Israel VS. palestiinalaiset. Miksi nämä kaksi kansaa ovat ikuisessa riidassa ja kostojen kierteessä? Mitä järkeä koko touhussa edes on!
Juutalaiset vs. muslimit.
Kaksi kunnian ja koston kulttuuria vastakkain. Tuloksena on ikuinen - sukupolvesta toiseen jatkuva - sota niin kuin monissa Afrikan tulisissa heimokulttuureissa.
Eikö kuitenkin olisi fiksumpaa pistää nämä periaatteet sivuun ja tehdä ikuinen rauha? Niin kuin kristityt maat tekevät.
Vai onko juutalaisille ja muslimeille rauha ihan mahdoton ajatus? Ainakaan islam ei ole rauhan uskonto.
Kommentit (77)
No jos ajattelet, että vaikkapa Suomeen yhtäkkiä tulisi miljoonia ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja he perustaisivat tänne oman valtionsa ja sulloisivat kaikki suomalaiset vaikkapa Kouvolaan vailla kunnollista itsehallintoa ja mahdollisuutta määrätä omista asioistaan, niin eiköhän se täälläkin alkaisi jonkin verran kiukuttaa.
Ne on kaikki monikulttuurin aiheuttamia ongelmia. Se hutut teki sitä ja tutsit tätä syyttely on turhaa. Näiden ihmisten kuuluu asua erikseen.
Väkivaltaan kehottava muslimikulttuuri ei myös auta asiaa.
Ai että kristityt maat tekevät ikuisen rauhan? Siis niin kuin Venäjä ja Ukraina? Varmaan siellä muslimimaissa ne lukevat uutisia ja ajattelevat, että taas ne kristityt sotii keskenään.
Jotenkin todella lapsellinen idea koko Israel alkujaan. Mitä muuta lopputulosta voisikaan odottaa?
Nykyajan palestiinalaiset ovat samaa kansaa kuin Vanhan testamentin filistealaiset. Jos he ovat ryskänneet 3000 vuotta niin miten he yhtäkkiä lopettaisivat.
Vierailija kirjoitti:
No jos ajattelet, että vaikkapa Suomeen yhtäkkiä tulisi miljoonia ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja he perustaisivat tänne oman valtionsa ja sulloisivat kaikki suomalaiset vaikkapa Kouvolaan vailla kunnollista itsehallintoa ja mahdollisuutta määrätä omista asioistaan, niin eiköhän se täälläkin alkaisi jonkin verran kiukuttaa.
Erona tietenkin, että Suomi on itsenäinen valtio. Kun juutalaiset alkoivat muuttaa Palestiinaan oli alue osa ottomaanien valtakuntaa ja sen romahdettua osa Brittien imperiumia. Juutalaiset ajoivat britit pois ja perustivat paikalle oman valtion. Palestiinalaiset eivät olleet koskaan tavoitelleet itsenäisyyttä.
Islam on rau han us kon to, sanoo suomalainen zuuwakki. Kyllä kai se sitten on niin.
Silmä silmästä hammas hampaasta-ajattelu molemmissa uskonnoissa. Sitä Jeesus yritti muuttaa, mutta....Se etteivät tuosta päästä irti, osoittaa sekä itsepäisyyttä että suunnatonta tyhmyyttä molemmin puolin.
Perustaisivat yhden valtion, jossa saavat asua ne jotka ovat valmiit elämään ihmisiksi keskenään, loput voi lähettää vaikka Etelämantereelle tappamaan toisiaan.

Ketkä lähetetään Etelämäntereelle? Ei tästäkään selvitä tappelutta.
Sehän perustuu ihan Toraan eli Mooseksen kirjoihin. Israelilaiset luulee että heillä oikeus sortaa ja tuhota kaikki vääräuskoiset pois tieltään. Israelhan on vuosikymmeniä vainonnut ja sortanut kaikki "vääräuskoisia" alueella, myös kristittyjä.
Siksi ihmettelen miksi jotkut kristityt ovat israelin puolella.
Vierailija kirjoitti:
Ai että kristityt maat tekevät ikuisen rauhan? Siis niin kuin Venäjä ja Ukraina? Varmaan siellä muslimimaissa ne lukevat uutisia ja ajattelevat, että taas ne kristityt sotii keskenään.
Kaksi kristittyä maata sotii keskenään, ja molemmat vieläpä ortodokseja. Ei Ukrainassa ja Venäjässä ole mistään uskonnosta kyse.
