Lue keskustelun säännöt.
Mä en tiedä, kauanko jaksan tuon mieheni kanssa. Apua kaipaan.
26.12.2006 |
Ongelma on yksinkertainen, en tunne mitään eikä mikään riitä. TIEDÄN, että rakastan miestäni, mutta hänen tunteistaan en tiedä. Hän väittää rakastavansa, mutta se ei näy eikä tunnu. Olen kertonut, miten kaipaan läheisyyttä ja seksiä ja hellyyttä, mies ymmärtää ja lupaa yrittää muuttua jne. mutta ei tietenkään tunteilleen mitään mahda. Mutta ei voi pitää minua lähellä, vaikka tietää, että tarvitsen sitä. Joudun kaikessa taipumaan miehen tahtoon. Hän ei halua seksiä, meillä ei ole seksiä. Hän ei halua läheisyyttä, meillä ei ole läheisyyttä. Hän ei halua hellyyttä, joten meillä ei ole sitäkään. Haluaisin toisen lapsen, mies ei, eikä suostu asiasta keskustelemaan. Kun ei kuulemma halua, niin ei halua. Mä olen 28 ja elämä on melkein lopussa, tuntuu, että kaikki on ohi. Talo on, työ on, lapsi on, puoliso on, ja miehen logiikan mukaan mitään ei ilmeisesti enää edes tarvitse yrittää. RAkastan miestäni, mutta en ole onnellinen hänen kanssaan. Yritetty on vaikka mitä, mutta ei apua. Voinko jättää rakastamani miehen siksi, etten usko hänen rakastavan minua? Voinko tehdä sen lapselleni, vaikka periaatteessa kaiken pitäisi olla hyvin? Minä vain en saa tästä parisuhteesta yhtään mitään.
Kertokaa ajatuksia, vinkkejä, kokemuksia, olen aivan hukassa tämän asian kanssa. Miten juttelen tästä miehen kanssa vielä viimeisen kerran vai pakkaanko laukut ja lapsen ja lähden?
Kommentit (48)
Keskusteluyhteys pelaa siinä mielessä, että voin ottaa asioista puheeksi ja mies vastaa. Mies vain vastaa yhdella lauseella. Ei halua erota. Rakastaa mua. Kaikki on hänen mielestä hyvin. Ei tiedä. Ei osaa sanoa. Ei pysty parempaan/enempään. Kun sanon, että on ennen pystynyt, kysyy, onko. Sanon, että on. Ai jaa. En muista. En usko.
Olen pyytänyt ja rukoillut, että kertoo mulle, jos ei ole varma meistä tai jos haluaa erota, mutta on kuulemma varma eikä halua erota.
Mulla on keinot loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten ap, vaadi vastauksia, missä mättää? Potenssiongelmiako kenties, toinen nainen, rahaongelmia vai mitä? Normaaliahan tommonen ei ole...
Minä en vain tiedä mikä mättää. Rakastan miestäni enkä halua elää ilman häntä.
En kuitenkaan saa tarpeeksi ihailua (?) tai jotain... siis elämästäni puuttuu joku tärkeä osa, olettaisin.
Mies yrittää todella paljon, mutta tunnen vain sääliä ja kylmyyttä vaikka kuinka yritän tuntea toisin, " paremmin" .
Keskustelu on meillä avointa, mutta apua se ei ole tilanteeseen tuonut.
Vinkkejä ottaisin minäkin, mutta vaan toiselta kannalta.
Missään nimessä et saa lähteä ilman keskustelua!
Mutta eron mainitseminen voi saada miehesi ottamaan asian vakavammin.
Meidän suhteessa on jossain määrin samoja ongelmia, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan samassa mittasuhteessa. Itse olen se osapuoli, joka usein iltaisin työpäivän jälkeen vain haluaa omaa tilaa, eikä helposti lämpene läheisyydelle. Seksiä on korkeintaan kerran viikossa, aloite vaihtelee. Itselleni läheisyys/seksi tuntuu parhaimmalta viikonloppuisin, kun olen saanut tankattua omaa aikaa (vaikkapa vain lehden lukua itsekseni kotona) sekä unta. Ennen asiat ovat olleet aivan eri tolalla, seksiä oli paljon ja läheisyyttäkin. Olisin kuitenkin aivan tyytyväinen tähän tilanteeseen, jos en tietäisi, että mies haluaisi enemmän erityisesti seksiä. Rakastan miestäni erittäin paljon ja ollaan molemmat sitoutuneita suhteeseen (ja oltu yhdessä jo 10 vuotta). Yritän siis paremmin jaksaa ja olla torjumatta miestä niin helposti, mutta se on todella vaikeaa (iltaisin usein stressaa se, että ehdinkö nukkua tarpeeksi ennen seuraavaa työpäivää, ja myös väsymys painaa). Seksi meillä on ainakin omasta mielestäni erinomaista silloin, kun sitä on.
