YLE: lapsia ei synny lukuisista eri syistä

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei synny, koska somesukupolvi on laiskaa ja itsekästä sekä melkein aina peukalo keskellä kämmentä. Kirjaviisaita voidaan olla, mutta käsillä ei osata tehdä. Kilpailu elintasosta ja asumisen kalleus sekä " työmuurahaisten" pienet palkat. Huono kunto vie myös kaiken tarmokkuuden. Huonolta näyttää tulevaisuus, kun ei löydy riittävästi eläkkeen maksajia.

Lopulta ihminen saa tehdä töitä loppuunsa asti.

Miehille onkin jo useaan otteeseen sanottu että kokeilkaa välillä te yyhoona olemista. Tulkaa Janin tavoin lehtiin kertomaan millaista on herätä parhaimmillaan 8x yössä,selvitellä Hoplop riitoja,olla lastenjuhlien järjestäjä,leipoa erinäisiin kinkereihin mokkapaloja ja muutenkin elää alati vaihtuvien draamojen keskellä. Siitä vaan ottamaan yhteyttä pankkiin 100 000-200 000 euron lainan toivossa,sekä https://menhavingbabies.org/assistance/application1/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten tekeminen ei kannata, sillä isien oikeudet erossa on käytännössä tuhottu. Isyyshuijauksiin pitäisi käydä entistä rankemmin kimppuun, yhdelläkään miehellä ei ole velvollisuutta kasvattaa toisen miehen lasta. Isyys pitää huijauksen ilmi tullessa pystyä purkamaan milloin tahansa riippumatta lapsen iästä. Törkeämmästä isyyshuijauksesta on saatava rikosoikeudellinen tuomio ja huijatun miehen saatava rahallinen korvaus toisen miehen lapsen kasvattamiseen kulutetusta ajasta, rahasta sekä aisuruuden häpeästä.

- Käytä aina ehkäisyä

- Pidä puolet perhevapaista

Liittyy miten isyyshuijauksiin?

Jos käyttää aina ehkäisyä niin ei tule isäksi. Jos nainen tulee raskaaksi vaikka miehelle tehty vasektomia niin heti tietää ettei ole oma mukula se. Duh.

Tämä kertoo kaiken tarvittavan naisista.

Näytätte hyväksyvän naisten petturuuden isyyshuijauksissa ettekä tuomitse naisten tekoja vaan kerrotte "ratkaisuksi" vasektomian.

Ei ihme että yhä useammat hyvät miehet valitsevat olla ilman parisuhdetta jolloin naisille jää vain miesten kuona.

Itsellä ei ole ikinä ollut sitä tunnetta että haluan lapsia. Jos ei ole sitä tunnetta, niin miksi edes harkitsisin lapsen saamista, kun enemmän mietin niitä muita mukana tulevia riskejä. Mitä jos lapsi sairastuu, kuolee, vammautuu? Onko itse pakotettu jäämään kotiin omaishoitajaksi? Mitä jos itse sairastuu tai kykene työhön, kuka sitten elättää perheen? Kuka auttaa muutoinkin arjessa, kun ei ole tukiverkostoa olemassa?

Jos käy hyvä tuuri, niin ei kohtaa omassa elämässä eikä lapsen elämässä ikinä tällaisia haasteita. Osalla perheistä kaikki sujuu hyvin. Mutta läheltä kun olen nähnyt niin monta tapausta, jossa nämä vastoinkäymiset ovat konkretisoituneet, niin kyllä sitä miettii. On vakavaa sairastumista, kehityvammaisuutta, työttömyyttä, perheen pahoinvointia... Surullisia asioita.

En halua ottaa kannettavakseni huolia lapsen tulevaisuudesta, riittää kun huolehdin itsestäni. Elän muutoinkin hyvin tyytyväisenä ja viihdyn yksin, joten se että ei ole perhettä myöhemmässäkään tulevaisuudessa ei ole ongelma minulle.

Ensinnäkin, itse olen vielä ihan kakara. Parikymppinen jo, mutta silti ihan pentu. Mä en pysty kuvittelemaan itseäni äitinä.

Toiseksi, olen emotionaalisen insestin uhri (ilmiö, jossa vanhempi kohtelee lasta, kuin tämä olisi ikäistään vanhempi ja kertoo lapselle asioita, jotka yleensä kerrotaan puolisolle tai oman ikäiselle ystävälle).

Kun olet joutunut olemaan terapeuttina omalle vanhemmallesi nuoresta asti niin se sekoittaa käsityksen maailmasta ja ihmisistä ylipäätään. En toivo sitä paskaa kenellekään. Yleensä tämmöiset asiat on kierteitä perheissä. Oma mummini kohteli aikoinaan äitiäni samalla tavalla, kuin miten äiti kohteli minua. Jos musta nyt tulisi äiti niin mä varmaan pelkäisin, että teen lapsesta samanlaisen pikkuaikuisen mitä itse olin. Todella sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Lasten tekeminen ei kannata, sillä isien oikeudet erossa on käytännössä tuhottu. Isyyshuijauksiin pitäisi käydä entistä rankemmin kimppuun, yhdelläkään miehellä ei ole velvollisuutta kasvattaa toisen miehen lasta. Isyys pitää huijauksen ilmi tullessa pystyä purkamaan milloin tahansa riippumatta lapsen iästä. Törkeämmästä isyyshuijauksesta on saatava rikosoikeudellinen tuomio ja huijatun miehen saatava rahallinen korvaus toisen miehen lapsen kasvattamiseen kulutetusta ajasta, rahasta sekä aisuruuden häpeästä.

Jos tässä on nyt keskeisimmät ja yleisimmät lapsiin liittyvät ongelmat ja uhkakuvat, niin eikös se ole aivan hirveän hyvä, ettei niitä lapsia synny. Kun miehet vielä muistavat, että se ehkäisy on heidän omallakin vastuullaan, niin näiltä äärimmäisen vakavilta ongelmilta vältytään tyystin.

Me nuoret olemme ilmeisesti paremmin perillä siitä miten valtaisa vaikutus kiihtyvällä ilmastonmuutoksella on aivan kaikkeen.

70% selkärankaisten populaatioista ja arviolta jopa puolet kasveista on kuollut sukupuuttoon alle sadassa vuodessa. Nykyisellä vauhdilla maailman meret tyhjenevät kaloista vuoteen 2050 mennessä.

Miksi ihmeessä tekisin lapsia tällaiseen maailmaan jota tuhoavat ihmisen ahneus ja täydellinen välinpitämättömyys muista lajeista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten tekeminen ei kannata, sillä isien oikeudet erossa on käytännössä tuhottu. Isyyshuijauksiin pitäisi käydä entistä rankemmin kimppuun, yhdelläkään miehellä ei ole velvollisuutta kasvattaa toisen miehen lasta. Isyys pitää huijauksen ilmi tullessa pystyä purkamaan milloin tahansa riippumatta lapsen iästä. Törkeämmästä isyyshuijauksesta on saatava rikosoikeudellinen tuomio ja huijatun miehen saatava rahallinen korvaus toisen miehen lapsen kasvattamiseen kulutetusta ajasta, rahasta sekä aisuruuden häpeästä.

Jos tässä on nyt keskeisimmät ja yleisimmät lapsiin liittyvät ongelmat ja uhkakuvat, niin eikös se ole aivan hirveän hyvä, ettei niitä lapsia synny. Kun miehet vielä muistavat, että se ehkäisy on heidän omallakin vastuullaan, niin näiltä äärimmäisen vakavilta ongelmilta vältytään tyystin.

Mulle on ihan taivahan sama syntyykö lapsia vai ei. Jos maa menee siksi viemäriin niin menköön, ei kiinnosta.

Aikanaan haaveilin suurperheestä. Yksi lapsi toi selkeästi esiin miten tämä maa makaa ja mitkä ovat isän oikeudet. Tai oikeastaan eivät ole, kun niitä ei ole lainkaan.

Maksuni olen maksanut loppuun asti, eikä uusia tule, koska piuhat on poikki. Korneinta on, että nimenomaan minut mielletään itsekkääksi, vaikka olen itse sikailun uhri. Olkoon miten on, siihen leikkiin en enää lähde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten tekeminen ei kannata, sillä isien oikeudet erossa on käytännössä tuhottu. Isyyshuijauksiin pitäisi käydä entistä rankemmin kimppuun, yhdelläkään miehellä ei ole velvollisuutta kasvattaa toisen miehen lasta. Isyys pitää huijauksen ilmi tullessa pystyä purkamaan milloin tahansa riippumatta lapsen iästä. Törkeämmästä isyyshuijauksesta on saatava rikosoikeudellinen tuomio ja huijatun miehen saatava rahallinen korvaus toisen miehen lapsen kasvattamiseen kulutetusta ajasta, rahasta sekä aisuruuden häpeästä.

