Raskaana ja lähteminen suhteesta

Ja olen yrittänyt puhua aiheesta, mutta mies itse ei näe toiminnassaan mitään väärää, joten se puhuminen ei ole johtanut mihinkään.

Onko sinulla joku paikka minne mennä? Ei ole normaalia joutua puolison kuulusteltavaksi. Koska siltä tuo kuulostaa.

Ei kai sinun kannata lähteä kun olet raskaana. Todennäköisesti ylireagoit ehkä raskauden takia.

Monet miehet paljastavat todellisen karvansa vasta kun vaimo on raskaana.

Se ei ole sun häpeäsi: mulle on käynyt toi kaksi kertaa ja ei tule käymään enää koskaan koska en ehkä oppinut kerrasta mutta kahdesta opin. Olen ADHD-diagnosoitu ja ilmeisesti se meidän ADHD-ihmisten eloisuus ja lyhyt muisti vetävät narsistisia puolisoita puoleensa.

Mieti mitkä ovat sun rajasi, ja mitä teet kun ne ylitetään: on reilua todeta selvästi esimerkiksi että lähdet jos meno jatkuu, mutta tossa tilanteessa voi myös vain ottaa ja lähteä jos siltä tuntuu.

Itse suosittelen asumiseroa ajoissa: jos raskausaikana on vaikeaa, ei vaikeusaste laske vauvan syntyessä ja ihan jo vauvan ja sun turvallisuuden vuoksi kannattaa lähteä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Komppaan paria muuta eli nyt on paljon helpompi lähteä kuin vasta sitten, kun lapsi on jo syntynyt. Sitten, kun lapsi on maailmassa, alat miettiä eroa suunnitellessa, että mitä se aiheuttaa lapselle ja viitsitkö "rikkoa" ydinperheen. Nyt lapselle ei koidu siitä mitään, hän tottuu elämään kahden kodin elämää eikä koe traumaattisena siihen yhtäkkiä siirtymistä. Itse harkitsin eroa jo raskausaikana, mutta jäin suhteeseen ja sillä tiellä olen edelleen 10 vuotta myöhemmin. Edelleen mietin eroa usein, mutta lapsista johtuen en viitsi. Meillä ei tosin ole mitään noin vakavia ongelmia kuin teillä, joten tavallaan olen tyytyväinenkin elämääni. Mutta tiedän kyllä meidän eroavan vielä joskus.

Voi toki kokeilla myös pariterapiaa ja yksilöterapiaa (erityisesti miehelle). Mutta, jos mies ei näe ongelmia, saattaa olla, ettei hän noihin suostu.

Unelma lapsesta täyttyi ja miehestä tuli tarpeeton. Nuo kaikki oli varmasti nähtävissä jo ennen raskautta, mutta kun sinulla oli unelma suljit niiltä silmäsi.

Jaahas, yksi paljasti taas karvansa. Kokemusta minullakin. Annoin miehen nähdä lapsen ensiaskeleet ja sitten lähdin. Sain parin vuoden riesan; häiriköi ja vainosi, piti katsella olkapään yli kun liikkui. Alkoi sitten ryypätä, ja henki meni parin vuoden rellestelyn jälkeen. Kai joku kohtaus.

Hyvä että pääsi pois, eikä kukaan enää joutunut kärsimään. Lapsellekin parasta, kun ei oppinut tuntemaan.

Mitä minä olen aiheeseen tutustunut, niin aika usein tuo eskaloituu.

Minulla on tarvittaessa useampikin paikka minne mennä, onneksi. Sitäkin pelkään, että tilanteista tulee uhkaavampia kuin ne on jo olleet tai että ne tilanteet tosiaan eskaloituu jotenkin.

Tilanne myös tavallaan ärsyttää. Ärsyttää olla kuin epäilyksen alaisena jostain ihan jatkuvasti. Kodin pitäisi olla paikka missä voi rauhoittua ja vaan olla, mutta nykyään minua on alkanut joskus jopa jännittää mitä tapahtuu, kun menen kotiin. Lähestyvä synnytyskin on alkanut stressaamaan ja se, mitä tapahtuu kun lapsi syntyy.

Ap

Ai että mä nauran näille teidän itse tahallanne tekemille valinnoille elämässänne. :D

Vierailija kirjoitti:

Ai että mä nauran näille teidän itse tahallanne tekemille valinnoille elämässänne. :D

Etkö osaa lukea? Ap kirjoitti, kuinka on tähän raskauteen asti ollut hyvä elämä. Mitä et siinä ymmärtänyt? Minuakin pakkaa aina vähä-älyiset naurattamaan, mutta pidän mölyt mahassa.

Useimpien kohdalla se kumppani muuttuu, ei kontrollifriikkiä tai juoppoa alun perin kukaan halua itselleen. Mutta katsos kun ne eivät sitä sinulle kerro, vaan salaavat huonot puolensa, eli siis valehtelevat ja pettävät.

