Lue keskustelun säännöt.
Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?
Mulla kotona puhumaton mies. Muutama parisuhteeseen liittyvä asia painaa omaa mieltä ja niistä olisi hyvä keskustella. Mutta kun yritän, toinen vaikenee tai sitten suuttuu ja tyyliin menee jo eropapereita tulostelemaan kun "hän ei kerran kelpaa mulle". Ja kun mies ei puhu, niin minä pidän sitten oikeana sitä miten asian päässäni oletan. Ja minä en mielellään saa ottaa kipeitä asioita esille koska häntä ahdistaa ja ilmeisesti kokee ne jollain tapaa arvosteluna itseään kohtaan, en tiedä. Eli tästä seurauksena vetäytyvä puhumaton ja hyökkäävä minä, silloin kun kehtaan nostaa jonkin asian esille. Toisaalta kun tietää että puhumatonta ahdistaa, on hirveän vaikea aloittaa mistään parisuhteeseen liittyvästä aiheesta keskustelua kun toinen kokee sen painostamisena ja vetäytyy entistä enemmän.
Millaisia kokemuksia teillä? Puhumaton, miksi et puhu?
Kommentit (1367)
Vierailija kirjoitti:
Ei saa valittaa vaikka bensan hinnan noususta? Tai jos käsi murtui? Saako olla surullinen vai pelkästään käytännollinen? Saako kertoa olevansa onnelline vai onko senkin jakaminen turhanpäiväistä kunhan eihän sillekään mitään voi kun on vaan? Kuulostaa tunteettomalta mutta ehkä ei ihan puhumattomalta.
No joo, mä jos yritän virittää keskustelua edes jostain mitättömästä asiasta niin vastaus on mitä sitten, ei voi mitään, tai voi voi.
"Sain tänään potkut töistä." "Ihan normaalia."
Jaa no ei se mulle kyllä ollut eikä tule koskaan olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Ehkä vain ette ole sopivia toisillenne. Osa meistä on sellaisia, ettei ihmissuhteissa ole juuri mitään selviteltävää, onpa kyse puolisosta tai muista ihmisistä. On keskinäinen kunnioitus, annetaan toisille tilaa tehdä omia juttuja, yhdessä tehdään niitä, mitkä kiinnostavat molempia. Hyväksytään erilaiset arvot, tavat ja mieltymykset asioissa, joissa ei ole pakko olla samat.
Sitten on niitä, jotka eivät voi sietää erilaisia tapoja ja arvoja, eivät anna toiselle omaa tilaa ja aikaa, vaan kaikkea pitäisi tehdä yhdessä, kulkea rinnakkain samanlaisessa tuulipuvussa. Ja tarvitsevat jatkuvaa keskustelua ihmissuhteista ja sen säätämisestä yksityiskohtaisesti. Sellainen voi toimia vain, jos on hyvin samankaltaiset mieltymykset ja arvot.
Olen ollut ihanan mieheni kanssa naimisissa 40 vuotta. Hyvin pitkälle luetaan toistemme ajatukset ja kummallakin on aina ollut omaa tilaa ja aikaa, erilaisia harrastuksia ja menoja, mutta paljon ollaan ja mennään yhdessäkin, mutta vain silloin kun molemmat niin haluaa, toista ei pakoteta lähtemään ja osallistumaan siihen, mitä hän ei koe mukavaksi. Arvotkaan ei ole yhtenevät, mutta yhteistä niissä on avarakatseisuus erilaiset näkemykset omaavia kohtaan. Ja ymmärretään, että monet asiat voi tehdä oikein eri tavalla, joten toista ei tarvitse muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saa valittaa vaikka bensan hinnan noususta? Tai jos käsi murtui? Saako olla surullinen vai pelkästään käytännollinen? Saako kertoa olevansa onnelline vai onko senkin jakaminen turhanpäiväistä kunhan eihän sillekään mitään voi kun on vaan? Kuulostaa tunteettomalta mutta ehkä ei ihan puhumattomalta.
No joo, mä jos yritän virittää keskustelua edes jostain mitättömästä asiasta niin vastaus on mitä sitten, ei voi mitään, tai voi voi.
"Sain tänään potkut töistä." "Ihan normaalia."
Jaa no ei se mulle kyllä ollut eikä tule koskaan olemaan.
Tai isällälläni on syöpä.