Avaisitko vähän sitä, miten isien oikeudet on erossa tuhottu?

Nainen voi kahden vuoden jälkeen vaikka kertoa totuuden lapsen oikeasta isästä mutta miehen "velvollisuudet" eivät pääty.

Tiesitkö että jopa 85% lapsista on ns. käenpoikasia?

Hauska seurata, miten nopeasti tuo määrä kasvaa. Muistelen ensimmäisten heittojen olleen 30%:n tietämillä, sitten se yhtäkkiä pompsahti 65%:iin, ja nyt jo 85%. Aika uskomattoman jännittävää, jokohan ensi viikolla ollaan 99,999999999999999999%:ssa? 😅

Ps. Edelleen se tieteellisesti tutkittu luku on jossain 1-2%:n tietämillä. Mutta älä toki anna faktojen häiritä hyvää öyhötystä. 🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten tekeminen ei kannata, sillä isien oikeudet erossa on käytännössä tuhottu. Isyyshuijauksiin pitäisi käydä entistä rankemmin kimppuun, yhdelläkään miehellä ei ole velvollisuutta kasvattaa toisen miehen lasta. Isyys pitää huijauksen ilmi tullessa pystyä purkamaan milloin tahansa riippumatta lapsen iästä. Törkeämmästä isyyshuijauksesta on saatava rikosoikeudellinen tuomio ja huijatun miehen saatava rahallinen korvaus toisen miehen lapsen kasvattamiseen kulutetusta ajasta, rahasta sekä aisuruuden häpeästä.

- Käytä aina ehkäisyä

- Pidä puolet perhevapaista

Liittyy miten isyyshuijauksiin?

Jos käyttää aina ehkäisyä niin ei tule isäksi. Jos nainen tulee raskaaksi vaikka miehelle tehty vasektomia niin heti tietää ettei ole oma mukula se. Duh.

Tämä kertoo kaiken tarvittavan naisista.

Näytätte hyväksyvän naisten petturuuden isyyshuijauksissa ettekä tuomitse naisten tekoja vaan kerrotte "ratkaisuksi" vasektomian.

Ei ihme että yhä useammat hyvät miehet valitsevat olla ilman parisuhdetta jolloin naisille jää vain miesten kuona.

Täällä sä vaan haukuskelet pariutuneita miehiä kuonaksi. Missä se #miesvihahäiskä nyt luuraa, olis hänelle töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten tekeminen ei kannata, sillä isien oikeudet erossa on käytännössä tuhottu. Isyyshuijauksiin pitäisi käydä entistä rankemmin kimppuun, yhdelläkään miehellä ei ole velvollisuutta kasvattaa toisen miehen lasta. Isyys pitää huijauksen ilmi tullessa pystyä purkamaan milloin tahansa riippumatta lapsen iästä. Törkeämmästä isyyshuijauksesta on saatava rikosoikeudellinen tuomio ja huijatun miehen saatava rahallinen korvaus toisen miehen lapsen kasvattamiseen kulutetusta ajasta, rahasta sekä aisuruuden häpeästä.

Avaisitko vähän sitä, miten isien oikeudet on erossa tuhottu?

Nainen voi kahden vuoden jälkeen vaikka kertoa totuuden lapsen oikeasta isästä mutta miehen "velvollisuudet" eivät pääty.

Tiesitkö että jopa 85% lapsista on ns. käenpoikasia?

Mä odotin sua täällä jo monta sivua sitten! Missä oot oikein ollu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten tekeminen ei kannata, sillä isien oikeudet erossa on käytännössä tuhottu. Isyyshuijauksiin pitäisi käydä entistä rankemmin kimppuun, yhdelläkään miehellä ei ole velvollisuutta kasvattaa toisen miehen lasta. Isyys pitää huijauksen ilmi tullessa pystyä purkamaan milloin tahansa riippumatta lapsen iästä. Törkeämmästä isyyshuijauksesta on saatava rikosoikeudellinen tuomio ja huijatun miehen saatava rahallinen korvaus toisen miehen lapsen kasvattamiseen kulutetusta ajasta, rahasta sekä aisuruuden häpeästä.

Jos tässä on nyt keskeisimmät ja yleisimmät lapsiin liittyvät ongelmat ja uhkakuvat, niin eikös se ole aivan hirveän hyvä, ettei niitä lapsia synny. Kun miehet vielä muistavat, että se ehkäisy on heidän omallakin vastuullaan, niin näiltä äärimmäisen vakavilta ongelmilta vältytään tyystin.

Mulle on ihan taivahan sama syntyykö lapsia vai ei. Jos maa menee siksi viemäriin niin menköön, ei kiinnosta.

Aikanaan haaveilin suurperheestä. Yksi lapsi toi selkeästi esiin miten tämä maa makaa ja mitkä ovat isän oikeudet. Tai oikeastaan eivät ole, kun niitä ei ole lainkaan.

Maksuni olen maksanut loppuun asti, eikä uusia tule, koska piuhat on poikki. Korneinta on, että nimenomaan minut mielletään itsekkääksi, vaikka olen itse sikailun uhri. Olkoon miten on, siihen leikkiin en enää lähde.

Ilmeisesti et hoitanut velvollisuuksiasi, jos oikeuksiisi on puututtu. Jos ainoa mitä olet tehnyt on ollut maksaa maksusi (toki minimin mukaan, eikös vaan?), niin ei ihmekään ettei sulle ole luotettu vastuuta lapsen fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Vain taloudellisesta, kun et ilmeisesti muuhun kykene - ja tokko siihenkään muuten kuin katkerana ja hampaat irvessä mahdollisimman niukasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset tulee kasvattaa tähän yhteiskuntaan, ottamaan muut ihmiset myös huomioon.

Lapsilta tulee vaatia, se on rakkautta. Vaatimisella näytät , että uskot lapsen pystyvän hyvään ja parempaan. Enkä tarkoita arvosanoja vaan käyttäytymistä ja empatiaa.

Jännää, kuinka kovia intohimoja lapsettomilla on usein lasten kasvatusta kohtaan. Jos pitää itseään hyvänä kasvattajana, voi hakeutua ammattikasvattajaksi.

Lapsettomat tissiposket tuntuvat olevan parhaita asiantuntijoita kaikessa lapsiin liittyvässä. Vähän sama kuinka sähköautojen kanssa pahimmat ongelmat ovat aina polttomoottoriautoilijoilla.

No kyllähän se nyt nähdään miten te niitä lapsianne kasvatatte. Per seelleen menee. Lapset voivat huonosti ja hakkaavat toisiaan kilpaa, empatiakyky on kateissa ja koulutuloksetkin alkavat täällä olla jo ihan kehitysmaaluokkaa kun kakarat tuijottelevat puhelimiaan.

Ei tarvitse olla asiantuntija nähdäkseen että kasvatus on hukassa.

Kasvata itse paremmin. Ethän sinä maailmaa pelkäävä luuserirassukka uskalla edes yrittää.

Tuon ei pitäisi olla sellainen "nooh kokeillaan nyt ja katsotaan miten käy" asia. Uskalla edes yrittää... hah! Naurettavaa ja karmivaa samalla.

Mutta silti totta. Ja koska et ymmärrä mitään lapsista tai niiden kasvattamisesta, niin voin sanoa ettei yhdelläkään vanhemmalla ole ennen sitä ensimmäistä lasta kokemusta lasten kasvattamisesta. Ja toisena asiana voin sanoa, että lue vähemmän uutisia tai lopeta se kokonaan. Saat aivan väärän kuvan todellisesta maailmasta. Nytkin täällä moni tuntuu kuvittelevan, että lapset vain hakkaavat toisiaan koulussa.

Kaikki tuntemani lasten vanhemmat, joiden kanssa asiasta on puhuttu, ovat sanoneet, että ennen lasten saamista heillä olleet ajatukset siitä, millaista elämä lasten kanssa on tai miten elämä muuttuu lasten myötä, osoittautuivat vääriksi. Moni asia muuttui, mutta eri tavalla kuin he kuvittelivat. Osa muuttui paremmaksi, osa huonommaksi. Lapsiperhe-elämän raskautta on saatettu huokailla, mutta vain toiset vanhemmat ymmärtävät oikeasti, mitä silloin on tarkoitettu ja mitä ei. 

