Mies ei osaa kasvattaa lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hyvää päivää taas tätä mustavalkoisuutta.

Ihan ku tunteiden sanottaminen tarkoittais jotain lässyttämistä ja sitä, ettei rajoja aseteta.

Eiköhän se valtaosassa tarkoita sitä, että opetetaan lapsia tunnistamaan tunteitaan ja puhumaan niistä.

Tämä maa on täynnä tunnevammaisia aikuisia, jotka on kasvatettu tavalla, että lapsen näkökulmasta ei ole nähty yhtään mitään.

Tunnekasvattajat eivät näe lapsen näkökulmaa vaan he katsovat maailmaa niiden omien tunnekasvatuslasiensa läpi. Se on kasvatusideologia joka pyrkii selittämään lasten käytöksen tietyn teorian lähtökohdista. Kilpailevia teorioita tunnekasvattajat eivät hyväksy, vaan pitävät niiden kannattamista osaamattomuutena.

Justjuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinteinen kurikasvatus toimii paremmin kuin positiivinen tunnekasvatus. Se ei ole osaamattomuutta vaan juurikin sitä, että mies tiedostaa miten lasten käytökseen aidosti voi vaikuttaa.

Mutta kun ei kasvatuksen tavoite ole vaikuttaa vain välittömään käytökseen, koneet on sitä varten että nappia painamalla saadaan aikaan tietty toiminto. Kasvatuksella pyritään vaikuttamaan ajatteluun, minäkuvaan, persoonan kehitykseen, taitoihin, tunne-elämään, moraaliin...

Sellainen perhe tai yhteiskunta missä huonosta käytöksestä ei rangaista on käytännössä anarkia. Tämä johtuu siitä, että vaikka kuinka "sanoittaisit" niin silti lapsilla/ihmisillä on oma tahto ja oma etu eikä pääosa heistä ole samaa mieltä läheskään kaikista säännöistä kuin mitä sääntöjen laatija on. Erityisesti tämä korostuu lapsilla joiden ymmärryskyky koskien sääntöjen perusteita on paljon heikompi kuin aikuisilla ja jotka muutenkin ovat paljon epäempaattisempia kuin aikuiset. Tämän vuoksi lapset tarvitsevat keskimäärin paljon enemmän rangaistuksia ja pakottamista kuin mitä aikuiset tarvitsevat käyttäytyäkseen kunnolla.

Olen periaatteessa samaa mieltä, toiminnan SEURAUKSET pitää tehdä näkyviksi ("rangaistus" nimikkeen alle laitetaan sekä seurauksia että vanhempien pikkumaista kostonhimoa) ja lapsiin kuuluu kohdistaa valtaa eikä pelkkää suostuttelua tai pyytämistä heidän etunsa nimissä. Suuttuminen ja käskyttäminen, varsinkin jos toteutuvat hyökkäävästi niin että lapsi säikkyy, eivät kuitenkaan ole kovin tehokkaita tapoja ohjata toimintaa niin että se toivottu käytös olisi yleistettävissä. Ensinnäkin oppiminen, siis ymmärtäminen eikä klassinen ehdollistuminen estyy kun keho on stressissä. Vaikka eipä sen väliä jos mitään ei opeteta/selitetä/perustella/auteta huomaamaan. Haluatko lapsesi oppivan toimimaan oikein vai pelkäämään kiinni jäämistä?

Suuttuminen ei ole väärin, vaan lapsen pitää nähdä, että hänen huonosta käytöksestään ei pidetä. Paras vanhempi on sellainen joka käyttäytyy kuten normaali ihminen, eli juurikin esim. suuttuu, kun sille on perusteena.

On myös ihan oikein, että lapsi pelkää kiinni jäämistä. Jos hän ei sitä pelkää, niin motivaatiota totella epämieluisia käskyjä ei juuri ole. Eli tottelemisesta tulee lapselle käytännössä vapaaehtoista jos kiinnijääminen ei pelota.

Tietenkin lapselle on myös selitettävä, että miksi hänen tekonsa oli väärin ja miksi häntä rangaistiin, jos on epäilys, että lapsi ei sitä ymmärrä. Pienet lapset tarvitsevat yleensä puhuttelun sekä ennen että jälkeen rangaistuksen, ja rangaistuksen on tultava mahdollisimman nopeasti kielletyn teon jälkeen, jotta niiden välinen asiayhteys pysyy selkeänä.

Noissahan ei ole aina kyse siitä, että lapsi olisi tehnyt jotain väärin.

Lapsi voi olla nälkäinen tai väsynyt tai sairastunut.

Aikuiselle ei tule mieleenkään ajatella jaksaako lapsi pitkän hoitopäivän jälkeen, tai että olisko kannattanut antaa se välipala. Entä jos olo on huono?

