Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi isovanhemmat haluavat tukea lapsiperhettä aina vain ostamalla vaatteita?
23.09.2023 |
Meille olisi paljon enemmän iloa esim. lahjakorteista, joilla saisimme ostettua lapsille tarpeellisia asioita tai vaikka osallistumisesta turvaistuinkuluihin tai vastaaviin kalliisiin hankintoihin. Isovanhemmat tuovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vaatteita, jotka ovat liian pieniä, epäkäytännöllisiä ja rikki (kirppikseltä). Lisäksi tämän seurauksena lapsilla on esim. monia kymmeniä erilaisia paitoja, mutta ei yhtään housuja, kun edes vaatteen tyypistä esitettyjä toiveita ei huomioida. Ei voi myöskään tehdä niin, että ostamme tarpeellisia vaatteita heidän piikkiinsä, koska se vaatteen kuosin valitseminen on ilmeisesti se juttu.
Kommentit (1577)
841/1577
|
25.09.2023 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummojen vaan pitää tehdä lasuilmoitus jos jälkikasvun lapset ovat vaatteitta ja ruutta, ilman housuja, ilman välttämättömiä tarpeita tai pyöriä, suksia, luistimia.
Ei mummot voi itsensä lisäksi tukea enää montaa lapsiperhettä ja viedä eteenpäin.
Eiköhän ennaltaehkäisevän tukena jotain taloudellistakin apua sitten löydy.
Tottakai pitää tehdä, jos todella olisi sellainen tilanne. Ei tosiaan kuuluisi olla niin, että isovanhemman vastuulla on vaatettaa lapset.
Mutta jos isovanhempi haluaa auttaa tai ostaa jotain lapsenlapsille, niin eikö ihan joka tilanteessa kannattaisi hankkia sellaista jolle on käyttöäkin? Tän ketjun aihe oli isovanhemmat, jotka väen väkisin haluaa ostaa jotain ihan muuta kuin sitä mitä tarvittaisiin ja jolle olisi käyttöä.
Otsikko kertoo tuen tarpeesta.
Kyllä monet käyttävät hyväkseen sitä mummoa joka on aina ollut pienpalkkainen pienellä eläkkeellä, lapset hyvätuloisia mutta eletään liian leveästi, sitten on aina rahat loppu ja lasten tarpeisiin ei riitä. Se on joku polkupyörä kallis eläkeläismummolle jos sitä ne luksusvelkainen pariskunta pyytää.
Lehdessähän oli artikkeli kun isovanheemmat ottaneet kulutusluottoja lastensa tukemiseksi eivätkä sitten eläkkeillään pysty maksamaan.
Mikä saa kuvittelemaan, että isovanhemmat ois jotain köyhiä eläkeläisiä? On varsin tavallista, että ne isovanhemmat on paljon varakkaampia kuin lapsensa. Ainakin siinä iässä kun lapsenlapset on pieniä. On toki köyhiäkin isovanhempia, mutta mikään ei kyllä pakota antamaan yhtään mitään taloudellista tai muutakaan tukea lapsilleen. Harva edes pyytää. Tässäkin tapauksessa ne isovanhemmat ihan oma-aloitteisesti kantaa kasapäin niitä paitoja....
Todennäköisesti se köyhempi eläkeläinen käy kirpparilla kun näkee lasten vaatetarpeen. Kun ei ole rahaa antaa niitä arvo-osuustilejä.
En tiedä, aika yleistä on että lapsilla, jos kerrran on omakotitaloja ja mökkien terasseja on tulot melkoisen hyvät.
Esim. Mun suvussa ja tuttavapiirissä me vanhemmat olemme olleet rivityöläisiä, lapsemme ovat hyvin koulutettuja akateemisia.
Mutta tietenki on toisinpäinkin, varakkaan perheen lapsi, lukio kesken, amis kesken , sit ollaan kotiäiti tai vastaava mies joku pakukuski.
Mutta hehän saavat niitä arvopapereita ja heidän lapsensa saavat.Tilastojen valossa nuoret aikuiset on kuitenkin köyhempiä kuin vanhempansa. Tilastot on toki vain keskiarvo, eli on toki muunkinlaisia perheitä.
Mutta miksi sen varakkaan perheen lapsella olisi jotain vaatetarpeita? Köyhä eläkeläismummo auttaisi paljon enemmän antamalla aikaansa ja huomiota lapsille. Tavaraa ne hyvätuloiset lapsiperheet ei tarvitse eikä kaipaa.
Nykyisovanhemmat ei edes ole enää mitään pula-ajan eläneitä, joilla olisi ollut se kokemus että mikä tahansa tavara on arvokas, tai ainakin vaihdettavissa johonkin arvokkaaseen. He ovat aina eläneet maailmassa, jossa tavaraa kyllä riittää.
Suurin osa isovanhemmista ovat syntyneet 40-50-luvulla, jolloin Suomi oli lähes kehitysmaa, sodan rubtelema Suomi ja jälleenrakentaminen, sekä sotakorvaukset maksettavana, eikä tuontia ulkomailta ollut. Suomen vauraus alkoi 70-luvulla eli reilut 50v sitten.
Appelsiinit tuli kauppoihin 60-luvulla,Jos puhutaan pienistä lapsista, niin kyllä 60-luvulla syntyneet isovanhemmat alkaa olla yhtä tavallista kuin 40-luvulla. Pikkulasten vanhemmat on kasarin loppupuolella ja ysärin alussa syntyneitä tyypillisesti. Voi olla jopa 70-luvulla syntyneitä mummoja. Mutta ehkä nää ongelmatapaukset on tosiaan sieltä vanhemmasta päästä, puutteessa kasvaneita monella tapaa, mikä voi selittää kummallista käytöstä. Mun lasten mummot on nimittäin 60-luvulla syntyneet ja he on ihan normaaleita.
Meillä kaikki isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvulla ja ovat tolkun ihmisiä, eikä tälläistä show ole ollut.
Päinvastoin, anoppi on tosi kätevä käsistään ja on ollut tosi suuri apu lasten vaatteissa ja aina laadukasta ja kaunista ja edelleen teini-ikäiset tyttäret (3) kääntyvät anoppini puoleen, kuin minun, kun haluavat uudistaa jonkun vaatteen tai jonkun neuleen itselleen.En muutenkaan ymmärrä tätä keskustelua, tämän päivän isovanhemmat, kun ovat koulutettuja ja eläneet sivistyksen ja tiedon keskellä, siinä missä nuoremmatkin, vaikka täällä annetaan kuva sivistymättömästä ja höpsöistä ikäluokasta.
Monessa suhteessa esim. meidän lasten isovanhemmat ovat paljon suvaitsevampia, tasa-arvoisempia ja oikeudenmukaisempia, kuin monessa perheessä nykyään, jos palstaan on uskominen, kun isoisät ovat aikanaan olleet koti-isiä, käyttäneet lapsiaan neuvolassa ja ollut tasavertainen vanhempi.
Jos asia ei kosketa sinua etkä edes ymmärrä mistä puhutaan, niin mikä ajaa silti sekaantumaan tähän keskusteluun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne isovanhemmat vain näe jotain kivaa kirppiksellä halvalla, ajattelevat että tämähän menisi Elmerille, ja sitten ostavat sen ja kantavat teille. Siis ihan täydellistä heräteostelua, turha tässä minusta mitään syvällisiä psykologisia merkityksiä.
Eli tällöin tärkeintä on se oma mielihyvä, eikä toisen ilahduttaminen. Sitten jos tämän tuo esiin, loukkaannutaan, koska on pukeuduttu pyytettömän hyväntekijän kaapuun. Ajatella, että jopa antamalla voi saada toisen tuntemaan olonsa arvottomaksi, jos viesti on noin ristiriitainen. Joka haluaa huomioida toiset, tekee sen kuuntelemalla ja joustamalla. Jotkut taas käyttävät muka-huomioivia eleitä nostaakseen itseään, eikä teon tarkoitus säily alkuperäisenä.
Ja tässä kuviossa ei ole kyse vain miniöistä, anopeista ja pikkulapsista. Nuo omien tarpeidensa tyydyttäjät tekevät sitä aikuisten omien lastensakin kanssa.
Esimerkki: mieheni äiti kysyä pojaltaan, että jos hän neuloisi vpaidan tälle. Poika ilahtuneena, että tahtoisi sellaisen tummanharmaan saaristolaisvillapaidan.