Aijaa. Mun piireissä vanhemmat ovat useammin järkyttyneet työn määrästä ja väsymyksestä, vaikka tiesivät siitä toki jo etukäteen. Kaksi äideistä masentui, yksi pakeni harrastuksiinsa ja avautuu välillä parin viinilasin jälkeen miten katuu lastenhankintaa.

Tuo on sinun kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni noin ei ole käynyt tietääkseni käynyt kenellekään. Joku on saattanut joskus todeta, että perhe-elämä on raskasta, mutta ilme kertoo, että perheen perustamista ei silti kaduta hetkeäkään. Tuntemissani perheissä isät ja äidit jakavat työtaakan ja molemmilla vanhemmilla on myös muuta elämää (kuten juuri harrastuksia tai työ) tasapainottamassa perhearkea. Aivan vauvavaihetta lukuunottamatta isät selviävät lastenhoidosta aivan yhtä hyvin kuin äiditkin.

Voi olla, että elän melkoisessa kuplassa. Tuttavapiirissäni on hyvin vähän eroja. Ystävien, sisarusten ja lähimpien työkavereiden joukossa ei taida olla yhtään eroperhettä. Vähän kaukaisemmissa kavereissa, kaukaisempien sukulaisten joukossa ja vähemmän tuttujen työkavereiden joukossa on joitakin eroperheitä, mutta aika vähän. 

Sama juttu täällä. En tunne ketään, joka lapsiaan katuisi. Kaikilla ollut toki se raskas vaihe yöheräämisien kanssa. Kaikissa perheissä isät aktiivisia lastensa kanssa. Yks pariskunta eronnut, mutta heillä ei lapsia. Meillä lapset jo lähes kaikki täysikäisiä. Näitä kuplia on siis enemmänkin.

Mä tunnen, oman mutsin. Kuulin asiasta ekan kerran alakouluikäisenä.

Todella surullista. Hänellä on joku selvittämätön ongelma. Luonnollista tuo ei ole, eikä koskaan tietenkään lapsen syy. Aikuisuuteen kuuluu vastuu myös omasta mielenterveydestä.

-Kukaan ei ikinä kadu lapsiaan! Lapsia ei voi katua!

-Kyllä voi, tunnen itse katuvia ihmisiä ja mediassakin ihmiset ovat alkaneet hiljalleen avautua aiheesta, tosin anonyymisti ymmärrettävistä syistä.

-No ei oo normaalia!

:D

Niin, heillä siis joku ongelma. Miten normaalin nyt sit määrittäis. Joku trauma tai tunnelukko tai jotain. Jos eka lapsia haluu, mut sit katuu, kun on ne saanut. Miten tästä voi joku loukkaantua?

Ihan samalla tavalla sitä lapsentekopäätöstä voi katua kuin mitä tahansa päätöstä tai valintaa elämässä, ei se mikään spesiaalikeissi ole. Ei tarvitse ihmetellä, että asiasta ihmiset eivät uskalla puhua, edes anonyymisti.

Ehkäpä lapsentekopäätöstä jälkikäteen pohtiessa vastuulliset vanhemmat miettivät myös niitä lapsiaan. Miltä sinusta tuntuisi jos äitisi kertoisi katuneen sinun syntymää koko loppuelämänsä?

Ihmisiltä (lue suht nuorilta sellaisilta) tuntuu puuttuvan ymmärrys elämän stokastisuudesta. Kun suurimmat muutokset elämässä ei olekaan omassa kontrollissa. Sairaus, kuolema, jopa ihmissuhteiden loppumiset, ne vaan sattuvat kohdalle. Entä jos naapuri päättää valloittaa Suomen ja kaikkien meidän elämä muuttuu totaalisesti lähitulevaisuudessa? Joku muu katastrofi? MIeti vaan miten paljon korona elämää muutti. Lasten hankkiminen on yksi muutos elämässä, sen jälkeenkin elämää voi jatkaa monella lailla. Aivan turhaa jälkikäteen katua tuollaista päätöstä, tekee elämästään noilla spekseilla mahdollisimman omanlaisen. Sama juttu koulutuksen hankkimisen/ammatin, parisuhteen jne päätöksissä, katumalla vain pilaa tulevaisuutensa menneisyyteen keskittymällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset tulee kasvattaa tähän yhteiskuntaan, ottamaan muut ihmiset myös huomioon.

Lapsilta tulee vaatia, se on rakkautta. Vaatimisella näytät , että uskot lapsen pystyvän hyvään ja parempaan. Enkä tarkoita arvosanoja vaan käyttäytymistä ja empatiaa.

Jännää, kuinka kovia intohimoja lapsettomilla on usein lasten kasvatusta kohtaan. Jos pitää itseään hyvänä kasvattajana, voi hakeutua ammattikasvattajaksi.

Lapsettomat tissiposket tuntuvat olevan parhaita asiantuntijoita kaikessa lapsiin liittyvässä. Vähän sama kuinka sähköautojen kanssa pahimmat ongelmat ovat aina polttomoottoriautoilijoilla.

No kyllähän se nyt nähdään miten te niitä lapsianne kasvatatte. Per seelleen menee. Lapset voivat huonosti ja hakkaavat toisiaan kilpaa, empatiakyky on kateissa ja koulutuloksetkin alkavat täällä olla jo ihan kehitysmaaluokkaa kun kakarat tuijottelevat puhelimiaan.

Ei tarvitse olla asiantuntija nähdäkseen että kasvatus on hukassa.

Kasvata itse paremmin. Ethän sinä maailmaa pelkäävä luuserirassukka uskalla edes yrittää.

Tuon ei pitäisi olla sellainen "nooh kokeillaan nyt ja katsotaan miten käy" asia. Uskalla edes yrittää... hah! Naurettavaa ja karmivaa samalla.

Mutta silti totta. Ja koska et ymmärrä mitään lapsista tai niiden kasvattamisesta, niin voin sanoa ettei yhdelläkään vanhemmalla ole ennen sitä ensimmäistä lasta kokemusta lasten kasvattamisesta. Ja toisena asiana voin sanoa, että lue vähemmän uutisia tai lopeta se kokonaan. Saat aivan väärän kuvan todellisesta maailmasta. Nytkin täällä moni tuntuu kuvittelevan, että lapset vain hakkaavat toisiaan koulussa.

Kaikki tuntemani lasten vanhemmat, joiden kanssa asiasta on puhuttu, ovat sanoneet, että ennen lasten saamista heillä olleet ajatukset siitä, millaista elämä lasten kanssa on tai miten elämä muuttuu lasten myötä, osoittautuivat vääriksi. Moni asia muuttui, mutta eri tavalla kuin he kuvittelivat. Osa muuttui paremmaksi, osa huonommaksi. Lapsiperhe-elämän raskautta on saatettu huokailla, mutta vain toiset vanhemmat ymmärtävät oikeasti, mitä silloin on tarkoitettu ja mitä ei. 

Aijaa. Mun piireissä vanhemmat ovat useammin järkyttyneet työn määrästä ja väsymyksestä, vaikka tiesivät siitä toki jo etukäteen. Kaksi äideistä masentui, yksi pakeni harrastuksiinsa ja avautuu välillä parin viinilasin jälkeen miten katuu lastenhankintaa.

Tuo on sinun kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni noin ei ole käynyt tietääkseni käynyt kenellekään. Joku on saattanut joskus todeta, että perhe-elämä on raskasta, mutta ilme kertoo, että perheen perustamista ei silti kaduta hetkeäkään. Tuntemissani perheissä isät ja äidit jakavat työtaakan ja molemmilla vanhemmilla on myös muuta elämää (kuten juuri harrastuksia tai työ) tasapainottamassa perhearkea. Aivan vauvavaihetta lukuunottamatta isät selviävät lastenhoidosta aivan yhtä hyvin kuin äiditkin.

Voi olla, että elän melkoisessa kuplassa. Tuttavapiirissäni on hyvin vähän eroja. Ystävien, sisarusten ja lähimpien työkavereiden joukossa ei taida olla yhtään eroperhettä. Vähän kaukaisemmissa kavereissa, kaukaisempien sukulaisten joukossa ja vähemmän tuttujen työkavereiden joukossa on joitakin eroperheitä, mutta aika vähän. 

Sama juttu täällä. En tunne ketään, joka lapsiaan katuisi. Kaikilla ollut toki se raskas vaihe yöheräämisien kanssa. Kaikissa perheissä isät aktiivisia lastensa kanssa. Yks pariskunta eronnut, mutta heillä ei lapsia. Meillä lapset jo lähes kaikki täysikäisiä. Näitä kuplia on siis enemmänkin.

