Lue keskustelun säännöt.
Yritin kertoa miehelleni mustasukkaisuudesta - Sai hirveät raivarit
01.10.2023 |
Minua on petetty pahasti. Exällä oli puolenvuoden suhde toisen kanssa ja tää toinen oli muka meidän molempien ystävä. Nyt yritin ottaa puheeksi nykyisen miesystäväni kanssa, että omat tunteeni ovat varmasti ylireagointia, mutta koen mustasukkaisuutta tilanteissa joissa minua ei huomioida ja että jos hän vaikka on juttelemassa naispuolisen ystäväni kanssa eikä näytä huomaavan ollenkaan minua, niin tunnen mustasukkaisuutta. Tarkoituksena oli selvittää asiaa ja avata tunteitani hänelle, niin hän sai välittömästi raivarit ja alkoi huutaa. On nyt mököttänyt ja ilkeillyt minulle tästä monta tuntia, miten minä olen sairas. Ihan suoraan sanottuna en tiedä itsekään kumpi tässä on enemmän sekaisin.
Kommentit (202)
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Sehän juuri on passiivisaggressiivisuutta jos aloittaa keskustelun siitä, että "sinun toimintasi saa minut tuntemaan mustasukkaisuutta". Ap vaan osaa naamioida sen paljon hienommin kuin mies, joka puolestaan ei osaa reagoida yhtä naamioidusti vaan vastasi avoimemman aggressiivisesti.
Ei ole.
Alan ymmärtää, miksi olen ikisinkku enkä löydä kumppania (Suomesta). Täällä on omanikäisissä täysin vääristynyt mielenmaisema.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Sehän juuri on passiivisaggressiivisuutta jos aloittaa keskustelun siitä, että "sinun toimintasi saa minut tuntemaan mustasukkaisuutta". Ap vaan osaa naamioida sen paljon hienommin kuin mies, joka puolestaan ei osaa reagoida yhtä naamioidusti vaan vastasi avoimemman aggressiivisesti.
Ei ole.
Mahtavat perustelut, kyllähän nyt toki muutin mieleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Mieshän nimenomaan toi omat tunteensa esille! Miksi on väärin osoittaa tunteitaan, vaikka ne eivät olekaan toivotunlaisia?
Tunteiden osoittaminen raivoamalla on henkistä väkivaltaa jota puolison ei pitäisi jäädä kuuntelemaan. Tämä pettäjämies ei ole parisuhdekelpoinen ja parempi olisi jättää heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuokaan ukkeli ihan täyspäiseltä vaikuta. Vaihtoon!
Joo näyttäisi että suhteeseen on nyt tullut muutos, seuraavaa räjähdystä ja tuntikausien raivoamista mistä hyvänsä aiheesta odotellessa...
t. ennustaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Mieshän nimenomaan toi omat tunteensa esille! Miksi on väärin osoittaa tunteitaan, vaikka ne eivät olekaan toivotunlaisia?
Tunteiden osoittaminen raivoamalla on henkistä väkivaltaa jota puolison ei pitäisi jäädä kuuntelemaan. Tämä pettäjämies ei ole parisuhdekelpoinen ja parempi olisi jättää heti.
Ihan yhtä pahaa henkistä väkivaltaa ja kontrollointia on toisen osapuolen syyllistäminen ilman että hän on tehnyt mitään väärää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Mieshän nimenomaan toi omat tunteensa esille! Miksi on väärin osoittaa tunteitaan, vaikka ne eivät olekaan toivotunlaisia?
Tunteiden osoittaminen raivoamalla on henkistä väkivaltaa jota puolison ei pitäisi jäädä kuuntelemaan. Tämä pettäjämies ei ole parisuhdekelpoinen ja parempi olisi jättää heti.
Niinpä. Kokemusta on, kun jokainen erimielisyys päättyy raivareihin, kaikki mahdollinen vanha kaivetaan esiin, solvataan ja lyödään aroilla asioilla joita olet kertonut, ja välillä nyrkit heiluu. Ja näitä kohtauksia on yhä useammin, mitään ei käsitellä, välillä pitkiä mykkäkouluja...
Ahdistavaa elämää pelätä koko ajan.
Mites ap:lla jatkui, onko välit nyt ok?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Mieshän nimenomaan toi omat tunteensa esille! Miksi on väärin osoittaa tunteitaan, vaikka ne eivät olekaan toivotunlaisia?
