Lue keskustelun säännöt.
Tämä äitiydessä uuvuttaa: muut odottavat äidiltä liikoja
Pitkä selostus eli älä lue, jos et jaksa.
Heti alkuun: äitinä oleminen ei uuvuta minua. Nautin lapsiemme seurasta ja pidin pitkät hoitovapaat ennen töihin palaamista. Lapsemme eivät ole ylipitkää päivää päiväkodissa, vapaapäivinä ja lomilla vietämme tavallista lapsiarkea. En äitinä rehki liikaa, lapsillamme ei ole mitään ohjattuja harrastuksia ja muutenkin olemme halunneet tehdä arjesta mahdollisimman rauhallista. Emme elä mitään suorituskeskeistä instagram-elämää, vaan hyvinkin yksinkertaista arkea. Tämä on ollut ihan tietoinen päätös, koska pikkulapsiarjessa riittää työtä jo muutenkin.
Se nyppii, että kun yritän rauhoittaa näitä ns. ruuhkavuosia, niin ihmiset ympärillä eivät ymmärrä asiaa ja vaativat minulta ihan hirveästi. Töissä vaaditaan paljon, vaikka en ole missään esimiestehtävissä. Valitetaan, jos lapsi sairastuu tai itse sairastun. Ihmetellään, miksi sitä kaksivuotiasta ei voi ottaa sairastumistapauksessa töihin mukaan, kun kyllä meidän Isla 11 v ihan hyvin pärjää palaverini ajan. Niin, miksiköhän en voi ottaa vilkasta taaperoa mukaan töihin ja miksi ihmeessä toisin sairaan lapsen työpaikalleni? Osalla on aivan unohtunut, millaista pienen lapsen kanssa on.
Päiväkodissa kaikki lapsiin liittyvä kritiikki annetaan minulle, ei miehelle. Jos mies hakee lapset päiväkodista, niin miehelle ei anneta juuri mitään palautetta. Minä saan sitten kuulla pitkät selostukset siitä, mikä lasten päiväkotipäivässä on mennyt pieleen. Tai jos mies on aamulla pukenut pienemmän lapsen, niin minä saan kritiikin siitä, jos lapsella oli jalassa kumpparit ja päivällä ei satanutkaan vettä. Minulle tyrkätään päiväkodista kaikki laput ja vaatimukset, vaikka olemme sanoneet, että mieskin voi nämä asiat hoitaa. Äitinä ärsyttää, että minut nähdään ainoana vanhempana, vaikka lapsilla on osallistuva isäkin. Jos lapsi on jossain asiassa hieman ikätovereita jäljessä, niin minua äitinä syyllistetään siitä, miksi en _äitinä_ ole opettanut tätä asiaa lapselle.
Raskauksien jälkeen molempien lasten vauvavuonna tuli perheen ulkopuolisilta kommenttia siitä, että pitäisi karistaa raskauskilot nopeasti. Siinä kiireisen lapsiarjen keskellä ulkopuoliset tulivat vaatimaan, että nyt syöt salaattia ja jumppaat itsesi kuntoon. Ensimmäiset kommentit raskauskilojen pudottamisesta tulivat, kun esikoinen oli 1,5 kk. Laihdutin molemmilla kerroilla loput raskauskilot vauvavuoden päätteeksi, sillä vauvavuosina ei todellakaan ollut kropan timmimmäksi treenaaminen päällimmäisenä mielessä. Äidin ulkonäkökin on arvostelun ja vaatimisen kohteena.
Nämä nyt vain esimerkkinä. Äitinä uuvuttaa se, että muut ihmiset vaativat äideiltä niin hemmetisti. Mitä sitten, jos lapsella on kumpparit kuivana päivänä jalassa, jos ruokana on valmista pilttiä tai en halua paiskia ylitöitä, kun kotona on pienet lapset? Ei elämän tarvitse olla mitään täydellistä, mutta äideiltä odotetaan ihan liikaa. En yhtään ihmettele, että monia ei perheellistyminen kiinnosta, kun monien reaktiot äiteihin ovat tätä luokkaa.