Vastaus: ei voi mitään
Huokaus, mitään empatiaa ei saa eikä mikään keskustelu mene eteenpäin. Seinän saan vastaan aina.
Kertokaa nyt puhumattomat mikä teitä vaivaa?!?!?!?
Puhua kännykälle, on kuin tuuleen huutaisi. Sinun keskustelukumppanisi on kadonnut somen syövereihin. Tähän on tultu, ja viikko se on ensiviikkokin. 🥴
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni täällä sanoo, ettei puhuminen auta/ratkaise mitään- mutta kertokaapa sitten, MIKÄ ratkaisee?
Väkivalta?
Pettäminen?
Suhteen lopettaminen?Minä kasvoin rikkinäisessä perheessä mykkään kulttuuriin, ja silti haluan puhua asioista. Muutakaan keinoa selvittää asioita ei oikein ole, en halua alkaa tappelemaan fyysisesti tai huutoraivoamaan.
Minusta puhumattomuus on itsekkään ja kehittymättömän mielen defenssi.
Ei välttämättä mikään.
Kaikkiin asioihin kun ei ole olemassa ratkaisua.
On ihan huuhaata väittää että kaikki asiat ratkeavat puhumalla.
Sitten kun valitat toiselle kuinka paljon sinua ahdistaa jokin asia, jolle et voi itse tehdä mitään, niin usein saa vain sen toisen ärsyyntymään myös.
Te jotka valitatte ettei toinen puhu, oletteko kuunnelleet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saa valittaa vaikka bensan hinnan noususta? Tai jos käsi murtui? Saako olla surullinen vai pelkästään käytännollinen? Saako kertoa olevansa onnelline vai onko senkin jakaminen turhanpäiväistä kunhan eihän sillekään mitään voi kun on vaan? Kuulostaa tunteettomalta mutta ehkä ei ihan puhumattomalta.
No joo, mä jos yritän virittää keskustelua edes jostain mitättömästä asiasta niin vastaus on mitä sitten, ei voi mitään, tai voi voi.
"Sain tänään potkut töistä." "Ihan normaalia."
Jaa no ei se mulle kyllä ollut eikä tule koskaan olemaan.
Tai isällälläni on syöpä.
Vastaus: ei voi mitään
Huokaus, mitään empatiaa ei saa eikä mikään keskustelu mene eteenpäin. Seinän saan vastaan aina.
Nämä esimerkit on aivan kamalia. Muiden on helppo sanoa että eroa mutta en kyllä itse kestäisi noin kylmää menoa. Onko se kaikille ihmisille tuollainen vai sinulle vaan?
Sitten on niitä jotka loputtomasti haluaa hioa ja hinkata asioita, keskustella samoista asioista ikuisesti. Yleensä kyseessä niin abstraktit asiat että miestä alkaa nyppimään ja hän lähtee baariin tai kalastamaan. Jos asiat on nyt hyvin niin älä koske siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saa valittaa vaikka bensan hinnan noususta? Tai jos käsi murtui? Saako olla surullinen vai pelkästään käytännollinen? Saako kertoa olevansa onnelline vai onko senkin jakaminen turhanpäiväistä kunhan eihän sillekään mitään voi kun on vaan? Kuulostaa tunteettomalta mutta ehkä ei ihan puhumattomalta.
No joo, mä jos yritän virittää keskustelua edes jostain mitättömästä asiasta niin vastaus on mitä sitten, ei voi mitään, tai voi voi.
"Sain tänään potkut töistä." "Ihan normaalia."
Jaa no ei se mulle kyllä ollut eikä tule koskaan olemaan.
Tai isällälläni on syöpä.
Vastaus: ei voi mitään
Huokaus, mitään empatiaa ei saa eikä mikään keskustelu mene eteenpäin. Seinän saan vastaan aina.
Nämä esimerkit on aivan kamalia. Muiden on helppo sanoa että eroa mutta en kyllä itse kestäisi noin kylmää menoa. Onko se kaikille ihmisille tuollainen vai sinulle vaan?
Tästä en oikein osaa edes varmaksi sanoa. Koska on kovin jyrkkä ja jopa mustavalkoinen ajatuksiltaan. Ei vaan osaa kommunikoida ja sanoo yleensä aina vaan lähinnä jotain tyhmää kuten tälläisiä heittoja. Toisaalta en usko että tarkoittaa niitä pahalla.