Vierailija kirjoitti:
Sehän perustuu ihan Toraan eli Mooseksen kirjoihin. Israelilaiset luulee että heillä oikeus sortaa ja tuhota kaikki vääräuskoiset pois tieltään. Israelhan on vuosikymmeniä vainonnut ja sortanut kaikki "vääräuskoisia" alueella, myös kristittyjä.
Siksi ihmettelen miksi jotkut kristityt ovat israelin puolella.
Muhammed se 600 luvulla hyökkäsi Israeliin ja alkoi sortaa juutalaisia. Islamissa ei ole mitään hyvää.
Antaapi heidän vaan ryskää siellä keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Sehän perustuu ihan Toraan eli Mooseksen kirjoihin. Israelilaiset luulee että heillä oikeus sortaa ja tuhota kaikki vääräuskoiset pois tieltään. Israelhan on vuosikymmeniä vainonnut ja sortanut kaikki "vääräuskoisia" alueella, myös kristittyjä.
Siksi ihmettelen miksi jotkut kristityt ovat israelin puolella.
Se liittyy jotenkin lopun aikoihin ja Jeesuksen toiseen tulemiseen. Ilmestyskirjassa lukee jotain, en muista. Ne on noita vapaiden suuntien edustajia enemmän, jotka kannattaa Israelia.
Lämmin suositus Netflix-sarjaan nimeltä Fauda! Siinä näkee tuon kostonkierteen ja ymmärtää vähän molempia osapuolia
Vierailija kirjoitti:
Muhammed hyökkäsi Israeliin 600 luvulla, ja sota on jatkunut siitä asti.
Hamaksen takia Gaza on Israelin tiukan kontrollin alla. Islam on pahuuden uskonto. Kukaan arabimaa ei halua ottaa palestiinalaisia, vaikka Israelin alue on vain 1 prosentti arabien hallitsemista muista maista lähi-idässä. Tai palestiinalaiset eivät tajua lähteä sieltä muihin maihin. Alue kuuluu Israelille eikä arabeille.
Israelin valtion on olemassa vasta vuodesta 1948.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silmä silmästä hammas hampaasta-ajattelu molemmissa uskonnoissa. Sitä Jeesus yritti muuttaa, mutta....Se etteivät tuosta päästä irti, osoittaa sekä itsepäisyyttä että suunnatonta tyhmyyttä molemmin puolin.
Perustaisivat yhden valtion, jossa saavat asua ne jotka ovat valmiit elämään ihmisiksi keskenään, loput voi lähettää vaikka Etelämantereelle tappamaan toisiaan.
Ketkä lähetetään Etelämäntereelle? Ei tästäkään selvitä tappelutta.
Vastaus sisältyy viestiin jota kommentoit. Lue uudelleen.
600-luvulla elänyt väkivaltainen pedofiilierämaarosvo kehitteli kultin jossa hän oli päähahmo täällä maan päällä. Ammensi siihen rippeitä juutalaisuudesta ja oletti että ainakin paikalliset juutalaisheimot alkaisivat palvoa häntä profeettana. Eivät palvoneet vaan pilkkasivat. Siitä lähtien islam on pitänyt juutalaisia apinoiden ja sikojen jälkeläisinä joiden kanssa ei pidä kaveerata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muhammed hyökkäsi Israeliin 600 luvulla, ja sota on jatkunut siitä asti.
Hamaksen takia Gaza on Israelin tiukan kontrollin alla. Islam on pahuuden uskonto. Kukaan arabimaa ei halua ottaa palestiinalaisia, vaikka Israelin alue on vain 1 prosentti arabien hallitsemista muista maista lähi-idässä. Tai palestiinalaiset eivät tajua lähteä sieltä muihin maihin. Alue kuuluu Israelille eikä arabeille.Israelin valtion on olemassa vasta vuodesta 1948.
Tosiaan jos mennään niin kauas, että aletaan miettiä oliko ensin kana vai muna niin kyllä se oli muslimit jotka ensin alkoivat juutalaisia sortamaan. Mohammed suuttui, kun juutalaiset eivät hyväksyneet häntä profeettana ja seuraajineen surmasi kokonaisia juutalaisheimoja Arabiassa. Ja lukekaapas mitä Koraani sanoo iuutalaisista. Sillä ei tietenkään ole paljon tekemistä sen kanssa, että israel on jo vuosikymmeniä rakentanut laittomia siirtokuntiaan palestiinalaisten maille.