Kommentit (464)
Vierailija kirjoitti:
Vuosi sitten minulla oli ongelmia vastasyntyneeni imetyksessä. Anoppi oli meillä auttamassa, ja kommentoi ja ihmetteli koko ajan, että "mikä tuossa nyt voi olla niin vaikeaa" ja "vieläkö se syö, ei taida tulla maitoa tarpeeksi", kun tuskailin imuotteen ja parituntisten imetyssessioiden kanssa. Yhtenä aamuna sitten piti minulle moittivaan sävyyn oikein luennon siitä, kuinka imetykseni ei toimi siksi, että en syö kunnolla (oikeasti söin ihan riittävästi ja terveellisesti) ja ilmoitti laatineensa minulle listan siitä, mitä minun on syötävä jatkossa. Olin tuolloin hormonien jne. vuoksi aika muissa maailmoissa, mutta nyt saisi anoppi kuulla kunniansa, jos tulisi tuollaista esittämään. Mikään ei lopulta saanut imetystä toimimaan ja päädyin lopettamaan sen vauvan ollessa nelikuinen. Paras päätös ikinä, sillä se vauva että minä olimme tyytyväisiä pulloruokintaan.
Kun anoppi oli itse ollut vauva, oli hänen äitinsä kuulemma joutunut lopettamaan imetyksen jo kolmen kuukauden kohdalla, koska se ei hänelläkään toiminut. Ilmeisesti tähän vaikutti lähinnä stressi, sillä hänen miehensä kaksi sukulaistätiä majoittuivat heille pidemmäksi aikaa vauva-avuksi, ja he syyllistivät ja arvostelivat tuoretta äitiä aivan kaikesta. Anoppi itse kertoi tämän minulle ja miehelleni. Tuon huomioon ottaen on erikoista, ettei hän ollut minua kohtaan yhtään myötätuntoisempi.
Mulla sama kokemus esikoisen imettämisestä. Anoppi asui lähellä ja tuppasi päivittäin meille ja viipyi aamusta saakka tuntikaupalla. Imetykseni oli suorastaan hengen asia hänelle. Ensinnäkin ei sietänyt sitä, että vetäydyin makkariin oven taakse imettämään, kipitti hetken päästä perässä tuijottamaan ja kommentoimaan. Ja koska hänen tyttärensä imetti muiden seurassa, olisi minunkin pitänyt. Ja koska anopilta itseltään oli suorastaan tulvinut maitoa, olisi minultakin pitänyt.
Vauvalla oli huono imuote joka rikkoi nännit, anopin jatkuva läsnäolo stressasi ja maidon nousussa oli ongelmia. En saanut rauhaa vauvaan tutustumiseen ja imetyksen opetteluun. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että se ensimmäisen imetyksen epäonnistuminen todellakin oli anopin vika. Seuraavien kanssa ei ollut mitään ongelmia, koska sain olla vauvan kanssa rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmaan saisi sanoa, mutta kyllä monissa perheissä tuohon äidiltä vaatijoiden joukkoon liittyy isäkin. Oma mieheni ainakin harrastaa seuraavaa:
-Jos yritän vaikka pukea lasta, niin samaan aikaan lapsi höpöttelee minulle jotakin ja mies puhuu siihen päälle omia kuulumisiaan. Minä sitten yritän kuunnella kaikkia yhtä aikaa ja pukea sitä lasta. Olen tästä sanonut miehelle, mutta ei tajua, miksi en voi keskittyä vain häneen. Tai jos olen kuormittunut, niin en jaksa kuunnella jotain uusimman pesäpallo-ottelun käänteitä. Rehellisesti sanottuna mies usein kertoilee jostain harrastusasioistaan, jotka eivät minua kiinnosta tippaakaan, mutta silti pitäisi jaksaa väsyneenä ja kädet täynnä töitä kuunnella. Mies itse ei kuulemma kykene esim. tekemään kotityötä ja selostamaan asiaansa minulle yhtä aikaa.
-Mies olettaa minun toimivan perheemme kollektiivisena muistina. "Laura, missä ne Eevin kynsisakset on? Monelta Eevi pitää tänään hakea päiväkodista? Mitä me laitetaan tänään ruoaksi?" jne. Mies olettaa, että minä muistan tavaroiden paikat ja aikataulut, vaikka voisi itsekin opetella tai katsoa kalenterista. Ja näihin kysymyksiin pitää aina saada vastaus heti, vaikka minulla olisi joku juttu kesken. Argh, mies voisi itsekin tehdä ja päättää, ei minulta tarvitse kaikkea kysyä. Kuormittaa nuo jatkuvat keskeytykset ja asioiden muistamiset, joita mies edellyttää. Viimeksi kun tästä miehelle vihaisena avauduin, niin ei yhtään ymmärtänyt, mikä minua tuossa kuormittaa.