Sai beigen ja vaaleansinisen raidallisen puuvillaneuleen. Maailmassa on jotain 8 miljardia ihmistä, joten varmasti on olemassa joku, jolle sellainen väriyhdistelmä sopii. Mieheni ei kyllä ole sellainen, lisäksi hän pitää kirkkaista väreistä jos värejä käyttää, ostaa siis itse kirkkaanpunaista tai keltaista treenipaidoiksi jne.
Ja minä en ollut tuossa mitenkään osallisena, kyse oli täysin äidin ja keski-ikäisen poikansa välisestä asiasta. Mies oli kohtalaisen pettynyt.
Tuollaisille ihmisille ei voi mitään, kun ne ei tunnu edes näkevän ihmisiä ympärillään oikeasti. Kuten nyt mieheni äiti ei näe poikaansa edes sen vertaa, että näkisi mitä värejä tämä valitsee itse ja mikä sille sopisi.
Hän oli todennäköisesti miettinyt, mitä tekee näillä beigeillä ja sinisillä langoilla ja paita pojalle tuli tilanteessa mieleen. Hän ei kuitenkaan sanonut tästä ja kysynyt, että haluaisitko näistä langoista, jos tekisin? Päätös oli kuitenkin jo tehty. Tarkoitus ei siis ollut ilahduttaa poikaa paidalla, vaan saada langat käyttöön ja plussana esiintyä huomaavaisena. Ei tehdä asioita muiden vuoksi, vaan muut ovat kohteita. Tykkää neuloa, haluaa langat käyttöön, haluaa huomiota ja sitten sopivan kohteen etsintä. Poika-parka luuli, että häntä ajatellaan erityisesti, vaikka sattui vain sopivasti paikalle. En tiedä kyllä miksi edes vaivautui kysymään, onko poika joskus kieltäytynyt ei toivotuista ja pelasi, että nyt on itse oikein pyydetty häneltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko asia siten kuten on lapsenlapsellani: tavaraa, krääsää, leluja, kirjoja, pelejä, soittimia ym ym että huoneeseen ei mahdu enää mitään. Siksi ostan lahjaksi juurikin collegepaidan tai yöpuvun tms. Toki kysyn aina koon. Älkää nyt taas tuomitko ja olko happamia. Kyllä niitä vaatteitakin on, myönnän, mutta mitä sitten antaa? Rahan antaminen jollekin eskari ikäiselle tuntuu myös oudolta. Ostan vain joulu- ja synttärilahjan. Nyt jo stressaa kun on synttärit syyskuun lopulla. Emme me mummot tai anopit halua olla ikäviä, mutta mekin olemme vaan ihmisiä emmekä ajatustenlukijoita.
Miksi rahan antaminen eskari-ikäiselle on outoa? Sillä voi tehdä jotain, käydä esimerkiksi leffassa.
Ja tässähän ei vaadittu ajatusten lukemista, vaan korvia.
En itsekään antaisi 6-vuotiaalle rahaa lahjaksi. Sen ikäiselle on kivempi antaa jokin konkreettinen lahja.
Ja sitä ei sitten voi kysyä omalta lapseltaan että mitä lapsenlapsi tarvitsee?
Leffa tai vaikka valokarnevaali on ihan konkreettista. mun syyskuussa syntynyt on jo vuosia saanut lipun valokarnevaaleihin synttärilahjaksi.
Hmmm, eikös se lahjan saajan mielipide ollutkaan tärkein? Itse kysyin lapsenlapselta, mitä haluaa. Äitinsä ei antanut hänen sitä käyttää, kun eiollut hänen mieleensä.
T. Yx anoppi
Miksi sinun on mahdoton kysyä myös niiltä vanhemmilta????
Meillä mummo osti väkisin lapselle kolme numeroa liian pienet vuorittomat keinonahkakengät ja väitti vielä lapsen halunneen ne. Eihän se lapsi siellä kenkäkaupassa tajua, onko ne nyt varmasti oikeanlaiset! Sanoi vain sitten illalla että ne kengät tuntui oudoilta. No kai, kun varpaat oli kaksin kerroin.
Miksi kysyisin vanhemmilta, jos lapsenlapsi haluaa tietyn lelun. Hänellehän se tulee.
Aika kontrolloiva on miniän meininki :D jos joka asia pitää kysymällä kysyä.
No ihan jo esimerkiksi siksi, että se lapsen äiti tietää, mitä muuta lapslele on tulossa lahjaksi, ettet anna samaa lahjaa kuin kolme muuta.
Vanhempi myös tietää, mitä se lapsi oikeasti tahtoo.
Kun lapsi voi kysyttäessä sopivasti sanoa tahtovansa melkein mitä hyvänsä. Joko hetken innostuksessa ajattelee tahtovansa tai tahtoo olla kysyjälle mieliksi ja vastaa sen mukaan. Sillä ei kuitenkaan ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa, mistä lapsi sitten oikeasti pitkällä aikavälillä pitäisi. Vanhempi tietää sellaiset asiat paremmin kuin isovanhempi, kun on lapsen kanssa enemmän.
Itse olen vela, mutta koska olen itsekin ollut lapsi, muistan millaista se oli. Sitä saattoi jollain hetkellä kauheasti haluta jotain. Sitä asiaa ei ollut halunnut eilen, eikä halunnut huomenna jos tavara jäi saamatta. Sillä hetkellä vaan. Kyllähän meillä aikuisillakin on samaa. Fiksut vanhemmat noissa tilanteissa tuottaa lapselleen kasvattavan, hetkellisen pettymyksen eivätkä osta. Typerä hurmosmummeli saattaa ostaakin. Ja jopa lapsen mieltä alkaa kaihertaa se turha tavara, mistä et sitten tykännytkään loppujen lopuksi...
Ja toinen juttu, jos pelottava mummo kysyy, että tykkäisit varmaan tästä, ei sitä uskalla muuta sanoa kuin että kyllä, olen aina tahtonut juuri tuollaista. Vaikka asia ei olisi yhtään niin.
Minusta on jotenkin järkyttävää, että mummot, äitejä itsekin, eivät selvästi yhtään ymmärrä lapsia, vaikka ovat itsekin sellaisia joskus olleet.
Puhumattakaan siitä, että ei lapsi tajua mikä sille on hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummojen vaan pitää tehdä lasuilmoitus jos jälkikasvun lapset ovat vaatteitta ja ruutta, ilman housuja, ilman välttämättömiä tarpeita tai pyöriä, suksia, luistimia.
Ei mummot voi itsensä lisäksi tukea enää montaa lapsiperhettä ja viedä eteenpäin.
Eiköhän ennaltaehkäisevän tukena jotain taloudellistakin apua sitten löydy.
Tottakai pitää tehdä, jos todella olisi sellainen tilanne. Ei tosiaan kuuluisi olla niin, että isovanhemman vastuulla on vaatettaa lapset.
Mutta jos isovanhempi haluaa auttaa tai ostaa jotain lapsenlapsille, niin eikö ihan joka tilanteessa kannattaisi hankkia sellaista jolle on käyttöäkin? Tän ketjun aihe oli isovanhemmat, jotka väen väkisin haluaa ostaa jotain ihan muuta kuin sitä mitä tarvittaisiin ja jolle olisi käyttöä.
Otsikko kertoo tuen tarpeesta.
Kyllä monet käyttävät hyväkseen sitä mummoa joka on aina ollut pienpalkkainen pienellä eläkkeellä, lapset hyvätuloisia mutta eletään liian leveästi, sitten on aina rahat loppu ja lasten tarpeisiin ei riitä. Se on joku polkupyörä kallis eläkeläismummolle jos sitä ne luksusvelkainen pariskunta pyytää.
Lehdessähän oli artikkeli kun isovanheemmat ottaneet kulutusluottoja lastensa tukemiseksi eivätkä sitten eläkkeillään pysty maksamaan.
Mikä saa kuvittelemaan, että isovanhemmat ois jotain köyhiä eläkeläisiä? On varsin tavallista, että ne isovanhemmat on paljon varakkaampia kuin lapsensa. Ainakin siinä iässä kun lapsenlapset on pieniä. On toki köyhiäkin isovanhempia, mutta mikään ei kyllä pakota antamaan yhtään mitään taloudellista tai muutakaan tukea lapsilleen. Harva edes pyytää. Tässäkin tapauksessa ne isovanhemmat ihan oma-aloitteisesti kantaa kasapäin niitä paitoja....
