Miksi psykologikäynnit/keskusteluapu/terapia ovat monelle aina tarjottavia patenttiratkaisuja?

Vierailija kirjoitti:

Hyviä pointteja. Ongelmana on, että meillä on edelleen huono käsitys siitä, millaisille potilaille missäkin vaivoissa psykoterapia on tehokas ja keille tehoton. Se on vahvasti näytetty toteen, että oma motivaatio ja hyvä terapeutin ja potilaan yhteistyösuhde sekä potilaan suotuisa elämäntilanne ovat merkittäviä tekijöitä tuloksellisuudessa oireista tai häiriön laadusta riippumatta.

Mutta nyt kuvitellaan, että kun ihminen saadaan väkisin kammettua kenen tahansa luo juttelemaan oli elämäntilanne miten kaoottinen tahansa ja kuvitellaan, että näin korjaantuu lähes mikä tahansa psyykkinen oire... Ei suurempaa itsepetosta olekaan!

Ei varmaankaan kuvitella. Mutta nähdään, että jos hän menisi ja jos hän löytäisi oikean terapeutin ja olisi motivoitunut muutokseen, hänen elämänlaatunsa kohenisi. Ihan kuin nähdään, että alkoholistin olisi hyvä mennä myllyhoitoon tms. laitokseen. Harva alkoholisti kuitenkaan menee. 

Olen itse terapiassa eikä se elämäntilannettani korjaa, mutta korjaa jaksamistani elämäni ja elämäntilanteeni suhteen, ettei tarvitse olla täysin toimintakyvyttömänä. 

Vierailija kirjoitti:

Taitaa ravistaa sitä mieltä olevien maailmankuvaa. On helpompi ajatella että mielenterveys on helposti korjattavissa oleva ongelma eikä kyetä näkemään, ettei kaikkea terapialla tai tukikäynneillä voida ratkaista.

Itselleni tuli mieleen kommentistasi, että onko raiskauksen tai väkivaltaa kohdanneille terapiasta mitään apua ja hyötyä? Olen itse joutunut kokemaan sitä ainakin kolmesti elämäni aikana. Ja olen omien etenkin julkiselta puolelta saatujen huonojen kokemusten takia, tai niiden seurauksena erittäin psykiatriakriittinen. Ja asiasta toiseen, miten niistä kokemuksista, seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyistä voi ylipäätään koskaan selvitä ja toipua henkisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa ravistaa sitä mieltä olevien maailmankuvaa. On helpompi ajatella että mielenterveys on helposti korjattavissa oleva ongelma eikä kyetä näkemään, ettei kaikkea terapialla tai tukikäynneillä voida ratkaista.

Itselleni tuli mieleen kommentistasi, että onko raiskauksen tai väkivaltaa kohdanneille terapiasta mitään apua ja hyötyä? Olen itse joutunut kokemaan sitä ainakin kolmesti elämäni aikana. Ja olen omien etenkin julkiselta puolelta saatujen huonojen kokemusten takia, tai niiden seurauksena erittäin psykiatriakriittinen. Ja asiasta toiseen, miten niistä kokemuksista, seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyistä voi ylipäätään koskaan selvitä ja toipua henkisesti?

Olen hakenut apua väkivaltaisten suhteiden, traumalapsuuden ja seksuaaliväkivallan jälkeen. Kyllä siellä on saanut työkaluja siihen, ettei enää ikinä joutuisi tuollaisiin tilanteisiin uudelleen tai osaisi poistua niistä nopeimmalla mahdollisella tavalla. On myös oppinut hahmottamaan itseään, omaa arvoaan, omaa toimintaansa toisten suhteen jne. 

Sinulla saattaa olla ylimiellyttämistä, kynnysmattoutta, arvottomuudentunnetta, rakkaudentarvetta jne. niille voi tehdä paljonkin terapiassa. Lisäksi myös niille raiskaustraumoille voi tehdä paljonkin, vaikkei mitään takuuta tietysti ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"It may be tempting to seek solace in slumber after a traumatic event, but a study from the October 2012 issue of Neuropsychopharmacology found that sleeping too soon after trauma might lead to increased post-traumatic stress disorder symptoms."

Kiitos tästä tiedonjyvästä. Oman traumanaiheeni jälkeen aloin nukkua välittömästi, olin jo valmiiksi sängyssä. Mielelle tai keholle ei tullut mitään purkua ja siirtymää muuhun ennen unta ja ne sitten jäivät sinne. 

Itse en ole kohta kahteen vuoteen nukkunut kunnolla, kun kuormittava elämäntilanne iski puskista päälle. Hoitohenkilökunta (lekuri, psykiatri ja hoitsut) ei tosin pidä tilannetta traumaattisena. Mahdollisesti tästä johtuen koko tämä aika on sellaista harmaata mössöä, josta on vaikea saada kiinni ja muistikuvat ovat pätkittäisiä tai satunnaisia. En ole aivan varma haluaisinko selkeän muistikuvan nyt kuluneista parista vuodesta vai onko tämä sittenkin parempi.