Ihmiset ovat todella herkkiä ja tehdään kärpäsestä härkäsiä. Kaikki sanomiset ja palautteet otetaan negatiivisesti ja henkilökohtaisesti. Yksi sukulainen sanoo jotain niin uhriudutaan että koko suku on kimpussa. Päiväkodista kerrotaan lapsen päivästä niin sekin otetaan syyllistävänä kommenttina. Jos lapsi on sairaana niin se on sairas. Tarviiko niistä työkavereiden ihmettelyistä ja kyräilyistä välittää. Sano heille suoraan miten asiat on.
Mies hakemaan lasta päiväkodista niin kyllä ne liput ja laput hänelle annetaan eikä pantata äidille.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat todella herkkiä ja tehdään kärpäsestä härkäsiä. Kaikki sanomiset ja palautteet otetaan negatiivisesti ja henkilökohtaisesti. Yksi sukulainen sanoo jotain niin uhriudutaan että koko suku on kimpussa. Päiväkodista kerrotaan lapsen päivästä niin sekin otetaan syyllistävänä kommenttina. Jos lapsi on sairaana niin se on sairas. Tarviiko niistä työkavereiden ihmettelyistä ja kyräilyistä välittää. Sano heille suoraan miten asiat on.
Mies hakemaan lasta päiväkodista niin kyllä ne liput ja laput hänelle annetaan eikä pantata äidille.
Voi kuule. Se kummasti uuvuttaa, kun joutuu pahimmillaan monta kertaa päivässä kuuntelemaan tuota palautetta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat todella herkkiä ja tehdään kärpäsestä härkäsiä. Kaikki sanomiset ja palautteet otetaan negatiivisesti ja henkilökohtaisesti. Yksi sukulainen sanoo jotain niin uhriudutaan että koko suku on kimpussa. Päiväkodista kerrotaan lapsen päivästä niin sekin otetaan syyllistävänä kommenttina. Jos lapsi on sairaana niin se on sairas. Tarviiko niistä työkavereiden ihmettelyistä ja kyräilyistä välittää. Sano heille suoraan miten asiat on.
Mies hakemaan lasta päiväkodista niin kyllä ne liput ja laput hänelle annetaan eikä pantata äidille.
Vedät nyt ihan omia olettamuksiasi.
Toisekseen, jos ne ihmiset, joiden kanssa pahimmillaan päivittäin joudut toimimaan, ja joiden pitäisi ehkä olla suurimpia tukijoitaisi, ovatkin niitä, jotka arvostelee eniten, niin kyllä siinä vähän "herkäksi" tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo muut ärsytyksen aiheet ymmärrän, mutta en sitä, että valitat työpaikastasi. Ei työpaikan tarkoitus ole se, että se tukisi sun äitiyttäsi.
Näin jos kyseessä surkea työpaikka jollaista ei pitäisi olla olemassakaan. Hyvä työpaikka on inhimillinen, ottaa huomioon että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja siitä huolimatta heidän työpanoksensa on yhteiskunnallisesti tärkeä, ja joustaa siinä missä työntekijäkin joskus joutuu, ei vaadi liikaa. Harva käy töissä vain sen työntekemisen takia tai pomon rikastuttamisen nimissä, vaan siksi että siitä saa palkkaa jolla rahoittaa sitä työn ulkopuolista OIKEAA elämää.
Juu mutta mä esim. lapsettomana aamu-unisena joudun kärsimään perheellisten aikatauluista. Meillä aamuliukuma on 8-10 ja iltaliukuma 15-18. Päiväkotien hakuaikojen vuoksi yhteisten palaverien ym ajankohdat on aamupainotteiset ja mitään ei voi sopia klo 15:n jälkeen, vaikka työaikaa ois periaatteessa 3 tuntia käytettävissä. Ja silti nää viittii valittaa, miten työpaikalla ei ymmärretä.
