Miksi moni 25-30-vuotias " ei ikinä lapsia" -tyyppi haluaakin 40-vuotiaana lapsia?

Saatte raataa loppuelämänne siellä töissä ellette ole sitten jotain sosiaalisakkia

Oijoijoi... :D



Katos, eivät todellakaan kaikki nuorena lapsen saaneet ole missään hanttihommissa. Sinnemäen Annikin päässyt ihan Arkadianmäelle asti ;)



Toisekseen, ihan tieteellisesti todistettu, että pisimmät suhteet ovat nuorena lapsensa saaneilla.



Toiset voi saada kaiken. :)

kommenteissa, on se, että he ovat vakuuttuneita, että he eivät olisi olleet kypsiä vanhemmuuteen aikaisemmin.



Minä taas uskon, että olisi. Uskon, että vanhemmuus kasvattaa ihmistä. Oli lapsen saanut sitten 20v tai 40v, ainoastaan se hurja vastuu lapsesta kasvattaa ihmisestä kypsää.



Itse sain esikoiseni ollessani 21-vuotias. Nyt vähän vanhettuani 21v vaikuttaa todella nuorelta. Ihan kivasti nuo lapset olen kuitenkin mielestäni saanut kasvatettua. En itse asiassa tunne henkilökohtaisesti vanhempia äitejä, mutta ei minulla ole erityisiä ennakkoasenteita heitä kohtaan. Paitsi, että ehkä yli 60-vuotiaiden ei pitäisi hommata lapsia.



Onkin sitten eri asia, milloin on itse halukas ja valmis ottamaan lapsen vastaan. Se voikin sitten kovasti vaihdella. Itse olin ollut useamman vuoden naimisissa esikoisen syntyessä. Bilettämään ei ole koskaan tehnyt mieli, nyt olen jo 30v, kai se himo olisi jo iskenyt jos olisi tullakseen? Elämä on helpompaa nyt kuin pienten lasten kanssa, ovathan he jo koulussakin.

matkustelevat jne mitä ei sitten muutaman pennun kanssa ei enää niin vaan tehdäkään...

voihan se olla niinkin. Itse kouluttauduin sitten lasten kanssa. Eikä mulla ollut mitään burn outtia, enkä kuollut väsymykseen. Ja mikä onkaan parempaa matkustusseuraa kuin sellainen, jonka on itse kasvattanut? :D



Kysymys lienee vain siitä, missä järjestyksessä haluaa asiat tehdä. Itse vain en ole koskaan pitänyt lapsia rajoittavana tekijänä millekään touhulle.



27

joskus 25-vuotiaanakin vielä - kyllä! - että en olisi siirtänyt lapsilleni kovin hyvää mallia. Kannatti käydä terapia ensin.

vanhempana lapsen saaneet ovat aika epäkypsiä ja mielenterveysongelmaisia. Ei kai se ihan niinkään ole? Toivottavasti ainakaan...

mutta sitten mieli muuttui, olin tosin noin 34 vuotias kun sain ensimmäisen lapsen

jos kaikki minkä päättäisi teini-iässä tai parikymppisenä, pitäisi kestää loppuiän. Elämäntilanteet vaihtuvat, ja se, mitä piti joskus tärkeänä menettää merkityksensä ja päinvastoin.



Mä itse kuulun niihin jotka on tehnyt lapset vanhempana, olin 33 kun esikoinen syntyi. Nuorena oli niin tärkeätä viettää opiskelijaelämää ja bailata ja matkustaa, en halunnut lapsia...mutta sitten se riitti ja halusin perheen. Ja nyt on bailattu, opiskeltu, matkusteltu, on mies ja lapset. Mitä voisi enempää pyytää? Ja kun lapset on täysi-ikäisiä, olen vähän yli 50 ja kiipeilemässä Andeilla

Joku tekee lapsen nuoermpana, toinen vanhempana. Niin on ollut aina ja tulee olemaan.



Mutta omien valintojen pohjalta ei ole hyvä toista tuomita: kun minä tein näin, tuon täytyy olla väärässä. Suvaitsevaisuutta kehiin tässäkin asiassa, pliis!

ethän tosissasi suunnittele elämääsi noin pitkälle.

Mahtaa olla pettymys suuri jos asiat ei menekään noin.

Omat vanhempani saivat lapset nuorena mutta kävikin niin että isä kuoli 38-vuotiaana ja äiti sairastui reumaan ja jäi eläkkeelle nelikymppisenä.

Vierailija:

Ehkä just siksi, että tietää, että kun se " oma aika" jälleen tulee, ei ole vanhainkotikunnossa, vaan vielä kohtuullisen nuori.

Mulle lapsen paras on myös se, että saa pitää meidät vanhemmat mahdollisimman pitkään luonaan, ja että meistä on mahdollisten lastenlasten kanssa aikanaan myös apua, eikä olla mitään hautakamaa vielä silloin.

Vierailija:

perhe-elämään vähän vanhempana ja paljon nähneenä. Ei ole kiire sitten koko aika johonkin bilettämään vaan voi keskittyä lapsen parhaaseen.

En ymmärrä tätä, että lapsia pitäisi ruveta väkisin vääntämään parikymppisenä vaikka ei olisi mitään halua sellaiseen. Jos joku kokee, että on valmis äidiksi 21- vuotiaana, niin sitten on. Minä en ollut ja ei ole moni muukaan.