Kun itse olen se, joka ei puhu, otan mieluummin suhteen hajoamisen riskin kuin uhraan itseni. On muutama ihminen, joiden kanssa en ole halunnut puhua enää lopulta mistään ajatuksistani ja tunteistani. Nämä tyypit ovat olleet hyvin vaativia, pitää kertoa kaikki, avautua koko ajan ja luoda jonkinlaista henkistä yhteyttä, joka on liian läheinen tai liian äkkiä tapahtuva. Haluan aikaa ajatella ja järjestellä asiat mielessäni ennen kuin keskustelen, mutta nämä vaatijat yrittävät pakottaa. Se tuntuu kuin henkiseltä raiskaukselta. Yhtäkkiä pitää antaa väkisin itsestä asioita, joita ei ole valmis antamaan tai joita haluaa ensin pohtia. Vähän sama kuin olisi sängyssä jonkun kanssa ja aletaan vaatia ja raivota että nyt pitää tehdä se juttu, mistä ei ole varma haluaako. Yleensä nämä ihmiset tuntuvat vaativat paljon kannattelua, lepyttelyä, silittelyä, yms tunnetyötä ja pääni sisälle pääseminen on heille lopulta vain keino saada ote musta. Kerron suoraan että en voi nyt jutella tästä, mutta sitten vain vaaditaan ja vaaditaan, kunnes lopulta en enää halua puhua ollenkaan. Rajojani ei kunnioiteta, ajatellaan vain sitä omaa oloa, että nyt heti pitää saada sitä keskustelua ja yhteyttä. Toki hankala kun en voi sitä heti tarjota ja toinen sitä heti tarvisi, mutta en voi pakottaa itseäni asioihin jotka rikkovat mua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattomuus on väkivaltaa. Piste. Kyllä parisuhteessa pitää pystyä puhumaan. Jos ongelmista ei voi puhua, parisuhde on jo ohi. Jokaisen pitää työstää itseään, ei riitä että ajattelee että tämmöinen mä vaan oon. Tai jos tyydyt siihen, älä mene parisuhteeseen ja pilaamaan jonkun toisenkin elämää omalla käytökselläsi. Sen sijaan että yrittää loputtomasti ymmärtää ja löytää toisen käytökselle, pitäisi vaatia että toinen työstää omat ongelmansa. Toista ei voi muuttaa tai ”parantaa”, se on jokaisen omalla vastuulla.
Yhtälailla puhumaan vaatiminen on väkivaltaa.
Työstä ensin itsesi ennenkuin alat työstää toista, jos ymmärrät mitä sillä tarkoitetaan.Puhumaton ei sovi suhteeseen ihmisen kanssa, joka toivoo suhteelta henkistä läheisyyttä ja toimivaa kumppanuutta. Silloin on parempi erota. Suhde puhumattoman kanssa on lähinnä seksisuhde, ei muuta, useimmiten näin. Eli bare minimum suhde nykytermein.
Totta, puhumattoman pitäisi olla pariutumatta tai valita itselleen sopiva kumppani joka ei kaipaa puhumista. On kidutusta olla yhdessä puhumattoman kanssa. Paljon helpompaahan on olla puhumaton, ei itse kärsi lainkaan niin paljon, vaikka itsesäälissä usein kylpevätkin. Sanoisinkin, että puhumaton ei laita itseään likoon liki lainkaan ja puhuva usein koko itsensä. Siksi se mykkyys tuntuukin niin pahalta. Joku tuolla kertoikin, että mies vaati naisen puhuvan, mutta itse vaikeni. Nainen oli hänelle ikäänkuin huvitus ja ajanviete.
Ihmettelen aina, kun moni puolustaa kynsin hampain puhumattomuutta tai jopa kääntää niin, että häntä kohtaan ollaan liian vaativia tms. Itse en näe mitään muuta konstia kuin puhumisen, koska selvänäköisyyttä harvoilla on. Miksiköhän ihmiselle on luotu puhumisen lahja? No, siksi, että eroavat eläinkunnasta, ainakin siltä osin. Kyse on nimenomaan lahjasta ja silloin on tarpeellista sitä myös käyttää. Kyllä minusta puhuminen on luonnollinen ilmiö ihmisellä ja puhumattomuus taas jotain muuta.