Kun pieni lapsi ei jaksa tai pysty, se ilmaisee itseään ja tyytymättömyyttään tavalla, joka on kehitystasolle tyypillistä, usein kiukuttelulla. Ja TÄHÄN sitä tunteiden sanottamista tarvitaan ennen muuta.

Mutta mitä tekee itsekeskeinen vanhempi? Kiukuttelee lapselle tämän kiukuttelusta (mikä usein johtuu vanhemman omista laiminlyöntien seurauksista ja päätöksistä) jolloin kierre syntyy. Ei vaikuta lapsen silmissä turvalliselle aikuiselle.

Vierailija kirjoitti:

Ap mietipä jos tuo sinun toimintatapasi yleistettäisiin koko yhteiskuntaan. Esim. ylinopeudesta ei silloin saisi sakkoja ja moitteita poliisilta, vaan joku terapeutti tulisi kertomaan lempeällä äänellä, että "huomaan että sinä et jaksaisi ajaa hiljaa, mutta silti pitää muistaa liikenneturvallisuus".

Sori vaan, mutta se tunnekasvatukseen verrattava asia onkin autokoulu, missä opetellaan ajamaan autoa (eli tunnistamaan ja käsittelemään tunteita) ja sääntöjä miten liikenteessä ajetaan (eli miten turhautuminen, väsymys, nälkä, vitutus ja muu vaikuttaa kärttyyn olotilaan ja miten sitä oloa voi auttaa eli rauhoittumalla, sanoittamalla, syömällä, nesteytymällä, levolla, noita keinoja on todella paljon auttaa omaa oloa) ja vasta sitten kun ihminen osaa ajaa (eli osaa käsitellä tunteitaan paremmin) silloin vasta häntä voidaan niistä rikkomuksista rankaista (eli jos tietää miten toimia kiukuspäissäsi mutta toimiikin juuri vastoin niitä kunnollisia tapoja kanavoida pahaa oloa). Noin pieni lapsi vasta opettelee tunteita, joten ei ole järkeä traumatisoida niitä tunteita piiloon räyhäämällä, mistä taitaakin johtua suomen miesten suuri pahoinvointi, eli ei ole opetettu tunnistamaan ja kanavoimaan niitä tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Ei hyvää päivää taas tätä mustavalkoisuutta.

Ihan ku tunteiden sanottaminen tarkoittais jotain lässyttämistä ja sitä, ettei rajoja aseteta.

Eiköhän se valtaosassa tarkoita sitä, että opetetaan lapsia tunnistamaan tunteitaan ja puhumaan niistä.

Tämä maa on täynnä tunnevammaisia aikuisia, jotka on kasvatettu tavalla, että lapsen näkökulmasta ei ole nähty yhtään mitään.

Tunteiden sanoittaminen on sitä, että lapselle yritetään sanella, että miltä hänestä tuntuu ja sitten käytetään tätä "tunnetta" selityksenä kaikelle lapsen käytökselle sillä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Ap on kyllä niiiiiiin ulapalla lasten kasvatuksessa luon olla voi. Mies taitaa olla lähempänä aitoa suhdetta lapseen.

Minun äitini huusi, suuttui, keskusteli, kuunteli ja koko ajan rakasti minua. Minulla ja äidilläni oli erittäin läheinen suhde, malliopin häneltä, että kaikki tunteet ovat hyväksyttäviä. Sen parempaa oppia ei kukaan olisi voinut minulle sanoittaa. En koskaan, edes hänen huutaessa, pelännyt häntä, vaikka vihainen aina itsekin toki riidan aikana olin.

Äitini sisko kasvatti oman lapsensa toisin. Koskaan ei huudettu, raivottu, tms. Serkkuni oppi tulkitsemaan ja tarkkailemaan koko ajan äitinsä mikroilmeitä ja äänensävyjä. Niistä hän muodosti käsityksen äidin tunnetilasta. Ja samalla hän oppi pelkäämään äitinsä pettymystä ja mahdollista tyytymättömyyttä. Ei siinä sanoittamisesta ollut mitään hyötyä, kun sanoitukset ja mikroilmeet olivat ristiriitaisia.

Minä kasvatan lapsiani äitini tavoin. He eivät koulussa pelkää opettajaa, jolla on joskus pinna kireällä tai muutenkaan esiin tulevia yllättäviä tilanteita. He ovat sanavalmiita ja samalla anteeksiantamisen toisten tunnekuohuista. Sillä lähes päivittäin he kertovat koulussa jonkun itkeneen, kun opettaja käski tekemään jotain tai kun joku kertoo haluavansa poliisiksi isona.

Mallioppiminen on lapsen tärkein oppimismuoto. Ap:n miehen kasvatustyyli on todennäköisesti moninkertaisesti parempi lapsen kannalta mitä Ap:n väkinäinen sanoittaminen, kun tilanne on päällä. Lapsi nimittäin imee kuin sieni kaikki pienimmätkin vivahteet, jos heille ei tarjota aitoja tunteita.