Mä tunnen, oman mutsin. Kuulin asiasta ekan kerran alakouluikäisenä.

Todella surullista. Hänellä on joku selvittämätön ongelma. Luonnollista tuo ei ole, eikä koskaan tietenkään lapsen syy. Aikuisuuteen kuuluu vastuu myös omasta mielenterveydestä.

-Kukaan ei ikinä kadu lapsiaan! Lapsia ei voi katua!

-Kyllä voi, tunnen itse katuvia ihmisiä ja mediassakin ihmiset ovat alkaneet hiljalleen avautua aiheesta, tosin anonyymisti ymmärrettävistä syistä.

-No ei oo normaalia!

:D

Niin, heillä siis joku ongelma. Miten normaalin nyt sit määrittäis. Joku trauma tai tunnelukko tai jotain. Jos eka lapsia haluu, mut sit katuu, kun on ne saanut. Miten tästä voi joku loukkaantua?

Ihan samalla tavalla sitä lapsentekopäätöstä voi katua kuin mitä tahansa päätöstä tai valintaa elämässä, ei se mikään spesiaalikeissi ole. Ei tarvitse ihmetellä, että asiasta ihmiset eivät uskalla puhua, edes anonyymisti.

Ehkäpä lapsentekopäätöstä jälkikäteen pohtiessa vastuulliset vanhemmat miettivät myös niitä lapsiaan. Miltä sinusta tuntuisi jos äitisi kertoisi katuneen sinun syntymää koko loppuelämänsä?

Ihmisiltä (lue suht nuorilta sellaisilta) tuntuu puuttuvan ymmärrys elämän stokastisuudesta. Kun suurimmat muutokset elämässä ei olekaan omassa kontrollissa. Sairaus, kuolema, jopa ihmissuhteiden loppumiset, ne vaan sattuvat kohdalle. Entä jos naapuri päättää valloittaa Suomen ja kaikkien meidän elämä muuttuu totaalisesti lähitulevaisuudessa? Joku muu katastrofi? MIeti vaan miten paljon korona elämää muutti. Lasten hankkiminen on yksi muutos elämässä, sen jälkeenkin elämää voi jatkaa monella lailla. Aivan turhaa jälkikäteen katua tuollaista päätöstä, tekee elämästään noilla spekseilla mahdollisimman omanlaisen. Sama juttu koulutuksen hankkimisen/ammatin, parisuhteen jne päätöksissä, katumalla vain pilaa tulevaisuutensa menneisyyteen keskittymällä.

Huh, älä tuota soopaa ainakaan ikinä kasvotusten sano kellekään joka ehkä avautuu siitä, että olisi pitänyt pysyä lapsettomana. "Turha katua, elät vain elämääsi".

Niinhän ne katujat joutuvat tekemään mutta ei se sitä katumuksen tunnetta poista.

Lagistliikkakin vaikuttaa ihmisiin tutustumiseen. Yöelämän seurauksena voi saada rikossyytteen, kajoamisista yms.. No Himoksella sentään on tänä viikonloppuna lakiasiat heitetty romukoppaan, voisin kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Lagistliikkakin vaikuttaa ihmisiin tutustumiseen. Yöelämän seurauksena voi saada rikossyytteen, kajoamisista yms.. No Himoksella sentään on tänä viikonloppuna lakiasiat heitetty romukoppaan, voisin kuvitella.

Älä kajoa niin et saa rikossyytettä. Hyvin simppeliä.

Se on hyvä asia että ei synny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset tulee kasvattaa tähän yhteiskuntaan, ottamaan muut ihmiset myös huomioon.

Lapsilta tulee vaatia, se on rakkautta. Vaatimisella näytät , että uskot lapsen pystyvän hyvään ja parempaan. Enkä tarkoita arvosanoja vaan käyttäytymistä ja empatiaa.

Jännää, kuinka kovia intohimoja lapsettomilla on usein lasten kasvatusta kohtaan. Jos pitää itseään hyvänä kasvattajana, voi hakeutua ammattikasvattajaksi.

Lapsettomat tissiposket tuntuvat olevan parhaita asiantuntijoita kaikessa lapsiin liittyvässä. Vähän sama kuinka sähköautojen kanssa pahimmat ongelmat ovat aina polttomoottoriautoilijoilla.

No kyllähän se nyt nähdään miten te niitä lapsianne kasvatatte. Per seelleen menee. Lapset voivat huonosti ja hakkaavat toisiaan kilpaa, empatiakyky on kateissa ja koulutuloksetkin alkavat täällä olla jo ihan kehitysmaaluokkaa kun kakarat tuijottelevat puhelimiaan.

Ei tarvitse olla asiantuntija nähdäkseen että kasvatus on hukassa.

Kasvata itse paremmin. Ethän sinä maailmaa pelkäävä luuserirassukka uskalla edes yrittää.

Tuon ei pitäisi olla sellainen "nooh kokeillaan nyt ja katsotaan miten käy" asia. Uskalla edes yrittää... hah! Naurettavaa ja karmivaa samalla.

Mutta silti totta. Ja koska et ymmärrä mitään lapsista tai niiden kasvattamisesta, niin voin sanoa ettei yhdelläkään vanhemmalla ole ennen sitä ensimmäistä lasta kokemusta lasten kasvattamisesta. Ja toisena asiana voin sanoa, että lue vähemmän uutisia tai lopeta se kokonaan. Saat aivan väärän kuvan todellisesta maailmasta. Nytkin täällä moni tuntuu kuvittelevan, että lapset vain hakkaavat toisiaan koulussa.

Kaikki tuntemani lasten vanhemmat, joiden kanssa asiasta on puhuttu, ovat sanoneet, että ennen lasten saamista heillä olleet ajatukset siitä, millaista elämä lasten kanssa on tai miten elämä muuttuu lasten myötä, osoittautuivat vääriksi. Moni asia muuttui, mutta eri tavalla kuin he kuvittelivat. Osa muuttui paremmaksi, osa huonommaksi. Lapsiperhe-elämän raskautta on saatettu huokailla, mutta vain toiset vanhemmat ymmärtävät oikeasti, mitä silloin on tarkoitettu ja mitä ei. 

Aijaa. Mun piireissä vanhemmat ovat useammin järkyttyneet työn määrästä ja väsymyksestä, vaikka tiesivät siitä toki jo etukäteen. Kaksi äideistä masentui, yksi pakeni harrastuksiinsa ja avautuu välillä parin viinilasin jälkeen miten katuu lastenhankintaa.

Tuo on sinun kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni noin ei ole käynyt tietääkseni käynyt kenellekään. Joku on saattanut joskus todeta, että perhe-elämä on raskasta, mutta ilme kertoo, että perheen perustamista ei silti kaduta hetkeäkään. Tuntemissani perheissä isät ja äidit jakavat työtaakan ja molemmilla vanhemmilla on myös muuta elämää (kuten juuri harrastuksia tai työ) tasapainottamassa perhearkea. Aivan vauvavaihetta lukuunottamatta isät selviävät lastenhoidosta aivan yhtä hyvin kuin äiditkin.

Voi olla, että elän melkoisessa kuplassa. Tuttavapiirissäni on hyvin vähän eroja. Ystävien, sisarusten ja lähimpien työkavereiden joukossa ei taida olla yhtään eroperhettä. Vähän kaukaisemmissa kavereissa, kaukaisempien sukulaisten joukossa ja vähemmän tuttujen työkavereiden joukossa on joitakin eroperheitä, mutta aika vähän. 

Sama juttu täällä. En tunne ketään, joka lapsiaan katuisi. Kaikilla ollut toki se raskas vaihe yöheräämisien kanssa. Kaikissa perheissä isät aktiivisia lastensa kanssa. Yks pariskunta eronnut, mutta heillä ei lapsia. Meillä lapset jo lähes kaikki täysikäisiä. Näitä kuplia on siis enemmänkin.

Mä tunnen, oman mutsin. Kuulin asiasta ekan kerran alakouluikäisenä.

Todella surullista. Hänellä on joku selvittämätön ongelma. Luonnollista tuo ei ole, eikä koskaan tietenkään lapsen syy. Aikuisuuteen kuuluu vastuu myös omasta mielenterveydestä.

-Kukaan ei ikinä kadu lapsiaan! Lapsia ei voi katua!

-Kyllä voi, tunnen itse katuvia ihmisiä ja mediassakin ihmiset ovat alkaneet hiljalleen avautua aiheesta, tosin anonyymisti ymmärrettävistä syistä.

-No ei oo normaalia!