Tunteiden osoittaminen raivoamalla on henkistä väkivaltaa jota puolison ei pitäisi jäädä kuuntelemaan. Tämä pettäjämies ei ole parisuhdekelpoinen ja parempi olisi jättää heti.
Kerrohan nyt sitten että mitä tunteita sitten oikein saa osoittaa ja mitä ei? Tähän asti olemme oppineet että mustasukkaisuus kyllä, viha ja raivo ei. Onko muita sääntöjä?
Jotkut miehet vihaa ajatustakin jostain "tunteiden käsittelystä." Keskustelemisen yrittäminenkin sellaisesta on niille kuin syytös. Joten anna olla.
Sano vain reilusti, että minä sitten olen mustasukkainen, jos alat jotain esittää kenenkään naisen kanssa. Eli ota se sitten huomioon. Ja se, että se voi sitten olla meidän suhteen loppu, koska minä en ala sellaista katselemaan.
Enempää ei tarvitse asiasta keskustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurustelin mun exän kanssa ja sekin aina hermostu kun sanoin että vaikea luottaa ja tarvitsen varmistelua. (Suhde oli alussa ) ja tätä ärsytti ku en luottanut. Mä sit jätin tän miehen kun en saanut siltä tarpeeksi omille henkisille tarpeille. 10kk eron jälkee sen silloinen tyttöystävä tuli kertomaan mulle, että petti exä petti mua hänen kanssa. Kävi ilmi että exä sitten oli pettänyt tätä myöhemmin mun ja kahden muun kanssa :D Mun intuitio oli siis oikeessa, vaikka tää POIKA aneli mun luottamusta.
Miten ihmeessä päädyit itsekin varatun sänkyyn? Joku pieni kylä, jossa kaikki seurustelevat tai pettävät kaikkien kanssa? DNSA sulupuu voisi olla kiva joululahja koko lähisuvulle, oletetulle sellaiselle 😌
Tämä kyllä nauratti vaikka ikävä asia onkin. Joillakin paikkakunnilla on näköjään todella pienet piirit kun kaikki on seurustelleet jonkun saman tyypin kanssa. Kannattaa ehkä miettiä sulhasen hakua jostain kauempaa kuin omalta kylältä ellei halua ex-tyttöystävien asuvan naapurissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi parisuhde olisi vankila, jossa oleva ei koskaan saisi puhua muille kuin puolisolle?
Miksi parisuhde olisi vankila, jossa oleva ei saisi puhua kumppanille tunteistaan? Ehkäpä jonkinlainen kylmä järkiavioliitto. Koska rakkauskin on tunne.
Jos ei pysty puhumaan tunteistaan syyllistämättä, niin ei kannata olla parisuhteessa tuhoamassa toisen elämää.
Jos kokee kaiken toisen puheen syyllistämisenä, ei varmastikaan ole kypsä olemaan ylipäätään tekemisissä muiden kanssa. Terapian paikka.
Ap: Exäni petti minua. Ahdistun helposti, jos en saa seurassa huomiota. En pidä siitä, että puhut muiden kanssa, kun olen paikalla.
Nyxä: Ok, en puhu muille 😳
Näin ap:n ahdistus siirtyi muiden vaivoiksi.Hups, taisit vääristellä ap:n sanomaa, jotta oma pointtisi näyttäisi oikeutetummalta.
Ap EI kritisoinut muille puhumista. Ap kertoi kokevansa ikäväksi sen, ettei puoliso tunnu huomaavan häntä lainkaan.Tunnu huomaavan... mistä tuollainen tunne kumpuaa?
No voisko olla esim. juuri siitä, ettei puoliso kiinnitä mitään huomiota. Jos ei katso kohti, puhuessa kohdistaa sanat vain kolmannelle osapuolelle. On kuin ap ei olisi paikallakaan.
Kyllä sellainen tuntuu tympeältä ihan kenen taholta tahansa. Kyllähän sitä tulee miettineeksi, että mistäs nyt tuulee, kos ei normaali käytöstavat ole käytössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Mieshän nimenomaan toi omat tunteensa esille! Miksi on väärin osoittaa tunteitaan, vaikka ne eivät olekaan toivotunlaisia?
Tunteiden osoittaminen raivoamalla on henkistä väkivaltaa jota puolison ei pitäisi jäädä kuuntelemaan. Tämä pettäjämies ei ole parisuhdekelpoinen ja parempi olisi jättää heti.
Kerrohan nyt sitten että mitä tunteita sitten oikein saa osoittaa ja mitä ei? Tähän asti olemme oppineet että mustasukkaisuus kyllä, viha ja raivo ei. Onko muita sääntöjä?