Itse en näe mitään muuta konstia kuin puhumisen tullakseni ymmärretyksi ja ymmärtääkseni toista. Ja välttääkseni väärinkäsityksiä puolin ja toisin. Parisuhteessa mielestäni ainoa keino ja myös pitää läheisyyttä yllä. Läheskään kaikille ei vain riitä pelkkä ruumiillinen läheisyys. Pitää olla kokonaisuus kunnossa.
Hassu ajatus, että kumppanin valinnassa laitat vastuun yksin sille puhumattomalle. Yhtälailla vastuu on sillä puheliaammalla, ehkä jopa enemmän koska hän on se joka kärsii suhteessa enemmän. Ihmisen puheliaisuus selviää kyllä hyvin nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saa valittaa vaikka bensan hinnan noususta? Tai jos käsi murtui? Saako olla surullinen vai pelkästään käytännollinen? Saako kertoa olevansa onnelline vai onko senkin jakaminen turhanpäiväistä kunhan eihän sillekään mitään voi kun on vaan? Kuulostaa tunteettomalta mutta ehkä ei ihan puhumattomalta.
No joo, mä jos yritän virittää keskustelua edes jostain mitättömästä asiasta niin vastaus on mitä sitten, ei voi mitään, tai voi voi.
"Sain tänään potkut töistä." "Ihan normaalia."
Jaa no ei se mulle kyllä ollut eikä tule koskaan olemaan.
Tai isällälläni on syöpä.
Vastaus: ei voi mitään
Huokaus, mitään empatiaa ei saa eikä mikään keskustelu mene eteenpäin. Seinän saan vastaan aina.
Nämä esimerkit on aivan kamalia. Muiden on helppo sanoa että eroa mutta en kyllä itse kestäisi noin kylmää menoa. Onko se kaikille ihmisille tuollainen vai sinulle vaan?
Sairastuin vakavasti. Ei kiinnostanut. Puhumattomuutta jatkunut sitä ennen todella kauan. Ei vaan jaksanut. Muutin pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saa valittaa vaikka bensan hinnan noususta? Tai jos käsi murtui? Saako olla surullinen vai pelkästään käytännollinen? Saako kertoa olevansa onnelline vai onko senkin jakaminen turhanpäiväistä kunhan eihän sillekään mitään voi kun on vaan? Kuulostaa tunteettomalta mutta ehkä ei ihan puhumattomalta.
No joo, mä jos yritän virittää keskustelua edes jostain mitättömästä asiasta niin vastaus on mitä sitten, ei voi mitään, tai voi voi.
"Sain tänään potkut töistä." "Ihan normaalia."
Jaa no ei se mulle kyllä ollut eikä tule koskaan olemaan.
Tai isällälläni on syöpä.
Vastaus: ei voi mitään
Huokaus, mitään empatiaa ei saa eikä mikään keskustelu mene eteenpäin. Seinän saan vastaan aina.
Nämä esimerkit on aivan kamalia. Muiden on helppo sanoa että eroa mutta en kyllä itse kestäisi noin kylmää menoa. Onko se kaikille ihmisille tuollainen vai sinulle vaan?
Tästä en oikein osaa edes varmaksi sanoa. Koska on kovin jyrkkä ja jopa mustavalkoinen ajatuksiltaan. Ei vaan osaa kommunikoida ja sanoo yleensä aina vaan lähinnä jotain tyhmää kuten tälläisiä heittoja. Toisaalta en usko että tarkoittaa niitä pahalla.
Ei välttämättä tarkoita tosian pahalla, mutta ei hänellä varsinaisesti hyvä sydän myöskään kuulosta olevan :(
Minä en puhu, koska olen yrittänyt ja todennut sen hyödyttömäksi. Mies ei oikeasti kuuntele, ei ymmärrä, puhuu päälle ja painostaa omia mielipiteitään niin kauan, että annan periksi jotta se jankkaus joskus loppuisi. En jaksa käydä keskustelua, joka ei johda yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattomuus on väkivaltaa. Piste. Kyllä parisuhteessa pitää pystyä puhumaan. Jos ongelmista ei voi puhua, parisuhde on jo ohi. Jokaisen pitää työstää itseään, ei riitä että ajattelee että tämmöinen mä vaan oon. Tai jos tyydyt siihen, älä mene parisuhteeseen ja pilaamaan jonkun toisenkin elämää omalla käytökselläsi. Sen sijaan että yrittää loputtomasti ymmärtää ja löytää toisen käytökselle, pitäisi vaatia että toinen työstää omat ongelmansa. Toista ei voi muuttaa tai ”parantaa”, se on jokaisen omalla vastuulla.
