Asiallinen keskustelu Suomi-Viro -kaasuputkesta ja muuttuneesta turvallisuustilanteesta
Kaikki kunnia noille muille ketjuille aiheesta, mutta haluaisin oikeasti jutella tästä.
Faktat ja spekulaatio tervetulleita, seurataan myös virallista tiedottamista, mutta asiapohjalta, kiitos.
Kaksi päivää sitten vaurioitunut kaasuputki siis on kuljettanut maakaasua välillä Paldisk-Inkoo. Maakaasun saanti ei ole Suomessa kokonaan poikki, koska Inkooseen tuotiin viime kesänä(?) kaasuterminaalilaiva, joka mahdollistaa nestemäisen maakaasun kuljetuksen Suomeen laivalla.
Nyt vahvistamattomat tiedot kertovat, että asialla olisi Venäjä.
Miten koette tämän? Omaan silmääni "pelkkä" kaasuputken rikkominen ei valitettavasti olisi sen tason uutispommi, että kokisin tilanteen merkittävästi muuttuneen. Kyllähän naapurivaltion moraali ja käsitys omista oikeuksistaan on tullut tässä viimeisten parin vuoden aikana harvinaisen selväksi. Varmasti se on testailua miten meiltä reagoidaan, ja sinällään tietysti vakavampaa ja vaatii jämäkkää johtamista, mutta näkisin että turvallisuustilanne on muutenkin ollut juuri tällainen nämä viimeiset 1,5 vuotta, eli ei minun silmääni varsinaisesti muuttunut. Tiedetään myös, että tiedustelutoiminta juuri tällaisiin kohteisiin on ollut erittäin vilkasta.
Onko jotain muttakin vireillä?
Kommentit (913)
Vierailija wrote:
Miksi Ukraina on tukenut ja ilmoittanut tukevansa edelleen Hamasia?
Ei tue vaan Israelia, Îgor.
Jahas. Sitten jätettiinkin kommentti odottamaan moderointia :D
On sivustolla siis jotain uudistettu ;D
Edelleenkään ei saa sanoa mitään P-sanaa, joka liittyy itäiseen naapurivaltioomme?

Käytä vaikka putiliskoa
https://nymag.com/intelligencer/article/who-blew-up-the-nord-stream-pip…
Ukrainaa epäilee Nord Stream putken sabotoijaksi ainakin CIA ja Saksan tiedustelutahot.
Vierailija wrote:
Jahas. Sitten jätettiinkin kommentti odottamaan moderointia :D
On sivustolla siis jotain uudistettu ;D
Edelleenkään ei saa sanoa mitään P-sanaa, joka liittyy itäiseen naapurivaltioomme?
Paskastan?
Tussahti! :D Just iltalehden livelähetyksessä krp yms johtajat kertoo että eivät tiedä mikä putken on hajottanut ja räjähdys on epätodennäköinen. Täälläkin porukka vinkui jo että venäjä on syyllinen :D
"After the sabotage (Nord Stream), Poland and Ukraine immediately fingered Russia as the culprit, and both the U.S. and other NATO allies speculated as much themselves. U.S. and European intelligence agencies have reportedly been unable to find any conclusive evidence of Russia’s involvement, however. It also remains unclear what Russia would have had to gain from disabling its own pipeline, which it helped build and had already shut off."
https://nymag.com/intelligencer/article/who-blew-up-the-nord-stream-pip…
Kerätäänpä yhteen mitä tiedetään putkiasiasta.
1. 7-8.10 vallitsi voimakas syysmyrsky, tuuli pohjoisesta, merellä huiput 33 m/s. Tästä ei ole epäselvää.
2. Sää huononi enemmän kuin sääennuste lupasi.
7.10. 16:17 "Tallinnan-laiva joutui palaamaan Helsinkiin kesken matkan
Helsingistä Tallinnaan matkalla ollut Viking XPRS ei päässyt Tallinnan satamaan, vaan joutui kääntymään kesken kaiken takaisin Helsinkiin, kertoo Viking Line liikennetiedotteessa. Muutos johtuu sääolosuhteista.
– Sääolosuhteet pahenivat ennustetusta matkan aikana, Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlund kertoo sähköpostitse
3. Miksi Pietarista Kaliningradin matkalla ollut 40 vuotta vanha laiva lähti Pietarista?
Todennäköisesti samasta syystä kuin Viking XPRS lähti. Tosin kuin sääennuste lupasi "sääolosuhteet pahenivat matkan aikana".
4. Miksi venäläinen alus ei jatkanut matkaa kohti Kaliningradia?
Koska suomanlahden jälkeen pääsee tuuli Pohjanlahdelta täydellä voimalla ja nostaa korkeita aaltoja. Suomenlahden pohjoisosassa on paras suoja tuulelta ja aalloilta.
5. Miksi alus ankkuroi?
Lainaan kirjoittajaa jolla on yli 30 vuoden kokemus merenkulusta, HS:n kommenttipalstalta:
"Kuten tänään aamupäivällä tämän median kommenttipalstalla kirjoitin (ote tuosta kommentista):
Kun yhdistetään ajankohta (viikonloppu) ja Suomenlahdella vallinneet olosuhteet, Viron merivoimien komentaja Jüri Saskan viileän ammattimainen toteamus, että vaurioiden perusteella näyttää siltä, että putkea olisi vedetty sivusta päin, päästään lähemmäs arkista todellisuutta. Mistä siis tällaiset vauriot voivat syntyä ?
