Minkälainen matkailuvuosi; vuosi 2023 on ollut omalta osaltasi?
Oletko matkaillut paljon?
- kotimaassa
- ulkomailla
Missä?
- plussat ja miinukset
plussat ja miinukset
Kommentit (44)
Minulla on pienin hiilijalanjälki eli elän kaikkein ympäristöystävällisemmin.
Matkustan vain töihin autolla ja kesämökilläni vietin aikaa kesällä ja sinne matkustin myös autolla joka on 50km päässä kodistani.
Kesällä kolme viikkoa Unkarissa ja Slovakiassa. Pian Suomeen ja jouluna Italiaan. Asun kehitysmaassa ja ei kiinnosta lomailla missään muualla kuin ihanassa Euroopassa.
Kävin Saksassa musiikkitapahtumissa kolme kertaa, Hampurissa, Frankfurtissa ja Püttlingenissa. Kaksi ensimmäistä sisäkonsertteja ja kolmas oli kolmipäiväinen festari. Kivaa oli ja hyvää musiikkia. Ensi kuussa lähden varmaan Tukholmaan konserttiin. Suomeakin kiertelin kesällä jonkin verran festareiden perässä. En niin välitä matkustelusta, mutta ikävä tosiasia on, että kaikki bändit eivät vaan Suomeen tule.
Lasketaanko matkailuksi jos ollut reissutöissä? 🤣
Mutta Turkissa oon käynyt kolmesti tänä vuonna ja vielä ainakin kerran meen käymään. Kotimaassa ei oo muuten ehtinyt matkailla muuta kuin työmatkat.
Matkustin kävellen kauppaan ja toin tulijaisiksi olutta ja tupakkaa.
Unohtumaton matka.
Hiihtolomalla taidettiin olla yksi yö Nokialla kylpylässä. Kesällä käytiin risteilyllä Tukholmassa ja autoreissulla Pirkanmaa-Varsinais-Suomi-seutuvilla. Syyslomalla ollaan lähdössä Välimerelle. Lisäksi vuoteen on mahtunut useita viikonloppumatkoja mummolaan.
Nokian Eden on perushyvä paikka, lapset tykkää liukumäestä. Tukholman reissu yllätti positiivisesti, risteilyistä on jäänyt vähän kämäinen kuva, mutta lasten ja isovanhempien kanssa oli oikein rattoisaa, lisäksi pysähdys Tukholmassa oli sopivan mittainen tutustua sielläkin valittuun kohteeseen.
Autoreissu perheen kanssa oli mukava, joku hippusen parempi ruokapaikka matkalle olisi ollut kiva lisä, nyt meni vähän lounasravintoiden ja huoltsikoiden antimilla, tai itse kokaten.
Vierailija kirjoitti:
2023 reissut
helmikuussa miehen ja pojan kanssa 4pv reissu Alpeille
huhtikuussa kaverin kanssa reissu Lissaboniin
kesäkuussa koko perheen kanssa reissu Italiaan Garda-järvelle
heinäkuussa tyttären kanssa reissu Göteborgiin keikalle
elokuussa reissu pojan kanssa Vilnaan
syyskuussa reissu miehen kanssa LappiinToki pieniä kotimaan reissuja noiden lisäksi
Siinä varsin koskea hiilijalanjälki.
Pitkä Karibian risteily, Ranskan ja Espanjan reissut sekä Lapin lasketteluloma tälle vuodelle.
En ole matkaillut missään. Plussat: ei ole tarvinnut matkustaa. Miinukset: ei sellaisia ole.
t. anti-matkustelija
Tänä vuonna olen käynyt Malagassa, Lontoossa ja Tallinnassa, ensi viikolla pariksi päiväksi Tukholmaan. Suomessa olen yöpynyt hotellissa tms. Helsingissä ja Turussa pari kertaa. Ensi vuodelle on suunnitteilla Rukan reissu hiihtolomalla ja kolmen viikon Espanjan matka. Syksyllä varmaan menen taas Lontoossa käymään. Aika samoissa kohteissa näköjään tulee käytyä, kun ne on suosikkeja.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ohis, mutta ihan pakko kysyä: miksi sijoitit keskelle otsikkoasi puolipisteen?