:D

Niin, heillä siis joku ongelma. Miten normaalin nyt sit määrittäis. Joku trauma tai tunnelukko tai jotain. Jos eka lapsia haluu, mut sit katuu, kun on ne saanut. Miten tästä voi joku loukkaantua?

Ihan samalla tavalla sitä lapsentekopäätöstä voi katua kuin mitä tahansa päätöstä tai valintaa elämässä, ei se mikään spesiaalikeissi ole. Ei tarvitse ihmetellä, että asiasta ihmiset eivät uskalla puhua, edes anonyymisti.

Ehkäpä lapsentekopäätöstä jälkikäteen pohtiessa vastuulliset vanhemmat miettivät myös niitä lapsiaan. Miltä sinusta tuntuisi jos äitisi kertoisi katuneen sinun syntymää koko loppuelämänsä?

Ihmisiltä (lue suht nuorilta sellaisilta) tuntuu puuttuvan ymmärrys elämän stokastisuudesta. Kun suurimmat muutokset elämässä ei olekaan omassa kontrollissa. Sairaus, kuolema, jopa ihmissuhteiden loppumiset, ne vaan sattuvat kohdalle. Entä jos naapuri päättää valloittaa Suomen ja kaikkien meidän elämä muuttuu totaalisesti lähitulevaisuudessa? Joku muu katastrofi? MIeti vaan miten paljon korona elämää muutti. Lasten hankkiminen on yksi muutos elämässä, sen jälkeenkin elämää voi jatkaa monella lailla. Aivan turhaa jälkikäteen katua tuollaista päätöstä, tekee elämästään noilla spekseilla mahdollisimman omanlaisen. Sama juttu koulutuksen hankkimisen/ammatin, parisuhteen jne päätöksissä, katumalla vain pilaa tulevaisuutensa menneisyyteen keskittymällä.

Huh, älä tuota soopaa ainakaan ikinä kasvotusten sano kellekään joka ehkä avautuu siitä, että olisi pitänyt pysyä lapsettomana. "Turha katua, elät vain elämääsi".

Niinhän ne katujat joutuvat tekemään mutta ei se sitä katumuksen tunnetta poista.

Kysypä joskus terapeutiltasi paljonko se katuminen auttaa mihinkään asiaan. Asioiden joita ei voi muuttaa katuminen ei auta, terapeuttien ohje on niiden hyväksyminen ja tekeminen elämästä mahdollisimman hyvän noista lähtökohdista. Mutta jokainen saa elää elämänsä tyylillään, vaikka menneisyyteen vajoten kaikkea katuen - mut eikö siinä jää nykyisyys ja tulevaisuus mahdollisuuksineen elämättä ja kokematta?

Mutta ketjun tarkoitus vissiin katua, ja kun eri ketjuja katsoo taitaa olla velojen kokoontumisajot menossa. OK niin, en kuulu joukkoon mielipiteineni. Omat lapseni jo aikuisia enkä koskaan ole heitä katunut vaan rakastan, ovat osa elämääni vieläkin. Joskus vaan mietin kuinka mauttomaksi ihmiset haluavat elämänsä: mahdollisimman helppo, mahdollisimman ennustettava, ne huippukohdat turvallisen turistirannan auringonlaskun katsominen tai vähän paremmassa ravintolassa syöminen. Kun näin kuusikymppisenä elämäänsä katsoo taaksepäin ei oikeasti kadu yhtään, ja erityisen arvokkaana kokee eniten tunnemuistijälkiä jättäneitä asioita. Noissa tietenkin ne syvimmän rakkauden tunteet joita on kokenut niin parisuhteissa kuin lapsia kohtaan - mutta myös elämän tiukimmat kokemukset: hätä ja ahdistus, huoli ja kuinka noista tilanteista kykeni nousemaan, oppimaan itsestään ja muista. Ehkä nuo jälkimmäiset kuitenkin kasvattaneet eniten ihmisenä, ja yhdistettynä tuohon ensimmäiseen: annettuun ja saatuun rakkauteen, ovat tehneet minusta nykyisen suht tasapainoisen ja henkisesti vahvan ihmisen. Mutta jokainen tavallaan. saa katua jos siltä tuntuu ja se tuntuu auttavan oloa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset tulee kasvattaa tähän yhteiskuntaan, ottamaan muut ihmiset myös huomioon.

Lapsilta tulee vaatia, se on rakkautta. Vaatimisella näytät , että uskot lapsen pystyvän hyvään ja parempaan. Enkä tarkoita arvosanoja vaan käyttäytymistä ja empatiaa.

Jännää, kuinka kovia intohimoja lapsettomilla on usein lasten kasvatusta kohtaan. Jos pitää itseään hyvänä kasvattajana, voi hakeutua ammattikasvattajaksi.

Lapsettomat tissiposket tuntuvat olevan parhaita asiantuntijoita kaikessa lapsiin liittyvässä. Vähän sama kuinka sähköautojen kanssa pahimmat ongelmat ovat aina polttomoottoriautoilijoilla.

No kyllähän se nyt nähdään miten te niitä lapsianne kasvatatte. Per seelleen menee. Lapset voivat huonosti ja hakkaavat toisiaan kilpaa, empatiakyky on kateissa ja koulutuloksetkin alkavat täällä olla jo ihan kehitysmaaluokkaa kun kakarat tuijottelevat puhelimiaan.

Ei tarvitse olla asiantuntija nähdäkseen että kasvatus on hukassa.

Kasvata itse paremmin. Ethän sinä maailmaa pelkäävä luuserirassukka uskalla edes yrittää.

Tuon ei pitäisi olla sellainen "nooh kokeillaan nyt ja katsotaan miten käy" asia. Uskalla edes yrittää... hah! Naurettavaa ja karmivaa samalla.

Mutta silti totta. Ja koska et ymmärrä mitään lapsista tai niiden kasvattamisesta, niin voin sanoa ettei yhdelläkään vanhemmalla ole ennen sitä ensimmäistä lasta kokemusta lasten kasvattamisesta. Ja toisena asiana voin sanoa, että lue vähemmän uutisia tai lopeta se kokonaan. Saat aivan väärän kuvan todellisesta maailmasta. Nytkin täällä moni tuntuu kuvittelevan, että lapset vain hakkaavat toisiaan koulussa.

Kaikki tuntemani lasten vanhemmat, joiden kanssa asiasta on puhuttu, ovat sanoneet, että ennen lasten saamista heillä olleet ajatukset siitä, millaista elämä lasten kanssa on tai miten elämä muuttuu lasten myötä, osoittautuivat vääriksi. Moni asia muuttui, mutta eri tavalla kuin he kuvittelivat. Osa muuttui paremmaksi, osa huonommaksi. Lapsiperhe-elämän raskautta on saatettu huokailla, mutta vain toiset vanhemmat ymmärtävät oikeasti, mitä silloin on tarkoitettu ja mitä ei. 

Aijaa. Mun piireissä vanhemmat ovat useammin järkyttyneet työn määrästä ja väsymyksestä, vaikka tiesivät siitä toki jo etukäteen. Kaksi äideistä masentui, yksi pakeni harrastuksiinsa ja avautuu välillä parin viinilasin jälkeen miten katuu lastenhankintaa.

Tuo on sinun kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni noin ei ole käynyt tietääkseni käynyt kenellekään. Joku on saattanut joskus todeta, että perhe-elämä on raskasta, mutta ilme kertoo, että perheen perustamista ei silti kaduta hetkeäkään. Tuntemissani perheissä isät ja äidit jakavat työtaakan ja molemmilla vanhemmilla on myös muuta elämää (kuten juuri harrastuksia tai työ) tasapainottamassa perhearkea. Aivan vauvavaihetta lukuunottamatta isät selviävät lastenhoidosta aivan yhtä hyvin kuin äiditkin.

Voi olla, että elän melkoisessa kuplassa. Tuttavapiirissäni on hyvin vähän eroja. Ystävien, sisarusten ja lähimpien työkavereiden joukossa ei taida olla yhtään eroperhettä. Vähän kaukaisemmissa kavereissa, kaukaisempien sukulaisten joukossa ja vähemmän tuttujen työkavereiden joukossa on joitakin eroperheitä, mutta aika vähän. 

Sama juttu täällä. En tunne ketään, joka lapsiaan katuisi. Kaikilla ollut toki se raskas vaihe yöheräämisien kanssa. Kaikissa perheissä isät aktiivisia lastensa kanssa. Yks pariskunta eronnut, mutta heillä ei lapsia. Meillä lapset jo lähes kaikki täysikäisiä. Näitä kuplia on siis enemmänkin.