Tuo nykyinen tilanne laukaisi myös muistikuvat ja tinteet vuosien takaa, joista osa pyörii hyvinkin selkeänä päässä ja painajaisissa. Näistå osaan kyllä sanoa, että toivoisin ettei ne olisi koskaan palanneet ns. Tietoisuuteen tai aktiiviseen muistiin.

Hermoston valveillaolon jatkuva alivireystila ja nukkuessa ylivireys? Ja jonkinlainen dissosiointi?

Joitain monisteita sain vireystiloista, joista kyllä tunnistan omaa oloani kummastakin päästä. Kuitenkin on jotenkin hankala saada kiinni siitä, et milloin mitäkin on ja miksi. Sain 5 tapaamista hoitsulta, joista viimeinen oli pari päivää sitten. Tuolla viimeisellä kerralla nyt puhui dissosiaatiosta, joka ensi alkuun sanana hätkähdytti, kun jotenkin pika googlaus antoi linkkejä näihin sivupersoona juttuihin, joita en kyllä itsellä tunnista tai tunnusta. Jotenkin itse miellän ehkä siihen, että koska en pysty nukkumaan kunnolla ja kuormittava elämäntilanne jatkuu, niin aivotoiminta täysin lamaantunut ja siksi nämä kaikki lieveilmiöt.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa ravistaa sitä mieltä olevien maailmankuvaa. On helpompi ajatella että mielenterveys on helposti korjattavissa oleva ongelma eikä kyetä näkemään, ettei kaikkea terapialla tai tukikäynneillä voida ratkaista.

Terapia voi kestää vuosia. Ei se mikään helppo ratkaisu ole, mutta moniin ongelmiin nimenomaan se oikea ja toimiva ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"It may be tempting to seek solace in slumber after a traumatic event, but a study from the October 2012 issue of Neuropsychopharmacology found that sleeping too soon after trauma might lead to increased post-traumatic stress disorder symptoms."

Kiitos tästä tiedonjyvästä. Oman traumanaiheeni jälkeen aloin nukkua välittömästi, olin jo valmiiksi sängyssä. Mielelle tai keholle ei tullut mitään purkua ja siirtymää muuhun ennen unta ja ne sitten jäivät sinne. 

Itse en ole kohta kahteen vuoteen nukkunut kunnolla, kun kuormittava elämäntilanne iski puskista päälle. Hoitohenkilökunta (lekuri, psykiatri ja hoitsut) ei tosin pidä tilannetta traumaattisena. Mahdollisesti tästä johtuen koko tämä aika on sellaista harmaata mössöä, josta on vaikea saada kiinni ja muistikuvat ovat pätkittäisiä tai satunnaisia. En ole aivan varma haluaisinko selkeän muistikuvan nyt kuluneista parista vuodesta vai onko tämä sittenkin parempi.

Tuo nykyinen tilanne laukaisi myös muistikuvat ja tinteet vuosien takaa, joista osa pyörii hyvinkin selkeänä päässä ja painajaisissa. Näistå osaan kyllä sanoa, että toivoisin ettei ne olisi koskaan palanneet ns. Tietoisuuteen tai aktiiviseen muistiin.

Hermoston valveillaolon jatkuva alivireystila ja nukkuessa ylivireys? Ja jonkinlainen dissosiointi?

Joitain monisteita sain vireystiloista, joista kyllä tunnistan omaa oloani kummastakin päästä. Kuitenkin on jotenkin hankala saada kiinni siitä, et milloin mitäkin on ja miksi. Sain 5 tapaamista hoitsulta, joista viimeinen oli pari päivää sitten. Tuolla viimeisellä kerralla nyt puhui dissosiaatiosta, joka ensi alkuun sanana hätkähdytti, kun jotenkin pika googlaus antoi linkkejä näihin sivupersoona juttuihin, joita en kyllä itsellä tunnista tai tunnusta. Jotenkin itse miellän ehkä siihen, että koska en pysty nukkumaan kunnolla ja kuormittava elämäntilanne jatkuu, niin aivotoiminta täysin lamaantunut ja siksi nämä kaikki lieveilmiöt.

Dissosiaatio traumaan liittyen on paljon muutakin kuin sivupersoonat tai joku diu diu extreme -tila. Se on vaikka liiallista nukkumista, jopa työholismia -puuhailuun uppoamista, valveilla tai unessa tehtyä päiväuneilua, ajan katoamista käsiin, irtonaisuuden tunnetta itsestä, haavemaailmoihin katoamista (mielikuvitus, TV, elokuvat, kirjat) jne.