Alkoholisoituminen alkaa enimmäkseen pikkuhiljaa ja kiihtyy, kunnes siihen liittyy väkivaltaisuus mukaan.

Omituista, että jonkun kärsimys noin alkaa naurattaa. Taidat ravita jonkinlaista terapiaa. Tai ehkä oma kokemus voisi kovaan päähäsi antaa jotain tajuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Unelma lapsesta täyttyi ja miehestä tuli tarpeeton. Nuo kaikki oli varmasti nähtävissä jo ennen raskautta, mutta kun sinulla oli unelma suljit niiltä silmäsi.

Unelma oli kyllä ihan yhteinen. Eikä elämä tällaista niinä vuosina ennen raskautta ollut koskaan, eikä edes raskauden alussa. Siksi tämä niin outoa onkin, koska kyseessä on ihan uudet piirteet. En minä aikaisemmin ole koskaan joutunut selittämään, kenen kanssa tänään olin, ketä tapasin ja mitä puhuin heidän kanssaan. En myöskään mitenkään erikseen perustelemaan sitä, miksi haluan nähdä ystäviäni.

Ap

Ap lähde heti. Minusta tuntuu että tilanne ei välttämättä ole enää edea fyysisesti turvallinen. Henkisesti se ei ole ollut sitä enää pitkään. Pärjäät ihan hyvin jos on edes jotain tukiverkkoja (kuulostaa että on). Jos taas miehellä ollut hetkellinen mielenhäiriö, niin asettuu jos ymmärtää tehneensä väärin, mutta tuo ei ikävä kyllä nyt ihan siltä kuulosta

Kova kovaa vastaan. Tuollainen käytös ei ole ok ja kertoo rumaa kieltä miehen kontrollinhalusta, joka tosiaan tuskin laantuu. Tee miehelle selväksi, että vaikka hänestä tuossa ei olisi mitään ongelmaa, niin sinulle ei ole ok olla miehen holhouksen alla. Jos ei suostu näkemään mitään ongelmaa, ei suostu puhumaan tai pariterapiaan tai millään muullakaan tapaa näe mikä mättää, niin kannattaa suunnitella lähtöä pikaisesti. On todella hälyttävää, että jo pelkäät tilanteiden eskaloitumista. Turvaa oma selustasi ja kerro tilanteesta ja huolistasi ystävillesi ja perheellesi.

Vierailija kirjoitti:

Ap lähde heti. Minusta tuntuu että tilanne ei välttämättä ole enää edea fyysisesti turvallinen. Henkisesti se ei ole ollut sitä enää pitkään. Pärjäät ihan hyvin jos on edes jotain tukiverkkoja (kuulostaa että on). Jos taas miehellä ollut hetkellinen mielenhäiriö, niin asettuu jos ymmärtää tehneensä väärin, mutta tuo ei ikävä kyllä nyt ihan siltä kuulosta

Kyllä. Onhan näitä tapauksia että mies mustasukkaisuuspäissään menee ja tappaa vaimon ja lapset ja ehkä itsensäkin päälle. Pahoinpitelyt vielä yleisempiä. Jos mitään väkivallan uhkaa leijuu ilmassa niin turvaan sieltä ja äkkiä! Ei pelkästään itsesi vaan myös lapsesi vuoksi.

Jos hälytyskellot soivat, lähde nyt.

Yksi ystäväni oli vastaavassa tilanteessa, joka paheni vähitellen, ja ummisti silmänsä todellisuudelta vielä raskaana ollessaan. Hän kumminkin päätyi muuttamaan pois vauvan ollessa vasta muutaman kuukauden. Ja joutui lähtemään hirveällä kiireellä salaa miehen ollessa töissä, koska pelkäsi, mitä muuten tapahtuisi.

Heilläkin oli juuri tuollaista kontrollointia ja tenttaamista, ei tietääkseni fyysistä väkivaltaa koskaan. Mutta se oli tosi järkyttävää silti ja miehestä kuoriutui eron jälkeen ihan täysi stalkkeri.

Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, mutta kuten aiemmin jo kirjoitin, mies itse ei näe asiassa mitään ongelmaa. Hän joko kääntää asia vitsiksi tai vaan vähättelee omaa käytöstään, väittää olevansa vaan huolehtiva tai huolissaan, ei kuitenkaan osaa kertoa syitä että miksi. Yleensä mies ärsyyntyy tästä ja jopa suuttuu, kun en suostu kertomaan kaikkea.

Olen kyllä miettinyt lähtemistäkin. En nyt varsinaisesti pelkää mitään fyysistä uhkaa, mutta kieltämättä sekin on käynyt joskus mielessä. Siskoni tietää meidän tilanteesta ja heille sekä vanhempien luo tiedän että voin aina mennä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unelma lapsesta täyttyi ja miehestä tuli tarpeeton. Nuo kaikki oli varmasti nähtävissä jo ennen raskautta, mutta kun sinulla oli unelma suljit niiltä silmäsi.