Todennäköisesti se köyhempi eläkeläinen käy kirpparilla kun näkee lasten vaatetarpeen. Kun ei ole rahaa antaa niitä arvo-osuustilejä.
En tiedä, aika yleistä on että lapsilla, jos kerrran on omakotitaloja ja mökkien terasseja on tulot melkoisen hyvät.
Esim. Mun suvussa ja tuttavapiirissä me vanhemmat olemme olleet rivityöläisiä, lapsemme ovat hyvin koulutettuja akateemisia.
Mutta tietenki on toisinpäinkin, varakkaan perheen lapsi, lukio kesken, amis kesken , sit ollaan kotiäiti tai vastaava mies joku pakukuski.
Mutta hehän saavat niitä arvopapereita ja heidän lapsensa saavat.Tilastojen valossa nuoret aikuiset on kuitenkin köyhempiä kuin vanhempansa. Tilastot on toki vain keskiarvo, eli on toki muunkinlaisia perheitä.
Mutta miksi sen varakkaan perheen lapsella olisi jotain vaatetarpeita? Köyhä eläkeläismummo auttaisi paljon enemmän antamalla aikaansa ja huomiota lapsille. Tavaraa ne hyvätuloiset lapsiperheet ei tarvitse eikä kaipaa.
Nykyisovanhemmat ei edes ole enää mitään pula-ajan eläneitä, joilla olisi ollut se kokemus että mikä tahansa tavara on arvokas, tai ainakin vaihdettavissa johonkin arvokkaaseen. He ovat aina eläneet maailmassa, jossa tavaraa kyllä riittää.
Suurin osa isovanhemmista ovat syntyneet 40-50-luvulla, jolloin Suomi oli lähes kehitysmaa, sodan rubtelema Suomi ja jälleenrakentaminen, sekä sotakorvaukset maksettavana, eikä tuontia ulkomailta ollut. Suomen vauraus alkoi 70-luvulla eli reilut 50v sitten.
Appelsiinit tuli kauppoihin 60-luvulla,Jos puhutaan pienistä lapsista, niin kyllä 60-luvulla syntyneet isovanhemmat alkaa olla yhtä tavallista kuin 40-luvulla. Pikkulasten vanhemmat on kasarin loppupuolella ja ysärin alussa syntyneitä tyypillisesti. Voi olla jopa 70-luvulla syntyneitä mummoja. Mutta ehkä nää ongelmatapaukset on tosiaan sieltä vanhemmasta päästä, puutteessa kasvaneita monella tapaa, mikä voi selittää kummallista käytöstä. Mun lasten mummot on nimittäin 60-luvulla syntyneet ja he on ihan normaaleita.
Meillä kaikki isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvulla ja ovat tolkun ihmisiä, eikä tälläistä show ole ollut.
Päinvastoin, anoppi on tosi kätevä käsistään ja on ollut tosi suuri apu lasten vaatteissa ja aina laadukasta ja kaunista ja edelleen teini-ikäiset tyttäret (3) kääntyvät anoppini puoleen, kuin minun, kun haluavat uudistaa jonkun vaatteen tai jonkun neuleen itselleen.En muutenkaan ymmärrä tätä keskustelua, tämän päivän isovanhemmat, kun ovat koulutettuja ja eläneet sivistyksen ja tiedon keskellä, siinä missä nuoremmatkin, vaikka täällä annetaan kuva sivistymättömästä ja höpsöistä ikäluokasta.
Monessa suhteessa esim. meidän lasten isovanhemmat ovat paljon suvaitsevampia, tasa-arvoisempia ja oikeudenmukaisempia, kuin monessa perheessä nykyään, jos palstaan on uskominen, kun isoisät ovat aikanaan olleet koti-isiä, käyttäneet lapsiaan neuvolassa ja ollut tasavertainen vanhempi.
No sitä minäkin ihmettelen, että ei ne minun suvun vanhemmatkaan jäsenet, 50-luvun alussa/40-luvun lopussa syntyneet ole mitään yksinkertaisia höppänöitä, vaan ihan ovat koulut käyneitä sivistyneitä ihmisiä. Eikä he ole myöskään köyhiä vaikka köyhistä oloista ovatkin lähtöisin, he on tehneet ikänsä työtä ja kerryttäneet varallisuuttaan. Tosin en tiedä että yksikään isä olisi ollut koti-isänä, ei ainakaan oma isäni, vaikka sinällään minut on kasvatettu ihan modernisti.
Meidän isä kuoli kun olin 15.
Äitini tyhjensi talon ja jakeli mm. minun kaikki leluni, jopa arpajaisissa voittamani jopon, ilmaiseksi naapurustoon.
Kysyi, mitä haluaisin isästä muistoksi, nimesin tietyn taulun, hän haukkui taulun pystyyn ja sanoi, että en minä sitä oikeasti halua.
Hän on aina ollut samanlainen, päättänyt puolesta ja pilkannut, jos on yrittänyt jotain omaa mielipidettä sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
60-luvulla sisko meni kesäksi enkkuihin töihin ja kävi Beatlesin konsertissa!
Että olin katkera kun en alaikäisenä päässyt itse, mutta se toi mulle Beatlesin levyjä ja julisteita ynnä kaikkee muuta jännää.
Liftasin salaa Renegadesin keikalle ja Danny-showhun. Ai että mä elin kehitysmaaelämää!
60-luku oli meille silloisille nuorille ihan valtavan upeeta aikaa. Kerran päästiin Kirkan keikkabussissa kotiin, tosin matka oli ärsyttävän lyhyt kun kotikulmilla oltiin.
Kirka - kehitysmaan laulaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummojen vaan pitää tehdä lasuilmoitus jos jälkikasvun lapset ovat vaatteitta ja ruutta, ilman housuja, ilman välttämättömiä tarpeita tai pyöriä, suksia, luistimia.
Ei mummot voi itsensä lisäksi tukea enää montaa lapsiperhettä ja viedä eteenpäin.
Eiköhän ennaltaehkäisevän tukena jotain taloudellistakin apua sitten löydy.
Tottakai pitää tehdä, jos todella olisi sellainen tilanne. Ei tosiaan kuuluisi olla niin, että isovanhemman vastuulla on vaatettaa lapset.
Mutta jos isovanhempi haluaa auttaa tai ostaa jotain lapsenlapsille, niin eikö ihan joka tilanteessa kannattaisi hankkia sellaista jolle on käyttöäkin? Tän ketjun aihe oli isovanhemmat, jotka väen väkisin haluaa ostaa jotain ihan muuta kuin sitä mitä tarvittaisiin ja jolle olisi käyttöä.
Otsikko kertoo tuen tarpeesta.
Kyllä monet käyttävät hyväkseen sitä mummoa joka on aina ollut pienpalkkainen pienellä eläkkeellä, lapset hyvätuloisia mutta eletään liian leveästi, sitten on aina rahat loppu ja lasten tarpeisiin ei riitä. Se on joku polkupyörä kallis eläkeläismummolle jos sitä ne luksusvelkainen pariskunta pyytää.
Lehdessähän oli artikkeli kun isovanheemmat ottaneet kulutusluottoja lastensa tukemiseksi eivätkä sitten eläkkeillään pysty maksamaan.
Mikä saa kuvittelemaan, että isovanhemmat ois jotain köyhiä eläkeläisiä? On varsin tavallista, että ne isovanhemmat on paljon varakkaampia kuin lapsensa. Ainakin siinä iässä kun lapsenlapset on pieniä. On toki köyhiäkin isovanhempia, mutta mikään ei kyllä pakota antamaan yhtään mitään taloudellista tai muutakaan tukea lapsilleen. Harva edes pyytää. Tässäkin tapauksessa ne isovanhemmat ihan oma-aloitteisesti kantaa kasapäin niitä paitoja....
Todennäköisesti se köyhempi eläkeläinen käy kirpparilla kun näkee lasten vaatetarpeen. Kun ei ole rahaa antaa niitä arvo-osuustilejä.
En tiedä, aika yleistä on että lapsilla, jos kerrran on omakotitaloja ja mökkien terasseja on tulot melkoisen hyvät.