Suosittelen aloittamaan self helpin youtubessa, jos vaan jaksat. Ehkä Tim Fletcherillä voisi olla sinulle sopivaa materiaalia. Kuuntele binauraleita taustalla esim. hakusana release anxiety binaural Youtubeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiaa tarjoaa yleensä ihmiset jotka haluaa että haet apua muualta kuin heiltä. Jos et palaa enää heidän luokseen jättävät kyllä rauhaan.

Tämä ei koske vain palveluntarjoajia, vaan ihan esim. keskusteluissa tavalliset ihmiset hermostuvat herkästi, jos joku ei halua mennä psykologille.

Sama asiahan tuo eivät halua että tulet ongelmasi kanssa heidä luo. Jättävät rauhaan jos jätät heidät rauhaan.

En näe kyllä samana asiana. Ensinnäkin "jätät heidät rauhaan" kuulostaa siltä kuin keskusteluissa olisi joku hullu vainoaja, joka vainoaa muita keskustelussa. "Tulet ongelmasi kanssa heidän luo", no hhmmm, en näe tuota niin. Normaalikeskusteluissa keskustellaan, muutenhan ne eivät olisi keskusteluja.

Ei kukaan ehdota terapiaa jos et jatkuvasti jollain tavalla ole jatkuvasti vailla apua ongelmiin. Ihmiset haluaa unohtaa sinun ongelmasi eikä puuttua niihin. Jos ne tulevat jatkuvasti esille ei oikeastaan ihme että ihmiset kehottaa niihin hakemaan apua muualta.

Nimenomaan ihmiset ehdottavat todella herkästi terapiaa, ihan tälläkin palstalla olleissa keskusteluissa. Olen sekä havainnoinut tätä muiden keskusteluista että myös sellaisista, joihin olen itse osallistunut. Tähän yleensä liittyy myös voimakasta tuomitsemista ja mitätöimistä.

Tätä palstaa lukiessa huomaa, että isolta joukolta ihmisiä puuttuu normaalit vuorovaikutustaidot ja kyky tunnistaa tunteita. Osalla on sitten lisäksi muita mielenterveysongelmia. Psykoterapiasta olisi siis nimenomaan hyötyä monille, joten ei ihme, että sitä suositellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiaa tarjoaa yleensä ihmiset jotka haluaa että haet apua muualta kuin heiltä. Jos et palaa enää heidän luokseen jättävät kyllä rauhaan.

Tämä ei koske vain palveluntarjoajia, vaan ihan esim. keskusteluissa tavalliset ihmiset hermostuvat herkästi, jos joku ei halua mennä psykologille.

Sama asiahan tuo eivät halua että tulet ongelmasi kanssa heidä luo. Jättävät rauhaan jos jätät heidät rauhaan.

En näe kyllä samana asiana. Ensinnäkin "jätät heidät rauhaan" kuulostaa siltä kuin keskusteluissa olisi joku hullu vainoaja, joka vainoaa muita keskustelussa. "Tulet ongelmasi kanssa heidän luo", no hhmmm, en näe tuota niin. Normaalikeskusteluissa keskustellaan, muutenhan ne eivät olisi keskusteluja.

Ei kukaan ehdota terapiaa jos et jatkuvasti jollain tavalla ole jatkuvasti vailla apua ongelmiin. Ihmiset haluaa unohtaa sinun ongelmasi eikä puuttua niihin. Jos ne tulevat jatkuvasti esille ei oikeastaan ihme että ihmiset kehottaa niihin hakemaan apua muualta.

Nimenomaan ihmiset ehdottavat todella herkästi terapiaa, ihan tälläkin palstalla olleissa keskusteluissa. Olen sekä havainnoinut tätä muiden keskusteluista että myös sellaisista, joihin olen itse osallistunut. Tähän yleensä liittyy myös voimakasta tuomitsemista ja mitätöimistä.

Tätä palstaa lukiessa huomaa, että isolta joukolta ihmisiä puuttuu normaalit vuorovaikutustaidot ja kyky tunnistaa tunteita. Osalla on sitten lisäksi muita mielenterveysongelmia. Psykoterapiasta olisi siis nimenomaan hyötyä monille, joten ei ihme, että sitä suositellaan.

Vaikuttaa siltä, että normaalit vuorovaikutus ja tunnetaidot on vähemmistöllä. On surullista nähdä, millaisilla välineillä aikuiset ihmiset toimivat eivätkä edes näe mitään tarvetta kehittää itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ylipäätään on löydettävä jotain perustavanlaatuista vikaa ihmisestä, joka suhtautuu kielteisesti psykologiasiointiin? Miksi on ok olla menemättä kampaajalle ja leikata itse tukkansa, mutta ei ole ok olla menemättä psykologille? 