Kumpia teillä on enemmistö? Varmaan enemmistö voi päättää palaveriajat.
Siis ymmärsinkö nyt oikein että sinua kiukuttaa se ettei työpaikan palaverejä järjestetä silloin kun sinua huvittaa vaan pitää ottaa muidenkin aikataulut huomioon?
Mua kiukuttaa se, että ne järjestetään lapsiperheiden aikataulujen ehdoilla eli vain heidät huomioiden. Vaikka aamuliukuma on kymmeneen saakka, tulen viikottain useammban kerran palaveriin kello yhdeksäksi. Joustoa toiseen suuntaan ei! ole, hirveä älämölö, jos yrität ehdottaa, että palaveri olisi klo 15 (jolloin iltaliukuma alkaa).
Ja työhön kuuluu siis asiakastapaamisia toimiston ulkopuolella, minkä vuoksi palaverit järkevintä sijoittaa niin, ettei kesken päivän tarvitse tulla toimistolle.Mitä päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien pitäisi sitten tehdä? Mulla on just tuo vastaavan tapainen ongelma eli iltapäiväpalaverit eivät kohdallani juurikaan toteudu, koska minulla ei ole lapselle iltapäivähakijaa, jos mun pitäisi jäädä 15 jälkeen töihin. Harvat poikkeukset olen saanut jotenkin järjestettyä niin, että mies hakee, mutta tällöin hänenkin pitää olla pois töistä tehdäkseen niin. Meidän järjestely on, että hän vie lapset ja minä haen, koska hän on myöhempään töissä. Lapsiahan ei voi noin vain jättää päiväkotiin yli sovitun hoitoajan ja klo 17 päiväkoti sulkeutuu. Ymmärrän kyllä, että työpaikalla tuo ärsyttää joitakin, mutta en voi mitään sille, jos lastenhoitopaikka on määritellyt sääntönsä noin, että hoitoaikaa ei voi noin vain ylittää ja heillä on tietty sulkemisaika.
Miksi lapsettoman pitää tulla aamulla palaveriin niitten perheellisten takia? Ei ole mitään sellaista syytä, että "päiväkotiin pitää viedä kello se ja se, että saa aamupalaa, joten sama se on sitten jo heti töihin tulla, kun on lapset vienyt"
Just tää korpeaa, että perheelliset pitää niin selvänä, että muidenkin työt rytmittyy heidän säännöillä.
No kumpia teillä on enemmistö? Aamu-unisia lapsettomia vai perheellisiä, joiden elämää aikataulut sääntelevät? Luulisi, että enemmistön mukaan noin yleisesti ottaen mennään.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan saisi sanoa, mutta kyllä monissa perheissä tuohon äidiltä vaatijoiden joukkoon liittyy isäkin. Oma mieheni ainakin harrastaa seuraavaa:
-Jos yritän vaikka pukea lasta, niin samaan aikaan lapsi höpöttelee minulle jotakin ja mies puhuu siihen päälle omia kuulumisiaan. Minä sitten yritän kuunnella kaikkia yhtä aikaa ja pukea sitä lasta. Olen tästä sanonut miehelle, mutta ei tajua, miksi en voi keskittyä vain häneen. Tai jos olen kuormittunut, niin en jaksa kuunnella jotain uusimman pesäpallo-ottelun käänteitä. Rehellisesti sanottuna mies usein kertoilee jostain harrastusasioistaan, jotka eivät minua kiinnosta tippaakaan, mutta silti pitäisi jaksaa väsyneenä ja kädet täynnä töitä kuunnella. Mies itse ei kuulemma kykene esim. tekemään kotityötä ja selostamaan asiaansa minulle yhtä aikaa.
-Mies olettaa minun toimivan perheemme kollektiivisena muistina. "Laura, missä ne Eevin kynsisakset on? Monelta Eevi pitää tänään hakea päiväkodista? Mitä me laitetaan tänään ruoaksi?" jne. Mies olettaa, että minä muistan tavaroiden paikat ja aikataulut, vaikka voisi itsekin opetella tai katsoa kalenterista. Ja näihin kysymyksiin pitää aina saada vastaus heti, vaikka minulla olisi joku juttu kesken. Argh, mies voisi itsekin tehdä ja päättää, ei minulta tarvitse kaikkea kysyä. Kuormittaa nuo jatkuvat keskeytykset ja asioiden muistamiset, joita mies edellyttää. Viimeksi kun tästä miehelle vihaisena avauduin, niin ei yhtään ymmärtänyt, mikä minua tuossa kuormittaa.