Meillä on reilu 2-vuotias lapsi.
Voisiko sinun miehesi itse olla tyytyväinen suhteeseenne ja läheisyyden määrään? Tällaisessa tapauksessa muuttuminen voi olla kovin vaikeaa, vaikka haluaisikin ja rakastaisi toista.
Sori jos kirjoitus oli sekava... tsemppiä kuitenkin vaikeaan tilanteeseen :( Kannattaisi tosiaan sitkeästi yrittää keskustelua, vaikka se onkin rankkaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja paljon näyttää olevan kohtalotovereitakin!
ap
Mies ei uskalla ottaa riskiä, että avautuisi sinulle.
Olet kenties näyttänyt pettymyksesi kiukuttelulla? Pienellä kiristyksellä mm. lähdet baariin ja näytät nauttivan siitä ja saamastasi huomiosta jne.? Käytät seksikkäitä vaatteita ja olet ns. haluttava? Miehesi ajattelee sinun ottaneet jo irtiottoa eikä halua omasta mielestään pahentaa tilannetta ja enää avautua sinulle. Luottamus puuttuu, koska ette oikeasti osaa keskustella. Sinä luettelet syyttävään sävyyn omia toiveitasi, halujasi elämäsi suhteen. Se ei ole keskustelua. Se on rehellistä omien tunteiden sanomista, mutta ei johda tilannetta kuin entistä enemmän solmuun. Miesei uskalla sanoa, mitä oikeasti haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla taitaa olla kaikkiin ongelmiin sama ratkaisu? Etkös tuon saman litanian " tarjonnut" minulle, kun kerroin joulun tuoneen mukanaan avioeron? Uskotko ihan oikeasti, että uskoon tuleminen on ratkaisu jokaiseen pulmaan?
Neuvoja ei ole, muuten kai tilanne olisi jo toinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja nyt on alkanut muutenkin mennä huonosti. Ahdistaa ja masentaa kun ei tiedä mitä tekisi. Lasten (pieniä) takia sitä on ajatellut jaksaa, mutta onko sekään viisasta? Mukava kuulla, että kohtalotovereitakin on.
Kohtalotoveri ja meillä ilmeisesti tämä syynä (mies kerran se vahingossa möläyttänyt, sen jälkeen kiistänyt senkin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekä miehesi että sinä olette todella suuressa vaarassa lähtemään toisen ihmisen matkaan -- pakenemaan niitä ongelmia, joita miehesi ei suostu kohtaamaan.
Meillä oli jokseenkin samanlainen parisuhde, joskin mies kyllä halusi seksiä -- muttei muuta läheisyyttä. Ei edes koskenut minua päivän aikana muuten. Kaikkiin kyselyihini vastasi max. 2 sanalla. Useimmiten käytti yhtä.
Aina, jos kysyin, että onko joku vialla vastasi " Ei." Jos kysyin, että onko suhteeseen tyytyväinen :" Joo, kaikki kunnossa." " Koskaan en aio erota" sanoi mies kerta toisensa perään.
Mutta minä aloin voida huonosti. Mieheni ei keskustellut mistään minun kanssani, ei halunnut keskustella tulevaisuudestamme (asunnosta, matkoista, kesämökistä tms.). Oli isoja rahahuoliakin hänellä, mutta meillä on oikeasti raha-asiat hienosti.
Mieheni tulee perheestä, jossa lasten ei koskaan tarvinnut tehdä mitään. Äitin ja isin lompakosta sai viedä niin paljon rahaa kuin halusi (lupaa kysymättä), likaset vaatteet jäi lattialle lojumaan, jos kaatoi mehulasillisen lattialle niin se jätettiin siihen ja äiti tuli siivoamaan...jne. jne. Nyt hänen mielestään parisuhteen vaatimukset (eli imurointi ja tiskikoneen tyhjennys) ovat KOHTUUTTOMAT ja minä olen liian vaativa ja aina kaikki pitää tehdä minun mieleni mukaan.
No, mutta siis välistä jäi seuraava episodi: minä päätin lähteä yksin pariterapiaan. Koin sen hyödylliseksi ja lopulta miehenikin suostui menemään yksin siellä käymään. Ja lähtikin valtava lumivyöry liikkeelle: yhtäkkiä KAIKKI onkin suhteessamme pielessä (meillä ei ole mitään yhteistä, ei ole seksiä, ei ole läheisyyttä, ei katsota riittävästi TVtä yhdessä, ei ole rakkautta, ei voida olla onnellisia jne.) Sama mies, joka on 10 vuotta vannonut, että KAIKKI on hyvin ja hänellä ei ole mitään valittamista suhteessamme ja minussa.