Näinpä juuri. Mutta ymmärräthän, että jos kuljet ympäriinsä huokailemassa "mun tukka on ihan hirvee, apua, mä en kestä tätä"

-

niin ihmiset saattavat ehdottaa kampaajalle menemistä.

Terapian kanssa sama juttu.

Entä jos toteaa, että en pidä tukastani, mutta en halua mennä kampaajalle? Pärjään tukkani kanssa, mutta en pidä siitä ja en halua kampaajalle. Miksi ei ole hyväksyttävää olla rauhassa tyytymätön? Miksi pitää lähes pakottaa kampaajalle?

Sitten pitää hyväksyä se, että sinua ei ehkä haluta seuraan, jos se tyytymättömyytesi vuotaa sinusta ulospäin etkä saa pidettyä sitä piilossa sisälläsi tai jos et edes halua pitää sitä piilossa sisälläsi.

Muutenkin on todella paradoksi haluta olla tyytymätön, koska tyytymättömyys aiheuttaa... no, tyytymättömyyttä. Se on mielen merkki sinulle itsellesi siitä, että jotain pitäisi tehdä toisin. OIet kuin alkoholisti, joka haluaa jatkaa juomistaan. Häneltäkin kaikkoaa monta läheistä. 

Mielenkiintoinen oletus, että kaikki haluaisivat seuraan. Lähtökohtaisesti en pidä ihmisistä ja en halua mihinkään erityiseen seuraan lukuunottamatta perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ylipäätään on löydettävä jotain perustavanlaatuista vikaa ihmisestä, joka suhtautuu kielteisesti psykologiasiointiin? Miksi on ok olla menemättä kampaajalle ja leikata itse tukkansa, mutta ei ole ok olla menemättä psykologille? 

Näinpä juuri. Mutta ymmärräthän, että jos kuljet ympäriinsä huokailemassa "mun tukka on ihan hirvee, apua, mä en kestä tätä"

-

niin ihmiset saattavat ehdottaa kampaajalle menemistä.

Terapian kanssa sama juttu.

Entä jos toteaa, että en pidä tukastani, mutta en halua mennä kampaajalle? Pärjään tukkani kanssa, mutta en pidä siitä ja en halua kampaajalle. Miksi ei ole hyväksyttävää olla rauhassa tyytymätön? Miksi pitää lähes pakottaa kampaajalle?

Sitten pitää hyväksyä se, että sinua ei ehkä haluta seuraan, jos se tyytymättömyytesi vuotaa sinusta ulospäin etkä saa pidettyä sitä piilossa sisälläsi tai jos et edes halua pitää sitä piilossa sisälläsi.

Muutenkin on todella paradoksi haluta olla tyytymätön, koska tyytymättömyys aiheuttaa... no, tyytymättömyyttä. Se on mielen merkki sinulle itsellesi siitä, että jotain pitäisi tehdä toisin. OIet kuin alkoholisti, joka haluaa jatkaa juomistaan. Häneltäkin kaikkoaa monta läheistä. 

Mielenkiintoinen oletus, että kaikki haluaisivat seuraan. Lähtökohtaisesti en pidä ihmisistä ja en halua mihinkään erityiseen seuraan lukuunottamatta perhettä.

Kuka sitä terapiaa sitten oikein ehdottelee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ylipäätään on löydettävä jotain perustavanlaatuista vikaa ihmisestä, joka suhtautuu kielteisesti psykologiasiointiin? Miksi on ok olla menemättä kampaajalle ja leikata itse tukkansa, mutta ei ole ok olla menemättä psykologille? 

Näinpä juuri. Mutta ymmärräthän, että jos kuljet ympäriinsä huokailemassa "mun tukka on ihan hirvee, apua, mä en kestä tätä"

-

niin ihmiset saattavat ehdottaa kampaajalle menemistä.

Terapian kanssa sama juttu.

Entä jos toteaa, että en pidä tukastani, mutta en halua mennä kampaajalle? Pärjään tukkani kanssa, mutta en pidä siitä ja en halua kampaajalle. Miksi ei ole hyväksyttävää olla rauhassa tyytymätön? Miksi pitää lähes pakottaa kampaajalle?

Sitten pitää hyväksyä se, että sinua ei ehkä haluta seuraan, jos se tyytymättömyytesi vuotaa sinusta ulospäin etkä saa pidettyä sitä piilossa sisälläsi tai jos et edes halua pitää sitä piilossa sisälläsi.

Muutenkin on todella paradoksi haluta olla tyytymätön, koska tyytymättömyys aiheuttaa... no, tyytymättömyyttä. Se on mielen merkki sinulle itsellesi siitä, että jotain pitäisi tehdä toisin. OIet kuin alkoholisti, joka haluaa jatkaa juomistaan. Häneltäkin kaikkoaa monta läheistä. 