Kyllä, mieheni on samanlainen ja tunnistan tuo ärsytyksen hänen toimintaansa. Mutta ei hän silti kritisoi äitiyttäni, neuvo tyylillä, että hän tekisi paremmin. Näin tekee vain muut äidit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuosi sitten minulla oli ongelmia vastasyntyneeni imetyksessä. Anoppi oli meillä auttamassa, ja kommentoi ja ihmetteli koko ajan, että "mikä tuossa nyt voi olla niin vaikeaa" ja "vieläkö se syö, ei taida tulla maitoa tarpeeksi", kun tuskailin imuotteen ja parituntisten imetyssessioiden kanssa. Yhtenä aamuna sitten piti minulle moittivaan sävyyn oikein luennon siitä, kuinka imetykseni ei toimi siksi, että en syö kunnolla (oikeasti söin ihan riittävästi ja terveellisesti) ja ilmoitti laatineensa minulle listan siitä, mitä minun on syötävä jatkossa. Olin tuolloin hormonien jne. vuoksi aika muissa maailmoissa, mutta nyt saisi anoppi kuulla kunniansa, jos tulisi tuollaista esittämään. Mikään ei lopulta saanut imetystä toimimaan ja päädyin lopettamaan sen vauvan ollessa nelikuinen. Paras päätös ikinä, sillä se vauva että minä olimme tyytyväisiä pulloruokintaan.
Kun anoppi oli itse ollut vauva, oli hänen äitinsä kuulemma joutunut lopettamaan imetyksen jo kolmen kuukauden kohdalla, koska se ei hänelläkään toiminut. Ilmeisesti tähän vaikutti lähinnä stressi, sillä hänen miehensä kaksi sukulaistätiä majoittuivat heille pidemmäksi aikaa vauva-avuksi, ja he syyllistivät ja arvostelivat tuoretta äitiä aivan kaikesta. Anoppi itse kertoi tämän minulle ja miehelleni. Tuon huomioon ottaen on erikoista, ettei hän ollut minua kohtaan yhtään myötätuntoisempi.
Anoppi on vain pistänyt pahan kiertämään kuten lukemattomat muutkin. Niin siinä käy, kun ei pysähdytä miettimään omien tuntemusten ja sanomisten taustoja. Toivon, että nykyisessä sukupolvessa löytyisi enemmän niitä, jotka pysäyttävät arvostelun ja syyllistämisen kierteen.
Olen huomannut, että vanhempien sukupolvien ihmisillä on tunnetaidot ja tunneäly usein täysin hukassa. Näitä asioita ei ole heille opetettu ja empatia loistaa poissaolollaan. Sitten möläytellään ihan mitä sylki suuhun tuo ajattelematta yhtään vastaanottajaa tai ollaan tahallisen ilkeitä. Syyllistetään ja pädetään. Joskus tuntuu hullulta, että itse paljon vanhempi ihminen on niin ymmärtämätön ja oppimaton ja kykenemätön reflektoimaan omaa käytöstään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosi sitten minulla oli ongelmia vastasyntyneeni imetyksessä. Anoppi oli meillä auttamassa, ja kommentoi ja ihmetteli koko ajan, että "mikä tuossa nyt voi olla niin vaikeaa" ja "vieläkö se syö, ei taida tulla maitoa tarpeeksi", kun tuskailin imuotteen ja parituntisten imetyssessioiden kanssa. Yhtenä aamuna sitten piti minulle moittivaan sävyyn oikein luennon siitä, kuinka imetykseni ei toimi siksi, että en syö kunnolla (oikeasti söin ihan riittävästi ja terveellisesti) ja ilmoitti laatineensa minulle listan siitä, mitä minun on syötävä jatkossa. Olin tuolloin hormonien jne. vuoksi aika muissa maailmoissa, mutta nyt saisi anoppi kuulla kunniansa, jos tulisi tuollaista esittämään. Mikään ei lopulta saanut imetystä toimimaan ja päädyin lopettamaan sen vauvan ollessa nelikuinen. Paras päätös ikinä, sillä se vauva että minä olimme tyytyväisiä pulloruokintaan.