Yhtälailla puhumaan vaatiminen on väkivaltaa.
Työstä ensin itsesi ennenkuin alat työstää toista, jos ymmärrät mitä sillä tarkoitetaan.Puhumaton ei sovi suhteeseen ihmisen kanssa, joka toivoo suhteelta henkistä läheisyyttä ja toimivaa kumppanuutta. Silloin on parempi erota. Suhde puhumattoman kanssa on lähinnä seksisuhde, ei muuta, useimmiten näin. Eli bare minimum suhde nykytermein.
Totta, puhumattoman pitäisi olla pariutumatta tai valita itselleen sopiva kumppani joka ei kaipaa puhumista. On kidutusta olla yhdessä puhumattoman kanssa. Paljon helpompaahan on olla puhumaton, ei itse kärsi lainkaan niin paljon, vaikka itsesäälissä usein kylpevätkin. Sanoisinkin, että puhumaton ei laita itseään likoon liki lainkaan ja puhuva usein koko itsensä. Siksi se mykkyys tuntuukin niin pahalta. Joku tuolla kertoikin, että mies vaati naisen puhuvan, mutta itse vaikeni. Nainen oli hänelle ikäänkuin huvitus ja ajanviete.
Ihmettelen aina, kun moni puolustaa kynsin hampain puhumattomuutta tai jopa kääntää niin, että häntä kohtaan ollaan liian vaativia tms. Itse en näe mitään muuta konstia kuin puhumisen, koska selvänäköisyyttä harvoilla on. Miksiköhän ihmiselle on luotu puhumisen lahja? No, siksi, että eroavat eläinkunnasta, ainakin siltä osin. Kyse on nimenomaan lahjasta ja silloin on tarpeellista sitä myös käyttää. Kyllä minusta puhuminen on luonnollinen ilmiö ihmisellä ja puhumattomuus taas jotain muuta.
Itse en näe mitään muuta konstia kuin puhumisen tullakseni ymmärretyksi ja ymmärtääkseni toista. Ja välttääkseni väärinkäsityksiä puolin ja toisin. Parisuhteessa mielestäni ainoa keino ja myös pitää läheisyyttä yllä. Läheskään kaikille ei vain riitä pelkkä ruumiillinen läheisyys. Pitää olla kokonaisuus kunnossa.
Hassu ajatus, että kumppanin valinnassa laitat vastuun yksin sille puhumattomalle. Yhtälailla vastuu on sillä puheliaammalla, ehkä jopa enemmän koska hän on se joka kärsii suhteessa enemmän. Ihmisen puheliaisuus selviää kyllä hyvin nopeasti.
Ikävä kyllä puhumattomuus alkaa haitata vasta kun ollaan jo suhteessa. Usein puhumaton onnistuu tutustumisvaiheessa jollain konstilla olla puheliaampi ja avoimempi ja puhelias ei osaa ajatella, että se ei olekaan hänen todellinen luonteensa. Eihän puhumaton pääsisi liki koskaan parisuhteeseen jos ei hiukan tsemppaisi saadakseen haluamansa. Puhumaton jurottaja ei ole viehättävä ja treffit eivät jatkuisi.
Tässä on sekin epäsuhta, että puhelias on usein puhelias jo alkuvaiheessa eli puhumaton tietää mitä saa. Puhumaton antaa toisen, paremman kuvan itsestään alussa kuin hän on myöhemmässä vaiheessa. Puhe saattaa tyrehtyä ihan minimiin. Puhelias on puhelias alussa kuten myös sitten jatkossakin. Puhelias pelaa avoimin kortin, mutta puhumatonn ei. Usein on myös jotenkin salamyhkäinen ja monia puheliaita viehättää salamyhkäisyys. Puhelias ajattelee, että kyllä se sitten avautuu kun ollaan pitempään yhdessä. Koska puheliaalle on liki käsittämätöntä ettei ihminen puhu ja jaa asioitaan kumppaninsa kanssa.
