pahemman kerran ja Natoon ei päästykään viikossa sisään.
Varautumisen suurvalta on jonkin tapahtuman ilmaantuessa heti tilanteen päällä. Oltiinko ja ollaanko nyt?"
Minusta todellista varautumista olisi perustaa Suomeen biokaasuvoimaloita. On aika turvaton ratkaisu, että joku putki, terminaali tms. lilluu Itämeressä tällaisena maailmanaikana.
Vierailija wrote:
"Sää putken katkeamisen aikoihin tukis laivan ankkurin aiheuttamaa vauriota.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009907143.html"
Uutisessa puhuttiin sähkökatkoista. Niiden vuoksi tärkeä osa Suomen huoltovarmuutta on myös puulla lämmittäminen. Kaikki ei voi olla vaan sähkön varassa. Kumpa EU:kin tajuaisi puulla lämmittämisen merkityksen meille.
Vierailija wrote:
https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/johtava-varautumisasiantuntija-energ…
eilen tullut uusi työpaikkahaku tehtävänimikkeellä: Johtava varautumisasiantuntija
Ai että, nyt nauroin ihan ääneen! :D Varautumisen suurvalta ryhtyy palkkaamaan varautumisasiantuntijaa heti sen jälkeen kun on kerrottu että ollaan varautumisen suurvalta. Itse toimintaan ryhtymisestä toki pisteet. Orpolle nyt vielä saman tien joku konsultti, joka opettaa että hänellä on yleisönä miljoonia aikuisia, fiksuja ihmisiä, joihin ei uppoa samat puheet kuin viisivuotiaisiin.
Vierailija wrote:
Kyseessä ilman muuta merimursu. Tiedoksi sinne Kremliin. Villi eläinkin saa enemmän aikaan kuin Venäjän pellet.
Ehei, kyllä tämän putken katkaisi Itämereen kertynyt runsas leväkerrostuma. Senhän on annettu vuosia rehevöityä hallitsemattomasti ja kun syvyyttäkään ei ole kuin muutama metri niin tämä siitä seuraa.
Asia loppuunkäsitelty.

Ja näin. Sitten voidaankin taas vauhkota rasismista ja osattomuudesta.
Luulen, että venäjä sabotoi sen nähdäkseen miten reagoidaan ja miten asiaa tutkitaan
toinen avaihtoehto on se, että joku muu maa sabotoi sen yrittääkseen saada venäjän näyttämään syylliseltä
tällä hetkellä uskon enemmän ensimmäiseen arvaukseeni
En ota osaa siihen kantaa onko kuka syyllinen, vahvasti epäilen ettei kukaan lähde 30 m/s myrskyssä
tahallaan haalaan ankkkuria merenpohjassa. Lienee turvallisempiaki keinoja löytyy jos jotain vaikuttamista haluaa.
Ylen budjetista vinkuvat eivät ikinä katso näitä yhteispohjoismaisia tuotantoja. Tuossa dokumenttisarjassa selvittivät urakalla näiden idän veijareiden tekemisiä. Suosittelen jokaisen veronmaksajan ja verojamaksamattomankin katsomaan ohjelmasarjan Ylen Areenasta. Tuo pitäisi näyttää uusintana kerran viikossa Ylellä.