Kun anoppi oli itse ollut vauva, oli hänen äitinsä kuulemma joutunut lopettamaan imetyksen jo kolmen kuukauden kohdalla, koska se ei hänelläkään toiminut. Ilmeisesti tähän vaikutti lähinnä stressi, sillä hänen miehensä kaksi sukulaistätiä majoittuivat heille pidemmäksi aikaa vauva-avuksi, ja he syyllistivät ja arvostelivat tuoretta äitiä aivan kaikesta. Anoppi itse kertoi tämän minulle ja miehelleni. Tuon huomioon ottaen on erikoista, ettei hän ollut minua kohtaan yhtään myötätuntoisempi.
Mulla sama kokemus esikoisen imettämisestä. Anoppi asui lähellä ja tuppasi päivittäin meille ja viipyi aamusta saakka tuntikaupalla. Imetykseni oli suorastaan hengen asia hänelle. Ensinnäkin ei sietänyt sitä, että vetäydyin makkariin oven taakse imettämään, kipitti hetken päästä perässä tuijottamaan ja kommentoimaan. Ja koska hänen tyttärensä imetti muiden seurassa, olisi minunkin pitänyt. Ja koska anopilta itseltään oli suorastaan tulvinut maitoa, olisi minultakin pitänyt.
Vauvalla oli huono imuote joka rikkoi nännit, anopin jatkuva läsnäolo stressasi ja maidon nousussa oli ongelmia. En saanut rauhaa vauvaan tutustumiseen ja imetyksen opetteluun. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että se ensimmäisen imetyksen epäonnistuminen todellakin oli anopin vika. Seuraavien kanssa ei ollut mitään ongelmia, koska sain olla vauvan kanssa rauhassa.
Aivan samankaltainen imetyskokemus. Omakin anoppi kuin kiusalla yritti saada minut julki-imettämään sohvalla. Ei kanssa kelvannut, että imetän rauhassa makuuhuoneessa. Ja tunki kotiimme jatkuvasti. En kärsinyt imetyksestä vaan anopin tuomasta imetysstressistä. Hänelle tuntui olevan tärkeää se, että saisi melskata ympäriinsä, että olen huono imettäjä ja äiti ja niin tekikin. Todella tunnevammainen ihminen ja pahinta se, että itse uskoi olevansa kaikkien aikojen kasvattaja. Ei kannata ihmetellä, jos tämmöisiä sukulaisia ei kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat todella herkkiä ja tehdään kärpäsestä härkäsiä. Kaikki sanomiset ja palautteet otetaan negatiivisesti ja henkilökohtaisesti. Yksi sukulainen sanoo jotain niin uhriudutaan että koko suku on kimpussa. Päiväkodista kerrotaan lapsen päivästä niin sekin otetaan syyllistävänä kommenttina. Jos lapsi on sairaana niin se on sairas. Tarviiko niistä työkavereiden ihmettelyistä ja kyräilyistä välittää. Sano heille suoraan miten asiat on.
Mies hakemaan lasta päiväkodista niin kyllä ne liput ja laput hänelle annetaan eikä pantata äidille.
Pienten lasten äidit ovat jo hormonien vuoksi herkillä ja pienten lasten vanhemmuus on rankkaa. Siinä ei sanomisia kaivata. Ennemminkin kannustajaa ja rinnalla kulkijaa. Jos ei ole kuin sanomista, kannattaa pysyä poissa. Tänä päivänä vanhemmille on tietoa yllin kyllin tarjolla. Pätijöitä ei tarvita. Empatia on hyödyksi äideille ja pienille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esimiehelläni (nainen) on 12 v ja 14 v lapset. On aivan täysin unohtanut, millaista on pienten lasten kanssa. Lapseni aloitti vasta päiväkodissa ja kerroin, että jos lapsi sairastuu, niin minun täytyy lähteä kesken työpäivän hakemaan lasta päiväkodista. Esimies vain tähän totesi, että no otat sitten lapsen töihin mukaan ja lapsi pärjäilee takahuoneessa töidesi ajan. Piti ihan rautalangasta vääntää, että en voi ottaa oksentelevaa/ripuloivaa/kuumeista/itkevää lasta töihin. Enkä todellakaan voi jättää pientä lasta yksin jonnekin takahuoneeseen itkemään ja painella tekemään töitä asiakkaiden parissa.