Ehei, olet itse asiassa väärässä. Näytän lapsilleni tunteeni. Myös sen suuttumisen. Joskus jopa huudan. Mies sen sijaan kiukuttelee juurikin mustanpuhuvana mitään selittämättä. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Mutta siis aiheeseen: mitä tekisitte miehen suhteen? Yrittäisittekö vaikuttaa miehen kasvatustyyliin ja miten vai antaisitteko vain toimia tavallaan? Ap.

Minä en voinut. Ja tästä syntyy jatkuvia ristiriitoja. Ikävä kyllä, mutta en voi sallia sitä käytöstä. Se on todella väärin ja haluan, että vahingollinen malli katkeaa tähän eikä siirry omille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mietipä jos tuo sinun toimintatapasi yleistettäisiin koko yhteiskuntaan. Esim. ylinopeudesta ei silloin saisi sakkoja ja moitteita poliisilta, vaan joku terapeutti tulisi kertomaan lempeällä äänellä, että "huomaan että sinä et jaksaisi ajaa hiljaa, mutta silti pitää muistaa liikenneturvallisuus".

Sori vaan, mutta se tunnekasvatukseen verrattava asia onkin autokoulu, missä opetellaan ajamaan autoa (eli tunnistamaan ja käsittelemään tunteita) ja sääntöjä miten liikenteessä ajetaan (eli miten turhautuminen, väsymys, nälkä, vitutus ja muu vaikuttaa kärttyyn olotilaan ja miten sitä oloa voi auttaa eli rauhoittumalla, sanoittamalla, syömällä, nesteytymällä, levolla, noita keinoja on todella paljon auttaa omaa oloa) ja vasta sitten kun ihminen osaa ajaa (eli osaa käsitellä tunteitaan paremmin) silloin vasta häntä voidaan niistä rikkomuksista rankaista (eli jos tietää miten toimia kiukuspäissäsi mutta toimiikin juuri vastoin niitä kunnollisia tapoja kanavoida pahaa oloa). Noin pieni lapsi vasta opettelee tunteita, joten ei ole järkeä traumatisoida niitä tunteita piiloon räyhäämällä, mistä taitaakin johtua suomen miesten suuri pahoinvointi, eli ei ole opetettu tunnistamaan ja kanavoimaan niitä tunteita.

Ei ole olemassa mitään "Suomen miesten suurta pahoinvointia". Eikä ihmisten käytös ole selitettävissä millään sanoitustunteella, vaan käytökseen vaikuttaa hyvin laaja skaala erilaisia tekijöitä. Tunnekasvatus näkee maailman hyvin yksipuolisesta ja kapeasta näkökulmasta ja on omiaan lisäämään ihmisten ongelmakäytöstä eikä vähentämään sitä.

Minkp takia miehen kannattaa edes yrittää mitään kun ei se kuitenkaan kelpaa naisille kun mies ei kuitenkaan tee täsmälleen samalla tavalla mihin nainen on tottunut. Varsunkin kun nainen haluaa kasvattaa lapsen joka köyttäytyy kuin dintaattori vain sem takia kun ei ole koskaan saanut ramgaistuksia ja ihan sama mitä tekee tulee pelkkää ymmärrystä ja tunteellisuutta josta ei ole kuin haittaa. Tiedön ettå joka nainem vadtustaa tätä kun tunteet on naiselle huomattavadti tärkeampi kuin järki

Vierailija kirjoitti:

Ap on kyllä niiiiiiin ulapalla lasten kasvatuksessa luon olla voi. Mies taitaa olla lähempänä aitoa suhdetta lapseen.

Minun äitini huusi, suuttui, keskusteli, kuunteli ja koko ajan rakasti minua. Minulla ja äidilläni oli erittäin läheinen suhde, malliopin häneltä, että kaikki tunteet ovat hyväksyttäviä. Sen parempaa oppia ei kukaan olisi voinut minulle sanoittaa. En koskaan, edes hänen huutaessa, pelännyt häntä, vaikka vihainen aina itsekin toki riidan aikana olin.

Äitini sisko kasvatti oman lapsensa toisin. Koskaan ei huudettu, raivottu, tms. Serkkuni oppi tulkitsemaan ja tarkkailemaan koko ajan äitinsä mikroilmeitä ja äänensävyjä. Niistä hän muodosti käsityksen äidin tunnetilasta. Ja samalla hän oppi pelkäämään äitinsä pettymystä ja mahdollista tyytymättömyyttä. Ei siinä sanoittamisesta ollut mitään hyötyä, kun sanoitukset ja mikroilmeet olivat ristiriitaisia.

Minä kasvatan lapsiani äitini tavoin. He eivät koulussa pelkää opettajaa, jolla on joskus pinna kireällä tai muutenkaan esiin tulevia yllättäviä tilanteita. He ovat sanavalmiita ja samalla anteeksiantamisen toisten tunnekuohuista. Sillä lähes päivittäin he kertovat koulussa jonkun itkeneen, kun opettaja käski tekemään jotain tai kun joku kertoo haluavansa poliisiksi isona.