Etkö tosiaan näe eroa? No ilmankos näitä on niin paljon...
Miksei ehkä voisi vaikka rauhallisesti sanoa, että minussa herää raivoa, kun syytät minua turhasta, silloinhan se olisi sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Mieshän nimenomaan toi omat tunteensa esille! Miksi on väärin osoittaa tunteitaan, vaikka ne eivät olekaan toivotunlaisia?
Tunteiden osoittaminen raivoamalla on henkistä väkivaltaa jota puolison ei pitäisi jäädä kuuntelemaan. Tämä pettäjämies ei ole parisuhdekelpoinen ja parempi olisi jättää heti.
Hetkinen - onko olemassa vain yksi ainoa oikea tapa ilmaista tunteita? Ei sovi itkeä, saa vain sanoa, että olen surullinen? Ei saa nauraa, mutta saa sanoa, että on iloinen?
Ei ihme, että porukka ravaa terapiassa, kun tunteita ei saa näyttää, ne saa vain sanoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Mieshän nimenomaan toi omat tunteensa esille! Miksi on väärin osoittaa tunteitaan, vaikka ne eivät olekaan toivotunlaisia?
Tunteiden osoittaminen raivoamalla on henkistä väkivaltaa jota puolison ei pitäisi jäädä kuuntelemaan. Tämä pettäjämies ei ole parisuhdekelpoinen ja parempi olisi jättää heti.
Kerrohan nyt sitten että mitä tunteita sitten oikein saa osoittaa ja mitä ei? Tähän asti olemme oppineet että mustasukkaisuus kyllä, viha ja raivo ei. Onko muita sääntöjä?
Etkö tosiaan näe eroa? No ilmankos näitä on niin paljon...
Miksei ehkä voisi vaikka rauhallisesti sanoa, että minussa herää raivoa, kun syytät minua turhasta, silloinhan se olisi sama asia.
Ja samoin voi sanoa itkevälle puolisolle, että voisitko ystävällisesti lopettaa tuon, tunteiden sanoittaminen rauhallisesti riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Mieshän nimenomaan toi omat tunteensa esille! Miksi on väärin osoittaa tunteitaan, vaikka ne eivät olekaan toivotunlaisia?
Tunteiden osoittaminen raivoamalla on henkistä väkivaltaa jota puolison ei pitäisi jäädä kuuntelemaan. Tämä pettäjämies ei ole parisuhdekelpoinen ja parempi olisi jättää heti.
Hetkinen - onko olemassa vain yksi ainoa oikea tapa ilmaista tunteita? Ei sovi itkeä, saa vain sanoa, että olen surullinen? Ei saa nauraa, mutta saa sanoa, että on iloinen?
Ei ihme, että porukka ravaa terapiassa, kun tunteita ei saa näyttää, ne saa vain sanoittaa.
"sai välittömästi raivarit ja alkoi huutaa. On nyt mököttänyt ja ilkeillyt minulle tästä monta tuntia, miten minä olen sairas"
Ja tämä on sinun mielestäsi tervettä ja hyväksyttävää?
Ei ihme että porukka valittaa av:lla ettei löydä kumppania...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Mieshän nimenomaan toi omat tunteensa esille! Miksi on väärin osoittaa tunteitaan, vaikka ne eivät olekaan toivotunlaisia?
Tunteiden osoittaminen raivoamalla on henkistä väkivaltaa jota puolison ei pitäisi jäädä kuuntelemaan. Tämä pettäjämies ei ole parisuhdekelpoinen ja parempi olisi jättää heti.
Kerrohan nyt sitten että mitä tunteita sitten oikein saa osoittaa ja mitä ei? Tähän asti olemme oppineet että mustasukkaisuus kyllä, viha ja raivo ei. Onko muita sääntöjä?
Etkö tosiaan näe eroa? No ilmankos näitä on niin paljon...
Miksei ehkä voisi vaikka rauhallisesti sanoa, että minussa herää raivoa, kun syytät minua turhasta, silloinhan se olisi sama asia.
Puoliso kertoo hervottomanhauskan vitsin ja sinä käännyt hänen puoleensa vakavana todeten, että minussa herättää suurta iloa tämä juttusi. Sen jälkeet siirryt tekemään jotain muuta, koska olethan ilmaissut tunteesi sivistyneellä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo joiden mielestä tunteista ei tarvitse keskustella ja tunteet eivät merkitse mitään ovat selvästi niitä, joille kumppani on vain esine ja noin vain korvattavissa uudella.
