YLE: lapsia ei synny lukuisista eri syistä
https://yle.fi/a/74-20052231 Suurin syy on, ettei sopivaa kumppania ole löytynyt. Mielestäni syynä on deittiappien kertakäyttötapailukulttuuri ja infernaaliset vaatimukset seurustelukumppanille. Tinderissäkin monilla 30+ miehillä lukee, että yksi täydellinen riittää. Mutta kun kukaan ei ole täydellinen, eikä profiilinhaltijakaan kovin ihmeellinen. Toki myös syynä alueelliset erot jne
Kommentit (1267)
Minusta suuri osa lapsettomuusongelmaa on some, virtuaalisesti kun ei lapsia tehdä, ainakaan vielä. Porukka elää puhelimen välityksellä ja käy välillä tuulettumassa muiden sinkkujen kanssa. Tanssit saattoivat ennen parit yhteen, mihin saisi nyt varsinkin miehet liikkeelle?
Vierailija wrote:
¤metoo on pariutumisen este, tai oikeastaan sen pelko
juu ukot hakee muualta naisen kun suomitytöt kuvittelee itsestään liikoja, se kai tässä maailman ajassa onkin tarkoitus, väestönvaihto. Suomella on liikaa pimitettyä historiaa
Huisii :D wrote:
Elintaso, tekniikka ja hedelmällisyyshoidot on kehittyneet valtavasti ja ovat paremmat kuin koskaan aiemmin. Samaa tahtia laskee syntyvyys.
Ei voi mennä noin mistään muusta syystä kuin ettei lapsia vaan haluta.
En usko, että niitä haluttiin aiemminkaan, mutta silloin niitä vaan tuli ja/tai se oli naisen ainut mahdollisuus ansaita elanto.
Tämä on niin totta. Lapsia ei vaan haluta. Lapset ovat taakka.
Aloitin opiskelut tässä syksyllä ja meidän ryhmässä ainoastaan kahdella on lapsia. Molemmat ovat tällä hetkellä yksinhuoltajia. Meistä muista aikuisista 9 kpl -ikä haitari 26-50 vuotta- kenelläkään ei ole lapsia.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
¤metoo on pariutumisen este, tai oikeastaan sen pelko
juu ukot hakee muualta naisen kun suomitytöt kuvittelee itsestään liikoja, se kai tässä maailman ajassa onkin tarkoitus, väestönvaihto. Suomella on liikaa pimitettyä historiaa
Millä tavoin slaavi nainen edistää vaihtoa?
Vierailija wrote:
Sopivia varmasti löytyy. Mutta kun maailma on mennyt mullinmallin, perinteitä ei kunnioiteta.
Homoutta julistetaan hienona asiana. Heitä nykyisin pidetään parempina, kuin heteroita,
jotka alkavat olla jo kaapissa.
Youtubesta voi valita ketä seuraa. Älä jaksa.
https://m.youtube.com/@ClassicallyAbby
Rivien välistä näyttäisi siltä, että kuitenkin olet sitä mieltä, että niitä vauvoja pitäisi tehdä enemmän?
Kiirastuleen?!
En ymmärrä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
Nykynaiset eivät halua olla miehen elätettävänä, ylpeys ei anna periksi. On voimaannuttu. Vaikka onhan se mahdollista miehen olla vanhempainvapaalla, mutta sitten on kaksi "vajaatyöllistettyä". En tarkoita, että perheen hoitaminen ei olisi työtä, onhan se, ja mitä arvokkainta, mutta ei palkallista vaan tuettua.
Kun toinen vanhemmista on vanhempainvapaalla, niin toinen on töissä. Suomessa on hyvin vähän miehiä, jotka ovat kykeneviä ja halukkaita elättämään yksin koko perheen. Jos mies haluaa vaimon olevan kotirouva, niin se nainen on tuloton ja täysin elätettävä vielä kuusikymppisenä.