Mielenkiintoinen oletus, että kaikki haluaisivat seuraan. Lähtökohtaisesti en pidä ihmisistä ja en halua mihinkään erityiseen seuraan lukuunottamatta perhettä.

Kuka sitä terapiaa sitten oikein ehdottelee?

Terveydenhoito. Selvennyksenä, etten ole hakenut apua mielen juttuihin. En viitsi avata tarkemmin, koska aiemmin se on johtanut keskusteluiden poistoon. Ja nettikeskusteluissa ihmiset erityisesti jos purkaa harmistustaan siitä, miksi ei uskota, ettei joku halua psykologille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaiset terapiansuosittelijat ja muut avun tarjoajat jättävät sinut heti rauhaan, kun lopetat itse vaivojesi valittamisen.

Miksi oletus on, että valittaa vaivoista? Lisäkysymyksenä, miksi ei voisi valittaa vaivoista? Miksi ihmisten on vaikeaa sietää mitään negatiivista? Tämä ei tarkoita, että valittaisin aina, mutta miksi aina pitäisi olla aurinkoinen jokaisessa paikassa ja hetkessä?

Monilla nyt vain on tapana pyrkiä tavalla tai toisella ratkaisemaan ikävät tilanteet. Kyllähän sitä yleensä mieluummin voi hyvin kuin huonosti, jos asiaan suinkin voi vaikuttaa. Voihan sen suoraan sanoakin, ettei kaipaa neuvoja vaan haluaa vain oksentaa pahan olon ulos, toiset tietävät sitten vain hymistellä vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"It may be tempting to seek solace in slumber after a traumatic event, but a study from the October 2012 issue of Neuropsychopharmacology found that sleeping too soon after trauma might lead to increased post-traumatic stress disorder symptoms."

Kiitos tästä tiedonjyvästä. Oman traumanaiheeni jälkeen aloin nukkua välittömästi, olin jo valmiiksi sängyssä. Mielelle tai keholle ei tullut mitään purkua ja siirtymää muuhun ennen unta ja ne sitten jäivät sinne. 

Itse en ole kohta kahteen vuoteen nukkunut kunnolla, kun kuormittava elämäntilanne iski puskista päälle. Hoitohenkilökunta (lekuri, psykiatri ja hoitsut) ei tosin pidä tilannetta traumaattisena. Mahdollisesti tästä johtuen koko tämä aika on sellaista harmaata mössöä, josta on vaikea saada kiinni ja muistikuvat ovat pätkittäisiä tai satunnaisia. En ole aivan varma haluaisinko selkeän muistikuvan nyt kuluneista parista vuodesta vai onko tämä sittenkin parempi.

Tuo nykyinen tilanne laukaisi myös muistikuvat ja tinteet vuosien takaa, joista osa pyörii hyvinkin selkeänä päässä ja painajaisissa. Näistå osaan kyllä sanoa, että toivoisin ettei ne olisi koskaan palanneet ns. Tietoisuuteen tai aktiiviseen muistiin.

Hermoston valveillaolon jatkuva alivireystila ja nukkuessa ylivireys? Ja jonkinlainen dissosiointi?

Joitain monisteita sain vireystiloista, joista kyllä tunnistan omaa oloani kummastakin päästä. Kuitenkin on jotenkin hankala saada kiinni siitä, et milloin mitäkin on ja miksi. Sain 5 tapaamista hoitsulta, joista viimeinen oli pari päivää sitten. Tuolla viimeisellä kerralla nyt puhui dissosiaatiosta, joka ensi alkuun sanana hätkähdytti, kun jotenkin pika googlaus antoi linkkejä näihin sivupersoona juttuihin, joita en kyllä itsellä tunnista tai tunnusta. Jotenkin itse miellän ehkä siihen, että koska en pysty nukkumaan kunnolla ja kuormittava elämäntilanne jatkuu, niin aivotoiminta täysin lamaantunut ja siksi nämä kaikki lieveilmiöt.

Dissosiaatio traumaan liittyen on paljon muutakin kuin sivupersoonat tai joku diu diu extreme -tila. Se on vaikka liiallista nukkumista, jopa työholismia -puuhailuun uppoamista, valveilla tai unessa tehtyä päiväuneilua, ajan katoamista käsiin, irtonaisuuden tunnetta itsestä, haavemaailmoihin katoamista (mielikuvitus, TV, elokuvat, kirjat) jne.

Suosittelen aloittamaan self helpin youtubessa, jos vaan jaksat. Ehkä Tim Fletcherillä voisi olla sinulle sopivaa materiaalia. Kuuntele binauraleita taustalla esim. hakusana release anxiety binaural Youtubeen. 