Mä tunnen, oman mutsin. Kuulin asiasta ekan kerran alakouluikäisenä.

Todella surullista. Hänellä on joku selvittämätön ongelma. Luonnollista tuo ei ole, eikä koskaan tietenkään lapsen syy. Aikuisuuteen kuuluu vastuu myös omasta mielenterveydestä.

-Kukaan ei ikinä kadu lapsiaan! Lapsia ei voi katua!

-Kyllä voi, tunnen itse katuvia ihmisiä ja mediassakin ihmiset ovat alkaneet hiljalleen avautua aiheesta, tosin anonyymisti ymmärrettävistä syistä.

-No ei oo normaalia!

:D

Niin, heillä siis joku ongelma. Miten normaalin nyt sit määrittäis. Joku trauma tai tunnelukko tai jotain. Jos eka lapsia haluu, mut sit katuu, kun on ne saanut. Miten tästä voi joku loukkaantua?

Ihan samalla tavalla sitä lapsentekopäätöstä voi katua kuin mitä tahansa päätöstä tai valintaa elämässä, ei se mikään spesiaalikeissi ole. Ei tarvitse ihmetellä, että asiasta ihmiset eivät uskalla puhua, edes anonyymisti.

Ehkäpä lapsentekopäätöstä jälkikäteen pohtiessa vastuulliset vanhemmat miettivät myös niitä lapsiaan. Miltä sinusta tuntuisi jos äitisi kertoisi katuneen sinun syntymää koko loppuelämänsä?

Ihmisiltä (lue suht nuorilta sellaisilta) tuntuu puuttuvan ymmärrys elämän stokastisuudesta. Kun suurimmat muutokset elämässä ei olekaan omassa kontrollissa. Sairaus, kuolema, jopa ihmissuhteiden loppumiset, ne vaan sattuvat kohdalle. Entä jos naapuri päättää valloittaa Suomen ja kaikkien meidän elämä muuttuu totaalisesti lähitulevaisuudessa? Joku muu katastrofi? MIeti vaan miten paljon korona elämää muutti. Lasten hankkiminen on yksi muutos elämässä, sen jälkeenkin elämää voi jatkaa monella lailla. Aivan turhaa jälkikäteen katua tuollaista päätöstä, tekee elämästään noilla spekseilla mahdollisimman omanlaisen. Sama juttu koulutuksen hankkimisen/ammatin, parisuhteen jne päätöksissä, katumalla vain pilaa tulevaisuutensa menneisyyteen keskittymällä.

Mutta se on omassa kontrollissa, hankkiiko lapsia vai ei. Nykyään ihmiskunnan historiassa eletään viimein aikaa, jolloin on olemassa oikeasti luotettavaa ehkäisyä. 

Ehkäisyn luotettavuus voi olla yksi syy Suomessakin siihen, miksi syntyvyys on laskenut niin paljon 2010-luvulla. Vielä nuoruudessani 90-luvulla e-pillerit olivat se kaikille tyrkytetty vaihtoehto, vaikka niiden ehkäisyteho ei ole aina niin hyvä ja niiden käytölle on paljon terveydellisiä vasta-aiheita.  Hormonikierukat ja muut tehokkaimmat ehkäisyt ovat yleistyneet vasta 2000-luvulla.

Onkohan tätä seikkaa huomioitu syntyvyystilastojen analyysissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset tulee kasvattaa tähän yhteiskuntaan, ottamaan muut ihmiset myös huomioon.

Lapsilta tulee vaatia, se on rakkautta. Vaatimisella näytät , että uskot lapsen pystyvän hyvään ja parempaan. Enkä tarkoita arvosanoja vaan käyttäytymistä ja empatiaa.

Jännää, kuinka kovia intohimoja lapsettomilla on usein lasten kasvatusta kohtaan. Jos pitää itseään hyvänä kasvattajana, voi hakeutua ammattikasvattajaksi.

Lapsettomat tissiposket tuntuvat olevan parhaita asiantuntijoita kaikessa lapsiin liittyvässä. Vähän sama kuinka sähköautojen kanssa pahimmat ongelmat ovat aina polttomoottoriautoilijoilla.

No kyllähän se nyt nähdään miten te niitä lapsianne kasvatatte. Per seelleen menee. Lapset voivat huonosti ja hakkaavat toisiaan kilpaa, empatiakyky on kateissa ja koulutuloksetkin alkavat täällä olla jo ihan kehitysmaaluokkaa kun kakarat tuijottelevat puhelimiaan.

Ei tarvitse olla asiantuntija nähdäkseen että kasvatus on hukassa.

Kasvata itse paremmin. Ethän sinä maailmaa pelkäävä luuserirassukka uskalla edes yrittää.

Tuon ei pitäisi olla sellainen "nooh kokeillaan nyt ja katsotaan miten käy" asia. Uskalla edes yrittää... hah! Naurettavaa ja karmivaa samalla.

Mutta silti totta. Ja koska et ymmärrä mitään lapsista tai niiden kasvattamisesta, niin voin sanoa ettei yhdelläkään vanhemmalla ole ennen sitä ensimmäistä lasta kokemusta lasten kasvattamisesta. Ja toisena asiana voin sanoa, että lue vähemmän uutisia tai lopeta se kokonaan. Saat aivan väärän kuvan todellisesta maailmasta. Nytkin täällä moni tuntuu kuvittelevan, että lapset vain hakkaavat toisiaan koulussa.

Kaikki tuntemani lasten vanhemmat, joiden kanssa asiasta on puhuttu, ovat sanoneet, että ennen lasten saamista heillä olleet ajatukset siitä, millaista elämä lasten kanssa on tai miten elämä muuttuu lasten myötä, osoittautuivat vääriksi. Moni asia muuttui, mutta eri tavalla kuin he kuvittelivat. Osa muuttui paremmaksi, osa huonommaksi. Lapsiperhe-elämän raskautta on saatettu huokailla, mutta vain toiset vanhemmat ymmärtävät oikeasti, mitä silloin on tarkoitettu ja mitä ei. 

Aijaa. Mun piireissä vanhemmat ovat useammin järkyttyneet työn määrästä ja väsymyksestä, vaikka tiesivät siitä toki jo etukäteen. Kaksi äideistä masentui, yksi pakeni harrastuksiinsa ja avautuu välillä parin viinilasin jälkeen miten katuu lastenhankintaa.

Tuo on sinun kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni noin ei ole käynyt tietääkseni käynyt kenellekään. Joku on saattanut joskus todeta, että perhe-elämä on raskasta, mutta ilme kertoo, että perheen perustamista ei silti kaduta hetkeäkään. Tuntemissani perheissä isät ja äidit jakavat työtaakan ja molemmilla vanhemmilla on myös muuta elämää (kuten juuri harrastuksia tai työ) tasapainottamassa perhearkea. Aivan vauvavaihetta lukuunottamatta isät selviävät lastenhoidosta aivan yhtä hyvin kuin äiditkin.

Voi olla, että elän melkoisessa kuplassa. Tuttavapiirissäni on hyvin vähän eroja. Ystävien, sisarusten ja lähimpien työkavereiden joukossa ei taida olla yhtään eroperhettä. Vähän kaukaisemmissa kavereissa, kaukaisempien sukulaisten joukossa ja vähemmän tuttujen työkavereiden joukossa on joitakin eroperheitä, mutta aika vähän. 

Sama juttu täällä. En tunne ketään, joka lapsiaan katuisi. Kaikilla ollut toki se raskas vaihe yöheräämisien kanssa. Kaikissa perheissä isät aktiivisia lastensa kanssa. Yks pariskunta eronnut, mutta heillä ei lapsia. Meillä lapset jo lähes kaikki täysikäisiä. Näitä kuplia on siis enemmänkin.

Mä tunnen, oman mutsin. Kuulin asiasta ekan kerran alakouluikäisenä.

Todella surullista. Hänellä on joku selvittämätön ongelma. Luonnollista tuo ei ole, eikä koskaan tietenkään lapsen syy. Aikuisuuteen kuuluu vastuu myös omasta mielenterveydestä.

-Kukaan ei ikinä kadu lapsiaan! Lapsia ei voi katua!

-Kyllä voi, tunnen itse katuvia ihmisiä ja mediassakin ihmiset ovat alkaneet hiljalleen avautua aiheesta, tosin anonyymisti ymmärrettävistä syistä.

-No ei oo normaalia!

:D

Niin, heillä siis joku ongelma. Miten normaalin nyt sit määrittäis. Joku trauma tai tunnelukko tai jotain. Jos eka lapsia haluu, mut sit katuu, kun on ne saanut. Miten tästä voi joku loukkaantua?