No höpöhöpö. Meillä vaimo oli kotona pikkulapsivuodet, 3 lasta pienellä ikäerolla eli vaimo oli kotona yhteensä 6 vuotta (nuorin täytti 3v kun vaimo palasi työelåmään).
Niin, miksi se vaimo oli kotona 6 vuotta? Olisithan sinäkin voinut olla (edes osan siitä), eikä kannata nyt vetää tähän mitään imetysnäkökulmaa.
Kaikki naiset eivät ehkä halua olla kotona kuutta vuotta putkeen, eikä hoitaa kolmea taaperoa yhtäaikaa. Töitä voi olla myös vaikea saada, jos lapset on tehnyt esim. heti valmistumisen jälkeen, eikä ole työkokemusta, tai pohjalla ei ole vakituista työtä, johon palata.
jos yrität iskeä naisen nyt saat syytteen viiden vuoden päästäkin...
jos neiti ei pidäkään sinusta
Vierailija wrote:
jos yrität iskeä naisen nyt saat syytteen viiden vuoden päästäkin...
jos neiti ei pidäkään sinusta
Jos et osaa lähestyä naisia ilman, että siitä seuraa rikossyyte, on ehkä kaikkien kannalta parempi pysyä heistä kaukana.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
jos yrität iskeä naisen nyt saat syytteen viiden vuoden päästäkin...
jos neiti ei pidäkään sinusta
Jos et osaa lähestyä naisia ilman, että siitä seuraa rikossyyte, on ehkä kaikkien kannalta parempi pysyä heistä kaukana.
Nainen on kuin poliitikko, osaa ymmärtää väärin ihan minkä asian tahansa...
Aivankuin Pu tin joka hyökkäsi uhriutuu heti kun voi
Itse olen asperger mutta olen päässyt työelämään. Työ tuo tarpeeksi velvollisuuksia ja vie riittävästi aikaa, enkä siksi halua lapsia mikä toisi valtavasti velvollisuuksia ja veisi samalla valtavasti omaa aikaa ja rahaa. Viimemainitut voisin käyttää matkailuun ja talvisin laskettelun harrastamiseen.
Mulle ei synny lapsia siksi että ne on niin saatanan vittumaisia ensimmäiset 12 vuotta suunnilleen. On kuin elinkautistuomio.
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivoja lapset on mutta jaksaisko niitä hoitaa 24/7?
N29
Ei toki jos oma napa on elämän keskipiste.
Töissäkin pitää käydä ja opiskella siinä sivussa.
Joten lapset voi unohtaa.
N29
Mä olin päivätöissä, opiskelin yamk tutkinnon ja iltahommina rakennutin omakotitalon josta itse tein perustustyöt. Lapsia oli tuolloin kaksi alle 3v ja kolmas nahkayksiössä.
Kyse on elämänhallinnasta.M44
Eli nainen hoiti lapset ja uhrasi uransa, tuskin opiskeli, jotta mies sai temmeltää vapaasti ja toteuttaa itseään. Tuossa yksi erittäin iso syy miksi naiset eivät enää halua lapsia, koska kaikki lastenhoito kaatuu heidän v
Juuri tämä, mies oli päivällä töissä ja opiskeli, iltaisin opiskeli ja rakensi taloa, helppoa se lastenhoito!
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
Nykynaiset ei nykymieheltä parisuhdetta ansaitse. Yhen yön jutuista saa sen seksuaalisen tyydytyksen mikä on ainoa asia mitä nykyajan parisuhde tuo miehelle. Naiset vaativat aivan järkyttävästi mutta eivät anna mitään takaisin seksin lisäksi että miehen kannattaisi toteuttaa ne kaikki naisen vaatimukset
Seksi seksi ja seksi, kannattaisko ajatella jollain muulla kuin alapäällä. Mitä siitä parisuhteesta sitten pitäisi saada?
Kokkausta, pyykkäystä, lastenhoitoa nyt ainakin.