Sitten mieheni löysi toisen naisen ilmeisesti paetakseen tätä yhtäkkiä löytynyttä pahaa oloaan (johon tietysti minä olen syypää).
Toivoisin, että kaikkina niinä vuosina, kun kyselin mieheltäni hänen voimistaan, kuulumisiaan, tulevaisuuden ajatuksiaan, tunteitaan jne. hän olisi SILLOIN voinut niistä puhua. Ehkä sitten suhteemme ei olisi ajautunut tällaiseen ahdinkoon.
Jos mieheni nyt minut jättää niin koen, että hän taas vain pakenee omaa sisäistä pahaa oloaan. Ja etsii jälleen kerran helppoa ratkaisua. Säpinää, hekumaa ja ihastumisen huumaa.
Miten lapsellisia me nykyajan aikuiset olemmekaan. Miten lapsellisia siinä, miten meiltä puuttuu pitkäjänteisyys ja arjen sietäminen.
Toivottavasti miehesi avaa sanaisen arkkunsa. pian.
Minä olen lihonut n. 7kg. Syön suruuni ja ahdistukseeni, kun mieheni on niin etäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kuitenkaan tahallani kiusaa miestä, en pukeudu viettelevästi ja lähde yksin baariin tms.
En voi ymmärtää, miksi mies kokisi riskinä minulle avautumisen.
Olen kyllä varmasti joskus " luetellut syyttävään sävyyn" toiveitani, mutta olen kyllä tuhansia kertoja yrittänyt nätistikin saada keskustelua aikaiseksi. Me ollaan seurusteluaikoina oltu hyviä keskustelemaan, juteltu asioista joskus koko yö. Mihin se on kadonnut, en tiedä. Ja minä tässä varmaan olen syyllinen, olen jollain tapaa pelotellut miestä, kun ei uskalla enää jutella... Eikä kertoa asioista ja ajatuksista, vaikka kuinka pyytäisin. Ja nätisti pyytäisin.
ap
Luulinkin, että tilanne johtui hoitovapaalla kertyneestä ylipainosta, mutta melkein voisi sanoa, että mitä enemmän paino putosi, sitä huonommin alkoi mennä.
ap
Juuri tuota minä kaikista eniten pelkään, että tätä jatkuu vielä vuosia ja sitten mies alkaa puhua ja kaikki onkin päin peetä ja lähtee ja jättää minut ja lapsen ja siinä vaiheessa en enää saa elämältä kaikkea sitä, mitä voisin vielä miehen kanssa saada, kun vain saisin hänet puhumaan. Mutta tuo se vain väittää olevansa onnellinen mun kanssa, vaikka nytkään ei olla kahteen päivään juuri sanaa vaihdettu eikä millään tavalla toisiimme koskettu. Kaikki on niin hyvin, katsos... Mutta kuinka kauan?
Voisin täysin tyytyväisenä viettää loppuelämäni selibaatissa, eikä tuntuisi missään, mutta ukko vonkaa KAIKEN AIKAA. Olo on, kuin olisi koko ajan joku seksuaalinen AHDISTELU päällä... Ei ole mukavaa tällainenkaan ongelma, kun äijä on sitten julmetun äkäinen, tiuskiva ja oikkupussi, jos ei ole pitempään aikaan " saanut" . Minä uneksin tuollaisesta ap:n miehen kaltaisesta tyypistä...
Olisiko voinut jostain saada sellaisen, kun siis oikein säikkyy ehdotuksiasi...
Onko antanut vastausta siitä, että miksi näin on? Alkoiko tämä vaihe lapsen syntymän jälkeen (viitaten ns. madonna-äitikuvaan)?
Pariterapiaa suosittelisin itsekin ehdottomasti teille. Taisit mainita, että sen tapaisessa olette käyneet? Mitä siellä tapahtui ja mistä puhuitte? Auttoiko mihinkään ja jos ei, miksi ei auttanut?
Vierailija:
Ja kondomeja on käytetty esikoisen syntymästä saakka eli jo vuosia.
Siinä olen samaa mieltä, että tuo narsismi on jotenkin nykyään " pinnalla" , vähän kuin adhd joku aika sitten. Itsekäs mun mies on ja empatian kyky on puutteellinen ja ajattelamatonkin on, mutta ei varmasti narsisti.
Ja 18, olenko jossain sanonut tai onko jostain tulkittavissa, etten olisi uskossa? Mua ärsyttää ylikaiken tuollainen paatos, eihän uskovilla tietenkään voi mitään ongelmia olla, ei tietenkään. Eli voitko lopettaa.
kaikkeen väsynyt ap