Ihan samalla tavalla sitä lapsentekopäätöstä voi katua kuin mitä tahansa päätöstä tai valintaa elämässä, ei se mikään spesiaalikeissi ole. Ei tarvitse ihmetellä, että asiasta ihmiset eivät uskalla puhua, edes anonyymisti.

Ehkäpä lapsentekopäätöstä jälkikäteen pohtiessa vastuulliset vanhemmat miettivät myös niitä lapsiaan. Miltä sinusta tuntuisi jos äitisi kertoisi katuneen sinun syntymää koko loppuelämänsä?

Ihmisiltä (lue suht nuorilta sellaisilta) tuntuu puuttuvan ymmärrys elämän stokastisuudesta. Kun suurimmat muutokset elämässä ei olekaan omassa kontrollissa. Sairaus, kuolema, jopa ihmissuhteiden loppumiset, ne vaan sattuvat kohdalle. Entä jos naapuri päättää valloittaa Suomen ja kaikkien meidän elämä muuttuu totaalisesti lähitulevaisuudessa? Joku muu katastrofi? MIeti vaan miten paljon korona elämää muutti. Lasten hankkiminen on yksi muutos elämässä, sen jälkeenkin elämää voi jatkaa monella lailla. Aivan turhaa jälkikäteen katua tuollaista päätöstä, tekee elämästään noilla spekseilla mahdollisimman omanlaisen. Sama juttu koulutuksen hankkimisen/ammatin, parisuhteen jne päätöksissä, katumalla vain pilaa tulevaisuutensa menneisyyteen keskittymällä.

Huh, älä tuota soopaa ainakaan ikinä kasvotusten sano kellekään joka ehkä avautuu siitä, että olisi pitänyt pysyä lapsettomana. "Turha katua, elät vain elämääsi".

Niinhän ne katujat joutuvat tekemään mutta ei se sitä katumuksen tunnetta poista.

Kysypä joskus terapeutiltasi paljonko se katuminen auttaa mihinkään asiaan. Asioiden joita ei voi muuttaa katuminen ei auta, terapeuttien ohje on niiden hyväksyminen ja tekeminen elämästä mahdollisimman hyvän noista lähtökohdista. Mutta jokainen saa elää elämänsä tyylillään, vaikka menneisyyteen vajoten kaikkea katuen - mut eikö siinä jää nykyisyys ja tulevaisuus mahdollisuuksineen elämättä ja kokematta?

Mutta ketjun tarkoitus vissiin katua, ja kun eri ketjuja katsoo taitaa olla velojen kokoontumisajot menossa. OK niin, en kuulu joukkoon mielipiteineni. Omat lapseni jo aikuisia enkä koskaan ole heitä katunut vaan rakastan, ovat osa elämääni vieläkin. Joskus vaan mietin kuinka mauttomaksi ihmiset haluavat elämänsä: mahdollisimman helppo, mahdollisimman ennustettava, ne huippukohdat turvallisen turistirannan auringonlaskun katsominen tai vähän paremmassa ravintolassa syöminen. Kun näin kuusikymppisenä elämäänsä katsoo taaksepäin ei oikeasti kadu yhtään, ja erityisen arvokkaana kokee eniten tunnemuistijälkiä jättäneitä asioita. Noissa tietenkin ne syvimmän rakkauden tunteet joita on kokenut niin parisuhteissa kuin lapsia kohtaan - mutta myös elämän tiukimmat kokemukset: hätä ja ahdistus, huoli ja kuinka noista tilanteista kykeni nousemaan, oppimaan itsestään ja muista. Ehkä nuo jälkimmäiset kuitenkin kasvattaneet eniten ihmisenä, ja yhdistettynä tuohon ensimmäiseen: annettuun ja saatuun rakkauteen, ovat tehneet minusta nykyisen suht tasapainoisen ja henkisesti vahvan ihmisen. Mutta jokainen tavallaan. saa katua jos siltä tuntuu ja se tuntuu auttavan oloa. 

No niin, tätä olisi pitänyt odottaa. :D "Älä sinä suotta lapsiasi kadu, kun minulle lapset ovat olleet elämän tärkein sisältö enkä kadu ollenkaan".

Olet varmaan trolli, mutta katuminen ei tarkoita sitä että jää menneisyyteen vellomaan eikä voi jatkaa elämäänsä niillä eväillä mitä on. Niinkin voi toimia, mutta eiköhän valtaosa ihmisistä yritä nimenomaan muokata elämäänsä mahdollisimman hyväksi vaikka virhevalintoja oliskin tullut tehtyä. Kukaan ei päätöksen voimalla voi alkaa nauttia perhe-elämästä jos ei siitä oikeasti nauti.

Esimerkkinä minäkin kadun sitä etten aikanaan hakeutunut unelma-ammattini pariin kun olin nuori ja fyysisesti kunnossa. Valitsin helpomman, akateemisen tien, ja tiedän nyt kun on liian myöhäistä että se oli väärä. Nyt ei ole enää fyysisiä mahdollisuuksia hakea siihen toiseen, mutta teen elämästäni näillä spekseillä niin hyvää kuin siitä voin saada. Ja olen onnellinen, muttei se muuta sitä faktaa että ammatinvalinta kaduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset tulee kasvattaa tähän yhteiskuntaan, ottamaan muut ihmiset myös huomioon.

Lapsilta tulee vaatia, se on rakkautta. Vaatimisella näytät , että uskot lapsen pystyvän hyvään ja parempaan. Enkä tarkoita arvosanoja vaan käyttäytymistä ja empatiaa.

Jännää, kuinka kovia intohimoja lapsettomilla on usein lasten kasvatusta kohtaan. Jos pitää itseään hyvänä kasvattajana, voi hakeutua ammattikasvattajaksi.

Lapsettomat tissiposket tuntuvat olevan parhaita asiantuntijoita kaikessa lapsiin liittyvässä. Vähän sama kuinka sähköautojen kanssa pahimmat ongelmat ovat aina polttomoottoriautoilijoilla.

No kyllähän se nyt nähdään miten te niitä lapsianne kasvatatte. Per seelleen menee. Lapset voivat huonosti ja hakkaavat toisiaan kilpaa, empatiakyky on kateissa ja koulutuloksetkin alkavat täällä olla jo ihan kehitysmaaluokkaa kun kakarat tuijottelevat puhelimiaan.

Ei tarvitse olla asiantuntija nähdäkseen että kasvatus on hukassa.

Kasvata itse paremmin. Ethän sinä maailmaa pelkäävä luuserirassukka uskalla edes yrittää.

Tuon ei pitäisi olla sellainen "nooh kokeillaan nyt ja katsotaan miten käy" asia. Uskalla edes yrittää... hah! Naurettavaa ja karmivaa samalla.

Mutta silti totta. Ja koska et ymmärrä mitään lapsista tai niiden kasvattamisesta, niin voin sanoa ettei yhdelläkään vanhemmalla ole ennen sitä ensimmäistä lasta kokemusta lasten kasvattamisesta. Ja toisena asiana voin sanoa, että lue vähemmän uutisia tai lopeta se kokonaan. Saat aivan väärän kuvan todellisesta maailmasta. Nytkin täällä moni tuntuu kuvittelevan, että lapset vain hakkaavat toisiaan koulussa.

Kaikki tuntemani lasten vanhemmat, joiden kanssa asiasta on puhuttu, ovat sanoneet, että ennen lasten saamista heillä olleet ajatukset siitä, millaista elämä lasten kanssa on tai miten elämä muuttuu lasten myötä, osoittautuivat vääriksi. Moni asia muuttui, mutta eri tavalla kuin he kuvittelivat. Osa muuttui paremmaksi, osa huonommaksi. Lapsiperhe-elämän raskautta on saatettu huokailla, mutta vain toiset vanhemmat ymmärtävät oikeasti, mitä silloin on tarkoitettu ja mitä ei. 

Aijaa. Mun piireissä vanhemmat ovat useammin järkyttyneet työn määrästä ja väsymyksestä, vaikka tiesivät siitä toki jo etukäteen. Kaksi äideistä masentui, yksi pakeni harrastuksiinsa ja avautuu välillä parin viinilasin jälkeen miten katuu lastenhankintaa.

Tuo on sinun kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni noin ei ole käynyt tietääkseni käynyt kenellekään. Joku on saattanut joskus todeta, että perhe-elämä on raskasta, mutta ilme kertoo, että perheen perustamista ei silti kaduta hetkeäkään. Tuntemissani perheissä isät ja äidit jakavat työtaakan ja molemmilla vanhemmilla on myös muuta elämää (kuten juuri harrastuksia tai työ) tasapainottamassa perhearkea. Aivan vauvavaihetta lukuunottamatta isät selviävät lastenhoidosta aivan yhtä hyvin kuin äiditkin.