Esim. Mun suvussa ja tuttavapiirissä me vanhemmat olemme olleet rivityöläisiä, lapsemme ovat hyvin koulutettuja akateemisia.
Mutta tietenki on toisinpäinkin, varakkaan perheen lapsi, lukio kesken, amis kesken , sit ollaan kotiäiti tai vastaava mies joku pakukuski.
Mutta hehän saavat niitä arvopapereita ja heidän lapsensa saavat.Tilastojen valossa nuoret aikuiset on kuitenkin köyhempiä kuin vanhempansa. Tilastot on toki vain keskiarvo, eli on toki muunkinlaisia perheitä.
Mutta miksi sen varakkaan perheen lapsella olisi jotain vaatetarpeita? Köyhä eläkeläismummo auttaisi paljon enemmän antamalla aikaansa ja huomiota lapsille. Tavaraa ne hyvätuloiset lapsiperheet ei tarvitse eikä kaipaa.
Nykyisovanhemmat ei edes ole enää mitään pula-ajan eläneitä, joilla olisi ollut se kokemus että mikä tahansa tavara on arvokas, tai ainakin vaihdettavissa johonkin arvokkaaseen. He ovat aina eläneet maailmassa, jossa tavaraa kyllä riittää.
Suurin osa isovanhemmista ovat syntyneet 40-50-luvulla, jolloin Suomi oli lähes kehitysmaa, sodan rubtelema Suomi ja jälleenrakentaminen, sekä sotakorvaukset maksettavana, eikä tuontia ulkomailta ollut. Suomen vauraus alkoi 70-luvulla eli reilut 50v sitten.
Appelsiinit tuli kauppoihin 60-luvulla,Jos puhutaan pienistä lapsista, niin kyllä 60-luvulla syntyneet isovanhemmat alkaa olla yhtä tavallista kuin 40-luvulla. Pikkulasten vanhemmat on kasarin loppupuolella ja ysärin alussa syntyneitä tyypillisesti. Voi olla jopa 70-luvulla syntyneitä mummoja. Mutta ehkä nää ongelmatapaukset on tosiaan sieltä vanhemmasta päästä, puutteessa kasvaneita monella tapaa, mikä voi selittää kummallista käytöstä. Mun lasten mummot on nimittäin 60-luvulla syntyneet ja he on ihan normaaleita.
Meillä kaikki isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvulla ja ovat tolkun ihmisiä, eikä tälläistä show ole ollut.
Päinvastoin, anoppi on tosi kätevä käsistään ja on ollut tosi suuri apu lasten vaatteissa ja aina laadukasta ja kaunista ja edelleen teini-ikäiset tyttäret (3) kääntyvät anoppini puoleen, kuin minun, kun haluavat uudistaa jonkun vaatteen tai jonkun neuleen itselleen.En muutenkaan ymmärrä tätä keskustelua, tämän päivän isovanhemmat, kun ovat koulutettuja ja eläneet sivistyksen ja tiedon keskellä, siinä missä nuoremmatkin, vaikka täällä annetaan kuva sivistymättömästä ja höpsöistä ikäluokasta.
Monessa suhteessa esim. meidän lasten isovanhemmat ovat paljon suvaitsevampia, tasa-arvoisempia ja oikeudenmukaisempia, kuin monessa perheessä nykyään, jos palstaan on uskominen, kun isoisät ovat aikanaan olleet koti-isiä, käyttäneet lapsiaan neuvolassa ja ollut tasavertainen vanhempi.
No sitä minäkin ihmettelen, että ei ne minun suvun vanhemmatkaan jäsenet, 50-luvun alussa/40-luvun lopussa syntyneet ole mitään yksinkertaisia höppänöitä, vaan ihan ovat koulut käyneitä sivistyneitä ihmisiä. Eikä he ole myöskään köyhiä vaikka köyhistä oloista ovatkin lähtöisin, he on tehneet ikänsä työtä ja kerryttäneet varallisuuttaan. Tosin en tiedä että yksikään isä olisi ollut koti-isänä, ei ainakaan oma isäni, vaikka sinällään minut on kasvatettu ihan modernisti.
Blaablaablaablaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin anoppi ostaa kaikkea turhaa kirppukseltä. vaatteita lapsille ja aikuisille, sisustusjuttuja. Rahaa menee hänellä turhaan siinä ja muiden kodit kuormittuvat kamasta. Voisi ostaa vaikka hemmottelureissun itselleen. Olen yrittänyt sanoa nätisti mutta hän tarvitsisi ilmeisesti tiukemman viestin jota en ole oikea henkilö antamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne isovanhemmat vain näe jotain kivaa kirppiksellä halvalla, ajattelevat että tämähän menisi Elmerille, ja sitten ostavat sen ja kantavat teille. Siis ihan täydellistä heräteostelua, turha tässä minusta mitään syvällisiä psykologisia merkityksiä.
Eli tällöin tärkeintä on se oma mielihyvä, eikä toisen ilahduttaminen. Sitten jos tämän tuo esiin, loukkaannutaan, koska on pukeuduttu pyytettömän hyväntekijän kaapuun. Ajatella, että jopa antamalla voi saada toisen tuntemaan olonsa arvottomaksi, jos viesti on noin ristiriitainen. Joka haluaa huomioida toiset, tekee sen kuuntelemalla ja joustamalla. Jotkut taas käyttävät muka-huomioivia eleitä nostaakseen itseään, eikä teon tarkoitus säily alkuperäisenä.
Ja tässä kuviossa ei ole kyse vain miniöistä, anopeista ja pikkulapsista. Nuo omien tarpeidensa tyydyttäjät tekevät sitä aikuisten omien lastensakin kanssa.
Esimerkki: mieheni äiti kysyä pojaltaan, että jos hän neuloisi vpaidan tälle. Poika ilahtuneena, että tahtoisi sellaisen tummanharmaan saaristolaisvillapaidan.
Sai beigen ja vaaleansinisen raidallisen puuvillaneuleen. Maailmassa on jotain 8 miljardia ihmistä, joten varmasti on olemassa joku, jolle sellainen väriyhdistelmä sopii. Mieheni ei kyllä ole sellainen, lisäksi hän pitää kirkkaista väreistä jos värejä käyttää, ostaa siis itse kirkkaanpunaista tai keltaista treenipaidoiksi jne.
Ja minä en ollut tuossa mitenkään osallisena, kyse oli täysin äidin ja keski-ikäisen poikansa välisestä asiasta. Mies oli kohtalaisen pettynyt.
Tuollaisille ihmisille ei voi mitään, kun ne ei tunnu edes näkevän ihmisiä ympärillään oikeasti. Kuten nyt mieheni äiti ei näe poikaansa edes sen vertaa, että näkisi mitä värejä tämä valitsee itse ja mikä sille sopisi.
Hän oli todennäköisesti miettinyt, mitä tekee näillä beigeillä ja sinisillä langoilla ja paita pojalle tuli tilanteessa mieleen. Hän ei kuitenkaan sanonut tästä ja kysynyt, että haluaisitko näistä langoista, jos tekisin? Päätös oli kuitenkin jo tehty. Tarkoitus ei siis ollut ilahduttaa poikaa paidalla, vaan saada langat käyttöön ja plussana esiintyä huomaavaisena. Ei tehdä asioita muiden vuoksi, vaan muut ovat kohteita. Tykkää neuloa, haluaa langat käyttöön, haluaa huomiota ja sitten sopivan kohteen etsintä. Poika-parka luuli, että häntä ajatellaan erityisesti, vaikka sattui vain sopivasti paikalle. En tiedä kyllä miksi edes vaivautui kysymään, onko poika joskus kieltäytynyt ei toivotuista ja pelasi, että nyt on itse oikein pyydetty häneltä?
Ihan vastaava meillä. Anoppi halusi tehdä tulevalle vauvalle villatakin, ja kyseli millaisen haluan. Sanoin, että ei keinokuitua, kirkas väri ja vetoketju, ei ruskeaa eikä beigeä. Mitä sain? Kahta eri beigeä olevan nutun, jossa oli maailman epäkäytännöllisimmät nallenapit. Niille ei oltu tehty edes napinreikiä, kun on niin löyhää neulosta, että saa napitettua ilmankin. Sehän onkin tosi käytännöllinen ratkaisu vauvan vaatteeseen.