Mallioppiminen on lapsen tärkein oppimismuoto. Ap:n miehen kasvatustyyli on todennäköisesti moninkertaisesti parempi lapsen kannalta mitä Ap:n väkinäinen sanoittaminen, kun tilanne on päällä. Lapsi nimittäin imee kuin sieni kaikki pienimmätkin vivahteet, jos heille ei tarjota aitoja tunteita.

Et tainut ymmärtää yhtään, mistä puhutaan? En ole ap, mutta ei tainnut olla tästä nyt kyse?

Kiva sävy muutenkin, tuollainen itsekeskeinen minäminäminä.. olen parempi!

🤢🤮

Vierailija kirjoitti:

Ap mietipä jos tuo sinun toimintatapasi yleistettäisiin koko yhteiskuntaan. Esim. ylinopeudesta ei silloin saisi sakkoja ja moitteita poliisilta, vaan joku terapeutti tulisi kertomaan lempeällä äänellä, että "huomaan että sinä et jaksaisi ajaa hiljaa, mutta silti pitää muistaa liikenneturvallisuus".

Onko oikeasti sinusta vertailukelpoista? Etkö oikeasti tajua, miksi lapseen ja aikuiseen suhtautuminen on eri? Miksi lasta kasvatetaan, mutta aikuista enää ei? 

Miten pihalla ihmiset ovat?

Kyllä meilläkin näytetään tunteita avoimesti. Ja rangaistaan, jos lapsi toimii selvästi väärin. Eihän tunteiden sanottaminen liity kumpaakaan millään tavalla poissulkevasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinteinen kurikasvatus toimii paremmin kuin positiivinen tunnekasvatus. Se ei ole osaamattomuutta vaan juurikin sitä, että mies tiedostaa miten lasten käytökseen aidosti voi vaikuttaa.

Mutta kun ei kasvatuksen tavoite ole vaikuttaa vain välittömään käytökseen, koneet on sitä varten että nappia painamalla saadaan aikaan tietty toiminto. Kasvatuksella pyritään vaikuttamaan ajatteluun, minäkuvaan, persoonan kehitykseen, taitoihin, tunne-elämään, moraaliin...

Sellainen perhe tai yhteiskunta missä huonosta käytöksestä ei rangaista on käytännössä anarkia. Tämä johtuu siitä, että vaikka kuinka "sanoittaisit" niin silti lapsilla/ihmisillä on oma tahto ja oma etu eikä pääosa heistä ole samaa mieltä läheskään kaikista säännöistä kuin mitä sääntöjen laatija on. Erityisesti tämä korostuu lapsilla joiden ymmärryskyky koskien sääntöjen perusteita on paljon heikompi kuin aikuisilla ja jotka muutenkin ovat paljon epäempaattisempia kuin aikuiset. Tämän vuoksi lapset tarvitsevat keskimäärin paljon enemmän rangaistuksia ja pakottamista kuin mitä aikuiset tarvitsevat käyttäytyäkseen kunnolla.

Olen periaatteessa samaa mieltä, toiminnan SEURAUKSET pitää tehdä näkyviksi ("rangaistus" nimikkeen alle laitetaan sekä seurauksia että vanhempien pikkumaista kostonhimoa) ja lapsiin kuuluu kohdistaa valtaa eikä pelkkää suostuttelua tai pyytämistä heidän etunsa nimissä. Suuttuminen ja käskyttäminen, varsinkin jos toteutuvat hyökkäävästi niin että lapsi säikkyy, eivät kuitenkaan ole kovin tehokkaita tapoja ohjata toimintaa niin että se toivottu käytös olisi yleistettävissä. Ensinnäkin oppiminen, siis ymmärtäminen eikä klassinen ehdollistuminen estyy kun keho on stressissä. Vaikka eipä sen väliä jos mitään ei opeteta/selitetä/perustella/auteta huomaamaan. Haluatko lapsesi oppivan toimimaan oikein vai pelkäämään kiinni jäämistä?

Suuttuminen ei ole väärin, vaan lapsen pitää nähdä, että hänen huonosta käytöksestään ei pidetä. Paras vanhempi on sellainen joka käyttäytyy kuten normaali ihminen, eli juurikin esim. suuttuu, kun sille on perusteena.

On myös ihan oikein, että lapsi pelkää kiinni jäämistä. Jos hän ei sitä pelkää, niin motivaatiota totella epämieluisia käskyjä ei juuri ole. Eli tottelemisesta tulee lapselle käytännössä vapaaehtoista jos kiinnijääminen ei pelota.

Tietenkin lapselle on myös selitettävä, että miksi hänen tekonsa oli väärin ja miksi häntä rangaistiin, jos on epäilys, että lapsi ei sitä ymmärrä. Pienet lapset tarvitsevat yleensä puhuttelun sekä ennen että jälkeen rangaistuksen, ja rangaistuksen on tultava mahdollisimman nopeasti kielletyn teon jälkeen, jotta niiden välinen asiayhteys pysyy selkeänä.