Tai sitten niitä, joiden mielestä jokaisen tunteen mukaan ei kannata mennä, vaan rakastaan voi kunnioittaa niinkin, ettei painosta tunteisiin vedoten muuttumaan.
Kuten joku totesi, on tunteista puhuminen minä-puhetta eli hyvinkin itsekästä toimintaa. Koetut tunteet eivät keskustelemalla muutu, joten miten usein kannattaa kaivella menneitä tunteitaan sen sijaan, että ymmärtäisi niiden muuttuvan vain omasta toimesta, eivät toisen muuttumisen tuloksena.
Puoliso ei ole terapeutti, jonka pitää kuunnella tunnekeskustelua.
Ihmiset eivät tarvitsisi terapeutteja, jos he osaisivat kohdata omat ja toisten tunteet. Säälittävää ettei siedetä toiselta mitään puhetta tunteista, vaan passitetaan se ulkopuolisen juttusille.
Ap ei ole osannut kohdata omia tunteitaan.
Ap nimenomaan on osannut kohdata omat tunteensa, kun toi ne miehelle tiedettäväksi eikä alkanut mihinkään (passiivis)aggressiivisiin toimiin. Mies sen sijaan ei osaa kohdata omia tunteitaan eikä ap:n.
Joitakin viestejä lukiessa alkaa todella hahmottaa noita avioliittoja, joissa mies vain jurottaa puhumattomana vuosikaudet ja räjähtelee kännissä väkivaltaisesti. Jos tunteista ei kuulu eikä voi kumppanille puhua vaan ne pidetään omana tietona, kun nehän ovat vain tunteita, niin varmasti tulee patoumia.
Iso osa liitoista tuhoutuu sillä, että ei ole mitään muuta kuin tunteet, joita sitten jauhetaan loppumattomasti ja ollaan niin tyytyväisiä, kun on se tunneyhteys. Tosielämässä on vain ne toisen tunteet ja puoliso myötäilee, koska tietää, että jokainen vastakkainen mielipide tuo esiin ikävän tunteet ja sitä pitää sitten jauhaa loppumattomiin, että miten sinä voisit muuttua, että minulla olisi parempi olla.
Ap:n esimerkissä mies toi tunteensa esille, ap:n mielestä kaikki meni väärin, kun miehen tunteet olivat voimakkaita ja ne sanottiin ääneen.
Usein vuolaan tunteista puhumisen taustalla on puheenaiheiden puute. Eräs ystäväni näki ystäviä harvakseltaan kun seurusteli. Sitten nähdessään saattoi avautua: A) Jos mies oli kiinnostava, mies ei puhunut tarpeeksi tunteista. B) Jos mies ei ollut niin kiinnostava mutta suhde oli vakaalla pohjalla, nainen valitti että mies puhuu vain asioista X ja Y (harrastus ja ruoka). C) Jos mies ei ollut niin kiinnostava mutta puhui tunteista, nainen ahdistui.
Nainen itse ei näyttänyt tuntevan tarvetta muuhun kuin tunnekeskusteluun yhteyden mieheen luodakseen. Ei siis kehittänyt yhteisiä harrastuksia eikä etsinyt miestä, jonka kanssa olisi ollut muutakin yhteistä kuin miehen kiinnostava ulkonäkö ja miehekkyys.
Kehui kyllä yleisesti, että miesten kanssa keskustelu on kiinnostavaa kun pitää ponnistella. Eli jos pitää ponnistella. Ymmärtääkseni jos mies vaati jonkunlaista puheenaihetta, oli kiinnostava ja nainen joutui tavallaan olemaan varpaillaan, onko tarpeeksi kiinnostava miehelle.
Suurena yllätyksenä kaikista kiinnostavimman kanssa suhde ei sitten kestänyt. On-off-suhteessa mies saattoi kiinnostua hetkeksi, jos nainen kertoi tekevänsä elämässä jotain uutta. Sitten saatuaan naisen koukkuun ja tunnepuheisiin etääntyi taas. Ikävää jojottamista vuosikymmenen.
Sehän juuri on passiivisaggressiivisuutta jos aloittaa keskustelun siitä, että "sinun toimintasi saa minut tuntemaan mustasukkaisuutta". Ap vaan osaa naamioida sen paljon hienommin kuin mies, joka puolestaan ei osaa reagoida yhtä naamioidusti vaan vastasi avoimemman aggressiivisesti.