Oli vaihtoehtoinen vaate samaan tarkoitukseen, joten tuo villatakki jäi käyttämättä. Periaatteessa olisin voinut sen vetoketjun siihen ommella itsekin, mutta kun se oli oikeasti tosi ruma vaatekapple, niin en viitsinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nukkeleikit lapsena jääny leikkimättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummojen vaan pitää tehdä lasuilmoitus jos jälkikasvun lapset ovat vaatteitta ja ruutta, ilman housuja, ilman välttämättömiä tarpeita tai pyöriä, suksia, luistimia.
Ei mummot voi itsensä lisäksi tukea enää montaa lapsiperhettä ja viedä eteenpäin.
Eiköhän ennaltaehkäisevän tukena jotain taloudellistakin apua sitten löydy.
Tottakai pitää tehdä, jos todella olisi sellainen tilanne. Ei tosiaan kuuluisi olla niin, että isovanhemman vastuulla on vaatettaa lapset.
Mutta jos isovanhempi haluaa auttaa tai ostaa jotain lapsenlapsille, niin eikö ihan joka tilanteessa kannattaisi hankkia sellaista jolle on käyttöäkin? Tän ketjun aihe oli isovanhemmat, jotka väen väkisin haluaa ostaa jotain ihan muuta kuin sitä mitä tarvittaisiin ja jolle olisi käyttöä.
Otsikko kertoo tuen tarpeesta.
Kyllä monet käyttävät hyväkseen sitä mummoa joka on aina ollut pienpalkkainen pienellä eläkkeellä, lapset hyvätuloisia mutta eletään liian leveästi, sitten on aina rahat loppu ja lasten tarpeisiin ei riitä. Se on joku polkupyörä kallis eläkeläismummolle jos sitä ne luksusvelkainen pariskunta pyytää.
Lehdessähän oli artikkeli kun isovanheemmat ottaneet kulutusluottoja lastensa tukemiseksi eivätkä sitten eläkkeillään pysty maksamaan.
Mikä saa kuvittelemaan, että isovanhemmat ois jotain köyhiä eläkeläisiä? On varsin tavallista, että ne isovanhemmat on paljon varakkaampia kuin lapsensa. Ainakin siinä iässä kun lapsenlapset on pieniä. On toki köyhiäkin isovanhempia, mutta mikään ei kyllä pakota antamaan yhtään mitään taloudellista tai muutakaan tukea lapsilleen. Harva edes pyytää. Tässäkin tapauksessa ne isovanhemmat ihan oma-aloitteisesti kantaa kasapäin niitä paitoja....
Todennäköisesti se köyhempi eläkeläinen käy kirpparilla kun näkee lasten vaatetarpeen. Kun ei ole rahaa antaa niitä arvo-osuustilejä.
En tiedä, aika yleistä on että lapsilla, jos kerrran on omakotitaloja ja mökkien terasseja on tulot melkoisen hyvät.
Esim. Mun suvussa ja tuttavapiirissä me vanhemmat olemme olleet rivityöläisiä, lapsemme ovat hyvin koulutettuja akateemisia.
Mutta tietenki on toisinpäinkin, varakkaan perheen lapsi, lukio kesken, amis kesken , sit ollaan kotiäiti tai vastaava mies joku pakukuski.
Mutta hehän saavat niitä arvopapereita ja heidän lapsensa saavat.Tilastojen valossa nuoret aikuiset on kuitenkin köyhempiä kuin vanhempansa. Tilastot on toki vain keskiarvo, eli on toki muunkinlaisia perheitä.
Mutta miksi sen varakkaan perheen lapsella olisi jotain vaatetarpeita? Köyhä eläkeläismummo auttaisi paljon enemmän antamalla aikaansa ja huomiota lapsille. Tavaraa ne hyvätuloiset lapsiperheet ei tarvitse eikä kaipaa.
Nykyisovanhemmat ei edes ole enää mitään pula-ajan eläneitä, joilla olisi ollut se kokemus että mikä tahansa tavara on arvokas, tai ainakin vaihdettavissa johonkin arvokkaaseen. He ovat aina eläneet maailmassa, jossa tavaraa kyllä riittää.
Suurin osa isovanhemmista ovat syntyneet 40-50-luvulla, jolloin Suomi oli lähes kehitysmaa, sodan rubtelema Suomi ja jälleenrakentaminen, sekä sotakorvaukset maksettavana, eikä tuontia ulkomailta ollut. Suomen vauraus alkoi 70-luvulla eli reilut 50v sitten.
Appelsiinit tuli kauppoihin 60-luvulla,Jos puhutaan pienistä lapsista, niin kyllä 60-luvulla syntyneet isovanhemmat alkaa olla yhtä tavallista kuin 40-luvulla. Pikkulasten vanhemmat on kasarin loppupuolella ja ysärin alussa syntyneitä tyypillisesti. Voi olla jopa 70-luvulla syntyneitä mummoja. Mutta ehkä nää ongelmatapaukset on tosiaan sieltä vanhemmasta päästä, puutteessa kasvaneita monella tapaa, mikä voi selittää kummallista käytöstä. Mun lasten mummot on nimittäin 60-luvulla syntyneet ja he on ihan normaaleita.
Meillä kaikki isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvulla ja ovat tolkun ihmisiä, eikä tälläistä show ole ollut.
Päinvastoin, anoppi on tosi kätevä käsistään ja on ollut tosi suuri apu lasten vaatteissa ja aina laadukasta ja kaunista ja edelleen teini-ikäiset tyttäret (3) kääntyvät anoppini puoleen, kuin minun, kun haluavat uudistaa jonkun vaatteen tai jonkun neuleen itselleen.En muutenkaan ymmärrä tätä keskustelua, tämän päivän isovanhemmat, kun ovat koulutettuja ja eläneet sivistyksen ja tiedon keskellä, siinä missä nuoremmatkin, vaikka täällä annetaan kuva sivistymättömästä ja höpsöistä ikäluokasta.
Monessa suhteessa esim. meidän lasten isovanhemmat ovat paljon suvaitsevampia, tasa-arvoisempia ja oikeudenmukaisempia, kuin monessa perheessä nykyään, jos palstaan on uskominen, kun isoisät ovat aikanaan olleet koti-isiä, käyttäneet lapsiaan neuvolassa ja ollut tasavertainen vanhempi.
No sitä minäkin ihmettelen, että ei ne minun suvun vanhemmatkaan jäsenet, 50-luvun alussa/40-luvun lopussa syntyneet ole mitään yksinkertaisia höppänöitä, vaan ihan ovat koulut käyneitä sivistyneitä ihmisiä. Eikä he ole myöskään köyhiä vaikka köyhistä oloista ovatkin lähtöisin, he on tehneet ikänsä työtä ja kerryttäneet varallisuuttaan. Tosin en tiedä että yksikään isä olisi ollut koti-isänä, ei ainakaan oma isäni, vaikka sinällään minut on kasvatettu ihan modernisti.
Mutta eihän keskustelussa puhutakaan mistään olosuhteiden luomista viattomista höppänöistä, vaan ilkeistä jyristä, jotka todennäköisesti kyllä tietävät mitä tekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin anoppi ostaa kaikkea turhaa kirppukseltä. vaatteita lapsille ja aikuisille, sisustusjuttuja. Rahaa menee hänellä turhaan siinä ja muiden kodit kuormittuvat kamasta. Voisi ostaa vaikka hemmottelureissun itselleen. Olen yrittänyt sanoa nätisti mutta hän tarvitsisi ilmeisesti tiukemman viestin jota en ole oikea henkilö antamaan.
No sehän se on kurjaa, kun mahdollisesti pienituloinen henkilö haaskaa rahansa aivan turhiin "lahjoihin", joista on loppujen lopuksi saajalle vain vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummojen vaan pitää tehdä lasuilmoitus jos jälkikasvun lapset ovat vaatteitta ja ruutta, ilman housuja, ilman välttämättömiä tarpeita tai pyöriä, suksia, luistimia.
Ei mummot voi itsensä lisäksi tukea enää montaa lapsiperhettä ja viedä eteenpäin.
Eiköhän ennaltaehkäisevän tukena jotain taloudellistakin apua sitten löydy.
Tottakai pitää tehdä, jos todella olisi sellainen tilanne. Ei tosiaan kuuluisi olla niin, että isovanhemman vastuulla on vaatettaa lapset.