Vastaus lienee; Myrskyssä ankkuroituneen aluksen ankkurin laahautumisesta. Jo kahdessa päivässä näyttää näiltä merenkulkijoilta unohtuneen, että merisää oli poikkeuksellisen huono, useat Suomenlahden lautat kääntyivät takaisin tai eivät lähteneet liikkeelle lainkaan. En pitäisi ihmeenä, että sää yllätti jostain Venäjän Suomenlahden perukan satamasta lähteneen rahtialuksen, joka päätti pelastautua ankkuroitumalla vastatuuleen.
Aamuiseen kommenttiin lisäksi: Reippaat 30 vuotta avomeriä purjehtineena tiedän minkä jokainen aluspäällikkö: Armottomassa merenkäynnissä avomeri on rannikkoa turvallisempi ja ankkurointi tuulta vasten pohja-ankkurilla tai ajoankkurilla on pelastustoimenpide johon voi aina turvautua, ellei maasuojaa ole tarjolla."
On siis monta perustetta, jotka eivät osoita tahallisuutta.
MUTTA kun nyt on tilaisuus, niin julistakaa sota ja aloittakaa ampuminen.
Itse asiassa hyvät NATO -innokaat, totean että jos ette nyt aloita sotaa Venäjän kanssa olette vellihousuja ja tyhjän uhoajia.
Muistakaa kuten HS sanoi, sota on ihmisen parasta aikaa.
Kaasuputken hajotti mursu joka meni makoilemaan sen putken päälle. Edellinen mursu joka suomeen tuli menehtyi nälkään koska kukaan ei tajunnut antaa sille ruokaa, ehkä tämän menehtyneen mursun kaveri kävi kostotoimenpiteenä tuhoamassa sen kaasuputken.
Siis: Miten niitä voidaan vahtia merenpohjassa?
Ja mistä resurssit?
Eli millä taholla on antaa laitteita ja henkilöstöä tuollaiseen?
Vierailija wrote:
Tussahti! :D Just iltalehden livelähetyksessä krp yms johtajat kertoo että eivät tiedä mikä putken on hajottanut ja räjähdys on epätodennäköinen. Täälläkin porukka vinkui jo että venäjä on syyllinen :D
juuri niin. Kuten viimeksikin. Mutta ei ollut venäjä. Ihmiset ei huomaa jatkuvaa vihan lietsontaa
Vierailija wrote:
Ahdistava tämä maailmantilanne ja jatkuvasti pahemmaksi menee.
Vasta nyt huomaa, missä lintukodossa olemme eläneet vuosikymmeniä.
Sääli että juui nyt kyn meillä vaihtuu pressa ja hallituskin varmaan, tosin ehkä hyväkin koska niinnistö on väsynyt ja orpo peokas ja yllättynyt .
Vierailija wrote:
Kannattaa varmaan pitää myös mielessä se, että suomalaiset ovat joskus vähän liiankin rehellisiä emmekä ehkä edes osaa epäillä vilunkia muilta. Monet Israelin festareilla olleista kertoivat Hamasilla oli esim. Israelin armeijan univormuja jolloin eivät osanneet varoa ennenkuin tulitus alkoi.
Nyt epäillään kyllä koko ajan Venäjää ja syytetään vaikka ihan on itse taloutemme tuhottu, tai poliitikkojen päätokset
Sabotaasin mahdollisuus jäi kyllä vahvasti leijumaan ilmaan tuon liven jälkeen.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tussahti! :D Just iltalehden livelähetyksessä krp yms johtajat kertoo että eivät tiedä mikä putken on hajottanut ja räjähdys on epätodennäköinen. Täälläkin porukka vinkui jo että venäjä on syyllinen :D
juuri niin. Kuten viimeksikin. Mutta ei ollut venäjä. Ihmiset ei huomaa jatkuvaa vihan lietsontaa
Tämäkin menee samalla tavalla kuin edellinen tapaus.
1.Putki hajoaa
2.Suomalaiset vinkuu "venäjä on syyllinen" parin päivän ajan, ihmiset ovat kuin jossain psykoosissa ja ne unohtavat oman järjen käytön
3. Uutiset kirjoittaa "venäjä hajotti putken"
4. Yhdysvaltalaiset ja saksalaiset pitää todennäköisenä että putken hajotti ukrainamielinen ryhmä.
5. Asia lakaistiin maton alle eikä mediat siitä enää edes kirjoittele
6. Muutama psykoosi potilas yhä huutaa "venäjä hajotti ne putket"
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ahdistava tämä maailmantilanne ja jatkuvasti pahemmaksi menee.
Vasta nyt huomaa, missä lintukodossa olemme eläneet vuosikymmeniä.
Sääli että juui nyt kyn meillä vaihtuu pressa ja hallituskin varmaan, tosin ehkä hyväkin koska niinnistö on väsynyt ja orpo peokas ja yllättynyt .
Hallitus ei vaihdu toistaiseksi.
Ja presidenttikin vasta, vajaan viiden kuukauden kuluttua.
Mitkäs ihmeen vahvistamattomat tiedot... "Nyt vahvistamattomat tiedot kertovat, että asialla olisi Venäjä."
Vierailija wrote:
Tussahti! :D Just iltalehden livelähetyksessä krp yms johtajat kertoo että eivät tiedä mikä putken on hajottanut ja räjähdys on epätodennäköinen. Täälläkin porukka vinkui jo että venäjä on syyllinen :D
Kyllä siellä tiedetään, mutta mitään ei haluta kertoa. Seuraa Viron uutisia.
Vierailija wrote:
Sabotaasin mahdollisuus jäi kyllä vahvasti leijumaan ilmaan tuon liven jälkeen.
Ainakin sanoivat että räjäytys on epätodennäköinen.
Ulkoinen tekijä jos sen putken on hajottanut niin melko suurella todennäköisyydellä ankkuri tai sitten joku sukellusvene ottanu vähän mahasta kiinni pohjaan :D