Kiitti vinkistä, täytyy jossain vaiheessa etsiä ja kuunnella ko. Tyypin kanava.

Pikkaisen tutkailin lisää aihetta vaikka siis ei traumaperäisestä dissosiaatiosta sinänsä olekaan kysymys. Itseasiassa löytyikin todella paljon tietoa ja asioita, joihin pystyn samaistumaan, jopa todella oudoille kokemuksilleni todellisuudesta tuntui löytyvän muitakin selityksiä kuin se, että olen sekoamassa/seonnut. Ei niistä ole uskaltanut sanoa ääneen kenellekään, kun on pelännyt suurinpiirtein jotain skitsofreenikoksi julistamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"It may be tempting to seek solace in slumber after a traumatic event, but a study from the October 2012 issue of Neuropsychopharmacology found that sleeping too soon after trauma might lead to increased post-traumatic stress disorder symptoms."

Kiitos tästä tiedonjyvästä. Oman traumanaiheeni jälkeen aloin nukkua välittömästi, olin jo valmiiksi sängyssä. Mielelle tai keholle ei tullut mitään purkua ja siirtymää muuhun ennen unta ja ne sitten jäivät sinne. 

Itse en ole kohta kahteen vuoteen nukkunut kunnolla, kun kuormittava elämäntilanne iski puskista päälle. Hoitohenkilökunta (lekuri, psykiatri ja hoitsut) ei tosin pidä tilannetta traumaattisena. Mahdollisesti tästä johtuen koko tämä aika on sellaista harmaata mössöä, josta on vaikea saada kiinni ja muistikuvat ovat pätkittäisiä tai satunnaisia. En ole aivan varma haluaisinko selkeän muistikuvan nyt kuluneista parista vuodesta vai onko tämä sittenkin parempi.

Tuo nykyinen tilanne laukaisi myös muistikuvat ja tinteet vuosien takaa, joista osa pyörii hyvinkin selkeänä päässä ja painajaisissa. Näistå osaan kyllä sanoa, että toivoisin ettei ne olisi koskaan palanneet ns. Tietoisuuteen tai aktiiviseen muistiin.

Hermoston valveillaolon jatkuva alivireystila ja nukkuessa ylivireys? Ja jonkinlainen dissosiointi?

Joitain monisteita sain vireystiloista, joista kyllä tunnistan omaa oloani kummastakin päästä. Kuitenkin on jotenkin hankala saada kiinni siitä, et milloin mitäkin on ja miksi. Sain 5 tapaamista hoitsulta, joista viimeinen oli pari päivää sitten. Tuolla viimeisellä kerralla nyt puhui dissosiaatiosta, joka ensi alkuun sanana hätkähdytti, kun jotenkin pika googlaus antoi linkkejä näihin sivupersoona juttuihin, joita en kyllä itsellä tunnista tai tunnusta. Jotenkin itse miellän ehkä siihen, että koska en pysty nukkumaan kunnolla ja kuormittava elämäntilanne jatkuu, niin aivotoiminta täysin lamaantunut ja siksi nämä kaikki lieveilmiöt.

Dissosiaatio traumaan liittyen on paljon muutakin kuin sivupersoonat tai joku diu diu extreme -tila. Se on vaikka liiallista nukkumista, jopa työholismia -puuhailuun uppoamista, valveilla tai unessa tehtyä päiväuneilua, ajan katoamista käsiin, irtonaisuuden tunnetta itsestä, haavemaailmoihin katoamista (mielikuvitus, TV, elokuvat, kirjat) jne.

Suosittelen aloittamaan self helpin youtubessa, jos vaan jaksat. Ehkä Tim Fletcherillä voisi olla sinulle sopivaa materiaalia. Kuuntele binauraleita taustalla esim. hakusana release anxiety binaural Youtubeen. 

Kiitti vinkistä, täytyy jossain vaiheessa etsiä ja kuunnella ko. Tyypin kanava.

Pikkaisen tutkailin lisää aihetta vaikka siis ei traumaperäisestä dissosiaatiosta sinänsä olekaan kysymys. Itseasiassa löytyikin todella paljon tietoa ja asioita, joihin pystyn samaistumaan, jopa todella oudoille kokemuksilleni todellisuudesta tuntui löytyvän muitakin selityksiä kuin se, että olen sekoamassa/seonnut. Ei niistä ole uskaltanut sanoa ääneen kenellekään, kun on pelännyt suurinpiirtein jotain skitsofreenikoksi julistamista.

On ihan mahdollista ja jopa todennäköistä, että juuri trauma on sekoittanut hermostosi, mutta et vaan ehkä itse tunnista sitä vielä, pidät normaalina elämänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"It may be tempting to seek solace in slumber after a traumatic event, but a study from the October 2012 issue of Neuropsychopharmacology found that sleeping too soon after trauma might lead to increased post-traumatic stress disorder symptoms."