Mutta jos isovanhempi haluaa auttaa tai ostaa jotain lapsenlapsille, niin eikö ihan joka tilanteessa kannattaisi hankkia sellaista jolle on käyttöäkin? Tän ketjun aihe oli isovanhemmat, jotka väen väkisin haluaa ostaa jotain ihan muuta kuin sitä mitä tarvittaisiin ja jolle olisi käyttöä.
Otsikko kertoo tuen tarpeesta.
Kyllä monet käyttävät hyväkseen sitä mummoa joka on aina ollut pienpalkkainen pienellä eläkkeellä, lapset hyvätuloisia mutta eletään liian leveästi, sitten on aina rahat loppu ja lasten tarpeisiin ei riitä. Se on joku polkupyörä kallis eläkeläismummolle jos sitä ne luksusvelkainen pariskunta pyytää.
Lehdessähän oli artikkeli kun isovanheemmat ottaneet kulutusluottoja lastensa tukemiseksi eivätkä sitten eläkkeillään pysty maksamaan.
Mikä saa kuvittelemaan, että isovanhemmat ois jotain köyhiä eläkeläisiä? On varsin tavallista, että ne isovanhemmat on paljon varakkaampia kuin lapsensa. Ainakin siinä iässä kun lapsenlapset on pieniä. On toki köyhiäkin isovanhempia, mutta mikään ei kyllä pakota antamaan yhtään mitään taloudellista tai muutakaan tukea lapsilleen. Harva edes pyytää. Tässäkin tapauksessa ne isovanhemmat ihan oma-aloitteisesti kantaa kasapäin niitä paitoja....
Todennäköisesti se köyhempi eläkeläinen käy kirpparilla kun näkee lasten vaatetarpeen. Kun ei ole rahaa antaa niitä arvo-osuustilejä.
En tiedä, aika yleistä on että lapsilla, jos kerrran on omakotitaloja ja mökkien terasseja on tulot melkoisen hyvät.
Esim. Mun suvussa ja tuttavapiirissä me vanhemmat olemme olleet rivityöläisiä, lapsemme ovat hyvin koulutettuja akateemisia.
Mutta tietenki on toisinpäinkin, varakkaan perheen lapsi, lukio kesken, amis kesken , sit ollaan kotiäiti tai vastaava mies joku pakukuski.
Mutta hehän saavat niitä arvopapereita ja heidän lapsensa saavat.Tilastojen valossa nuoret aikuiset on kuitenkin köyhempiä kuin vanhempansa. Tilastot on toki vain keskiarvo, eli on toki muunkinlaisia perheitä.
Mutta miksi sen varakkaan perheen lapsella olisi jotain vaatetarpeita? Köyhä eläkeläismummo auttaisi paljon enemmän antamalla aikaansa ja huomiota lapsille. Tavaraa ne hyvätuloiset lapsiperheet ei tarvitse eikä kaipaa.
Nykyisovanhemmat ei edes ole enää mitään pula-ajan eläneitä, joilla olisi ollut se kokemus että mikä tahansa tavara on arvokas, tai ainakin vaihdettavissa johonkin arvokkaaseen. He ovat aina eläneet maailmassa, jossa tavaraa kyllä riittää.
Suurin osa isovanhemmista ovat syntyneet 40-50-luvulla, jolloin Suomi oli lähes kehitysmaa, sodan rubtelema Suomi ja jälleenrakentaminen, sekä sotakorvaukset maksettavana, eikä tuontia ulkomailta ollut. Suomen vauraus alkoi 70-luvulla eli reilut 50v sitten.
Appelsiinit tuli kauppoihin 60-luvulla,Jos puhutaan pienistä lapsista, niin kyllä 60-luvulla syntyneet isovanhemmat alkaa olla yhtä tavallista kuin 40-luvulla. Pikkulasten vanhemmat on kasarin loppupuolella ja ysärin alussa syntyneitä tyypillisesti. Voi olla jopa 70-luvulla syntyneitä mummoja. Mutta ehkä nää ongelmatapaukset on tosiaan sieltä vanhemmasta päästä, puutteessa kasvaneita monella tapaa, mikä voi selittää kummallista käytöstä. Mun lasten mummot on nimittäin 60-luvulla syntyneet ja he on ihan normaaleita.
Meillä kaikki isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvulla ja ovat tolkun ihmisiä, eikä tälläistä show ole ollut.
Päinvastoin, anoppi on tosi kätevä käsistään ja on ollut tosi suuri apu lasten vaatteissa ja aina laadukasta ja kaunista ja edelleen teini-ikäiset tyttäret (3) kääntyvät anoppini puoleen, kuin minun, kun haluavat uudistaa jonkun vaatteen tai jonkun neuleen itselleen.En muutenkaan ymmärrä tätä keskustelua, tämän päivän isovanhemmat, kun ovat koulutettuja ja eläneet sivistyksen ja tiedon keskellä, siinä missä nuoremmatkin, vaikka täällä annetaan kuva sivistymättömästä ja höpsöistä ikäluokasta.
Monessa suhteessa esim. meidän lasten isovanhemmat ovat paljon suvaitsevampia, tasa-arvoisempia ja oikeudenmukaisempia, kuin monessa perheessä nykyään, jos palstaan on uskominen, kun isoisät ovat aikanaan olleet koti-isiä, käyttäneet lapsiaan neuvolassa ja ollut tasavertainen vanhempi.
No sitä minäkin ihmettelen, että ei ne minun suvun vanhemmatkaan jäsenet, 50-luvun alussa/40-luvun lopussa syntyneet ole mitään yksinkertaisia höppänöitä, vaan ihan ovat koulut käyneitä sivistyneitä ihmisiä. Eikä he ole myöskään köyhiä vaikka köyhistä oloista ovatkin lähtöisin, he on tehneet ikänsä työtä ja kerryttäneet varallisuuttaan. Tosin en tiedä että yksikään isä olisi ollut koti-isänä, ei ainakaan oma isäni, vaikka sinällään minut on kasvatettu ihan modernisti.
Mutta eihän keskustelussa puhutakaan mistään olosuhteiden luomista viattomista höppänöistä, vaan ilkeistä jyristä, jotka todennäköisesti kyllä tietävät mitä tekevät.
Niin, jotkut vaan yrittää selitellä miten isovanhempia pitää ymmärtää kun he on vaan vanhoja höppänöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pyysin (tyhmä kun olen) sellaista ilmaista pahvista myyntiständiä mummolta lapselle. Se sopi kauppaleikkeihin ja oli mummolle jostain ajautunut vinttikomeroon tukkeeksi. Tämä laukaisi sitten käsityksen, että meille voi tuoda ihan mitä vaan isoakin, kun kerran sekin oli mahtunut. Huoh. Kun ei voi kunnioittaa sitä kodin asukkaiden mielipidettä, vaan koko ajan pitää itse päätellä ja päättää.
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, minusta on mukavampaa ostaa konkreettisia asioita kuin lahjakortteja tai antaa rahaa. Ehkä siinä on salaa jotain toivetta siitäkin, että lapsenlapsi muistaisi siitä lahjasta erityisesti minut ja mieheni.
Onneksi sekä omat lapseni että heidän puolisonsa osaavat kertovat kivoja konkreettisia asioita eri hintaluokissa, kun kysyn lahjatoiveita. Varmaan sitten kun lapsenlapset ovat teinejä, täytyy minunkin vaan sopeutua antamaan sitä rahaa, ellei löydy jotain selkeitä juttuja annettavaksi edelleen. Mieleenkään ei tulisi ostaa jotain sellaista, mitä vanhemmat eivät toivo tai vähän isompi lapsi sitten itse kerro tietenkin.
Miten et ole mummoikään mennessä oppinut, että tärkeät ihmiset muistaa kyllä, vaikka ne eivät olisi antaneet koskaan ensimmäistäkään lahjaa?
Ja vähemmän rakkaiden antamista lahjoista ei sitä ihmistä sen enempää muistella?
Miksi kuvittelet, että sinun pitäisi ostaa lapsenlapsen kiintymys tavaralla?
Minä sain aina lapsena kummitädiltäni hienoja ja kalliita lahjoja. En silti ole ikinä tykännyt siitä, koska se on itsekeskeinen kaakottaja. Pappani taasen ei koskaan antanut minulle mitään (toki papan nimi oli sen ja mummun yhteisessä lahjassa, joka oli yleensä villasukat ja konvehtirasia), ja pappa oli kaikkein rakkain ihmiseni.