Puhumatonhan itse usein ei ota vastuuta vaan haluaa väen väkisin yhteen puheliaan kanssa. Vaikka varmaan sisimmässään tietää, ettei voi olla tasavertainen suhde keskustelun tasolla. Ja, että puhelias haluaa keskustella. Joskus jopa inhoaa keskusteluja, kuten monet puhumattoman sanovat. Mutta tätähän ei tietenkään alussa kerrota toiselle.
Puhumaton on paljon itsekkäämpi kuin puhelias.
Pettymys! Osoittautui laiskaksi, pelkuriksi ja tylsäksi. Ei mitään halua mennä eteenpäin missään asiassa. Ero? Ei voi taloudellisen tilanteen vuoksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No toi on klassinen miesten ongelma tässä miesten kehittämässä toksisessa maailmassa jossa mies "ei saa" itkeä ja näyttää tunteitaan. Miehet ovat muutenkin aivoiltaan enemmän tunnereaktiivisia joten olisi enemmän kuin suotavaa koko maailman kannalta että miehet kasvatettaisiin hahmottamaan omia tunteitaan ja käsittelemään niitä lapsesta pitäen. Ei näyttäisi maailmakaan näin surkealta dystopialta.
Mitä mieheesi tulee, laita hänet terapiaan tai eroa. Ihan oikeasti. Jos jatkat tuota suhdetta noin niin se vie vain sinun energiasi ja aikasi joka on paljon arvokkaampaa kuin toinen joka ei voi tehdä omille toksisille käyttäytymismalleilleen mitään.siis tosi toksi toksi toksi, auts töks töks!
Olen ammatiltani toksikologi ja en pidä toksinen sanan huolimattomasta viljelystä satunnaisessa keskustelussa. Missään tapauksessa maailmaa ei voi määritellä toksiseksi tai jonkun kehittämäksi kuten myöskään käyttätymismallit eivät voi olla toksisia sinällään. Käsitteen toksinen määritelmä on seuraava: "Sana toksinen tarkoittaa myrkyllistä, haitallista tai epäterveellistä. Sillä viitataan aineisiin, jotka aiheuttavat vaurioita elimistölle tai soluille." Muut määritelmät ovat epäaitoja. Opiskelemalla riittävän korkealle, mieluiten tohtoritasolle, osaatte käyttää kieltä ja termejä asianmukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumattomuus on väkivaltaa. Piste. Kyllä parisuhteessa pitää pystyä puhumaan. Jos ongelmista ei voi puhua, parisuhde on jo ohi. Jokaisen pitää työstää itseään, ei riitä että ajattelee että tämmöinen mä vaan oon. Tai jos tyydyt siihen, älä mene parisuhteeseen ja pilaamaan jonkun toisenkin elämää omalla käytökselläsi. Sen sijaan että yrittää loputtomasti ymmärtää ja löytää toisen käytökselle, pitäisi vaatia että toinen työstää omat ongelmansa. Toista ei voi muuttaa tai ”parantaa”, se on jokaisen omalla vastuulla.
Yhtälailla puhumaan vaatiminen on väkivaltaa.
Työstä ensin itsesi ennenkuin alat työstää toista, jos ymmärrät mitä sillä tarkoitetaan.Puhumaton ei sovi suhteeseen ihmisen kanssa, joka toivoo suhteelta henkistä läheisyyttä ja toimivaa kumppanuutta. Silloin on parempi erota. Suhde puhumattoman kanssa on lähinnä seksisuhde, ei muuta, useimmiten näin. Eli bare minimum suhde nykytermein.
Totta, puhumattoman pitäisi olla pariutumatta tai valita itselleen sopiva kumppani joka ei kaipaa puhumista. On kidutusta olla yhdessä puhumattoman kanssa. Paljon helpompaahan on olla puhumaton, ei itse kärsi lainkaan niin paljon, vaikka itsesäälissä usein kylpevätkin. Sanoisinkin, että puhumaton ei laita itseään likoon liki lainkaan ja puhuva usein koko itsensä. Siksi se mykkyys tuntuukin niin pahalta. Joku tuolla kertoikin, että mies vaati naisen puhuvan, mutta itse vaikeni. Nainen oli hänelle ikäänkuin huvitus ja ajanviete.