Unelma oli kyllä ihan yhteinen. Eikä elämä tällaista niinä vuosina ennen raskautta ollut koskaan, eikä edes raskauden alussa. Siksi tämä niin outoa onkin, koska kyseessä on ihan uudet piirteet. En minä aikaisemmin ole koskaan joutunut selittämään, kenen kanssa tänään olin, ketä tapasin ja mitä puhuin heidän kanssaan. En myöskään mitenkään erikseen perustelemaan sitä, miksi haluan nähdä ystäviäni.

Ap

Mutta miksi suostuit ensimmäisen kerran perustelemaan ja alistumaan ja leikkimään jotain aivan käsittämättömiä roolileikkejä, joita et halua? Ja lukemattomia kertoja sen jälkeen. Oletko jotenkin vajaaälyinen?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tarvittaessa useampikin paikka minne mennä, onneksi. Sitäkin pelkään, että tilanteista tulee uhkaavampia kuin ne on jo olleet tai että ne tilanteet tosiaan eskaloituu jotenkin.

Tilanne myös tavallaan ärsyttää. Ärsyttää olla kuin epäilyksen alaisena jostain ihan jatkuvasti. Kodin pitäisi olla paikka missä voi rauhoittua ja vaan olla, mutta nykyään minua on alkanut joskus jopa jännittää mitä tapahtuu, kun menen kotiin. Lähestyvä synnytyskin on alkanut stressaamaan ja se, mitä tapahtuu kun lapsi syntyy.

Ap

En kyllä jäisi katselemaan tuollaista. Mies ei tule ottamaan mitään vastuuta asiasta se on selvää jo yrittämiesi keskustelujen perusteella. Hän saa aina selitettyä asiat itselleen niin, että sinä olet syyllinen. Kun mies lähtee huomenna töihin, pakkaat välttämättömät mukaan ja menet lähimpään turvakotiin jos kerran on pelkoa, että tilanteesta tulee uhkaava ja tilanne eskaloituu. Mies tulee varmasti uhkailemaan esim. huoltajuudella ja sillä että mustamaalaa sinut niin, että hän saa vauvan itselleen mutta et usko ja nauhoitat jatkossa kaikki keskustelut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unelma lapsesta täyttyi ja miehestä tuli tarpeeton. Nuo kaikki oli varmasti nähtävissä jo ennen raskautta, mutta kun sinulla oli unelma suljit niiltä silmäsi.

Unelma oli kyllä ihan yhteinen. Eikä elämä tällaista niinä vuosina ennen raskautta ollut koskaan, eikä edes raskauden alussa. Siksi tämä niin outoa onkin, koska kyseessä on ihan uudet piirteet. En minä aikaisemmin ole koskaan joutunut selittämään, kenen kanssa tänään olin, ketä tapasin ja mitä puhuin heidän kanssaan. En myöskään mitenkään erikseen perustelemaan sitä, miksi haluan nähdä ystäviäni.

Ap

Mutta miksi suostuit ensimmäisen kerran perustelemaan ja alistumaan ja leikkimään jotain aivan käsittämättömiä roolileikkejä, joita et halua? Ja lukemattomia kertoja sen jälkeen. Oletko jotenkin vajaaälyinen?

Ei se alkanut siten että mies mitenkään yhtäkkiä alkoi suoraan tentata tekemisiäni, vaan kaikki alkoi pikkuhiljaa. Aiemmin meillä on ollut, jo vuosia, myös ihan omat elämät ja omat menot. Niistä juteltiin ihan tavallisesti, kuten vaikka että oliko kivaa jne.

Ensimmäiset oudot jutut alkoi olla joskus elokuussa, kun mies vaikutti erikoisen kiinnostuneelta siitä mitä olin tehnyt ystäväni kanssa vietetyn viikonlopun aikana. Silloin muistan ensimmäisen kerran syntyneen sen epämukavan tunteen. Mutta koska tämä jäi siihen ja elämä jatkui normaalisti, en silloin ajatellut asiaa sen enempää. Kunnes ehkä viikkoa tai paria myöhemmin samantyylinen tilanne toistui eräässä toisessa asiassa. Ajan myötä nämä tilanteet lisääntyi ja ne meni yhä syvemmälle. Samalla alkoi ahdistaa ajatus siitä että mitä ihmettä tämä nyt oikein on.

Kannattaa kuunnella vaistoasi ja ottaa tämä vakavasti.

Jos mies ei suostu keskustelemaan eikä esimerkiksi pariterapiaan, eikä mikään muutu, kannattaisi ehkä lähteä. Voihan siinä tosiaan käydä niinkin hyvin, että mies siihen herää ja parantaa tapansa.