Kiitos tästä tiedonjyvästä. Oman traumanaiheeni jälkeen aloin nukkua välittömästi, olin jo valmiiksi sängyssä. Mielelle tai keholle ei tullut mitään purkua ja siirtymää muuhun ennen unta ja ne sitten jäivät sinne. 

Itse en ole kohta kahteen vuoteen nukkunut kunnolla, kun kuormittava elämäntilanne iski puskista päälle. Hoitohenkilökunta (lekuri, psykiatri ja hoitsut) ei tosin pidä tilannetta traumaattisena. Mahdollisesti tästä johtuen koko tämä aika on sellaista harmaata mössöä, josta on vaikea saada kiinni ja muistikuvat ovat pätkittäisiä tai satunnaisia. En ole aivan varma haluaisinko selkeän muistikuvan nyt kuluneista parista vuodesta vai onko tämä sittenkin parempi.

Tuo nykyinen tilanne laukaisi myös muistikuvat ja tinteet vuosien takaa, joista osa pyörii hyvinkin selkeänä päässä ja painajaisissa. Näistå osaan kyllä sanoa, että toivoisin ettei ne olisi koskaan palanneet ns. Tietoisuuteen tai aktiiviseen muistiin.

Hermoston valveillaolon jatkuva alivireystila ja nukkuessa ylivireys? Ja jonkinlainen dissosiointi?

Joitain monisteita sain vireystiloista, joista kyllä tunnistan omaa oloani kummastakin päästä. Kuitenkin on jotenkin hankala saada kiinni siitä, et milloin mitäkin on ja miksi. Sain 5 tapaamista hoitsulta, joista viimeinen oli pari päivää sitten. Tuolla viimeisellä kerralla nyt puhui dissosiaatiosta, joka ensi alkuun sanana hätkähdytti, kun jotenkin pika googlaus antoi linkkejä näihin sivupersoona juttuihin, joita en kyllä itsellä tunnista tai tunnusta. Jotenkin itse miellän ehkä siihen, että koska en pysty nukkumaan kunnolla ja kuormittava elämäntilanne jatkuu, niin aivotoiminta täysin lamaantunut ja siksi nämä kaikki lieveilmiöt.

Dissosiaatio traumaan liittyen on paljon muutakin kuin sivupersoonat tai joku diu diu extreme -tila. Se on vaikka liiallista nukkumista, jopa työholismia -puuhailuun uppoamista, valveilla tai unessa tehtyä päiväuneilua, ajan katoamista käsiin, irtonaisuuden tunnetta itsestä, haavemaailmoihin katoamista (mielikuvitus, TV, elokuvat, kirjat) jne.

Suosittelen aloittamaan self helpin youtubessa, jos vaan jaksat. Ehkä Tim Fletcherillä voisi olla sinulle sopivaa materiaalia. Kuuntele binauraleita taustalla esim. hakusana release anxiety binaural Youtubeen. 

Kiitti vinkistä, täytyy jossain vaiheessa etsiä ja kuunnella ko. Tyypin kanava.

Pikkaisen tutkailin lisää aihetta vaikka siis ei traumaperäisestä dissosiaatiosta sinänsä olekaan kysymys. Itseasiassa löytyikin todella paljon tietoa ja asioita, joihin pystyn samaistumaan, jopa todella oudoille kokemuksilleni todellisuudesta tuntui löytyvän muitakin selityksiä kuin se, että olen sekoamassa/seonnut. Ei niistä ole uskaltanut sanoa ääneen kenellekään, kun on pelännyt suurinpiirtein jotain skitsofreenikoksi julistamista.

On ihan mahdollista ja jopa todennäköistä, että juuri trauma on sekoittanut hermostosi, mutta et vaan ehkä itse tunnista sitä vielä, pidät normaalina elämänä. 

Mikäli ei ole traumaa, on vain ikäviä tapahtumia, joita ei halua muistaa tai niistä puhua, ja kuitenkin pystyy samaistumaan noihin tuon alle kuuluviin juttuihin, voiko silti olla dissosiaatiota vai sittenkin vain sekoamassa ihan jollain perinteisellä tavalla?

Harmi kun ei ole oikeassa elämässä mahdollisuutta puhua näistä, koska ystäväni varmaan yhtä ulkona aiheesta kuin minä, enkä muutenkaan halua tai edes pysty heille näistä asioista puhumaan. Keneenkään ammattilaiseen ei ole hoitosuhdetta, kun tuo hoitajan luona käyntikin päättyi. No onneksi on nämä keskustelupalstat, joista joskus saattaa tuurilla löytää apua :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiaa tarjoaa yleensä ihmiset jotka haluaa että haet apua muualta kuin heiltä. Jos et palaa enää heidän luokseen jättävät kyllä rauhaan.