Ihmettelen aina, kun moni puolustaa kynsin hampain puhumattomuutta tai jopa kääntää niin, että häntä kohtaan ollaan liian vaativia tms. Itse en näe mitään muuta konstia kuin puhumisen, koska selvänäköisyyttä harvoilla on. Miksiköhän ihmiselle on luotu puhumisen lahja? No, siksi, että eroavat eläinkunnasta, ainakin siltä osin. Kyse on nimenomaan lahjasta ja silloin on tarpeellista sitä myös käyttää. Kyllä minusta puhuminen on luonnollinen ilmiö ihmisellä ja puhumattomuus taas jotain muuta.
Itse en näe mitään muuta konstia kuin puhumisen tullakseni ymmärretyksi ja ymmärtääkseni toista. Ja välttääkseni väärinkäsityksiä puolin ja toisin. Parisuhteessa mielestäni ainoa keino ja myös pitää läheisyyttä yllä. Läheskään kaikille ei vain riitä pelkkä ruumiillinen läheisyys. Pitää olla kokonaisuus kunnossa.
Hassu ajatus, että kumppanin valinnassa laitat vastuun yksin sille puhumattomalle. Yhtälailla vastuu on sillä puheliaammalla, ehkä jopa enemmän koska hän on se joka kärsii suhteessa enemmän. Ihmisen puheliaisuus selviää kyllä hyvin nopeasti.
Ikävä kyllä puhumattomuus alkaa haitata vasta kun ollaan jo suhteessa. Usein puhumaton onnistuu tutustumisvaiheessa jollain konstilla olla puheliaampi ja avoimempi ja puhelias ei osaa ajatella, että se ei olekaan hänen todellinen luonteensa. Eihän puhumaton pääsisi liki koskaan parisuhteeseen jos ei hiukan tsemppaisi saadakseen haluamansa. Puhumaton jurottaja ei ole viehättävä ja treffit eivät jatkuisi.
Tässä on sekin epäsuhta, että puhelias on usein puhelias jo alkuvaiheessa eli puhumaton tietää mitä saa. Puhumaton antaa toisen, paremman kuvan itsestään alussa kuin hän on myöhemmässä vaiheessa. Puhe saattaa tyrehtyä ihan minimiin. Puhelias on puhelias alussa kuten myös sitten jatkossakin. Puhelias pelaa avoimin kortin, mutta puhumatonn ei. Usein on myös jotenkin salamyhkäinen ja monia puheliaita viehättää salamyhkäisyys. Puhelias ajattelee, että kyllä se sitten avautuu kun ollaan pitempään yhdessä. Koska puheliaalle on liki käsittämätöntä ettei ihminen puhu ja jaa asioitaan kumppaninsa kanssa.
Puhumatonhan itse usein ei ota vastuuta vaan haluaa väen väkisin yhteen puheliaan kanssa. Vaikka varmaan sisimmässään tietää, ettei voi olla tasavertainen suhde keskustelun tasolla. Ja, että puhelias haluaa keskustella. Joskus jopa inhoaa keskusteluja, kuten monet puhumattoman sanovat. Mutta tätähän ei tietenkään alussa kerrota toiselle.
Puhumaton on paljon itsekkäämpi kuin puhelias.
Olen eri, mutta eihän se mitään vielä kerro, että puhelias on puhelias suhteen alussakin. Ei se puheliaisuus sitä hiljaisempaa yleensä haittaakaan, vaan se puhumaan painostaminen. Monelle olisi ihan okei, että kumppani on äänessä hölöttämässä ja itse sanoo siihen väliin vaan "jaa" ja "vai niin".
Eli vaikka puheliaisuus on usein suhteen alusta asti selvää, niin tämä ahdistukseen asti painostaminen ei kyllä ole. Se alkaa vasta suhteen syvetessä ja pahenee vuosi vuodelta.
En ole itse edes tuppisuinen, mutta kaikenlaista vierestä nähneenä on kyllä aika paksua väittää, että vika on aina toisessa. Ja äärimmäisen huono lähtökohta millekään parisuhteelle, että omia vikoja vähätellään ja kumppanin suurennellaan. Ei ihme, ettei se kumppani jaksa vängätä vaan pakenee mykkäkouluun.
Ei saa valittaa vaikka bensan hinnan noususta? Tai jos käsi murtui? Saako olla surullinen vai pelkästään käytännollinen? Saako kertoa olevansa onnelline vai onko senkin jakaminen turhanpäiväistä kunhan eihän sillekään mitään voi kun on vaan? Kuulostaa tunteettomalta mutta ehkä ei ihan puhumattomalta.