Noissahan ei ole aina kyse siitä, että lapsi olisi tehnyt jotain väärin.

Lapsi voi olla nälkäinen tai väsynyt tai sairastunut.

Aikuiselle ei tule mieleenkään ajatella jaksaako lapsi pitkän hoitopäivän jälkeen, tai että olisko kannattanut antaa se välipala. Entä jos olo on huono?

Kun pieni lapsi ei jaksa tai pysty, se ilmaisee itseään ja tyytymättömyyttään tavalla, joka on kehitystasolle tyypillistä, usein kiukuttelulla. Ja TÄHÄN sitä tunteiden sanottamista tarvitaan ennen muuta.

Mutta mitä tekee itsekeskeinen vanhempi? Kiukuttelee lapselle tämän kiukuttelusta (mikä usein johtuu vanhemman omista laiminlyöntien seurauksista ja päätöksistä) jolloin kierre syntyy. Ei vaikuta lapsen silmissä turvalliselle aikuiselle.

Jos lapsi ei ole totellut vanhempaa tai tarhan hoitajaa, niin silloin hän on tehnyt väärin. Väärin tekeminen ei ole kuitattavissa pois sillä, että oli huono olo tai jotain vastaavaa. Tietysti esimerkiksi lapsen nälkäisyyttä, väsymystä ja vastaavaa kannattaa ehkäistä, mutta kielletty teko on silti kielletty teko.

Vierailija kirjoitti:

Miten pihalla ihmiset ovat?

Kyllä meilläkin näytetään tunteita avoimesti. Ja rangaistaan, jos lapsi toimii selvästi väärin. Eihän tunteiden sanottaminen liity kumpaakaan millään tavalla poissulkevasti.

Positiiviseen kasvatukseen ei kuulu rangaistusten käyttö: https://positiivinenkasvatus.fi/kuinka-puuttua-lapsen-ei-toivottuun-kay…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mietipä jos tuo sinun toimintatapasi yleistettäisiin koko yhteiskuntaan. Esim. ylinopeudesta ei silloin saisi sakkoja ja moitteita poliisilta, vaan joku terapeutti tulisi kertomaan lempeällä äänellä, että "huomaan että sinä et jaksaisi ajaa hiljaa, mutta silti pitää muistaa liikenneturvallisuus".

Onko oikeasti sinusta vertailukelpoista? Etkö oikeasti tajua, miksi lapseen ja aikuiseen suhtautuminen on eri? Miksi lasta kasvatetaan, mutta aikuista enää ei? 

Ei lapsi ole syyntakeeton paitsi jos vauvoista puhutaan. On täysin kestämätön lähtökohta ajatella, että lapset toimivat niin kuin toimivat vain osaamattomuuttaan, ja että kunhan lasta vaan yritetään opettaa niin sitten lapsi alkaa aina toimia halutulla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinteinen kurikasvatus toimii paremmin kuin positiivinen tunnekasvatus. Se ei ole osaamattomuutta vaan juurikin sitä, että mies tiedostaa miten lasten käytökseen aidosti voi vaikuttaa.

Mutta kun ei kasvatuksen tavoite ole vaikuttaa vain välittömään käytökseen, koneet on sitä varten että nappia painamalla saadaan aikaan tietty toiminto. Kasvatuksella pyritään vaikuttamaan ajatteluun, minäkuvaan, persoonan kehitykseen, taitoihin, tunne-elämään, moraaliin...

Sellainen perhe tai yhteiskunta missä huonosta käytöksestä ei rangaista on käytännössä anarkia. Tämä johtuu siitä, että vaikka kuinka "sanoittaisit" niin silti lapsilla/ihmisillä on oma tahto ja oma etu eikä pääosa heistä ole samaa mieltä läheskään kaikista säännöistä kuin mitä sääntöjen laatija on. Erityisesti tämä korostuu lapsilla joiden ymmärryskyky koskien sääntöjen perusteita on paljon heikompi kuin aikuisilla ja jotka muutenkin ovat paljon epäempaattisempia kuin aikuiset. Tämän vuoksi lapset tarvitsevat keskimäärin paljon enemmän rangaistuksia ja pakottamista kuin mitä aikuiset tarvitsevat käyttäytyäkseen kunnolla.