Tämä ei koske vain palveluntarjoajia, vaan ihan esim. keskusteluissa tavalliset ihmiset hermostuvat herkästi, jos joku ei halua mennä psykologille.

Ihanaa jos saa jonkun hermostumaan tuolla. Sä menet! No enpä taida kuule mennä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaiset terapiansuosittelijat ja muut avun tarjoajat jättävät sinut heti rauhaan, kun lopetat itse vaivojesi valittamisen.

Tämä on merkillistä kun tiedän tapauksen missä eräs ei ollut valitellut mitään vaivojaan tai ongelmiaan, mutta hirveä huoli terapiasta ja mt-ongelmista, jousta ei siis mitään virallista diagnoosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaiset terapiansuosittelijat ja muut avun tarjoajat jättävät sinut heti rauhaan, kun lopetat itse vaivojesi valittamisen.

Miksi oletus on, että valittaa vaivoista? Lisäkysymyksenä, miksi ei voisi valittaa vaivoista? Miksi ihmisten on vaikeaa sietää mitään negatiivista? Tämä ei tarkoita, että valittaisin aina, mutta miksi aina pitäisi olla aurinkoinen jokaisessa paikassa ja hetkessä?

Aika paljon eroa kenelle valittaa ja miten. Esim. kasvotusten ja onko jopa kohtuutonta syyttelyä, uhkailuja tai aggressiivisuutta mukana? Silloin olisi jo psykologin paikka. Kai tällaisilla palstoilla ainakin saa valittaa. Heh, vai roudataanko jonnekin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiaa tarjoaa yleensä ihmiset jotka haluaa että haet apua muualta kuin heiltä. Jos et palaa enää heidän luokseen jättävät kyllä rauhaan.

Tämä ei koske vain palveluntarjoajia, vaan ihan esim. keskusteluissa tavalliset ihmiset hermostuvat herkästi, jos joku ei halua mennä psykologille.

Sama asiahan tuo eivät halua että tulet ongelmasi kanssa heidä luo. Jättävät rauhaan jos jätät heidät rauhaan.

En näe kyllä samana asiana. Ensinnäkin "jätät heidät rauhaan" kuulostaa siltä kuin keskusteluissa olisi joku hullu vainoaja, joka vainoaa muita keskustelussa. "Tulet ongelmasi kanssa heidän luo", no hhmmm, en näe tuota niin. Normaalikeskusteluissa keskustellaan, muutenhan ne eivät olisi keskusteluja.

Ei kukaan ehdota terapiaa jos et jatkuvasti jollain tavalla ole jatkuvasti vailla apua ongelmiin. Ihmiset haluaa unohtaa sinun ongelmasi eikä puuttua niihin. Jos ne tulevat jatkuvasti esille ei oikeastaan ihme että ihmiset kehottaa niihin hakemaan apua muualta.

Nimenomaan ihmiset ehdottavat todella herkästi terapiaa, ihan tälläkin palstalla olleissa keskusteluissa. Olen sekä havainnoinut tätä muiden keskusteluista että myös sellaisista, joihin olen itse osallistunut. Tähän yleensä liittyy myös voimakasta tuomitsemista ja mitätöimistä.

Tätä palstaa lukiessa huomaa, että isolta joukolta ihmisiä puuttuu normaalit vuorovaikutustaidot ja kyky tunnistaa tunteita. Osalla on sitten lisäksi muita mielenterveysongelmia. Psykoterapiasta olisi siis nimenomaan hyötyä monille, joten ei ihme, että sitä suositellaan.

No tärkeintä on tunnistaa lähinnä aggressiivisuus jos ei muuta, siis varsinkin jos on sen kohteena. Muut on kyllä vähän sellasia että enpä usko että vuorovaikutustaitojen tai tunnetaitojen takia terapiaan olisi pakko mennä.

Voi olla kovin haitallista varsinkin jos "potilas" pitää tuollaista huuhaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaiset terapiansuosittelijat ja muut avun tarjoajat jättävät sinut heti rauhaan, kun lopetat itse vaivojesi valittamisen.

Miksi oletus on, että valittaa vaivoista? Lisäkysymyksenä, miksi ei voisi valittaa vaivoista? Miksi ihmisten on vaikeaa sietää mitään negatiivista? Tämä ei tarkoita, että valittaisin aina, mutta miksi aina pitäisi olla aurinkoinen jokaisessa paikassa ja hetkessä?

Jokaisella on omat ongelmansa ja jaksamisensa rajat. Silloin ei välttämättä enää jaksa kuunnella muiden ongelmia etenkin kun osa valittajista on lähinnä energiasyöppöjä. Olet ihan lopussa tunnin puhelun jälkeen.