Voi olla, että elän melkoisessa kuplassa. Tuttavapiirissäni on hyvin vähän eroja. Ystävien, sisarusten ja lähimpien työkavereiden joukossa ei taida olla yhtään eroperhettä. Vähän kaukaisemmissa kavereissa, kaukaisempien sukulaisten joukossa ja vähemmän tuttujen työkavereiden joukossa on joitakin eroperheitä, mutta aika vähän. 

Sama juttu täällä. En tunne ketään, joka lapsiaan katuisi. Kaikilla ollut toki se raskas vaihe yöheräämisien kanssa. Kaikissa perheissä isät aktiivisia lastensa kanssa. Yks pariskunta eronnut, mutta heillä ei lapsia. Meillä lapset jo lähes kaikki täysikäisiä. Näitä kuplia on siis enemmänkin.

Mä tunnen, oman mutsin. Kuulin asiasta ekan kerran alakouluikäisenä.

Todella surullista. Hänellä on joku selvittämätön ongelma. Luonnollista tuo ei ole, eikä koskaan tietenkään lapsen syy. Aikuisuuteen kuuluu vastuu myös omasta mielenterveydestä.

-Kukaan ei ikinä kadu lapsiaan! Lapsia ei voi katua!

-Kyllä voi, tunnen itse katuvia ihmisiä ja mediassakin ihmiset ovat alkaneet hiljalleen avautua aiheesta, tosin anonyymisti ymmärrettävistä syistä.

-No ei oo normaalia!

:D

Niin, heillä siis joku ongelma. Miten normaalin nyt sit määrittäis. Joku trauma tai tunnelukko tai jotain. Jos eka lapsia haluu, mut sit katuu, kun on ne saanut. Miten tästä voi joku loukkaantua?

Ihan samalla tavalla sitä lapsentekopäätöstä voi katua kuin mitä tahansa päätöstä tai valintaa elämässä, ei se mikään spesiaalikeissi ole. Ei tarvitse ihmetellä, että asiasta ihmiset eivät uskalla puhua, edes anonyymisti.

Ehkäpä lapsentekopäätöstä jälkikäteen pohtiessa vastuulliset vanhemmat miettivät myös niitä lapsiaan. Miltä sinusta tuntuisi jos äitisi kertoisi katuneen sinun syntymää koko loppuelämänsä?

Ihmisiltä (lue suht nuorilta sellaisilta) tuntuu puuttuvan ymmärrys elämän stokastisuudesta. Kun suurimmat muutokset elämässä ei olekaan omassa kontrollissa. Sairaus, kuolema, jopa ihmissuhteiden loppumiset, ne vaan sattuvat kohdalle. Entä jos naapuri päättää valloittaa Suomen ja kaikkien meidän elämä muuttuu totaalisesti lähitulevaisuudessa? Joku muu katastrofi? MIeti vaan miten paljon korona elämää muutti. Lasten hankkiminen on yksi muutos elämässä, sen jälkeenkin elämää voi jatkaa monella lailla. Aivan turhaa jälkikäteen katua tuollaista päätöstä, tekee elämästään noilla spekseilla mahdollisimman omanlaisen. Sama juttu koulutuksen hankkimisen/ammatin, parisuhteen jne päätöksissä, katumalla vain pilaa tulevaisuutensa menneisyyteen keskittymällä.

Huh, älä tuota soopaa ainakaan ikinä kasvotusten sano kellekään joka ehkä avautuu siitä, että olisi pitänyt pysyä lapsettomana. "Turha katua, elät vain elämääsi".

Niinhän ne katujat joutuvat tekemään mutta ei se sitä katumuksen tunnetta poista.

Kysypä joskus terapeutiltasi paljonko se katuminen auttaa mihinkään asiaan. Asioiden joita ei voi muuttaa katuminen ei auta, terapeuttien ohje on niiden hyväksyminen ja tekeminen elämästä mahdollisimman hyvän noista lähtökohdista. Mutta jokainen saa elää elämänsä tyylillään, vaikka menneisyyteen vajoten kaikkea katuen - mut eikö siinä jää nykyisyys ja tulevaisuus mahdollisuuksineen elämättä ja kokematta?

Mutta ketjun tarkoitus vissiin katua, ja kun eri ketjuja katsoo taitaa olla velojen kokoontumisajot menossa. OK niin, en kuulu joukkoon mielipiteineni. Omat lapseni jo aikuisia enkä koskaan ole heitä katunut vaan rakastan, ovat osa elämääni vieläkin. Joskus vaan mietin kuinka mauttomaksi ihmiset haluavat elämänsä: mahdollisimman helppo, mahdollisimman ennustettava, ne huippukohdat turvallisen turistirannan auringonlaskun katsominen tai vähän paremmassa ravintolassa syöminen. Kun näin kuusikymppisenä elämäänsä katsoo taaksepäin ei oikeasti kadu yhtään, ja erityisen arvokkaana kokee eniten tunnemuistijälkiä jättäneitä asioita. Noissa tietenkin ne syvimmän rakkauden tunteet joita on kokenut niin parisuhteissa kuin lapsia kohtaan - mutta myös elämän tiukimmat kokemukset: hätä ja ahdistus, huoli ja kuinka noista tilanteista kykeni nousemaan, oppimaan itsestään ja muista. Ehkä nuo jälkimmäiset kuitenkin kasvattaneet eniten ihmisenä, ja yhdistettynä tuohon ensimmäiseen: annettuun ja saatuun rakkauteen, ovat tehneet minusta nykyisen suht tasapainoisen ja henkisesti vahvan ihmisen. Mutta jokainen tavallaan. saa katua jos siltä tuntuu ja se tuntuu auttavan oloa. 

No niin, tätä olisi pitänyt odottaa. :D "Älä sinä suotta lapsiasi kadu, kun minulle lapset ovat olleet elämän tärkein sisältö enkä kadu ollenkaan".

Olet varmaan trolli, mutta katuminen ei tarkoita sitä että jää menneisyyteen vellomaan eikä voi jatkaa elämäänsä niillä eväillä mitä on. Niinkin voi toimia, mutta eiköhän valtaosa ihmisistä yritä nimenomaan muokata elämäänsä mahdollisimman hyväksi vaikka virhevalintoja oliskin tullut tehtyä. Kukaan ei päätöksen voimalla voi alkaa nauttia perhe-elämästä jos ei siitä oikeasti nauti.

Esimerkkinä minäkin kadun sitä etten aikanaan hakeutunut unelma-ammattini pariin kun olin nuori ja fyysisesti kunnossa. Valitsin helpomman, akateemisen tien, ja tiedän nyt kun on liian myöhäistä että se oli väärä. Nyt ei ole enää fyysisiä mahdollisuuksia hakea siihen toiseen, mutta teen elämästäni näillä spekseillä niin hyvää kuin siitä voin saada. Ja olen onnellinen, muttei se muuta sitä faktaa että ammatinvalinta kaduttaa.

Pahoittelen, en ole lukenut koko ketjua, vilkaisin vaan lopun, eli en tiedä kadutko sinä myös lastasi/lapsiasi vai oletko vela joka käyttää omaa ammatinvalinnan katumuksen kokemustaan ymmärtääkseen lastensaamisen katumusta. Ja mietipä, jos et kykene enää fyysisesti tuohon unelma-ammattiin, kauankohan olisit kyennyt sitä oikeasti toteuttamaan nuorempanakaan? Joka tapauksessa olisit nykyikääsi mennessä joutunut vaihtamaan ammattia. Onko nykyammatti väärä jos kykenet sitä kuitenkin tekemään myös nykykunnossa, mahdollisesti eläkkeeseen saakka? Itse ajattelen ettei katuminen ole kovin hedelmällinen tapa suhtautua menneeseen. Sitä kun minkäänlaiset harjoitukset eivät muuta, voimakas katuminen pikemminkin vääristää nykyisyyttä ja tulevaisuutta: haaveilet mahdottomasta, ja sen vuoksi alat keskittyä negatiivisiin asioihin nykyisessä elämässäsi ja unohdat positiiviset. Nykyammatti ei se haaveammatti, mutta saat suht hyvää palkkaa, kykenet tekemään työtä eläkkeeseen, työkaverit voi olla kivoja... Mutta nyt sade taukosi, lähden takaisin pihatöihin, hauskaa lauantainjatkoa palstalle.