Hyvin erikoista kielenkäyttöä täällä näkee, mutta tuo on kyllä ihan omassa kategoriassaan.
Hyvin erikoista porukkaa täällä näkee,
mutta kyllä tämä on ihan omassa kategoriassaan.
🤣🤣😂😂🤪🤪
Tallinnassa kävin kaksi kertaa. Toinen reissu lapsen kanssa. Toinen reissu kaveriporukalla. Eri tavoin kumpikin matka oli täysi 10.
Kesällä käytiin Espanjassa, Aurinkorannikolla. Ai kun oli ihanaa meille iltavirkuille olla ulkona vielä puolilta öin. Lapsetkin siellä vaan tivolissa vielä siihen aikaan!
Edinburgh ja Glasgow Skotlannissa
+Edinburgh oli kaunis kaupunki, jonne haluan uudestaan
-Glasgowista jäi vähän likainen kuva,
+mutta kaupungissa on hienoja museoita ja ihana puisto
+Helppo kulkea junalla ja bussilla
Toscanan ja Ligurian alue Italiassa
+Upeat, monipuoliset maisemat, ihana maaseutu ja kaunis arkkitehtuuri
+Hyvät viinit
-Firenze hirveä turistirysä
+Siena, Lucca ja Radda kivoja kaupunkeja
Split Kroatiassa
+Erittäin hyvä ruoka ja hyvät viinit
+Kaunis, mutta karu luonto
-Arkkitehtuuri ja kaupungit ei kummoisia
-Ihmiset ei erityisen ystävällisiä
Riika Latviassa
+Kaunis vanhakaupunki, jossa kivoja pikkuliikkeitä ja ravintoloita
+Hienoja puistoja
+Sopiva kohde viikonloppureissuun
Tuli reissattua normaalia enemmän ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kesällä siellä Suomessa
Syksyllä BarcelonassaSiinä matkat olikin
Ulkosuomalainen
Kirjoitan tämän ihan hyvällä, älä ymmärrä väärin.
Haaveilin pitkään ulkomailla asumisesta. Se kaatui rohkeuden puutteeseen. Olen lohduttanut itseäni sillä, että nyt pääsen sentään lomalla ulkomaille eikä niinpäin että pitäisi lomalla matkustaa Suomeen.
Amsterdamissa, mutta se oli työmatka, Ranskassa.
Kävin Porvoossa.
+ oli ihanan kuuma ja aurinkoinen päivä
- hellepäivät loppuivatkin sitten siihen, enkä tullut käyneeksi muualla
Talvilomareissu Thaimaassa, kesällä välimerellä viikko. Muutama kotimaan kohde, viikko Tshekissä ja yksi Tallinnan reissu.
Alkuvuodesta kuukaudeksi Thaimaahan. Kesällä pari mökkireissua ja loppukesästä kylpylään 2 yöksi. Syyslomaviikolle varattuna 5 yön kylpyläloma. Sen jälkeen ei varmaan mitään reissuja ole tulossa.
Vierailija kirjoitti:
2023 reissut
helmikuussa miehen ja pojan kanssa 4pv reissu Alpeille
huhtikuussa kaverin kanssa reissu Lissaboniin
kesäkuussa koko perheen kanssa reissu Italiaan Garda-järvelle
heinäkuussa tyttären kanssa reissu Göteborgiin keikalle
elokuussa reissu pojan kanssa Vilnaan
syyskuussa reissu miehen kanssa LappiinToki pieniä kotimaan reissuja noiden lisäksi
Kivoja kohteita.
Ihan kiva
3 x 1kk Italiassa ja pari piipahdusta Tallinnassa.
Ensvuonna sitten enemmän
Kotimaassa 0