Ymmärtäisin ehkä jotenkin tuon esimiehen aivopierun, jos hän olisi lapseton, mutta itse pikkulapsiarjen eläneeltä aika hämmentävä ajatusmalli.
Sulla on kyllä tosi alentava näkemys lapsettomista. Etenkin kun lapsettomat joutuvat joustamaan aivan hirvittävän paljon lapsiperheellisten vuoksi työelämässä.
Olen vela ja osittain siksi, että äidit ovat mielestäni superihmisiä mitä itse en ole. Olisin voinut jotenkin etäisesti kuvitella itseni äidiksi 100 vuotta sitten kun joka talossa oli lapsia 10 eikä aikaa vahtia toisia ja sai rauhassa olla kotiäiti ilman huolta että joku tekee lasun kun kasvatat lapsesi parhaan ymmärryksesi mukaan. Nyky-yhteiskuntaan en todella halua lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle on sukulaiset vittuilleet lasten koulunkäynnistä koko ajan.
Eniten loukkaa se että lasten koulumenestys on muka negatiivinen asia ja minä paska äiti sen takia.
Yksi sukulainen oikein naukui miten tapan lasten elämästä ilon, kun pakotan opiskelemaan.
Huippulukioon pääsy otettiin vastaan vittuilemalla ja sitten alettiin painostaa lasta ettei nyt vaan rasitu liikaa.
Niin törkeää!
Ovat vain kateellisia, kun lapsillasi menee koulu hyvin.
tätä se on kun naiset menee työelämään, lapset jäävät muiden hoidettaviksi ja ongelmat alkaa
Vierailija kirjoitti:
tätä se on kun naiset menee työelämään, lapset jäävät muiden hoidettaviksi ja ongelmat alkaa
Mistä löytyy jokaiselle naiselle mies, jolla on halua ja kykyä elättää koko perhe? Lapset parikymppisiksi ja vaimo koko loppuelämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tätä se on kun naiset menee työelämään, lapset jäävät muiden hoidettaviksi ja ongelmat alkaa
Mistä löytyy jokaiselle naiselle mies, jolla on halua ja kykyä elättää koko perhe? Lapset parikymppisiksi ja vaimo koko loppuelämän.
Suurinosa miehistä haluaisi asioiden olevan noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tätä se on kun naiset menee työelämään, lapset jäävät muiden hoidettaviksi ja ongelmat alkaa
Mistä löytyy jokaiselle naiselle mies, jolla on halua ja kykyä elättää koko perhe? Lapset parikymppisiksi ja vaimo koko loppuelämän.
Suurinosa miehistä haluaisi asioiden olevan noin.
Varmaan haluaisi, mutta eivät tee. Hirveä narina alkaa jos siitä, jos naiselle pitää ostaa treffeillä kahvit. Vauvan kanssa kotona palkan tai vanhempainrahan turvin olevaa naista haukutaan mitä rumimmilla nimityksillä. Ja sinä väität, että miehet haluaisi olla yksin vastuussa koko perheestä taloudellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tätä se on kun naiset menee työelämään, lapset jäävät muiden hoidettaviksi ja ongelmat alkaa
Mistä löytyy jokaiselle naiselle mies, jolla on halua ja kykyä elättää koko perhe? Lapset parikymppisiksi ja vaimo koko loppuelämän.
Suurinosa miehistä haluaisi asioiden olevan noin.
Varmaan haluaisi, mutta eivät tee. Hirveä narina alkaa jos siitä, jos naiselle pitää ostaa treffeillä kahvit. Vauvan kanssa kotona palkan tai vanhempainrahan turvin olevaa naista haukutaan mitä rumimmilla nimityksillä. Ja sinä väität, että miehet haluaisi olla yksin vastuussa koko perheestä taloudellisesti.
Kukaan ei sanonut että pitää valita huonoa miestä, mitä enemmän naisella on seksikumppaneita sitä huonommin nainen valitsee jatkossakin.
Sinä vingut itse työpaikkasi järjestelyistä vaikka itse olet työpaikkasi valinnut. Älä meille vingu vaan vingu pomollesi.