Olen periaatteessa samaa mieltä, toiminnan SEURAUKSET pitää tehdä näkyviksi ("rangaistus" nimikkeen alle laitetaan sekä seurauksia että vanhempien pikkumaista kostonhimoa) ja lapsiin kuuluu kohdistaa valtaa eikä pelkkää suostuttelua tai pyytämistä heidän etunsa nimissä. Suuttuminen ja käskyttäminen, varsinkin jos toteutuvat hyökkäävästi niin että lapsi säikkyy, eivät kuitenkaan ole kovin tehokkaita tapoja ohjata toimintaa niin että se toivottu käytös olisi yleistettävissä. Ensinnäkin oppiminen, siis ymmärtäminen eikä klassinen ehdollistuminen estyy kun keho on stressissä. Vaikka eipä sen väliä jos mitään ei opeteta/selitetä/perustella/auteta huomaamaan. Haluatko lapsesi oppivan toimimaan oikein vai pelkäämään kiinni jäämistä?

Suuttuminen ei ole väärin, vaan lapsen pitää nähdä, että hänen huonosta käytöksestään ei pidetä. Paras vanhempi on sellainen joka käyttäytyy kuten normaali ihminen, eli juurikin esim. suuttuu, kun sille on perusteena.

On myös ihan oikein, että lapsi pelkää kiinni jäämistä. Jos hän ei sitä pelkää, niin motivaatiota totella epämieluisia käskyjä ei juuri ole. Eli tottelemisesta tulee lapselle käytännössä vapaaehtoista jos kiinnijääminen ei pelota.

Tietenkin lapselle on myös selitettävä, että miksi hänen tekonsa oli väärin ja miksi häntä rangaistiin, jos on epäilys, että lapsi ei sitä ymmärrä. Pienet lapset tarvitsevat yleensä puhuttelun sekä ennen että jälkeen rangaistuksen, ja rangaistuksen on tultava mahdollisimman nopeasti kielletyn teon jälkeen, jotta niiden välinen asiayhteys pysyy selkeänä.

Noissahan ei ole aina kyse siitä, että lapsi olisi tehnyt jotain väärin.

Lapsi voi olla nälkäinen tai väsynyt tai sairastunut.

Aikuiselle ei tule mieleenkään ajatella jaksaako lapsi pitkän hoitopäivän jälkeen, tai että olisko kannattanut antaa se välipala. Entä jos olo on huono?

Kun pieni lapsi ei jaksa tai pysty, se ilmaisee itseään ja tyytymättömyyttään tavalla, joka on kehitystasolle tyypillistä, usein kiukuttelulla. Ja TÄHÄN sitä tunteiden sanottamista tarvitaan ennen muuta.

Mutta mitä tekee itsekeskeinen vanhempi? Kiukuttelee lapselle tämän kiukuttelusta (mikä usein johtuu vanhemman omista laiminlyöntien seurauksista ja päätöksistä) jolloin kierre syntyy. Ei vaikuta lapsen silmissä turvalliselle aikuiselle.

Jos lapsi ei ole totellut vanhempaa tai tarhan hoitajaa, niin silloin hän on tehnyt väärin. Väärin tekeminen ei ole kuitattavissa pois sillä, että oli huono olo tai jotain vastaavaa. Tietysti esimerkiksi lapsen nälkäisyyttä, väsymystä ja vastaavaa kannattaa ehkäistä, mutta kielletty teko on silti kielletty teko.

Niin eli vanhemman ei tarvitse huomioida mitä pieni lapsi jaksaa? Raahataan niitä väsyneenä, nälkäsinä kaupasta toiseen ja kun niiden luonnollinen sietokyky on tullut täyteen, alkaa huono käytös, jolloin lapsi tekee väärin ja ansaitsee rangaistuksen?

On aikuisen VASTUULLA tehdä päätöksiä myös lapsen näkökulma huomioden, kehitystason mukaan toki. Koululainen voi jo sietää eri tavalla epämukavuutta kuin 2 v.

Minusta rangaistus kuuluisi silloin vanhemmalle eikä taaperolle, joka ei vaan yksinkertaisesti jaksa enää. Ei voi muuta kuin kiukutella. Sillä ei ole keinoja. Mutta nää kurinpitäjät on niitä, jotka sähisee lapsia tuhmiksi ja rankaisee heitä.

Ei mitään ymmärrystä tai tajua mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on kyllä niiiiiiin ulapalla lasten kasvatuksessa luon olla voi. Mies taitaa olla lähempänä aitoa suhdetta lapseen.

Minun äitini huusi, suuttui, keskusteli, kuunteli ja koko ajan rakasti minua. Minulla ja äidilläni oli erittäin läheinen suhde, malliopin häneltä, että kaikki tunteet ovat hyväksyttäviä. Sen parempaa oppia ei kukaan olisi voinut minulle sanoittaa. En koskaan, edes hänen huutaessa, pelännyt häntä, vaikka vihainen aina itsekin toki riidan aikana olin.

Äitini sisko kasvatti oman lapsensa toisin. Koskaan ei huudettu, raivottu, tms. Serkkuni oppi tulkitsemaan ja tarkkailemaan koko ajan äitinsä mikroilmeitä ja äänensävyjä. Niistä hän muodosti käsityksen äidin tunnetilasta. Ja samalla hän oppi pelkäämään äitinsä pettymystä ja mahdollista tyytymättömyyttä. Ei siinä sanoittamisesta ollut mitään hyötyä, kun sanoitukset ja mikroilmeet olivat ristiriitaisia.

