Lue keskustelun säännöt.
29 vuotta Estonian uppoamisesta
27.09.2023 |
Ensi yönä. Mitä muistoja?
Itse en muista sitä varsinaisesti, mutta muistan aikuisten puhuneen siitä.
Kommentit (48)
Piti oikein tarkistaa päivämäärä. Kyllä vuosipäivän aatossa ollaan. Enää Estoniasta ei haluta puhua. Vielä pari vuotta sitten oli vuosipäivänä mediassa isot jutut. Viime vuosina on ollut niin paljon kriisejä, kuten pandemia ja sota, ettei haluta vanhoja ikäviä tapahtumia muistella vielä niiden päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin seiskalla yläasteella. Muistan kun jotkut puhui siitä, mutta kriisin mittasuhteet on minulle valjenneet vasta aikuisena.
aseiden kuljetus joka peiteltiin, valtava räjähdys laivassa johon norjalaistutkijat löysivät todisteet... siksi oli niin kiire haudata Estonia ettei syyllisiä alettaisi etsiä ja tuomita...
Muistuu mieleen helikoptereiden jyrinä, kun ne lentelivät merelle ylitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
aseiden kuljetus joka peiteltiin, valtava räjähdys laivassa johon norjalaistutkijat löysivät todisteet... siksi oli niin kiire haudata Estonia ettei syyllisiä alettaisi etsiä ja tuomita...
Joopati joo taas. Otapa lääkkeesi.
Olin lukiossa ja muistan paljonkin tapahtuneesta. Spekulaatiot uppoamisen syystä, helikopterin joka nosti ihmisiä pelastuslautalta, järkyttyneet ja itkevät ihmiset, iltalehtien lööpit ja mässäilyt aiheesta. Lisäksi lukuisat pelastuneiden tarinat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aseiden kuljetus joka peiteltiin, valtava räjähdys laivassa johon norjalaistutkijat löysivät todisteet... siksi oli niin kiire haudata Estonia ettei syyllisiä alettaisi etsiä ja tuomita...
Joopati joo taas. Otapa lääkkeesi.
kannattaa katsoa Estonia dokumentti niin siellä asia on selitetty... vain räjähdys oli voinut aiheuttaa tiettyjen metalliosien muodonmuutokset kertovat tutkijat...
Olin lukiossa ja aamulla oli uskonnon tunti. Siellä puhuttiin asiasta, mutta paljon oli epäselvää aluksi. Helikoptereilla saatiin niitä pelastettuja rantaan. Kävi ilmi, ettei Suomella ollut montakaan kopteria. Vasta myöhemmin tuli ymmärrärrys, ettei niitä pelastuneita tule olemaan kuin murto-osa matkustajista. Silloinkin oli ehkä elokuvista kuviteltuna, että esimerkiksi hylyn ilmataskuista ihmiset pelastettaisiin. Tänä päivänä olisi ihan yhtä huonot mahdollisuudet siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se oli kuin "eilen", no ainakin toissapäivänä. Samoin tsunami.
Muistan hyvin ja tuntuu aika hurjalta että tuosta on ensi vuonna jo kolme vuosikymmentä aikaa.
Toisaalta maailma on ehtinyt muuttua aivan älyttömän paljon näinä vuosina eikä todellakaan yhtään hyvään suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistuu mieleen helikoptereiden jyrinä, kun ne lentelivät merelle ylitse.
Sama, mutta jyrinä kuului asuintaloni yllä Turussa, kun Super Pumat laskeutuivat Turun sairaalan helikopterien laskeutumispaikalle.
Kuulin onnettomuudesta aamu-tv:stä ennen kouluun lähtöä. Koulussa puhuttiin siitä paljon sinä päivänä.
Vasta aikuisena, itse asiassa vasta joitain vuosia sitten, luin Estoniasta artikkeleita netistä ja aloin ajatella, miten kauheaa se oli niille uhreille. Ihan sietämättömän hirveää ajatella edes.
Sen takia nykyään Estonia-pohdintani aina päättyvät helpottavaan ajatukseen: onneksi se kauheus on jo kaukana takanapäin, ja laivaan kuolemaan jääneet ihmiset todennäköisimmin menettivät tajuntansa ennen kuolemaa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin aikuinen ja meikkasin ja join aamukahvia aamutv:n alkaessa kuudelta, kun Lauri (en muista sukunimeä, oli legenda) kertoi vakavin kasvoin, mitä oli tapahtunut. Jähmetyin niille sijoilleen enkä millään meinannut tajuta asiaa ja sen suuruutta. Olin itsekin matkustanut sillä Suomesta Ruotsiin. Laiva oli eri niminen silloin.
Töihin kahdeksaksi ja siellä neukkarissa heti TV päälle. Työkavereiden kanssa juotiin aamukahvit aika hiljaisina. Kävin päivän mittaan kurkkaamassa neukkarissa TV:ta ja koko ajan tuli jotain uutta ja hyvin järkyttävää. Mun lehmänhermoinen työkaveri kysyi, että mikä sua nyt niin tuossa järkyttää, laivoja on aina uponnut. Olin, että tuostako ei tarvitse välittää, vai? Ei kuulemma. Minä välitin ja suuresti, koska olin lapsesta asti tottunut Ruotsin kävijä laivalla perheen kanssa ja sittemmin kavereiden ja mieheni kanssa. Olin tottunut siihen, etteivät nuo laivat uppoa vaan valtamerillä isot rahtilaivat.
Olin silloin armeijassa örön saarella ja kuulin hätäkutsun koska olin merivalvonta tornissa silloin.
perheenjäsen oli saman aikaan viking laivalla
Aamu-tv:ssä ennen kouluun lähtöä näin yksinäisten pelastuslauttojen pomppivan kylmässä tyrskyävässä itämeressä. Aivan järkyttynyt olo. Ihmettelin, miten laiva uppoaa noin valtavan nopeasti. Luulin että se on hitaampaa.
Iltiksessä oli saman syksyn talvella monisivuinen liite, jossa selviytyneet kertoivat ihmeellisiä tarinoitaan. Luin sen tarkkaan läpi ja ajattelin, että aina vaikka kuinka kauhea onnettomuus sattuu, eloonjääneitä voi löytyä mitä ihmeellisimmistä ja rankimmista olosuhteista. Niinkuin se nainen, joka oli pitkälle raskaana, otettiin pelastuslauttaan merestä ja hän sekä vauva selviytyivät. Ihmeellistä!
Olin neljännellä luokalla. Muistan aamun kun menin kouluun, oli tuulinen syysilma. Onnettomuudesta puhuttiin paljon ja näytettiin uutiskuvaa pelastajista.
Ei mitään