-eri-
Vierailija wrote:
Monella naisella taitaa olla sellainen käsitys ja mielikuva omasta lapsuudesta, lähipiiristä, mediasta, että miehet eivät osallistu lasten hoitoon eivätkä tee uhrauksia lasten takia ja nainen jää täysin yksin ja tekee ne tarvittavat muutokset omaan elämäänsä.
Jokin aika sitten oli juttu perhevapaista ja miehiltä kysyttiin miksi eivät niitä pidä ja vastaukset olivat tasoa "en pidä pikkulapsista, ne ovat tylsiä, töissä on kivempaa". Täällä oli aiheesta ketju, jossa miehet, tai ainakin miehinä esiintyvät jatkoivat samaa rataa, kuinka hoivaaminen kuuluu vain naisille, kerran he sen lapsen ovat synnyttäneetkin.
Jos tuollainen ajatusmaailma on totta monella miehellä, niin ei ole yllättävää että monen naisen huoli ja yksi syy lapsettomuuteen on miesten osallistumattomuus lastenhoitoon ja perhearkeen.
Tarvittaisiin tuossa asiassa suurta asennemuutosta miehiltä, mutta siihen voi mennä vuosisatoja tai -tuhansia pahimmillaan.
Karu totuus on, että suurin osa miehistä on parisuhteessa saadakseen seksiä. Jotta välit naiseen eivät huonone, suostutaan tämän moniin oikkuihin, ääritapauksessa lasten hankintaan. Monelle miehelle tulee katkerana yllätyksenä, että seksi usein loppuu lapsen tuloon. Sitten ollaan entistä kusisemmassa paikassa, eli ei tule piparia, ja lisäksi on riesana lapsi, joka alun alkaenkin hankittiin ainoastaan naisen mieliksi.
Tämä seksin kyllästämä kansa ei vaan ole kiinnostunut, on niin paljon muuta tekemistä.
Viimeksi eilen luin, kuinka boomerit syyllistivät hesarin kommmenteissa siitä, että perheellinen opiskelija ei halunnut asua soluasunnossa, missä muut bilettävät. Suomessa ei vain enää ole kovin helpoa hankkia lapsia: huudetaan että lapsi pitåä elättää palkalla ja sit kun on se vakipalkka, niin oletkin jo liian vanha eikä lapsia enää tule
Omalla kohdallani syynä on juurikin puolison puute, ja näillä näkymillä olen jäämässä lapsettomaksi vaikka olisin halunnut kaksi lasta. Ei niitä isäehdokkaita koko ajan vastaan tule. Todella moni mies mielummin heittäytyy yhdeksi lapsista ja kokee katkeruutta siitä että uhrasi peli-illat ja poikien reissut lapsen vuoksi ja osoittaa mieltään jättämällä kaiken naisen harteille. Ja ne kunnon isämiehet sitten ovatkin olleet varattuja saman naisen kanssa jo lukion lopusta lähtien. Pojille pitäisi opettaa vastuuta ja sitoutumista, jos niitä lapsia oikeasti halutaan yhteiskuntaa täydentämään. Todella monessa parisuhteessa lasten hankinnan jääminen tai lykkääntyminen johtuu miehen asenteesta.
Kun Suomessa ei hoideta naisten vaivoja esim endometrioosi ta kohdun adenomyoosi niin ei lapsia kukaan halua tehdäkkään. Neuvolat voisi uudistaa pikapikaa ja keskittyä synnyttämättömiin naisiin paprempia naistentautien hoitoja.
Myöskään ei kerrota sairaalassa että ihmisille kuuluu lapsettomuus palvelut jos lapsia ei ala kuulumaan.
Nämä palvelut pimitetään ja moni pari jää ilman lapsia vaikka olisi mahdollista jos hoidettaisiin asiat.
Sopivia varmasti löytyy. Mutta kun maailma on mennyt mullinmallin, perinteitä ei kunnioiteta.
Homoutta julistetaan hienona asiana. Heitä nykyisin pidetään parempina, kuin heteroita,
jotka alkavat olla jo kaapissa.