Koska pappa kertoi itsekeksimiään satuja ottaessaan vähän lepoa lounaan jälkeen ja sitten sain mennä sen kanssa traktoriin kun se teki peltotöitä.
Mummu oli toiseksi rakkain, tai ehkä jaetulla ykkössijalla papan kanssa. Ei niiden villasukkien takia, vaan koska mummun kanssa sai leipoa ja hoitaa lehmiä.
Lapset ei ihan oikeasti välitä materiasta niin paljon kuin te kuvittelette. Luulisi että omasta lapsuudestanne muistaisitte? Lahja ilahduttaa sen hetken kun sen saa, mutta ei sen antajaa sen kummemmin ajatella tai muistella myöhemmin. Koska lapsi elää hetkessä.
Meillä anoppi ostaa tytölle röyhelöä ja vaaleanpunaista, mikä ei meitä vanhempia tai itse lasta miellytä. Olen itse pienenä tyttönä kärsinyt siitä, että ängetään siihen kapeaan naisen muottiin, mikä on 70+ vuotiaan anopin mielestä ainut oikea. Lapsi ei itsekään halua pitää röyhelöitä ja rakastaa kirkkaita värejä. Koen, että anoppi ostaa vaatteita, koska meidän ostamat ovat vääränlaisia, samoin kun lapsen harrastukset. Pitäisi olla balettia tms tyttömäistä ja söpöä.
Tällä hetkellä anoppi ostaa JOKA VIIKKO lapselle uusia kiinassa valmistettuja vaatteita, mikä on myös asia, jota emme halua lapselle opettaa, että on ihan ok hankkia koko ajan jotain uutta. Jos sanoo asiasta, niin loukkaantuu ja heittäytyy marttyyriksi kun mikään ei kelpaa. Kysyisi joskus meiltä, mitä lapsi TARVITSISI! En enää halua olla paikalla, kun anoppi tuo lapsen meille takaisin, koska alkaa vituttamaan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne isovanhemmat vain näe jotain kivaa kirppiksellä halvalla, ajattelevat että tämähän menisi Elmerille, ja sitten ostavat sen ja kantavat teille. Siis ihan täydellistä heräteostelua, turha tässä minusta mitään syvällisiä psykologisia merkityksiä.
Eli tällöin tärkeintä on se oma mielihyvä, eikä toisen ilahduttaminen. Sitten jos tämän tuo esiin, loukkaannutaan, koska on pukeuduttu pyytettömän hyväntekijän kaapuun. Ajatella, että jopa antamalla voi saada toisen tuntemaan olonsa arvottomaksi, jos viesti on noin ristiriitainen. Joka haluaa huomioida toiset, tekee sen kuuntelemalla ja joustamalla. Jotkut taas käyttävät muka-huomioivia eleitä nostaakseen itseään, eikä teon tarkoitus säily alkuperäisenä.
Ja tässä kuviossa ei ole kyse vain miniöistä, anopeista ja pikkulapsista. Nuo omien tarpeidensa tyydyttäjät tekevät sitä aikuisten omien lastensakin kanssa.
Esimerkki: mieheni äiti kysyä pojaltaan, että jos hän neuloisi vpaidan tälle. Poika ilahtuneena, että tahtoisi sellaisen tummanharmaan saaristolaisvillapaidan.
Sai beigen ja vaaleansinisen raidallisen puuvillaneuleen. Maailmassa on jotain 8 miljardia ihmistä, joten varmasti on olemassa joku, jolle sellainen väriyhdistelmä sopii. Mieheni ei kyllä ole sellainen, lisäksi hän pitää kirkkaista väreistä jos värejä käyttää, ostaa siis itse kirkkaanpunaista tai keltaista treenipaidoiksi jne.
Ja minä en ollut tuossa mitenkään osallisena, kyse oli täysin äidin ja keski-ikäisen poikansa välisestä asiasta. Mies oli kohtalaisen pettynyt.
Tuollaisille ihmisille ei voi mitään, kun ne ei tunnu edes näkevän ihmisiä ympärillään oikeasti. Kuten nyt mieheni äiti ei näe poikaansa edes sen vertaa, että näkisi mitä värejä tämä valitsee itse ja mikä sille sopisi.
Hän oli todennäköisesti miettinyt, mitä tekee näillä beigeillä ja sinisillä langoilla ja paita pojalle tuli tilanteessa mieleen. Hän ei kuitenkaan sanonut tästä ja kysynyt, että haluaisitko näistä langoista, jos tekisin? Päätös oli kuitenkin jo tehty. Tarkoitus ei siis ollut ilahduttaa poikaa paidalla, vaan saada langat käyttöön ja plussana esiintyä huomaavaisena. Ei tehdä asioita muiden vuoksi, vaan muut ovat kohteita. Tykkää neuloa, haluaa langat käyttöön, haluaa huomiota ja sitten sopivan kohteen etsintä. Poika-parka luuli, että häntä ajatellaan erityisesti, vaikka sattui vain sopivasti paikalle. En tiedä kyllä miksi edes vaivautui kysymään, onko poika joskus kieltäytynyt ei toivotuista ja pelasi, että nyt on itse oikein pyydetty häneltä?
Tämä on muuten ansa alunperinkin. Vaikka jutusta ei seuraa vastaanottajalle kuin ohitetuksi tulemisen tunne, käytetään sitä myöhemmin syyllistämiseen, että on vaivauduttu toisen puolesta. En yllättyisi, jos tämä oma ehdotus paidan neulomisesta muuttuisi tarvittaessa pojan kohtuuttomaksi _vaatimukseksi_ äidilleen paidan neulomisesta. Vaihtoehtoja ei suunnilleen annettu. Kun aina oot vaan vaatimassa ja mikään ei kelpaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, minusta on mukavampaa ostaa konkreettisia asioita kuin lahjakortteja tai antaa rahaa. Ehkä siinä on salaa jotain toivetta siitäkin, että lapsenlapsi muistaisi siitä lahjasta erityisesti minut ja mieheni.
Onneksi sekä omat lapseni että heidän puolisonsa osaavat kertovat kivoja konkreettisia asioita eri hintaluokissa, kun kysyn lahjatoiveita. Varmaan sitten kun lapsenlapset ovat teinejä, täytyy minunkin vaan sopeutua antamaan sitä rahaa, ellei löydy jotain selkeitä juttuja annettavaksi edelleen. Mieleenkään ei tulisi ostaa jotain sellaista, mitä vanhemmat eivät toivo tai vähän isompi lapsi sitten itse kerro tietenkin.
Miten et ole mummoikään mennessä oppinut, että tärkeät ihmiset muistaa kyllä, vaikka ne eivät olisi antaneet koskaan ensimmäistäkään lahjaa?
Ja vähemmän rakkaiden antamista lahjoista ei sitä ihmistä sen enempää muistella?
Miksi kuvittelet, että sinun pitäisi ostaa lapsenlapsen kiintymys tavaralla?
Minä sain aina lapsena kummitädiltäni hienoja ja kalliita lahjoja. En silti ole ikinä tykännyt siitä, koska se on itsekeskeinen kaakottaja. Pappani taasen ei koskaan antanut minulle mitään (toki papan nimi oli sen ja mummun yhteisessä lahjassa, joka oli yleensä villasukat ja konvehtirasia), ja pappa oli kaikkein rakkain ihmiseni.
Koska pappa kertoi itsekeksimiään satuja ottaessaan vähän lepoa lounaan jälkeen ja sitten sain mennä sen kanssa traktoriin kun se teki peltotöitä.
Mummu oli toiseksi rakkain, tai ehkä jaetulla ykkössijalla papan kanssa. Ei niiden villasukkien takia, vaan koska mummun kanssa sai leipoa ja hoitaa lehmiä.
Lapset ei ihan oikeasti välitä materiasta niin paljon kuin te kuvittelette. Luulisi että omasta lapsuudestanne muistaisitte? Lahja ilahduttaa sen hetken kun sen saa, mutta ei sen antajaa sen kummemmin ajatella tai muistella myöhemmin. Koska lapsi elää hetkessä.