Minä kasvatan lapsiani äitini tavoin. He eivät koulussa pelkää opettajaa, jolla on joskus pinna kireällä tai muutenkaan esiin tulevia yllättäviä tilanteita. He ovat sanavalmiita ja samalla anteeksiantamisen toisten tunnekuohuista. Sillä lähes päivittäin he kertovat koulussa jonkun itkeneen, kun opettaja käski tekemään jotain tai kun joku kertoo haluavansa poliisiksi isona.

Mallioppiminen on lapsen tärkein oppimismuoto. Ap:n miehen kasvatustyyli on todennäköisesti moninkertaisesti parempi lapsen kannalta mitä Ap:n väkinäinen sanoittaminen, kun tilanne on päällä. Lapsi nimittäin imee kuin sieni kaikki pienimmätkin vivahteet, jos heille ei tarjota aitoja tunteita.

Ehei, olet itse asiassa väärässä. Näytän lapsilleni tunteeni. Myös sen suuttumisen. Joskus jopa huudan. Mies sen sijaan kiukuttelee juurikin mustanpuhuvana mitään selittämättä. Ap.

Eli sinä osaat suuttua ja huutaa oikein. Mies puolestaan suuttuu ja huutaa väärin?

Tsiisus sentään, anna nyt sen miehen kasvattaa lasta omalla tavalla, aivan kuten hän antaa sinun kasvattaa lasta sinun tavallasi. Takuuvarmaa on, että lapsi tulkitsee sinun kiukunpuhinasi miehelle huonolla tavalla oli ne sitten aivan miten tahansa sanoitettuja tai sanoittamattomia.

Tässä tapauksessa minun käy kyllä miestä ja lasta sääliksi, äiti säätää koko ajan välissä besserwisserinä kasvatuksen suhteen ja torpedoi isän ja lapsen keskinäistä suhdetta yrittäessään muka kasvattaa lapsen isää.

Ei tämä ole sukupuolisidonnainen asia. Paljon on tunnekylmien äitien kasvattamia tyttäriäkin. Lukekaa se ketjukin, mikä täällä ikuisuusaiheena pyörii, jossa keski-ikäiset miettii millainen äitosuhde oli. Suomalaisia lapsia on kasvatettu julmasti pitkään historiassa taaksepäin. Siksi täällä ihmiset eivät osaa kommunikoida ja mielenterveyongelmat rehottaa.

Lapsia, pieniäkin istutettu kirkon penkissä ja kun eivät ole jaksaneet saarnaa hiljaa kuunnella, niin hakattu piiskalla

Vierailija kirjoitti:

Minkp takia miehen kannattaa edes yrittää mitään kun ei se kuitenkaan kelpaa naisille kun mies ei kuitenkaan tee täsmälleen samalla tavalla mihin nainen on tottunut. Varsunkin kun nainen haluaa kasvattaa lapsen joka köyttäytyy kuin dintaattori vain sem takia kun ei ole koskaan saanut ramgaistuksia ja ihan sama mitä tekee tulee pelkkää ymmärrystä ja tunteellisuutta josta ei ole kuin haittaa. Tiedön ettå joka nainem vadtustaa tätä kun tunteet on naiselle huomattavadti tärkeampi kuin järki

Yleensä inhoa tällaisia kommentteja, mutta tällä kertaa taitaa osua oikeaan. Sillä kyllä minulla nousi Ap:n puheista, että miestä pitäisi kasvattaa ja kouluttaa tosi oudot fibat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinteinen kurikasvatus toimii paremmin kuin positiivinen tunnekasvatus. Se ei ole osaamattomuutta vaan juurikin sitä, että mies tiedostaa miten lasten käytökseen aidosti voi vaikuttaa.

Mutta kun ei kasvatuksen tavoite ole vaikuttaa vain välittömään käytökseen, koneet on sitä varten että nappia painamalla saadaan aikaan tietty toiminto. Kasvatuksella pyritään vaikuttamaan ajatteluun, minäkuvaan, persoonan kehitykseen, taitoihin, tunne-elämään, moraaliin...

Sellainen perhe tai yhteiskunta missä huonosta käytöksestä ei rangaista on käytännössä anarkia. Tämä johtuu siitä, että vaikka kuinka "sanoittaisit" niin silti lapsilla/ihmisillä on oma tahto ja oma etu eikä pääosa heistä ole samaa mieltä läheskään kaikista säännöistä kuin mitä sääntöjen laatija on. Erityisesti tämä korostuu lapsilla joiden ymmärryskyky koskien sääntöjen perusteita on paljon heikompi kuin aikuisilla ja jotka muutenkin ovat paljon epäempaattisempia kuin aikuiset. Tämän vuoksi lapset tarvitsevat keskimäärin paljon enemmän rangaistuksia ja pakottamista kuin mitä aikuiset tarvitsevat käyttäytyäkseen kunnolla.

Olen periaatteessa samaa mieltä, toiminnan SEURAUKSET pitää tehdä näkyviksi ("rangaistus" nimikkeen alle laitetaan sekä seurauksia että vanhempien pikkumaista kostonhimoa) ja lapsiin kuuluu kohdistaa valtaa eikä pelkkää suostuttelua tai pyytämistä heidän etunsa nimissä. Suuttuminen ja käskyttäminen, varsinkin jos toteutuvat hyökkäävästi niin että lapsi säikkyy, eivät kuitenkaan ole kovin tehokkaita tapoja ohjata toimintaa niin että se toivottu käytös olisi yleistettävissä. Ensinnäkin oppiminen, siis ymmärtäminen eikä klassinen ehdollistuminen estyy kun keho on stressissä. Vaikka eipä sen väliä jos mitään ei opeteta/selitetä/perustella/auteta huomaamaan. Haluatko lapsesi oppivan toimimaan oikein vai pelkäämään kiinni jäämistä?

Suuttuminen ei ole väärin, vaan lapsen pitää nähdä, että hänen huonosta käytöksestään ei pidetä. Paras vanhempi on sellainen joka käyttäytyy kuten normaali ihminen, eli juurikin esim. suuttuu, kun sille on perusteena.

On myös ihan oikein, että lapsi pelkää kiinni jäämistä. Jos hän ei sitä pelkää, niin motivaatiota totella epämieluisia käskyjä ei juuri ole. Eli tottelemisesta tulee lapselle käytännössä vapaaehtoista jos kiinnijääminen ei pelota.

Tietenkin lapselle on myös selitettävä, että miksi hänen tekonsa oli väärin ja miksi häntä rangaistiin, jos on epäilys, että lapsi ei sitä ymmärrä. Pienet lapset tarvitsevat yleensä puhuttelun sekä ennen että jälkeen rangaistuksen, ja rangaistuksen on tultava mahdollisimman nopeasti kielletyn teon jälkeen, jotta niiden välinen asiayhteys pysyy selkeänä.

Noissahan ei ole aina kyse siitä, että lapsi olisi tehnyt jotain väärin.

Lapsi voi olla nälkäinen tai väsynyt tai sairastunut.

Aikuiselle ei tule mieleenkään ajatella jaksaako lapsi pitkän hoitopäivän jälkeen, tai että olisko kannattanut antaa se välipala. Entä jos olo on huono?

Kun pieni lapsi ei jaksa tai pysty, se ilmaisee itseään ja tyytymättömyyttään tavalla, joka on kehitystasolle tyypillistä, usein kiukuttelulla. Ja TÄHÄN sitä tunteiden sanottamista tarvitaan ennen muuta.

Mutta mitä tekee itsekeskeinen vanhempi? Kiukuttelee lapselle tämän kiukuttelusta (mikä usein johtuu vanhemman omista laiminlyöntien seurauksista ja päätöksistä) jolloin kierre syntyy. Ei vaikuta lapsen silmissä turvalliselle aikuiselle.

Jos lapsi ei ole totellut vanhempaa tai tarhan hoitajaa, niin silloin hän on tehnyt väärin. Väärin tekeminen ei ole kuitattavissa pois sillä, että oli huono olo tai jotain vastaavaa. Tietysti esimerkiksi lapsen nälkäisyyttä, väsymystä ja vastaavaa kannattaa ehkäistä, mutta kielletty teko on silti kielletty teko.

Niin eli vanhemman ei tarvitse huomioida mitä pieni lapsi jaksaa? Raahataan niitä väsyneenä, nälkäsinä kaupasta toiseen ja kun niiden luonnollinen sietokyky on tullut täyteen, alkaa huono käytös, jolloin lapsi tekee väärin ja ansaitsee rangaistuksen?

On aikuisen VASTUULLA tehdä päätöksiä myös lapsen näkökulma huomioden, kehitystason mukaan toki. Koululainen voi jo sietää eri tavalla epämukavuutta kuin 2 v.

Minusta rangaistus kuuluisi silloin vanhemmalle eikä taaperolle, joka ei vaan yksinkertaisesti jaksa enää. Ei voi muuta kuin kiukutella. Sillä ei ole keinoja. Mutta nää kurinpitäjät on niitä, jotka sähisee lapsia tuhmiksi ja rankaisee heitä.

Ei mitään ymmärrystä tai tajua mistään.

Lapsen tulee oppia se, että on osattava käyttäytyä kunnolla vaikka ei olisi mukavaa. Eli vaikka väsyttäisi, olisi nälkäinen tai sietokyky olisi koetuksella, niin ei saa alkaa rikkomaan sääntöjä. Jos lapsi ei tätä opi niin hän ei osaa sitä aikuisenakaan.