29 vuotta Estonian uppoamisesta

Olin neljännellä luokalla. Tavallisesti heräsin puoli kahdeksalta, mutta sinä aamuna havahduin jo aikaisemmin aavistukseen, että kaikki ei ollut tavallisesti. Kuulin isän ja äidin puhuvan keskenään keittiössä. Tavallisina aamuina heidän puheensa oli rauhallista ja he kuiskailivat hiljaa sellaisia että "otatko lisää kahvia", muuten lukivat lehteä ja olivat hiljakseen. Nyt he puhuivat kiihtyneesti eivätkä niin hiljaa kuin tavallisesti.

Ja sitten he laittoivat jopa television päälle. Televisiosta tuleva hiljainen radioääni kuului talossa. Meillä ei tavallisesti koskaan katsottu televisiota aamuisin, eikä se ollut päällä taustalla. Televisio avattiin vain silloin, kun todella katsottiin jotain.

Oli jo pakko kömpiä ylös sängystä ja mennä katsomaan. Näin teksti-tv:n ruudun, jossa puhuttiin Estoniasta. Isä sanoi: "Autolautta on kaatunut Itämerellä."

En ymmärtänyt tilanteen laajuutta ollenkaan. "Lautta" oli mielessäni sellainen muutamasta laudasta tehty levy, jota ohjataan kepillä. En ihan hahmottanut, miten auto voivat sellaiseen liittyä. Vähitellen alkoi valjeta, että sana viittasi ruotsinlaiva-tyyppiseen alukseen. Aamun kuluessa kuviin alkoi ilmestyä vellovaa harmaata vettä ja oransseja kasaan painuneita pelastuslauttoja. Sitten piti lähteä kouluun.

Opettaja rullasi kärryillä luokkaan kuvaputki-tv:n, ja katsoimme lähetystä siellä aina opetuksen välissä. Päivän aikana opittiin monta uutta sanaa, kuten hypotermia, pintapelastaja ja Utö.

Olin sillon puolivuotias vauva joten ei oo mitään muistikuvia kyseisestä tapahtumasta.

Järkyttävää kuultavaa hätäkeskuksesta tehdyssä elokuvassa avunpyynnöt Estonialle. Ja ne kuvat mustasta, aaltoilevasta merestä. Ihmisiä, pelastuslauttoja, roskaa...

Olin samassa myrskyssä eri laivalla. Hytti autokannen alla. Vieläkin kylmää ajatus tapahtuneesta.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikuinen ja meikkasin ja join aamukahvia aamutv:n alkaessa kuudelta, kun Lauri (en muista sukunimeä, oli legenda) kertoi vakavin kasvoin, mitä oli tapahtunut. Jähmetyin niille sijoilleen enkä millään meinannut tajuta asiaa ja sen suuruutta. Olin itsekin matkustanut sillä Suomesta Ruotsiin. Laiva oli eri niminen silloin.

Töihin kahdeksaksi ja siellä neukkarissa heti TV päälle. Työkavereiden kanssa juotiin aamukahvit aika hiljaisina. Kävin päivän mittaan kurkkaamassa neukkarissa TV:ta ja koko ajan tuli jotain uutta ja hyvin järkyttävää. Mun lehmänhermoinen työkaveri kysyi, että mikä sua nyt niin tuossa järkyttää, laivoja on aina uponnut. Olin, että tuostako ei tarvitse välittää, vai? Ei kuulemma. Minä välitin ja suuresti, koska olin lapsesta asti tottunut Ruotsin kävijä laivalla perheen kanssa ja sittemmin kavereiden ja mieheni kanssa. Olin tottunut siihen, etteivät nuo laivat uppoa vaan valtamerillä isot rahtilaivat.

Lauri Karhuvaara, Maikkarin toimittajana 1985-2016.

M/S Estonian kapteeni Piht

Kop kop, huhuu, joka täältä saa tulla pois, alkaa kengät kastua.

                                      0nnettomuuden syyksi laittaisin mielipuolisen kaahaamisen.