Harvempi myöskään haluaa lapsia tehdä ilman puolisoa. Toiset kun löytävät sen puolison vasta vanhemmalla iällä.

ongelmiimme. LÄhinnä ne ongelmat ovat kummunneetkin siitä, että elämässä ei ole ollut varsinaista tarkoitusta, ja se on ajanut kaikkiin idioottimaisuuksiin.



Molemmat ollaan muuten vielä esikoistemme isien kanssa ja molemmilla toinen lapsikin tullut jo, ja ikää 28-vuotta.

Hävettäisi elää parikymppisen aivoituksilla loppuikänsä. Ihminen kasvaa ja kehittyy koko elämän ajan. Jotkut ovat kypsiä kaksivitosina, jotkut kuvittelevat olevansa. Henkinen kypsyys on yksilöllinen prosessi, ei sitä voi henkkareista päätellä.

itkua lapsettomuudesta, jos se on täysin itseaiheutettua em. syillä.

Vierailija:

Se elämä näytti niin hienolta, etten halunnut luopua siitä. Sitten täytin 38 ja olin jo saavuttanut paljon. Mietin, tämänkö pitäisi riittää hautaan asti ja totesin, että ehkä perhe olisi kuitenkin kiva.

Olin onnekas, minulla on hyvä mies ja ihana lapsi.

Aika aikaansa kutakin. Olisi tietysti hienoa, jos elämä olisi hieman pidempi ja hedelmällisyysikä kestäisi kauemmin. Siten voisi helpommin hankkia sen ns. kaiken.

Suurin osa miehistä tekee juuri näin. Eikä se ole suuren ihmetyksen aihe. Mutta toiset naiset eivät soisi sitä toisilleen. Hämmentävää?

Aika hassua, olin 25-vuotias kun ensimmäinen lapsi syntyi ja taisinkin olla aika nuori?



Toinen lapsi syntyi, kun olin 30-vuotias ja nyt haaveilen kolmannesta. Jos päätämme vielä hankkia lapsen, olen ainakin 35-vuotias hänet saadessani. Kuka tietää, vaikka siihen neljänteenkin vielä sekoaisi.



Olen nyt 33-vuotias ja aivan kakara vieläkin. Työelämässä olen ollut pian 15 vuotta ja naimisissakin pian 10 vuotta. Elämä on ihanaa enkä ainakaan tunne itseäni vanhaksi!

Onpa sinulla teinimäinen taka-ajatus, että ihmiset kaipaisivat sinun ihailuasi tai välittäisivät vähääkään arvostelustasi. Jokainen elää omaa elämäänsä.

AInahan elämä voi yllättää, mutta sen luulisi tyhmimmänkin av-mamman tajuavan.

Ja kuule, jos mä nyt sattuisin kuolemaan 38-vuotiaana, niin luulenka että olisin enemmän kuin onnellinen, kun olisin saanut nähdä lasteni kasvavan jo teini-ikään ja tietäisin heidän aina muistavan minut jne. Olisi aika karua jättää jälkeensä taaperoita ja vauvoja ilman äitiä.

Vierailija:

ethän tosissasi suunnittele elämääsi noin pitkälle.

Mahtaa olla pettymys suuri jos asiat ei menekään noin.

Omat vanhempani saivat lapset nuorena mutta kävikin niin että isä kuoli 38-vuotiaana ja äiti sairastui reumaan ja jäi eläkkeelle nelikymppisenä.

Vierailija:

Ehkä just siksi, että tietää, että kun se " oma aika" jälleen tulee, ei ole vanhainkotikunnossa, vaan vielä kohtuullisen nuori.

Mulle lapsen paras on myös se, että saa pitää meidät vanhemmat mahdollisimman pitkään luonaan, ja että meistä on mahdollisten lastenlasten kanssa aikanaan myös apua, eikä olla mitään hautakamaa vielä silloin.

Vierailija:

perhe-elämään vähän vanhempana ja paljon nähneenä. Ei ole kiire sitten koko aika johonkin bilettämään vaan voi keskittyä lapsen parhaaseen.

26-vuotiaana että koskaan en halua lasta, onneksi mieli muuttui muutaman vuoden sisällä ja 30-vuotiaana synnytin poikamme joka nyt on 4-vuotias ja päivääkään en ole katunut. Toistaiseksi ainakin olemme sitä mieltä että lisää lapsia emme halua.

Eli teiniäitien lapset saa lapset teineinä, vanhempien vanhempien vanhempina (olipas hieno lause : ))

Työelämässä nyt pärjäilee aina jossain määrin, jos on terve ja täyspäinen. Eikä kaikki ammatit todellakaan ole mitään uraputkiammatteja, tuollaiset lausunnot on ihan naurettavia.

T: Äiti 28-v, kaksi lasta ja hyvät uranäkymät.

Vierailija:

ettei se nelikymppisen lapsi voi hankkia omia lapsia jo parikymppisenä? Silloin on nelikymppinen äiti vasta kuusikymppinen mummo...

Ja mitä siihen työelämässä pärjäämiseen tulee niin minä en ainakaan edes sen kummemmin hinkua takaisin töihin. On tullut tienattua ja hankittua omaisuutta ja sijoituksia sen verran. Ja kovapalkkainen mies.