Hmm, toisaalta isovanhemmat on voinut elää kovin erilaisen lapsuuden kuin me nykyvanhemmat. Heidän lapsuudessaan niitä omia tavaroita on ollut vähemmän, ja se on tuntunut isolta jutulta jos joku on tuonut jonkun lahjan, ihan lapselle itselleen. Nykyajan vanhemmat ja lapset taas on kasvaneet maailmassa jossa tavaraa on, eikä se ole mitään erikoisluksusta. Ehkä kaikki ei tajua että maailma on muuttunut ja lahjat ei ole enää niin iso juttu kuin joskus aikanaan. Aika ja läsnäolo olisi paras asia minkä isovanhempi voisi lapselle antaa. En minäkään muista yhtäkään lahjaa jonka olen saanut isovanhemmilta, muistan miten mummo opetti hoitamaan kasvimaata, neulomaan ja ompelemaan, miten toisen mummon kanssa käytiin mustikkametsässä ja vaarin kanssa tehtiin tuoleista leikkijuna ja joskus mummolassa sai herätä aikaisin navettaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummojen vaan pitää tehdä lasuilmoitus jos jälkikasvun lapset ovat vaatteitta ja ruutta, ilman housuja, ilman välttämättömiä tarpeita tai pyöriä, suksia, luistimia.
Ei mummot voi itsensä lisäksi tukea enää montaa lapsiperhettä ja viedä eteenpäin.
Eiköhän ennaltaehkäisevän tukena jotain taloudellistakin apua sitten löydy.
Tottakai pitää tehdä, jos todella olisi sellainen tilanne. Ei tosiaan kuuluisi olla niin, että isovanhemman vastuulla on vaatettaa lapset.
Mutta jos isovanhempi haluaa auttaa tai ostaa jotain lapsenlapsille, niin eikö ihan joka tilanteessa kannattaisi hankkia sellaista jolle on käyttöäkin? Tän ketjun aihe oli isovanhemmat, jotka väen väkisin haluaa ostaa jotain ihan muuta kuin sitä mitä tarvittaisiin ja jolle olisi käyttöä.
Otsikko kertoo tuen tarpeesta.
Kyllä monet käyttävät hyväkseen sitä mummoa joka on aina ollut pienpalkkainen pienellä eläkkeellä, lapset hyvätuloisia mutta eletään liian leveästi, sitten on aina rahat loppu ja lasten tarpeisiin ei riitä. Se on joku polkupyörä kallis eläkeläismummolle jos sitä ne luksusvelkainen pariskunta pyytää.
Lehdessähän oli artikkeli kun isovanheemmat ottaneet kulutusluottoja lastensa tukemiseksi eivätkä sitten eläkkeillään pysty maksamaan.
Mikä saa kuvittelemaan, että isovanhemmat ois jotain köyhiä eläkeläisiä? On varsin tavallista, että ne isovanhemmat on paljon varakkaampia kuin lapsensa. Ainakin siinä iässä kun lapsenlapset on pieniä. On toki köyhiäkin isovanhempia, mutta mikään ei kyllä pakota antamaan yhtään mitään taloudellista tai muutakaan tukea lapsilleen. Harva edes pyytää. Tässäkin tapauksessa ne isovanhemmat ihan oma-aloitteisesti kantaa kasapäin niitä paitoja....
Todennäköisesti se köyhempi eläkeläinen käy kirpparilla kun näkee lasten vaatetarpeen. Kun ei ole rahaa antaa niitä arvo-osuustilejä.
En tiedä, aika yleistä on että lapsilla, jos kerrran on omakotitaloja ja mökkien terasseja on tulot melkoisen hyvät.
Esim. Mun suvussa ja tuttavapiirissä me vanhemmat olemme olleet rivityöläisiä, lapsemme ovat hyvin koulutettuja akateemisia.
Mutta tietenki on toisinpäinkin, varakkaan perheen lapsi, lukio kesken, amis kesken , sit ollaan kotiäiti tai vastaava mies joku pakukuski.
Mutta hehän saavat niitä arvopapereita ja heidän lapsensa saavat.Tilastojen valossa nuoret aikuiset on kuitenkin köyhempiä kuin vanhempansa. Tilastot on toki vain keskiarvo, eli on toki muunkinlaisia perheitä.
Mutta miksi sen varakkaan perheen lapsella olisi jotain vaatetarpeita? Köyhä eläkeläismummo auttaisi paljon enemmän antamalla aikaansa ja huomiota lapsille. Tavaraa ne hyvätuloiset lapsiperheet ei tarvitse eikä kaipaa.
Nykyisovanhemmat ei edes ole enää mitään pula-ajan eläneitä, joilla olisi ollut se kokemus että mikä tahansa tavara on arvokas, tai ainakin vaihdettavissa johonkin arvokkaaseen. He ovat aina eläneet maailmassa, jossa tavaraa kyllä riittää.
Suurin osa isovanhemmista ovat syntyneet 40-50-luvulla, jolloin Suomi oli lähes kehitysmaa, sodan rubtelema Suomi ja jälleenrakentaminen, sekä sotakorvaukset maksettavana, eikä tuontia ulkomailta ollut. Suomen vauraus alkoi 70-luvulla eli reilut 50v sitten.
Appelsiinit tuli kauppoihin 60-luvulla,Jos puhutaan pienistä lapsista, niin kyllä 60-luvulla syntyneet isovanhemmat alkaa olla yhtä tavallista kuin 40-luvulla. Pikkulasten vanhemmat on kasarin loppupuolella ja ysärin alussa syntyneitä tyypillisesti. Voi olla jopa 70-luvulla syntyneitä mummoja. Mutta ehkä nää ongelmatapaukset on tosiaan sieltä vanhemmasta päästä, puutteessa kasvaneita monella tapaa, mikä voi selittää kummallista käytöstä. Mun lasten mummot on nimittäin 60-luvulla syntyneet ja he on ihan normaaleita.
Meillä kaikki isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvulla ja ovat tolkun ihmisiä, eikä tälläistä show ole ollut.
Päinvastoin, anoppi on tosi kätevä käsistään ja on ollut tosi suuri apu lasten vaatteissa ja aina laadukasta ja kaunista ja edelleen teini-ikäiset tyttäret (3) kääntyvät anoppini puoleen, kuin minun, kun haluavat uudistaa jonkun vaatteen tai jonkun neuleen itselleen.En muutenkaan ymmärrä tätä keskustelua, tämän päivän isovanhemmat, kun ovat koulutettuja ja eläneet sivistyksen ja tiedon keskellä, siinä missä nuoremmatkin, vaikka täällä annetaan kuva sivistymättömästä ja höpsöistä ikäluokasta.
Monessa suhteessa esim. meidän lasten isovanhemmat ovat paljon suvaitsevampia, tasa-arvoisempia ja oikeudenmukaisempia, kuin monessa perheessä nykyään, jos palstaan on uskominen, kun isoisät ovat aikanaan olleet koti-isiä, käyttäneet lapsiaan neuvolassa ja ollut tasavertainen vanhempi.
No sitä minäkin ihmettelen, että ei ne minun suvun vanhemmatkaan jäsenet, 50-luvun alussa/40-luvun lopussa syntyneet ole mitään yksinkertaisia höppänöitä, vaan ihan ovat koulut käyneitä sivistyneitä ihmisiä. Eikä he ole myöskään köyhiä vaikka köyhistä oloista ovatkin lähtöisin, he on tehneet ikänsä työtä ja kerryttäneet varallisuuttaan. Tosin en tiedä että yksikään isä olisi ollut koti-isänä, ei ainakaan oma isäni, vaikka sinällään minut on kasvatettu ihan modernisti.
Mutta eihän keskustelussa puhutakaan mistään olosuhteiden luomista viattomista höppänöistä, vaan ilkeistä jyristä, jotka todennäköisesti kyllä tietävät mitä tekevät.
Niin, jotkut vaan yrittää selitellä miten isovanhempia pitää ymmärtää kun he on vaan vanhoja höppänöitä.
Oikeasti höppänää pitääkin ymmärtää. Tosin he eivät enää kolua kirppareita, kunto ei riitä. Mutta ihminen joka tasan osaa ostaa itselleen vain kivoja ja sopivia tavaroita, meneekin sitten ihan avuttomaksi ja toistaitoiseksi kun pitäisi ostaa lapselle, se on erikoista.
Alue: Aihe vapaa