Mikä oli sinusta kauheinta syöpää sairastavan läheisenä?

Läheiseni persoonallisuuden täydellinen muuttuminen. Ja tietysti tieto, että hän joutuu kärsimään ja kuolee.

Toivo. Se on julminta, mitä meille annetaan.

Isä meni nopeasti, muutamassa kuukaudessa terveen kirjoista hautaan.

Kauheinta oli se hetki, kun kuuli hänellä olevan syöpä. Se hetki oli shokki.

Vaikka tietää että kuolema on edessä, siihen ei halua uskoa eikä ajatella sitä.

Loppuvaiheessa pelkäsin joka päivä milloin on se viimeinen kerta kun näemme. 

Mikähän tässä sivussa taas mättää, kun yritän kirjoittaa vastauksen ja koitan lähettää viestin ketjuun; "kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen" tjsp... Argh

Kaikki. Ensin se diagnoosin odottelu ja toiveikkuus siitä että josko se oliskin parannettavissa. Sitten tulee se pelätty tieto siitä miten se on levinnyt kauttaaltaan ja mitään muuta ei voida tehdä kuin oireita helpottaa eli palliatiiviseen hoitoon heti. Diagnoosista meni karkeasti kuukausi, kun läheinen kuoli. Loppu oli hirveä; emokasvain murskasi kasvaessaan kylkiluita tieltään. Ikuisesti muistan ne läheisen tuskan ilmeet. Kipulääkettä annettiin ja silti oli voimakkaita kipuja ja lisäksi tuli sitten harhoja ynnä muuta. Se oli ihan hirveää nähdä miten ihminen joutuu antautumaan syövälle. Herttainen, aina muita ajatteleva, sydämellinen ja auttavainen ihminen.

Se, kun potilas ei kertonut sairaudestaan edes läheisilleen - aivan kuin sairauden kieltäminen myös itseltään tekisi siitä olemattoman.

M 48

Vierailija kirjoitti:

Kaikki. Ensin se diagnoosin odottelu ja toiveikkuus siitä että josko se oliskin parannettavissa. Sitten tulee se pelätty tieto siitä miten se on levinnyt kauttaaltaan ja mitään muuta ei voida tehdä kuin oireita helpottaa eli palliatiiviseen hoitoon heti. Diagnoosista meni karkeasti kuukausi, kun läheinen kuoli. Loppu oli hirveä; emokasvain murskasi kasvaessaan kylkiluita tieltään. Ikuisesti muistan ne läheisen tuskan ilmeet. Kipulääkettä annettiin ja silti oli voimakkaita kipuja ja lisäksi tuli sitten harhoja ynnä muuta. Se oli ihan hirveää nähdä miten ihminen joutuu antautumaan syövälle. Herttainen, aina muita ajatteleva, sydämellinen ja auttavainen ihminen.

Syöpä on suuri saatana ja iskee aivan liian usein hyviin ihmisiin.

Se kauhistelu toisen läheisen taholta. Sairaus ollut jo pitkään ja kuolema tulee kuitenkin.

Itse asiassa oli kaksi pahinta vaihetta. Eka silloin, kun diagnoosi tuli aivan yllättäen ja saman tien elinajanennusteeksi annettiin 1-2 vuotta. Sitten menikin jonkin aikaa yllättävän hyvin, kun kasvain saatiinkin hoidoilla jossain määrin aisoihin. Mutta voiton se lopulta otti ja toinen surullinen vaihe oli se, kun puhekyky meni ja kommunikaatio käytännössä sammui. Mutta kun veimme nätin syntymäpäiväkortin, syöpäsairaan poskelle putosi kyynel. Hän kuoli pari viikkoa tuon jälkeen glioblastoomaan. Diagnoosista 3,5 vuotta eli se hyvä jakso siinä välissä kesti odottamattoman pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Se kauhistelu toisen läheisen taholta. Sairaus ollut jo pitkään ja kuolema tulee kuitenkin.

Kauhistelu on perseestä. T. Syöpää sairastava

Kärsimys ja se ettei kertonut meille lapsilleen totuutta voinnistaan diagnoosin jälkeen, vähätteli ja sanoi hoitojen tehoavan vaikka niin ei todellisuudessa ollut. Yritti suojella meitä. Diagnoosista hautaan alle neljässä kuukaudessa. Hautajaiset kahden viikon päästä. En usko tätä vieläkään todeksi. Lepää rauhassa äiti.

Se, kun hän kieltäytyi hoidoista. Ymmärrän kyllä, mutta se pudotti kaikelta pohjan. Ei mitään toivoa enää.

Ei mikään. Sairadtuneella ne kauhut on edessä. En voi kauhistua kenenkään puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kauhistelu toisen läheisen taholta. Sairaus ollut jo pitkään ja kuolema tulee kuitenkin.

Kauhistelu on perseestä. T. Syöpää sairastava

Näin minäkin sanoisin. Eiköhän jokainen syöpää sairastava tiedä oman tautinsa ja paranemistodennäköisyytensä ja kaipaa enemmänkin niitä hyviä hetkiä, jossa saa unohtaa sen odottavan kohtalonsa hetkeksi. Raskaampaa se on, jos aina se ensimmäinen ja ainoa puheenaihe ihmisillä on syöpä ja voivottelut päälle.

Jos kuolee huomenna, niin pakkoko sitä on murehtia ne viimeiset tunnit. Ennemmin haluaisi nauttia siitä ajasta, mitä on jäljellä.

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään. Sairadtuneella ne kauhut on edessä. En voi kauhistua kenenkään puolesta.

Oman kokemukseni perusteella syöpä on koko perheen sairaus. Se on pelottavaa ja kauheaa myös läheisille. Sairastunut tietää oman vointinsa mutta läheiset eivät voi olla varmoja asiasta. Se vie voimia.

Vierailija kirjoitti:

Kauheinta oli se hetki, kun kuuli hänellä olevan syöpä. Se hetki oli shokki.

Tämä oli myös pahin hetki minulle.

Mun perheessä on eletty yhtäjaksoisesti 20 vuotta useammankin syövän kanssa. Sen kanssa on jo opittu elämään kauhistelematta, siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään.