Lue keskustelun säännöt.
Mies ei osaa kasvattaa lapsia
24.09.2023 |
Mieheni ja minun kasvatustyylit ovat jokseenkin erilaiset ja pelkään mieheni toiminnan vaikuttavan lastamme kehitykseen. Hän ei esimerkiksi juurikaan ymmärrä tunnetaitojen merkitystä eikä osaa nähdä lapsen toiminnan taakse. Pidän hänen kasvatustyyliään liian kovana ja sellaisena, mikä ei auta lasta eteenpäin ja oppimaan toiminnastaan.
Mitä tekisitte tilanteessa? Pitäisikö yrittää "kouluttaa" miestä vai antaa hänen kasvattaa omalla tyylillään?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinteinen kurikasvatus toimii paremmin kuin positiivinen tunnekasvatus. Se ei ole osaamattomuutta vaan juurikin sitä, että mies tiedostaa miten lasten käytökseen aidosti voi vaikuttaa.
Mutta kun ei kasvatuksen tavoite ole vaikuttaa vain välittömään käytökseen, koneet on sitä varten että nappia painamalla saadaan aikaan tietty toiminto. Kasvatuksella pyritään vaikuttamaan ajatteluun, minäkuvaan, persoonan kehitykseen, taitoihin, tunne-elämään, moraaliin...
Sellainen perhe tai yhteiskunta missä huonosta käytöksestä ei rangaista on käytännössä anarkia. Tämä johtuu siitä, että vaikka kuinka "sanoittaisit" niin silti lapsilla/ihmisillä on oma tahto ja oma etu eikä pääosa heistä ole samaa mieltä läheskään kaikista säännöistä kuin mitä sääntöjen laatija on. Erityisesti tämä korostuu lapsilla joiden ymmärryskyky koskien sääntöjen perusteita on paljon heikompi kuin aikuisilla ja jotka muutenkin ovat paljon epäempaattisempia kuin aikuiset. Tämän vuoksi lapset tarvitsevat keskimäärin paljon enemmän rangaistuksia ja pakottamista kuin mitä aikuiset tarvitsevat käyttäytyäkseen kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tavannut vain kahden sortin miehiä, noita suuttujia ja sitten välttelijöitä jotka luikkii tilanteesta tai ohittaa lapsen kuin hän olisi ilmaa (vaikka olisivat tilanteessa ainoana aikuisena). En tiedä mistä noita puhujamiehiä löytyisi...
Mielenkiinnosta kysyn, oletko esim työsi puolesta paljon tekemisissä perheiden kanssa? Tai onko sinulla siis paljonkin otantaa?
Itse asiassa kyllä, mutta myönnän että konteksti jossa perheitä tapaan aiheuttaa vääristynyttä otantaa. Mutta tottahan tästä puhutaan kavereiden kesken, sekä miesten että naisten, ja näkeehän tuon jo kaupassakin että kuka sen karkkilaarilla kiukuttelevan lapsen kanssa luo (rakentavan) kontaktin jos molemmat vanhemmat on mukana.
Rakentava kontakti karkkilaarin edessä itkupotkuraivaria vetävään lapseen ei ole se, että polvistutaan viereen lässyttämään puoleksi tunniksi ("positiivinen malli"), vaan se, että lapsi otetaan kainaloon/olkapäälle ja kannetaan pois paikalta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli jatkuvaa kinaa samasta aiheesta. Mies oli ärtynyt ja kohtuuton lasta kohtaan ja suosi toista lasta. Nyt sitten terapiassa näitä puidaan. Minä tietysti otan vastaan kaiken, exästä ei terapiaan ole. Mieti nyt tarkoin, mitä teet.
Kerrohan mitä suosittelet? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinteinen kurikasvatus toimii paremmin kuin positiivinen tunnekasvatus. Se ei ole osaamattomuutta vaan juurikin sitä, että mies tiedostaa miten lasten käytökseen aidosti voi vaikuttaa.
Mutta kun ei kasvatuksen tavoite ole vaikuttaa vain välittömään käytökseen, koneet on sitä varten että nappia painamalla saadaan aikaan tietty toiminto. Kasvatuksella pyritään vaikuttamaan ajatteluun, minäkuvaan, persoonan kehitykseen, taitoihin, tunne-elämään, moraaliin...
Sellainen perhe tai yhteiskunta missä huonosta käytöksestä ei rangaista on käytännössä anarkia. Tämä johtuu siitä, että vaikka kuinka "sanoittaisit" niin silti lapsilla/ihmisillä on oma tahto ja oma etu eikä pääosa heistä ole samaa mieltä läheskään kaikista säännöistä kuin mitä sääntöjen laatija on. Erityisesti tämä korostuu lapsilla joiden ymmärryskyky koskien sääntöjen perusteita on paljon heikompi kuin aikuisilla ja jotka muutenkin ovat paljon epäempaattisempia kuin aikuiset. Tämän vuoksi lapset tarvitsevat keskimäärin paljon enemmän rangaistuksia ja pakottamista kuin mitä aikuiset tarvitsevat käyttäytyäkseen kunnolla.
Olen periaatteessa samaa mieltä, toiminnan SEURAUKSET pitää tehdä näkyviksi ("rangaistus" nimikkeen alle laitetaan sekä seurauksia että vanhempien pikkumaista kostonhimoa) ja lapsiin kuuluu kohdistaa valtaa eikä pelkkää suostuttelua tai pyytämistä heidän etunsa nimissä. Suuttuminen ja käskyttäminen, varsinkin jos toteutuvat hyökkäävästi niin että lapsi säikkyy, eivät kuitenkaan ole kovin tehokkaita tapoja ohjata toimintaa niin että se toivottu käytös olisi yleistettävissä. Ensinnäkin oppiminen, siis ymmärtäminen eikä klassinen ehdollistuminen estyy kun keho on stressissä. Vaikka eipä sen väliä jos mitään ei opeteta/selitetä/perustella/auteta huomaamaan. Haluatko lapsesi oppivan toimimaan oikein vai pelkäämään kiinni jäämistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tavannut vain kahden sortin miehiä, noita suuttujia ja sitten välttelijöitä jotka luikkii tilanteesta tai ohittaa lapsen kuin hän olisi ilmaa (vaikka olisivat tilanteessa ainoana aikuisena). En tiedä mistä noita puhujamiehiä löytyisi...
Mielenkiinnosta kysyn, oletko esim työsi puolesta paljon tekemisissä perheiden kanssa? Tai onko sinulla siis paljonkin otantaa?
Itse asiassa kyllä, mutta myönnän että konteksti jossa perheitä tapaan aiheuttaa vääristynyttä otantaa. Mutta tottahan tästä puhutaan kavereiden kesken, sekä miesten että naisten, ja näkeehän tuon jo kaupassakin että kuka sen karkkilaarilla kiukuttelevan lapsen kanssa luo (rakentavan) kontaktin jos molemmat vanhemmat on mukana.
Todella mielenkiintoista ja samalla surullista! Miten suosittelisit minun toimivani mieheni kanssa? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi menit sen kanssa lisääntymään? Ettekö puhuneet yhtään lasten kasvatuksesta etukäteen?
Vain totaalinen idiootti kysyy jotain näin tyhmää
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tavannut vain kahden sortin miehiä, noita suuttujia ja sitten välttelijöitä jotka luikkii tilanteesta tai ohittaa lapsen kuin hän olisi ilmaa (vaikka olisivat tilanteessa ainoana aikuisena). En tiedä mistä noita puhujamiehiä löytyisi...
Mielenkiinnosta kysyn, oletko esim työsi puolesta paljon tekemisissä perheiden kanssa? Tai onko sinulla siis paljonkin otantaa?
Itse asiassa kyllä, mutta myönnän että konteksti jossa perheitä tapaan aiheuttaa vääristynyttä otantaa. Mutta tottahan tästä puhutaan kavereiden kesken, sekä miesten että naisten, ja näkeehän tuon jo kaupassakin että kuka sen karkkilaarilla kiukuttelevan lapsen kanssa luo (rakentavan) kontaktin jos molemmat vanhemmat on mukana.
Rakentava kontakti karkkilaarin edessä itkupotkuraivaria vetävään lapseen ei ole se, että polvistutaan viereen lässyttämään puoleksi tunniksi ("positiivinen malli"), vaan se, että lapsi otetaan kainaloon/olkapäälle ja kannetaan pois paikalta.
Kyllä, tätä ne toiseen hyllyväliin luikkivat tai jylisten uhkauksia latelevat isät eivät tee. Kun lapsella kuohuu yli, hän tarvitsee rauhallisen aikuisen rauhoittuakseen ensin, ja vasta sen jälkeen alkaa tapahtua oppimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no onneks teitä on kaks, toiselta toista ja toinen toista. kyllä mää oon muistanu sanoo lapselle että aikuisetkin on ääliöitä välillä
Vierailija kirjoitti:
Perinteinen kurikasvatus toimii paremmin kuin positiivinen tunnekasvatus. Se ei ole osaamattomuutta vaan juurikin sitä, että mies tiedostaa miten lasten käytökseen aidosti voi vaikuttaa.
Ja höpöhöpö
Sen takia tämä on täynnä mielisairaita ihmisiä, kun lapsia on kasvatettu miten on., tuntemaan syyllisyyttä kaikesta, piilottamaan tunteensa ja ottamaan vastaan mielivaltaista käytöstä
Suomessa kiintymyssuhdeongelmat ovat yleisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on naiset huulipyöreenä kun ei älytä yksikertaisia kasvatus metodeja,maalaisjärjellä pärjää aika pitkälle. En hakis avuja mistään naistenlehdistä.
Ei hyvää päivää taas tätä mustavalkoisuutta.
Ihan ku tunteiden sanottaminen tarkoittais jotain lässyttämistä ja sitä, ettei rajoja aseteta.
Eiköhän se valtaosassa tarkoita sitä, että opetetaan lapsia tunnistamaan tunteitaan ja puhumaan niistä.
Tämä maa on täynnä tunnevammaisia aikuisia, jotka on kasvatettu tavalla, että lapsen näkökulmasta ei ole nähty yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
no onneks teitä on kaks, toiselta toista ja toinen toista. kyllä mää oon muistanu sanoo lapselle että aikuisetkin on ääliöitä välillä
Onhan se näinkin. Ja itsekin joskus mokaan ja silloin sanon toimineeni väärin ja pyydän anteeksi. Mieheni kyllä myös aina pyytää lapsilta anteeksi silloin, jos on erityisemmin ollut aihetta. Mutta silti tuntuu, että kasvatustyö olisi paljon helpompaa, jos myös mies osaisi toimia rakentavammin. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinteinen kurikasvatus toimii paremmin kuin positiivinen tunnekasvatus. Se ei ole osaamattomuutta vaan juurikin sitä, että mies tiedostaa miten lasten käytökseen aidosti voi vaikuttaa.
Mutta kun ei kasvatuksen tavoite ole vaikuttaa vain välittömään käytökseen, koneet on sitä varten että nappia painamalla saadaan aikaan tietty toiminto. Kasvatuksella pyritään vaikuttamaan ajatteluun, minäkuvaan, persoonan kehitykseen, taitoihin, tunne-elämään, moraaliin...
Sellainen perhe tai yhteiskunta missä huonosta käytöksestä ei rangaista on käytännössä anarkia. Tämä johtuu siitä, että vaikka kuinka "sanoittaisit" niin silti lapsilla/ihmisillä on oma tahto ja oma etu eikä pääosa heistä ole samaa mieltä läheskään kaikista säännöistä kuin mitä sääntöjen laatija on. Erityisesti tämä korostuu lapsilla joiden ymmärryskyky koskien sääntöjen perusteita on paljon heikompi kuin aikuisilla ja jotka muutenkin ovat paljon epäempaattisempia kuin aikuiset. Tämän vuoksi lapset tarvitsevat keskimäärin paljon enemmän rangaistuksia ja pakottamista kuin mitä aikuiset tarvitsevat käyttäytyäkseen kunnolla.
Olen periaatteessa samaa mieltä, toiminnan SEURAUKSET pitää tehdä näkyviksi ("rangaistus" nimikkeen alle laitetaan sekä seurauksia että vanhempien pikkumaista kostonhimoa) ja lapsiin kuuluu kohdistaa valtaa eikä pelkkää suostuttelua tai pyytämistä heidän etunsa nimissä. Suuttuminen ja käskyttäminen, varsinkin jos toteutuvat hyökkäävästi niin että lapsi säikkyy, eivät kuitenkaan ole kovin tehokkaita tapoja ohjata toimintaa niin että se toivottu käytös olisi yleistettävissä. Ensinnäkin oppiminen, siis ymmärtäminen eikä klassinen ehdollistuminen estyy kun keho on stressissä. Vaikka eipä sen väliä jos mitään ei opeteta/selitetä/perustella/auteta huomaamaan. Haluatko lapsesi oppivan toimimaan oikein vai pelkäämään kiinni jäämistä?
Suuttuminen ei ole väärin, vaan lapsen pitää nähdä, että hänen huonosta käytöksestään ei pidetä. Paras vanhempi on sellainen joka käyttäytyy kuten normaali ihminen, eli juurikin esim. suuttuu, kun sille on perusteena.
On myös ihan oikein, että lapsi pelkää kiinni jäämistä. Jos hän ei sitä pelkää, niin motivaatiota totella epämieluisia käskyjä ei juuri ole. Eli tottelemisesta tulee lapselle käytännössä vapaaehtoista jos kiinnijääminen ei pelota.
Tietenkin lapselle on myös selitettävä, että miksi hänen tekonsa oli väärin ja miksi häntä rangaistiin, jos on epäilys, että lapsi ei sitä ymmärrä. Pienet lapset tarvitsevat yleensä puhuttelun sekä ennen että jälkeen rangaistuksen, ja rangaistuksen on tultava mahdollisimman nopeasti kielletyn teon jälkeen, jotta niiden välinen asiayhteys pysyy selkeänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi, jos pieni lapsemme käyttäytyy aggressiivisesti hän on ainoastaan vihainen lapselle eikö auta häntä ymmärtämään tunnetta ja toimintaa. Ei sanoita tilannetta eikä tarjoa vaihtoehtoista toimintatapaa. Ei vahvista positiivista käytöstä jne. Ap.
Lapsuudenkodista tullut malli. Ei ole saanut lapsena näyttää tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää taas tätä mustavalkoisuutta.
Ihan ku tunteiden sanottaminen tarkoittais jotain lässyttämistä ja sitä, ettei rajoja aseteta.
Eiköhän se valtaosassa tarkoita sitä, että opetetaan lapsia tunnistamaan tunteitaan ja puhumaan niistä.
Tämä maa on täynnä tunnevammaisia aikuisia, jotka on kasvatettu tavalla, että lapsen näkökulmasta ei ole nähty yhtään mitään.
No tämä! Itsekin tietenkin estän vahingollisen käytöksen, ohjaan oikeaan ja hyvällä tavalla vaadin esim. korjaamaan vahingot, pahoittelemaan jne. Mutta sen lisäksi autan lasta ennakolta huomaamaan esim suuttumuksen nousemisen, pohtimaan mitä tapahtui ja mitä lapsi tunsi ym. Ap.
Mutta siis aiheeseen: mitä tekisitte miehen suhteen? Yrittäisittekö vaikuttaa miehen kasvatustyyliin ja miten vai antaisitteko vain toimia tavallaan? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää taas tätä mustavalkoisuutta.
Ihan ku tunteiden sanottaminen tarkoittais jotain lässyttämistä ja sitä, ettei rajoja aseteta.
Eiköhän se valtaosassa tarkoita sitä, että opetetaan lapsia tunnistamaan tunteitaan ja puhumaan niistä.
Tämä maa on täynnä tunnevammaisia aikuisia, jotka on kasvatettu tavalla, että lapsen näkökulmasta ei ole nähty yhtään mitään.
Tunnekasvattajat eivät näe lapsen näkökulmaa vaan he katsovat maailmaa niiden omien tunnekasvatuslasiensa läpi. Se on kasvatusideologia joka pyrkii selittämään lasten käytöksen tietyn teorian lähtökohdista. Kilpailevia teorioita tunnekasvattajat eivät hyväksy, vaan pitävät niiden kannattamista osaamattomuutena.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tullut mieleen puhua näistä asioista ennen lasten tekoa? Hitto että inhoan näitä lässyttäjävinkuiitoja, jotka on vain menneet lisääntymään junttien kanssa ilman mitään keskustelua.
Ei tuota voi tietää etukäteen, miten nopeasti tai miten paljon ärsyyntyy lapsen kiukutteluun.
Ap on kyllä niiiiiiin ulapalla lasten kasvatuksessa luon olla voi. Mies taitaa olla lähempänä aitoa suhdetta lapseen.
Minun äitini huusi, suuttui, keskusteli, kuunteli ja koko ajan rakasti minua. Minulla ja äidilläni oli erittäin läheinen suhde, malliopin häneltä, että kaikki tunteet ovat hyväksyttäviä. Sen parempaa oppia ei kukaan olisi voinut minulle sanoittaa. En koskaan, edes hänen huutaessa, pelännyt häntä, vaikka vihainen aina itsekin toki riidan aikana olin.
Äitini sisko kasvatti oman lapsensa toisin. Koskaan ei huudettu, raivottu, tms. Serkkuni oppi tulkitsemaan ja tarkkailemaan koko ajan äitinsä mikroilmeitä ja äänensävyjä. Niistä hän muodosti käsityksen äidin tunnetilasta. Ja samalla hän oppi pelkäämään äitinsä pettymystä ja mahdollista tyytymättömyyttä. Ei siinä sanoittamisesta ollut mitään hyötyä, kun sanoitukset ja mikroilmeet olivat ristiriitaisia.
Minä kasvatan lapsiani äitini tavoin. He eivät koulussa pelkää opettajaa, jolla on joskus pinna kireällä tai muutenkaan esiin tulevia yllättäviä tilanteita. He ovat sanavalmiita ja samalla anteeksiantamisen toisten tunnekuohuista. Sillä lähes päivittäin he kertovat koulussa jonkun itkeneen, kun opettaja käski tekemään jotain tai kun joku kertoo haluavansa poliisiksi isona.
Mallioppiminen on lapsen tärkein oppimismuoto. Ap:n miehen kasvatustyyli on todennäköisesti moninkertaisesti parempi lapsen kannalta mitä Ap:n väkinäinen sanoittaminen, kun tilanne on päällä. Lapsi nimittäin imee kuin sieni kaikki pienimmätkin vivahteet, jos heille ei tarjota aitoja tunteita.
Meillä oli jatkuvaa kinaa samasta aiheesta. Mies oli ärtynyt ja kohtuuton lasta kohtaan ja suosi toista lasta. Nyt sitten terapiassa näitä puidaan. Minä tietysti otan vastaan kaiken, exästä ei terapiaan ole. Mieti nyt tarkoin, mitä teet.