Koska minulla oli kurjaa, niin muillakin pitää olla!
Miksi niin monilla on tälläinen ajattelutapa? Ovatko nämä ihmiset syntyjään katkeria ja kostonhimoisia vai häviääkö empatiakyky jossain vaiheessa?
Kommentit (24)
Putler ja paksupoika on tollasii...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä naamioitu kärjistys näistä: "opiskeluaikana ei ole aina kivaa, joskus joutuu miettimään mihin rahat käyttää ja vklp tekemään töitä" kommentteihin?
Minäkin kummastelin sitä, mistä nyt tarkalleen ottaen on kysymys. Päädyin samaan eli siihen, että syyllistetään entisiä opiskelijasukupolvia siitä, että nykyiselläkään ei ole helppoa ja kivaa.
Kuulun 80-luvun opiskelijoihin. Opiskelin, sain opintotukea, otin opintolainaa ja olin kaikki vapaa-aikani töissä. Hanttihommissa, kuten useimmat muutkin. Tiedettiin, että opiskeleminen ei kestä muutamaa vuotta kauempaa, ja sitten helpottaa. Ja aika matalalta tasolta aloitettiin työelämässä, vaikka maistereita oltiin.
Kysymyksen tarkempi kohde on auki, joten ihan ihmismieleen yleisesti. Nyt tuo opintotuki on pinnalla, joten ajatukset ohjautuvat automaattisesti siihen. Toisena päivänä voisi vaikka työttömyyteen (minäkin marjastin ja aloitin oman yrityksen) tai lasten ja nuortenasioihin (ei minullakaan lapsena ollut harrastuksia tai nuorena turvallista kotona). Tai vaikka sosiaalineuvojaan tai muuhun virkailijaan.
Ylipäätään, miksi ei haluta, että muut eivät joudu kärsimään samasta, josta itse kärsi?
Ei sitä välttämättä nähdä kärsimyksenä, vaan ihmetellään, miksi se kaikki kuulostaa niin suurelta kärsimykseltä nykynuorisolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä naamioitu kärjistys näistä: "opiskeluaikana ei ole aina kivaa, joskus joutuu miettimään mihin rahat käyttää ja vklp tekemään töitä" kommentteihin?
Minäkin kummastelin sitä, mistä nyt tarkalleen ottaen on kysymys. Päädyin samaan eli siihen, että syyllistetään entisiä opiskelijasukupolvia siitä, että nykyiselläkään ei ole helppoa ja kivaa.
Kuulun 80-luvun opiskelijoihin. Opiskelin, sain opintotukea, otin opintolainaa ja olin kaikki vapaa-aikani töissä. Hanttihommissa, kuten useimmat muutkin. Tiedettiin, että opiskeleminen ei kestä muutamaa vuotta kauempaa, ja sitten helpottaa. Ja aika matalalta tasolta aloitettiin työelämässä, vaikka maistereita oltiin.
Kysymyksen tarkempi kohde on auki, joten ihan ihmismieleen yleisesti. Nyt tuo opintotuki on pinnalla, joten ajatukset ohjautuvat automaattisesti siihen. Toisena päivänä voisi vaikka työttömyyteen (minäkin marjastin ja aloitin oman yrityksen) tai lasten ja nuortenasioihin (ei minullakaan lapsena ollut harrastuksia tai nuorena turvallista kotona). Tai vaikka sosiaalineuvojaan tai muuhun virkailijaan.
Ylipäätään, miksi ei haluta, että muut eivät joudu kärsimään samasta, josta itse kärsi?
Ei sitä välttämättä nähdä kärsimyksenä, vaan ihmetellään, miksi se kaikki kuulostaa niin suurelta kärsimykseltä nykynuorisolle.
Aika kultaa muistot. Ei sitä enää muista kuinka paljon se tonnikalamakaronimössö oksetti tai millaista oli tulla väsyneenä saastaseen kämppään, jossa pauhasi musiikki ja lattiaa koristi kaatuneet kaljapullot. Nukahtelua kirjastossa, esimiehen ahdistelu töissä, kiire, stressi, epävarmuus, jaksanko, löydänkö itselleni ketään, ei jaksa rientoja.......
Kysymyksen tarkempi kohde on auki, joten ihan ihmismieleen yleisesti. Nyt tuo opintotuki on pinnalla, joten ajatukset ohjautuvat automaattisesti siihen. Toisena päivänä voisi vaikka työttömyyteen (minäkin marjastin ja aloitin oman yrityksen) tai lasten ja nuortenasioihin (ei minullakaan lapsena ollut harrastuksia tai nuorena turvallista kotona). Tai vaikka sosiaalineuvojaan tai muuhun virkailijaan.
Ylipäätään, miksi ei haluta, että muut eivät joudu kärsimään samasta, josta itse kärsi?